IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Okei,.. ja säädelläänkö se ajotus sillä ovitrellellä tarvittaessa sopivaks, jos normaalilla aikataululla uhkais mennä väärään aikaan, että sitä käytetään pikku määriä joko pidempään tai sitten aiheutetaan ovulaatio jo normaalia aiemmin? Vai syödäänkö niitä tabletteja kauemmin?

(edit)
Pc:n ohjeessa sanottiin että ovulaatio tapahtuu todennäkösesti 24-48 tunnin kuluessa plussasta.. eli voisko se vaihteluväli olla jopa 12-48 tuntia? Melko epätarkkaa tosiaan jokatapauksessa..
 
Viimeksi muokattu:
Nonii. Ultra takana. Löytyi 9 munasolua, vähän eri kokoisia olivat kaikki. Luulin, että olis enemmänkin ollut saalista, koska Gonal F ollut nyt 350 IU ja 2v sitten stimulaatiossa sama lääke annoksella 150IU ja sillä saatiin 5 munasolua (2alkiota).

Noh, täytyy vaan toivoa että nää munikset olis hyvälaatusia ja saatais useampi alkio. Sain nyt Gonalin lisäksi Pergoveris ja Orgalutran piikit. Tiistaina uusi ultra.

Osaako kukaan sanoa, voisko endometrioosi vaikuttaa näin ettei munasarjat niin helpolla enää reagoi noihin lääkkeisiin? Tai siis reagoihan ne, mutta tosiaan viimeksi paljon pienemmällä määrällä saatiin jo jotain aikaan. Painoa mulla kyllä on edelliseen kertaan nähden +10kg ja bmi 30 hujakoilla :/
 
Okei,.. ja säädelläänkö se ajotus sillä ovitrellellä tarvittaessa sopivaks, jos normaalilla aikataululla uhkais mennä väärään aikaan, että sitä käytetään pikku määriä joko pidempään tai sitten aiheutetaan ovulaatio jo normaalia aiemmin? Vai syödäänkö niitä tabletteja kauemmin?

(edit)
Pc:n ohjeessa sanottiin että ovulaatio tapahtuu todennäkösesti 24-48 tunnin kuluessa plussasta.. eli voisko se vaihteluväli olla jopa 12-48 tuntia? Melko epätarkkaa tosiaan jokatapauksessa..
En oo nyt yhtään varma siitä oviksen ajoituksesta ovistestin jälkeen, muistelin jotain tuollaista mitä sanoin, voi olla ettei ole 12 vielä kuitenkaan. Tästä on jo aikaa sen verran etten muista varmaksi mitä lääkäri sanoi.

Ja siihen hoitomuotoon kuului alunperinkin se ovitrelle, eli ei edes jääty katselemaan osuisiko oikeaan ilman sitä. Mä en yhtään tiedä paljon ovitrelleä tulee kun siitä kynästä naksauttaa eteenpäin yhden kerran (jos oot joskus gonal-f käyttänyt niin sama kynä), koska ovitrellessä naksautetaan niin monta kertaa kunnes ruutuun tulee luku 250.

Eli mullla meni näin:
- kp2-6 letrot (tämä lienee vissiin normi silloinkin kun halutaan vain letroilla avustaa ovulaatiota)
  • (mulla muuten tiputteli siinä kp7-10 muistaakseni pikkuisen, mutta lääkärin mukaan ei vaikuta mihinkään)
- kp9 lääkäriin ultraan ja samana päivänä aloin ovitrelleä naksuttelemaan
- Kp12 kävin uudessa ultrassa, jossa limis ja johtofolli linjassa
- kp13 pistin loput ovitrellestä ja eikös se ole noin 36h päästä pistosta kun ovis tapahtuu, joten oletettavasti se ois ollut sitten kp15.
- Kp16 aloitin pikku luget (100mg) päivittäin aamuin illoin
- kp20 oli sitten siirto kun blasto siirrettiin
- pikku luget jatkui kotitestipäivään eli pp10/dpo15

Mä en edes tiedä oliko mulla 5 vai 6 päiväinen blasto mikä siirrettiin kun kumpiakin meni pakkaseen aiemmin. Mutta eipä sillä niin väliä kun kumpikin blasto pitää siirtää 5päiväisen aikataulun mukaan kuitenkin, jotta kohdun vastaanottavaisuuden aikaikkuna on täydellisimmillään.

Niin ja sen verran lääkäri mainitsi tästä hoitomuodosta, että vaikka ne letrotkin aloitettiin kierron alusta niin nekin ovat tukemaan sitten siirron jälkeistä aikaa. En sitten siinä muistanut kysyä tarkempaa tieteellistä seltystä, että miten ne siellä asti sitten vaikuttaa auttavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Kiitos Mandala vielä tarkemmasta selvityksestä!
Tuolla "omalla" klinikalla siirretään sekä 5 että 6 päiväset 6 päivää o-plussasta.
Tavalliseen lääkkeelliseen verrattuna ois tosiaan helpottavaa että jos raskaus alkais niin ei ois sitä "elintärkeetä" lääkkeiden muistamista kun ei raskauden jatkuminen ois alun viikot vaan niiden varassa. Ois varmaan ressaavaa sitten miten ne uskaltas jättää siellä jollain viikolla... ja onhan toi tosiaan paljon luonnonmukasempi kun pelkkä limakalvon kasvatus estrogeenilla.

reason, mulla 2 vuotta sitten vielä tuli 225iu:lla bemfolaa 12 solua, nyt 300iu:lla samaa enää 8.. Aiemmissa hoidoissa soluja tullu 13, 12 ja 31, annoksilla 150-225 (menopur, gonal+pergoveris, puregon+pergoveris). Mulla siis myös endo mut luulen et mulla ikä (39) on jo se pahin haitta. Ehkä endokin voi vähentää soluja jos munasarjat on kovin endometrioomien, kiinnikkeiden, arpikasvuston tms. peitossa?

).( Ollu jotain ihmeen niukkaa ovisvuotookin tänään..tai mitä lie. Olipa vaihteeks täysin oikee päätös ettei alettu siirtään mitään tälläseen kiertoon..huh, falskaa näköjään useemmassakin vaiheessa..
 
Viimeksi muokattu:
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI
Annimiina89 # 4/2016 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
cherrychoko #7/13#2.#matalat horm. tasot+ siittiöt # 1.IVF/ICSI

Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/3.PAS
Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF

Kiuski#-15#1.#laiskat munas ja siit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS
love-# 2014# 1. # siittiöt# 2.ICSI
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV

Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
reason # 5/16# 2. #endo, kohdun rak.poik.# 2.IVF
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF/1.PAS
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/2. PAS

Piinailijat: :whistle:
Toivo2016
6.5? (5pv/18.4)
SalamaT 7.5 (5pv/19.4)


Plussat 2016: :love:
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)
kalabaliikki 1.IVF/2.PAS (5pv)
marrasmai 3.ICSI/1.PAS (kem)
Jantzu 1.ICSI/2.PAS (km)
MaiMei (luomu/letrot) (kkm)
Maalis:
Jansku00 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Roxanne 6.ICSI (5pv)
Blob 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Kuutio 2.IFV/1.PAS (6pv)
Huhti:
Kesäheinä-78 6.IVF/1.PAS (5.pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Joo on todellakin luonnonmukaisempaa kun se 'lääkkeellinen' PAS mitä mulle naikkarilla tehtiin, eli just oma kropan toiminta ihan sulki. Jotenkin noissa hommissa aina tykkäsin ett jos ees vähemmänkin luonnonmukaisempaa oman kropan tukemista.

Mua kans pelotti ihan pirusti lopettaa ne pikku luget silloin testipäivään, mutta kun ne oli paketeissa sillee, ettei niitä ollu enempää ja jostain naikkarin ajoista oli jotain 200mg jäljellä niin en niitä viittiny alkaa syömään omin päin nini jätin sitten luget eikä ollut mitää ongelmaa kuitenkaan. Kun kroppa on vain osittain tuettu lääkkeillä niin se kyllä toimii jos on toimiakseen.
 
Hei taas kanssasisaret!
Ihan ekaksi paljon onnea Kesäheinälle. On kyllä piinaavaa aikaa ja vielä vuotoakin, onneksi loppui.
Periaatteessa en kuuluisi tällä kierrolla tänne, mutten osaa muuallekaan mennä. Tein siis koti-inseminaation viime to eli piinapäivät menossa. Aika pienet mahdollisuudet, mutta en töiden vuoksi voinut mennä klinikalle ja en halunnut hukata kiertoa. Parempi tämä silti on kuin ei mitään.
 
Hei,

Saanko liittyä keskusteluun?

Tilanne: ikä 30, ensimmäinen lapsi, ya 4/2015, nyt menossa ensimmäinen ivf. Diagnoosi: pcos/selittämätön lapsettomuus.

Historia: pitkät kierrot, primolutit käytössä 3 kk syksyllä 2015. Metformin käytössä 11/2015 alkaen. Ylipainoa on ja painoindeksi tällä hetkellä 32. Ei yhtään varsinaista plussaa ole saatu. Kesällä 2015 yhden kerran päivää ennen vuotoa haamu. Toinen haamu keväällä 2016 kummallisesti keskellä kiertoa kp 11. Clomifen käytössä 4/2016-8/2016, kahta kiertoa lukuunottamatta ovulaatio tapahtui kp15. Letrot käytössä 9/2016-11/2016, ovulaatio tapahtui kp 16. 12/2016 välikuukausi, jolloin luomuovis kp18. Inseminaatio 1&2/2017 (piikitin 4 viikkoa, kun julkisella aloittivat mitättömällä gonal-annoksella). 3/2017 siirtyminen yksityiselle, koska julkisella olisi vaan jatkettu insseillä. 3/2017 clomifen, ei ovilaatiota. 4/2017 1. IVF. Pienestä annoksesta (150, nostettiin lopussa 162,5) johtuen vain 4 kypsää rakkulaa, jotka punktioitiin kp15 viime maanantaina. Kaikista 4 rakkulasta saatiin kypsä solu, joista jokainen hedelmöittyi ja jatkoi jakaantumista. Toiveestamme huolimatta klinikka siirsi vain yhden ja 3 meni pakastimeen. Miehen siemenneste hyvälaatuista ja näemmä solutasolla ei mitään ongelmaa ole. IVF:ssä lääkkeinä Gonal f, orgalutran, ovitrelle ja luget.

Tänään kp21/30-32 ja dpo/pp 6. Testata saan klinikan mukaan 10.5., mutta toivoisin teiltä tietoa siitä, miten nopeasti ovitrelle 250 yksikköä poistuu elimistöstä? Piikitin sen la klo 21.20.
 
Onnea plussanneille ja pahoittelut heille, joilla on mennyt huonommin. Tsemppiä kaikille!

Minä liityn piinailijoihin. Perjantaina siirrettiin 3.ICSI:n ensimmäinen blastokysti. Limakalvo oli taas hyvä ja alkio oli selvinnyt hyvin sulatuksesta. Virallinen testipäivä on 12.5. Aika myöhään verrattuna viime siirtoon, mikä johtuu varmaan siitä, että klinikka on luopunu verikokeista eli kotitestillä mennään. Yli puoltoista viikkoa kestäny flunssa on onneksi melkein parantunu. Kysyin lääkäriltä, vaikuttaako flunssa siirtoon niin ei kuulemma vaikuta kun ei oo ollu kovaa kuumetta.
 
Hauskaa wappua kaikille tasapuolisesti!

Tai hauskaa ja hauskaa, mun piinailut näyttää päättyvän ennenkuin oikeestaan edes alkaa; menkkamainen jomotus, turvotus ja pientä tuhrua jo, vaikka vasta pp5. Liian hyvinhän tämä olis muuten mennytkin...
 
SalamaT, jos se on kiinnittymisvuotoa ja sun hepariini tekee siitä vuodosta normaalia voimakkaampaa? Mulla ainakin tuli noilla päivillä viime siirrossa vähän pientä vuotoa ja maha hieman oireili. Niin tuloksena oli plussa testipäivänä.

Sulla muuten sama lääkäri kuin mulla, kun sulla on Simberg, jos oikein muistan. Mulle hän ei edes uskaltanut laittaa enää klexanea osaksi hoitoa aiemmasta veritulpasta huolimatta, kun mulla tahtoi aina tiputella progynovasta huolimatta. Mulla se ainakin tekee limakalvot todella herkiksi vuotelulle.

Toivottavasti oireesi helpottavat.
 
Helios, juu Simberg on tosiaan mun lääkäri! Empäs tullut tuota ajatelleeksi. Ennen ei ole hepariinia mulla ollut. Täytyy seurata ja soittaa huomenna sinne, voisko sen hepariinin vaikka jättää pois. Multa on testattu keskenmenojen jälkeen vasta-aineet eikä ne tulppahommat olleet koholla, eli toi on vaan varotoimien varotoimi. Kiitos tsempeistä!!
 
Salama! Minäkin epäilen hepariinin aiheuttavan vuotoa, täällähän jokin muukin sanoi, että vuotelu loppui kun verta ohentava lääkitys loppui. Kannattaa kyllä pikimmiten keskustella sen lopettamisesta ja jos kerran ei tukostaipumustakaan ole. Onnea piinailuun❤ Onnea kaikille piinailijoille!

Mun menkat alkoi tänään, ihan ajallaan. Nyt kun siirto ajankohtaa laskeskelin, niin suuri todennäköisyys on osua viikonloppuun :( no, sepä selvinnee. Huomenna pitää ultra aikaa varata. Näin se vaan aika taas juoksi....tai ei se juossut, kyllä tässä sai aikaa tappaa moneen otteeseen. Ärsyttää kun niin moni lähipiiristä on raskaana ja pakosti tulee tuon tuosta muistutusta omista epäonnistumisista. Valmiiksi jo pelottaa tuleva siirto, epäonnistuminen ja epätoivoon syöksyminen.
 
Siida, toivottavasti siirto onnistuu (y) aattelin ite kysyä nyt sitä puolilääkkeellistä (letrozol+ovitrelle?) seuraavaan kiertoon että ainakin ovis ajottus varmasti oikein.. käviskö sama sullekin? Sillon ei ainakaan tarvis murehtia ja ressata ajotusta.
Varotoimena kuitenkin, jos tohon ei jostain syystä suostuta, yritän zumenonilla ja lugeilla siirtää loppukierossa kp1:stä pari kolme päivää eteenpäin että ajottus sit keskemmälle viikkoo.
Kun ei nyt sitten ois taas joku keltarauhaskysta kehittymässä kun niitä ihme vuotojakin ollu.. :( niinku 2. hoidon jälkeen, 64 päivään venähtäny magakierto juoduttiin lopulta katkaseen primoluteilla.

Toivottavasti SalamaT:n oireet tietää pelkkää hyvää! (y)

Vielä ehtii toivottaa myös keväiset vaput kaikille!
 
Lullaby, mulla jyllää tää ihottuma taas aikalailla. En siksi viittis syödä yhtään ylimääräistä hormonia ja oisinhan voinu yrittää lugeilla venyttää vuodon aloitusta (kaapissa niitä liuta) mutta kun kaikki pahentaa kutinaa ja nämä menkat nyt ilmeisesti taas pahensi kun kasvot ja sormet kutisee. Voisin harkita pregnyliä irrotukseen päivää aiemmin jos tiukille menee.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI
Annimiina89 # 4/2016 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
cherrychoko #7/13#2.#matalat horm. tasot+ siittiöt # 1.IVF/ICSI

Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/4.PAS
Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS

Kiuski#-15#1.#laiskat munas ja siit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS
love-# 2014# 1. # siittiöt# 2.ICSI
maljakko #12/13#1.#siittiöt#3.ICSI/1.PAS
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV

Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
reason # 5/16# 2. #endo, kohdun rak.poik.# 2.IVF
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF/1.PAS
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Uneksija17#4/15#1#pcos/selit.#1.IVF
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/2. PAS

Piinailijat: :whistle:
Toivo2016
6.5? (5pv/18.4)
SalamaT 7.5 (5pv/19.4)
Uneksija17 10.5 (?/?)
maljakko 12.5 (5pv/28.4)


Plussat 2016: :love:
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)
kalabaliikki 1.IVF/2.PAS (5pv)
marrasmai 3.ICSI/1.PAS (kem)
Jantzu 1.ICSI/2.PAS (km)
MaiMei (luomu/letrot) (kkm)
Maalis:
Jansku00 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Roxanne 6.ICSI (5pv)
Blob 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Kuutio 2.IFV/1.PAS (6pv)
Huhti:
Kesäheinä-78 6.IVF/1.PAS (5.pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Heip.. oon koittanut poimia teksteistä päiviteltäviä asioita, mutta edelleen toivon et jos vaan mahd niin sitä väriä niihin.(jos ette saa väriä niin vaikka vielä viestin loppuun erikseen päivitettävä asia rautalankaversiona auttas asiaa..) Uusille tervetuloa ja teitäkin olen koittanut listalle lisäillä jos vaan suinkin on tietoja ollut.. laittakaa ihmeessä jos jotain väärin tai puuttuu Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään tässä vielä listalle tulevat asiat. Ja piinailijoissa Uneksija17 moni päivänen teillä siis siirrettiin ja minä päivänä siirto oli.. myös Toivo2016 testipäivä on minun "keksimä", vertasin salamasta kun saman ikäset siirretty, mutta jos eri poli niin eihän se välttämättä täsmää. Myös "vanhat" listalaiset vois tarkistaa että onhan oikea hoito tuolla listalla.. aika vähän niihin tullut päivitys pyyntöjä ja kuitenkin asiat monella etenee..
Tsemppiä piinailijoille ja tietysyi kaikille muillekkin tätä suota rämpiville..
 
@SalamaT , toivotaan että olis kiinnittymisvuotoa tai muuta harmitonta!
@Uneksija17 , tervetuloa! Pidetään peukkuja sinne :) tuohon lääkeasiaan en osaa sanoa. Pregnylissä ainakin kehoitettiin noin 10pv odottamaan ennen testin tekoa.

Mulla olis punktio loppuviikosta. Siellä oli 9 munarakkulaa, osa oli vähän pienehköjä vielä. Mut eiköhän tuosta määrästä nyt edes muutama alkio saada. Hope so!

Onko teillä ollut joku tukilääkitus siirron jälkeen pidempään kuin testiin saakka? Itse tätä vähän mietin, josko ehkäisisi rankkoja vuotoja, joita mulla on ollut alkuraskauksissa.
 
Salama, eiköhän tuo vuoto ole enemmän hoidoista johtuvaa tai sitten kiinnittymisvuotoa :) hyvä oire tässä vaiheessa!
Entäs Toivo, Uneksija ja Maljakko, mitä oireita? Tiedetään, että kaikki kropan oireet kuunnellaan, joten laittakaapa listaa.
Itsellä oli koti IUI (tai IVI jos tarkkoja ollaan) viime to ja tänään oli yksi vihlaisu kohdussa ja närästi lounaan jälkeen. Todellakin olen raskaana nyt ;D kaikki oireet on hyviä.
Tsemppiä naiset, tämä kerta onnistuu!
Odottelijoille, taukoa pitäville: jos tämä vanhus onnistuu, niin onnistutte myös tekin. Ja minäkö en ajatellut epäonnistuvan.
 
Nonii ny painoin kännykällä kirjoittaessani lähetä vastaus, vaikka viesti ei ollu vielä valmis (n)

Joo kyllähän tässä taas kaikkia mahdollisia oireita miettii, vaikka päätin olla tässä siirrossa ajattelematta niitä. Mutta eipä täs oo toistaseks ollu muuta kun silloin tällöin samantyyppistä lievää jomottelua kuin oli negasiirrossakin.. Eli oireiden perusteella ei oikein voi olla toiveikkain mielin, mutta eihän niistä tietenkään mitään varmaa pysty päättelemään.
 
Mulle voi päivittää 3.ICSI/1.PAS 2x2-päiväinen siirretty pe 28.4, testipäivä 12.5

Jees eli pääsin vihdoin viime perjantaina ekaan siirtoon tässä viimeisessä ICSI:ssä! Siirrettiin siis kaksi 2-päiväistä murusta kyytiin :love: Olivat molemmat selvinneet sulatuksesta täysin ja lähteneet jakaantumaan. Tänään siis pp4, melkoiset pitkät ajat on taas edessä testipäivään! Mutta ei tää oo mitään verrattuna siihen mikä piina alkaa jos jompi kumpi tarttuisi kiinni... Saa nähdä!
 
Hei!!! Tsemppiä piinailijoille! (y)

ON: varasin ajan gynekologille. Alavatsa on ollut kipeä. Alkoi kipeytymään oikeastaan heti sen jälkeen kun vuoto loppui ja ajattelin, että parempi sulkea pois kohtutulehduksen mahdollisuus, vaikka ei kai se kovin yleistä näin varhaisessa kmssä/kiinnittymisyrityksessä olekaan. Öisin aina kipeytyy enemmän. Voihan se olla jotain hormonitasojen muutoksistakin johtuvaa.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI/1.PAS
Annimiina89 # 4/2016 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#5.ICSI
cherrychoko #7/13#2.#matalat horm. tasot+ siittiöt # 1.IVF/ICSI

Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/4.PAS
Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS

Kiuski#-15#1.#laiskat munas ja siit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS
love-# 2014# 1. # siittiöt# 2.ICSI
maljakko #12/13#1.#siittiöt#3.ICSI/1.PAS
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV

Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
reason # 5/16# 2. #endo, kohdun rak.poik.# 2.IVF
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF/1.PAS
Siida #?#2.#siittiöt#2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/3.PAS
Uneksija17#4/15#1#pcos/selit.#1.IVF
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/2. PAS

Piinailijat: :whistle:
Toivo2016
6.5? (5pv/18.4)
SalamaT 7.5 (5pv/19.4)
Uneksija17 10.5 (?/?)
maljakko 12.5 (5pv/28.4)
AdeliinaJosefiina 12.5 (2x2pv/28.4)


Plussat 2016: :love:
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)
kalabaliikki 1.IVF/2.PAS (5pv)
marrasmai 3.ICSI/1.PAS (kem)
Jantzu 1.ICSI/2.PAS (km)
MaiMei (luomu/letrot) (kkm)
Maalis:
Jansku00 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Roxanne 6.ICSI (5pv)
Blob 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Kuutio 2.IFV/1.PAS (6pv)
Huhti:
Kesäheinä-78 6.IVF/1.PAS (5.pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
Kiva kuulla sinustakin AJ ja jess että olette päässyt siirtoon! (y) Toivottavasti ainakin se yks tarraa!!!
Ikäviä tollaset kivut zoona, onhan se hyvä käydä tarkistamassa. Jos vaikka joku kysta. Kai se voi kohdun ulkoinenkin olla, mutta itse olen ymmärtänyt että silloin testi näyttäs kyllä myös plussaa.. hormoonia erittyisi vereen vaikka väärässä paikassa kiinni olisi..

Miten teillä on ton zumenonin kanssa siirto ajankohta sattunut? Tää on taas tätä niin turhanpäivästä mietintää ja ressaamista, sehän nyt on jokaisella tietysti niin henk.koht mihin sattuu, mutta kun ahistaa sekin (niinkun ei muuten tää viiminen siirto ja että selviikö se vika edes siirtoon) etten osaa oikeen laskee minne siirto tulee että voisin töissä listoja laittaa kiinni niin että kanssa pääsisin sinne siirtoon.. siellä on jo sillä viikolla (mihin kuvittelisin siirron osuvan) pe sellanen et menee tosi hankalaksi jos siinä.. ja tietty perstuntuma että siihen sattuu.. vasta ens to käynti jollon varmaan jotain suuntaa saa.. :( masistaa ja pelottaa tää homma nyt taas ihan uudella levelillä.. (n)
 

Yhteistyössä