IVF/ICSI-hoidoista plussaan / vauvaketju

Hih, kiva lukea noita auroran juttuja, kun on melkein kuin omaa tekstiä lukisi. Teillä on siis hyvin samanlainen poika kuin meillä :) Tosin nuo vatsavaivat eivät todella ole kivoja ollenkaan :hug: Kannattaa niistä neuvolassa puhua. Meillä kävi hyvä tuuri kun puheeni otettiin heti vakavasti ja terkkamme suositti varaamaan lääkärin, ja suositteli vielä näihin asioihin perehtynyttä lastenlääkäriä. Useinhan näitä refluksioireita (puklailua, itkuisuutta) vähätellään. Kaikki vauvathan puklailee ja itkee... :mad:

Mä jätin pois erään kuituvalmisteen ja kaikki maitotuotteet + munan tämän viikon alusta. Vauvan oireet vähenivät/loppuivat. Nyt kun on ollut täysin maidotonta (eikä esim.vahingossa kahvin joukossa...) niin vauva ei enää piereskele aamuyöllä, ja siis puklaukset on vähentynyt n.1-3 pukluun päivässä. Rinnalle pääsyä oikein odottaa ja nauraa ja kujertelee tissille, sekä ennen että jälkeen syömisen. Tää on mulle siis ihan uutta, kun yleensä on alkanut itkemään ja vääntelehtimään kesken syömisen ja oon jotenkin vain ajatellut että on saanut tarpeekseen eikä osaa lopettaa muulla tavalla.. Rohina on lähes loppu ja sitä ei ole läheskään joka syötöllä. Vauva on nyt viihtynyt paremmin myös selällään ja hiukan mahallaankin. Sekä nukkunut paremmin yöllä ja päivällä. Että nyt en sitten tiedä johtuuko tuosta kuituvalmisteesta (jonka aloitin samaan aikaan maitotuotteiden ylettömän syömisen kanssa viime viikolla) vai maitotuotteista, vai johtuuko kummastakaan? Mitään lääkettä en ole antanut sen kertakokeilun jälkeen... Piti myös sakeuttaa maitoa mutta eihän tuo pikkunen suostunut sitä paksua maito-sakeuttajamössöä syömään :D (ennen imetystä kun sakeuttaja lisätään 25ml nestettä ja annetaan ruiskulla)

Samoin meillä siis yöt menee yleensä niin, että nykyään jo klo 19(!) mennään kylpyyn ja siitä syömään ja nukkumaan. Enempää ei pysty oikein venyttämään, kun klo 18 asti jo itketään väsymystä. Vaunu-unet ei tähän aikaan tule kuuloonkaan, huutaa kuin henkeä vietäisiin (en todella tiedä miksi...) Eka yösyönti n. klo 23 --> 01 --> 03 --> 04 --> 05 ja sitten jos suostuu vielä nukahtamaan niin 6.30, jolloin myös noustaan ylös. Tuttia ei ota enää ollenkaan. Äitiä ei juurikaan väsytä, ei..... :O Lisäksihän mä kuulostelen jokaista äännähdystä (taidan olla pikkasen herkistynyt vauvan äänille?), sekä tarkistelen hengittääkö useasti yön aikana. Onneksi isä tulee usein aamuyöllä nukkumaan vauvan kanssa, tai sitten näin viikonloppuna koko yöksi. Tosin yhtä usein silti tarvii heräillä, mutta saanpa nukuttua edes väliajat..

Meillä tuli myös juurikin noita masuvaivoja rotarokotteesta, joten nyt kun saadaan viitosrokote keskiviikkona, taidan siirtää rotaa parilla viikolla ettei tulis kaikki samaan. Tuntuu niin hurjalta noin pienelle..

Mukavan kokoinen poika teilläkin aurora :D Se on aina mukava kertoa kaikille kun kasvaa niin hyvin, vaikka mä sisäisesti aina välillä itken lihaskipuja ja kohta tulee varmaan jännetupintulehdus kun poika haluaa olla aina "istuma-asennossa" sylissä, eli kannan häntä selkä mahaani vasten ja käsi pyllyn alla. Tuo n.7,3kg alkaa jo tuntua hieman tottumattomassa ranteessa :heart: Pari kuukautta niin alkaa jo toivon mukaan ryömimään niin sitten vähän se kanniskelu helpottaa? Tosin kun ei mahallaan lainkaan viihdy niin tiedä sitten mistä ne taidot kehittyvät..? Oon kuullut että jos ei viihdy mahallaan, jää usein joko ryömiminen tai konttaaminen tai jopa molemmat kokonaan pois ja sitten vain aletaan nousemaan suoraan ylös..

Meilläkään ei vielä kovin tietoisesti tartuta mihinkään, leluja kyllä lyödään ja niitä tuijotellaan. Ja tuo höpinä. Niin hauska kuunnella kun toinen keksii joka päivä uusia äänteitä ja kurlutuksia :D Meilläkään ei käännytä mahalta mihinkään suuntaan kun ei siinä minuuttia kauempaa oikein olla. Eilen taidettiin olla 5min. :)

Eilen oltiin serkkupojan synttäreillä ja koko päivä pyöriteltiin sylistä syliin. Enpä oo ennen saanut kokea kuinka iloisen näköinen voi pieni vauva olla nähdessään äidin kasvot :D Tätä jatkui koko loppupäivä vielä kotonakin. Raukkaparka sai tuijotella koko päivän jatkuvasti puolivieraiden hymyileviä naamoja 10cm päässä. Kyllä oli mukava sitten äitin kasvoja katsella taas ;)
 
Viimeksi muokattu:
Pitkästä aikaa kerkeän kirjoittelemaan. Eilisten nimiäisten järjestely vei kuitenkin aikaa niin, ettei ole ehtinyt tietokoneen ääreen. Lisäksi mulla on ollut vähän flunssaa, joten voimat on ollut vähissä. Onneksi flunssa ei ole vielä ainakaan tarttunut vauvaan.

vauveli meillä nimiäisissä ei ollut sen kummempaa ohjelmaa järjestettynä. Vauvan nimi julkistettiin niin, että meillä oli kaksi kirjekuorta, jotka kummit saivat avata ja kuorista paljastui vauvan eka ja toinen nimi. Sitten oli vaan kahvittelua ja vapaata jutustelua. Nimiäiset meni hyvin.

Vauva oli nimiäisten jälkeen levottomampi ja itkuisempi kuin yleensä iltaisin. Halusi vaan olla tissillä koko ajan. Ehkä se halusi turvaa ja läheisyyttä kun oli ollut päivän aikana niin monessa sylissä ja oli paljon porukkaa paikalla. Yökin meni vähän levottomammin kuin yleensä. Vauva heräsi useita kertoja syömään, kun yleensä herää vain 1-2 kertaa yössä.

Meillä on keskiviikkona neuvola, ja vauva saa rotarokotteen. Vähän pelottaa että siitä tulee kauheita vatsavaivoja. :/ Vatsavaivoja muutenkin on jonkin verran ollut. Välillä vauva herää yöllä omiin pieruihinsa. Välillä taas minä tai mies herätään niihin kun kauhee paukuttelu kuuluu. Cuplaton-kokeilu jäi meillä lyhyeen kun tuntuu hankalalta antaa niitä joka syötöllä.

Meidän vauva kakkaa nykyisin enää noin joka toinen tai kolmas päivä. Ilmeisesti se on kuitenkin ihan normaalia. Ja kakkaa tulee kyllä sitten kerralla reilusti.

Minä aloitin ehkäisyyn minipillerit, jotka neuvolalääkäri kirjoitti jälkitarkastuksessa. Lähinnä halusin ehkäisyn sen takia, ettei endometrioosi pääsisi pahenemaan.

Vauva on alkanut ihan viime päivinä liikkumaan tosi paljon enemmän. Lattialla ollessaan kääntyy kyljeltä toiselle. Jalat ja kädet viuhtoo ties minne :) Lisäksi hymyjä tulee sekä äidille ja isille tosi paljon.

aurora, kurja kuulla että teillä nuo yöt on niin repaleiset ja päivälläkään et ole saanut nukuttua. Itselläkin päivällä nukkuminen on ollut hankalaa. Viime viikolla ekaa kertaa synnytyksen jälkeen nukahdin päivällä hetkeksi. Itse ainakin olen kokenut olevani jatkuvasti jonkinlaisessa "hälytystilassa". Kun vauva nukkuu niin tuntuu, että nyt pitäisi itsekin saada nukuttua ja uni ei vaan tule. Sitten kun vauva on jo nukkunut jonkin aikaa niin sitä ei enää pysty nukahtamaan kun ajattelee, että vauva kuitenkin herää kohta, eikä itse ehdi nukahtaa. Väsymys on mun mielestä ollut vaikein asia tässä vauva-arjessa. Väsyneenä kaikki huoletkin tuntuu niin paljon suuremmilta. Toivon helpotusta tuohon sun väsymykseen. Kannattaa puhua neuvolassakin tuosta väsymyksestä.

vauveli, kurja tuo refluksi vauvalla. Onneksi nyt jo olet huomannut vaivojen helpottavan. Toivotaan että saatte nyt avun kun tiedätte mistä on kyse. Ehkä yötkin alkaisi sujumaan paremmin (?).

Meillä vauva on nyt parvekkeella päiväunilla. Eilen vauva nukkui tähän aikaan kolmen tunnin päiväunet. :) Nyt tuolta itkuhälyttimen kautta taitaa kyllä kuulua jo vähän jotain heräilyn ääniä. Tosin meillä vauva saattaa pitää sellaisia "heräilyääniä" jo kauan ennen kuin sitten oikeasti herää. Meidän vauva ei todellakaan nuku hiljaa. :D Nyt näihin nukkumis ärinöihin ja murinoihin alkaa jo vähän tottua... Korvatulpat korvissa silti edelleen nukun yöunet, ettei ihan joka murahdukseen heräisi.

katiri + vauva kohta 2 kk
 
Fyi
Heippa kaikki,
Yritän aktivoitua täälläkin puolella. Aika vaan tuntuu olevan kortilla... Vauva rinnalla yritän naputella!

Imetys tuottaa päänvaivaa, alusta asti osittaisimetyksellä. Nyt jo alkaa pettymys täysimetyksen epäonnistumisesta helpottamaan ja osaan jo nähdä tämän tavan hyvätkin puolet. Isä voi osallista syöttöihin ja mä pääsen välillä hoitamaan asioita ihan itsekseni. :) Saa nyt nähdä kauan jaksan imettää. Maito ei siis oikein riitä ja sekin vähä suihkuaa...

Vauva ei oikestaan itke kuin nälkäänsä ja yölläkin saattaa mennä viisikin tuntia unta putkeen. Muutoinkin osaa nukahtaa "takaisin", jos sattuu havahtumaan hereille. :) Päivisin nukkuu parit pidemmät päikkärit (2-3 tuntia) ja sitten lyhyempiä pätkiä. Varsinkin illalla haluu kovasti olla sylissä.

Ristiäiset ovat kuukauden päästä ja nimi on vielä vähän auki. Eli pähkäiltävää riittää. :)

Ehkäisykin pitäisi päättää. Todennäköisesti minipillereillä mennään, koska uusi vauva ei nyt ihan heti ole "tilauksessa". Toki tämän ketjun kirjoittavat ymmärtävät ironian. :D Meillä on vielä 12 alkiota pakkasessa, mutta katsotaan nyt milloin uusi yritys tulee ajankohtaseksi (jos tulee). Tässä yhdessä neidissä riittää vielä hommaa toistaiseksi. :)

Nyt tuli vain omat kuulumiset, mutta jatkan keskustelua paremmalla ajalla! =)

Fyi ja tyttö 4 vkoa ja 4 päivää
 
Huoh... meillä taitaa olla menossa joku tiheän imun kausi kun vauva ei tee muuta kuin syö. Ei viihdy sylissä muuten kuin tissi suussa. Rinnat jo ihan kipeät jatkuvasta imetyksestä. Tissit näyttää "roikkuvan" tyhjinä. Saakohan vauva sieltä enää mitään... Toivottavasti tää on vaan joku väliaikainen vaihe.
 
Onnellisia kuulumisia täältä! Vauva heräsi viime yönä vain 2 x syömään + 1 parin minuutin lupsutus!! Ihan sairaan siistiä kun sai itekin nukkua, ja vauva nukkui kahdeksaan asti! Mä tosin en saanut enää seitsemän jälkeen unta kun tottunut niin heräämään aikasin ja muutenkin ihmettelin että mikäs nyt on! :D

Jos katiri tiheä imu aiheuttaa lisää vatsavaivoja, niin kannattaa kyllä sitä Cuplatonia antaa jos se kerran auttaa. Se on niin helppoa kun sen 1ml ruiskun vetää aamulla täyteen niin siitä riittää kymmeneen syöttökertaan, eikä se ole sitten suurikaan vaiva napata se ruisku vaan mukaan kun syömään mennään. Me sitä kaks viikkoa annettiin, mutta ei auttanut. Disflatylia annoin myös ruiskulla, mutta sekään ei sopinut. Nyt kun saatiin Gavisconit niin sitäkin annoin ruiskulla :D Paljon helpompaa kuin lusikalla antaminen noin pikkuselle :)

Nyt mennään yhteiseen kylpyyn porealtaaseen vauvan kanssa. Totutellaan vähän jo kun vauvauinti alkaa ihan pian :)

Muoks.

Mitä olette mieltä siitä, kun tuo meidän poitsu huutaa nykyään ihan kauheasti kun mennään vaunuihin nukkumaan? Kaikki päiväunet nukkuu siis vaunuissa. Huutaa ihan hikipäässä ja sitten nukahtaa. Väsynyt on kun nukutetaan, eli hieroo silmiään, haukottelee. Viety on aina samassa vaiheessa kun unimerkkejä tulee. Nukkuu myös kovin pätkissä päikkäreitä. Koko ajan saa käydä hiukan työntelemässä että nukahtaa taas, välillä 10min. väleinkin. Mietin että onko alkanut inhoamaan vaunuja vai mistä vois olla kyse, joku vaihe? Pitäiskö nukuttaa sisälle sänkyyn, vai mitä? Ei vaan nukahda sisälle, tai jos nukahtaa, nukkuu ½h.
 
Viimeksi muokattu:
vauveli, vaikea sanoa mistä johtuu tuo että vauva huutaa vaunuihin mennessä. Voisiko olla ihan vaan väsymyksestä? Onko vauvalla liikaa/liian vähän vaatetta päällä? Meidänkin vauva yleensä huutaa kun hänet laitetaan vaunuihin, mutta rauhoittuu heti kun vaunut lähtee liikkeelle. Nyt vauva on nukkunut parvekkeella vaunuissa 2-3 tunnin unet päivittäin. Muut päiväunet on sitten lyhyempiä ja tuntuu että sisällä nukahtaminen näille lyhyemmille unille on vaikeaa. Yleensä menen nukuttamaan vauvaa meidän sängylle, imetän ja siihen vauva sitten usein nukahtaa ja itse koitan hiipiä hiljaa vierestä pois. Jos vauva nukahtaa minun syliin, niin sitten hän havahtuu siihen kun siirrän hänet muualle nukkumaan.
Voithan koittaa nukuttaa vauvaa välillä muualle kuin vaunuihin. Sellaista kokeiluahan tää vauvan hoito tuntuu olevan. :) Välillä tuntuu, että aina kun johonkin tapaan tottuu, niin sitten taas vauva ei enää olekaan tyytyväinen siihen, vaan pitää koittaa keksiä jotain uutta :)
Vauveli, kiva kuulla että teillä yö on mennyt paremmin. Toivottavasti jatkuu samaan malliin :) Oi, ihanaa kun pääsette vauvauintiin. Mäkin haluan mennä sinne heti kun vaan vauva on tarpeeks vanha siihen. (Meillä tais olla 5 kk se ikäraja.)

Meillä oli tänään neuvola ja vauva sai sen Rota-rokotteen. Toivon ettei sais mitään vatsavaivoja siitä.
Vauva on kasvanut tosi hyvin. Neuvolan täti kirjoitti korttiin: Kasvu mahtavaa. Hyvin siis rintamaito ainakin riittää. Vaikka pari päivää meni niin, että vauva oli koko ajan tississä kiinni. Nyt taas syöminen on normalisoitunut.


Miten teillä muilla lapsettomuustausta on vaikuttanut äitiyteen? Tietysti varmaan kaikki on suunnattoman onnellisia kun pitkän odotuksen jälkeen on vauva viimein sylissä. :)
Itsellä vauva-arjen haastavuus on yllättänyt ja välillä väsymyksen määrä. On tuntunut, että kun olen vauvaa niin pitkään toivonut, niin en ole oikeutettu tuntemaan tunteita, joita välillä lasta kohtaan tulee. Esim. just väsymys, ärtymys, turhautuneisuus jne. silloin kun kaikki ei mene niin hyvin.
Jotenkin sitä vaan on ton lapsettomuus-ajan ajatellut että äitiys on sellainen ihana kupla, jossa leijutaan... Ja kuitenkin, vaikka vauva on kuinka ihana ja sitä rakastaa valtavasti, niin välillä vaan on väsynyt eikä aina jaksaa antaa vauvalle kaikkeaan. Olin jotenkin niin ajatellut että sitten kun sen vauvan saa niin on sille täydellinen äiti, vastaa heti kaikkiin sen tarpeisiin ja antaa sille kaikkensa. Mutta esim. tällä hetkellä minä istutin vauvan sitteriin telkkarin ääreen ja viihtyy siinä ja minä istun tietokoneella :D Olin ajatellut että jaksan koko ajan huomioida lasta, leikkiä sen kanssa ja viihdyttää sitä. Se vauvan tarvitsevuus ja se, kuinka kiinni sitä on siinä vauvassa, on ollut kuitenkin sellaista, mitä ei ihan tajunnut ennen vauvan saamista. Ei kai siihen voikaan täysin valmistautua. Mutta omat tunteet on yllättänyt.

Ja sit toisaalta ajattelen niitä lapsettomia, jotka käyvät pitkät hoidot läpi eivätkä silti saa toivomaansa lasta :( Ja tuntuu että olenko minä tämän onnen ansainnut ja saanko iloita lapsestani kun joku toinen samaan aikaan painiskelee lapsettomuuden aiheuttaman surun kanssa...

Mulle on nyt äidiksi tulon jälkeen noussut nää lapsettomuusasiat mieleen. En kai ole aikaisemmin käsitellyt niitä kunnolla.

Tällaisia ajatuksia täällä pohdiskelen...

katiri + tyttö 2kk
 
Fyi
Katiri, mä olen itseasiassa aika yllättynyt, kuinka vähän edes ajattelen lapsettomuutta. Samoja negatiivisia tunteita täälläkin ajoittain ja olen myös todella yllättynyt kuinka rankkaa tämä on aina välillä on. Joskus pahimpina hetkinä on tullut mieleen, että mitä olen mennytkään tekemään, mutta sitten taas hetken päästä (tai viimeistään aamulla ;)) elämä hymyilee. Uskon, että näitä fiiliksiä tulee jokaiselle eikä niistä kannata itseään ruoskia.

Minäkin tarvitsen edelleen omaa aikaa eikä vauva voi tai pidäkään täyttää joka ikistä hetkeä päivässä. Mutta toki sillä sekunnilla kun vauva tarvitsee minua, niin se saa jakamattoman huomioni.

Lapsettomuus on kohdallani vaikuttanut ehkä eniten siihen kuuluisan äidinrakkauden kasvamiseen. Eli se kasvaa pikkuhiljaa eikä suinkaan tullut heti vauvan synnyttyä. Kai sitä edelleen on jonkinlaiset suojamekanismit päällä, kun joutui niin pitkään pettymään ja jopa totuttelemaan ajatukseen elämästä ilman lapsia. Toki suojavietti on ollut alusta asti valtava, mutta ne ruusunpunaiset vauva-ajatukset ovat vasta heräilemässä.
 
No eipä meillä siitä parin kerran yöheräilystä tapaa tullut.. Saatiin rokotukset keskiviikkona (tosin siirsin rotaa parilla viikolla kun just ollaan saatu vatsaa vähän rauhoittumaan). Rokotuksista tuli väsymystä ja ekana iltana itkua joka helppas parasetamolilla, Päivisin ollut tosi väsynyt, mutta öisin syönyt ihan mahdottomasti. Epäilen kyllä tiheää imua kun 3kk tulee huomenna täyteen. Edellisenä yönä söi sen kuusi kertaa, mutta syöminen kesti aina ½ tuntia vähintään, halusi lupsutella. Viime yönä söi kahden tunnin välein, mutta ruokailu oli kuin ei olis vähintään vuoteen saanut ruokaa; kauhea huuto ja sitten imetään niin lujaa ja kauhealla kiihkolla että ihan sattuu ja vielä purraan nänniä! :( Voipi rokotteetkin jotenkin vaikuttaa kai, mutta päivisin kun on ollut hereillä on ollut itse aurinko, eli ei ainakaan mitään kipua oo ollut.

Neuvolatäti vihjaili vähän että voisi kiinteitä aloitella. Korvike olisi eka vaihtoehto, mutta kun nyt mahd. maitoallergian vuoksi se ei käy (eikö sitä apteekin maidotonta saa ilman reseptiä?). Joten perunaa tai bataattia sitten vaan aloittelemaan iltaan, ettei äiti täysin pala loppuun. En oo vielä aloittanut, mutta bataattia jo keittelin ja pakastin. Viime yön jälkeen päätin että tänään aloitetaan. Vauvalle on tullut tavaksi herätä viideltä joka aamu (piereskelemään ja aamukakit vääntämään) eikä nukahda enää sen jälkeen millään. Sitten on pakko nousta kun toinen vaan huutaa. Puolen tunnin jälkeen sitten vauva on aivan väsynyt ja itkee. Sitten vaunuihin kun aikamme yritetään valvottaa. Nytkin nukkunut pihalla jo yli puoli tuntia. Illalla menisi nukkumaan jo klo 19, mutta venytetään tuonne klo 20, ja tässä 9 tunnin aikana vauva siis syö n.6 kertaa... |O Painoakin oli nyt 3kk 7,3kg... Tutun 9kk tyttö painaa 7,4kg :D

No joo, anteeksi vuodatukseni.. Tästä pääseekin hyvin tuohon katirin mietteisiin lapsettomuudesta. Kuten aikaisemmista teksteistäni voi päätellä, mä oon heijastanut tätä lapsettomuustaustaa juuri näihin menettämisen pelkoihin. Pelkään siis että menetän lapsen, koska ei mun kuulu saada lapsia ja hänetkin jouduttiin koeputkella tekemään ns. väkisin, luonnottomasti? Alussa kävin jatkuvasti ylikierroksilla ja vauvan itku oli kauheinta mitä tiesin ja sitä yritin välttää kuin ruttoa, siis niin että tein ihan mitä vaan ettei vaan vauva itkisi. Nyt huomaan että välillä voi antaa vauvan vähän itkeäkin :) Meillä on varmaan ns. helppo vauva, mutta kyllä oli varmaan osuutta vanhemmillakin siihen, ettei vauva oo kyllä koskaan huutanut yli puolta tuntia koko päivän aikana. Hyvä jos 15min/pvä. Tosin huomaan, että oon ärissyt tosi pahasti myös miehelle kun oon vaan niin kovin yrittänyt että vauvalla on hyvä olla ja halunnut että asiat tehdään tietyllä tavalla, ettei vaan pääse itku... Mä myös koen noita turhautumisen hetkiä, usein vauvaa nukuttaessa. Saatan jopa ääneen kirota kun tuolla kävellään että "mikset sää h***i soikoon nuku, ku sä oot selvästi väsyny ja syöty on ja kuivaa päällä". Kai noita tunteita tulee väkisin. Ja niin mäkin ajattelin kun raskaaksi tulin, että mä ainakin jaksan koko ajan vauvaa viihdyttää ym. mutta kyllä meilläkin sitterissä välillä ollaan :) Vauva on niin painava etten jaksa kauaa kantaa ja sylissä viihtyy vähän aikaa kerrallaan jos istutaan. Sitterissä viihtyy aika hyvin ja sitten leikkimatolla selällään.

Mä mietin silloin tällöin että oonko muistanut nyt pysyä tarpeeksi nöyränä kun mulle on tuo pieni nyytti annettu, toiset kun sitä ei saa koskaan vaikka kävisi kymmenet koeputket läpi :( (taas se menettämisen pelko). Siksi esim. oon kynsin hampain pitänyt kiinni tästä imetyksestä vaikka se oli todella vaikeaa sen viisi viikkoa, päivittäin itku pääsi (minulta siis) ja pelkäsin masentuvani vielä sen vuoksi, mutta jatkoin, koska se vähentää kätkytkuoleman riskiä merkittävästi. Eli oon ihan neuroottinen siitä, että kaikki meillä on järjestetty niin että riski ois mahdollisimman pieni. Ilmastointikin huutaa täysillä makkarissa ja mä oon ihan jäässä, jotta siis lämpötila on sopiva eikä liian lämmin (pitäisi olla tutkimusten mukaan 17-18 astetta, meillä taitaa olla 18-20) ja tarkistelen jatkuen yöllä ettei vaan mikään oo lähellä vauvan suuta ettei tukehdu jne. Toivottavasti tää joskus vähän helpottaa etten päädy johonkin hoitoon... :snotty:

Vaunuissa huutamisesta: ei pitäis olla liian kuuma tai kylmä, oon koittanut aina ja sopivan tuntuinen on. Neuvolassa tästä sanoin niin meinasi vaan että taistelee unta vastaan, eikä kivaa kuunnella, mutta tärkeää on että vauva nukkuis hyvin päikyt että nukkuisi yölläkin. Eli antaa huutaa vaan jos kuitenkin siitä seuraa 2-3h päikkärit. En oo kyllä silti huomannut mitään eroa siinä nukkuuko hyvin päivällä verrattuna yöunien laatuun.

Mä oon muuten huomannut että vauva ikäänkuin pureskelee välillä. Ihan kuin purkkaa mäyssäisi, suu auki. Ei maiskuttele, vaan just niinkuin söisi jotain suu auki.. Outoa? :O

On tää äitiys vaan ihmeellinen asia. Hassua miten sitä ei ollenkaan tajunnut mitä kaikkea se pitää sisällään ennen kuin sai tuon oman ihanan pikkuisen, kaikesta murheesta ja väsymyksestä huolimatta :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä vauveli täytti 8 viikkoa ja ristiäiset pidetty eilen. Oli tosi kivat ja kauniit juhlat. Hieman kun niitä stressaili...

Fyi Aikalailla samantyylisiä uni pituuksia täälläkin. Päivällä, puolen päivän molemmin puolin nukkuu 2-4h. Ja tosiaan, illalla viihtyisi vain sylissä. Varsinainen syli tyttö täällä :)

Vauveli14 tutulle kuulostaa syömisen jälkeen tuo vääntelehtiminen ja itkeskely syönnin loppupuolella. Olen ihmetellyt, että mitä ihmettä se on!? Tyttö venyttää itseään ja kiemurtelee sekä parahtelee. Itku loppuu kuitenkin usein tosi pian. Saakohan imemisvaiheessa niin paljon ilmaa mahaan että se koskee? Jää usein nälkäiseksi ja tarjoan toista tissiä. Se kelpaa eikä sen jälkeen (useimmiten) enää kiemurtele.
Tissin tarjoaminen rauhoittaa tytön aina, oli itku miten kovaa tahansa. Se loppuu kuin seinään ja vielä sen päälle "kujertelee" ja sanoo "höö" tms. :D Ihan kuin leikkisi vain.

Katiri Tuohon äitiys-lapsettomuusjuttuun; En hirveästi ole ajatellut kyllä tuota asiaa, nyt kun pienokainen on syntynyt. Enemmän se oli ajatuksissa vielä raskausaikana, olenko oikeutettu saamaan tämän lapsen ja osaako olla tarpeeksi hyvä äiti. Näitä tunteita on varmasti myös luonnollisesti lapsen saanneilla äideillä. Toki tulee aivan samanlaisia, negatiivisia, tuntemuksia välillä, kuten teillä muillakin.
Olen niin onnellinen tästä lapsesta, että sellainen meille suotiin. :heart: Nyt kun on oppinut tuntemaan lasta hiljalleen tässä viikkojen ajan, alkaa vahvempi kiintymys löytymään.
Cuplatonia olen antanut tytölle reilun viikon ajan ja kyllä vatsavaivat ovat hiukan helpottaneet. Ilmaa tyttö hotkii todella paljon (äänestä päätellen) syödessään ja köhii sitten kurkkuun menevää maitoa. Kai sitä tulee sitten niin runsaasti..
Cuplatonia olen laittanut suoraan suuhun ennen imetystä. Suosittelen kyllä ainakin kokeilemaan :)

Onkohan vatsavaivoilla osuutta asiaan, kun tyttö ei meinaa sitten millään asettua enää noin aamu viiden jälkeen omaan sänkyynsä, ähisee, puhisee ja vispaa jaloillaan ja käsillään? Ihan kuin olisi ähertämässä kakkaa housuunsa. Sitten kun parkaisee muutamia kertoja, olen ottanut viereemme ja syöttänyt kyljellään. Siinä on tyytyväinen,. Nukahtaa sitten taas ja hereilee virkeänä heilumaan ja syömään :) Tätä siis joka aamu tapahtuu. Onkohan tästä tullut nyt tapa, josta ei tahdo päästä pois..
Onko muilla vastaavaa?
 
Vauveli14 Toivottavasti toi tiheä yösyöminen olisi ohimenevä vaihe liittyen 3 kk ikään. Meillä kyllä nuo aiemmat tiheän imun kaudet piti paikkansa ja ensi viikolla tulee se 3 kk täyteen, niin varmaan on samaa taas odotettavissa.. Meillä se tiheä imu kanssa tarkoittaa, että vauva on melkein koko illan ja yön rinnalla, kun normaalistikin syö sen 2 h välein. Tosi rasittavaa kyllä, onneksi ei paria päivää kauempaa kestänyt tuossa 3 ja 6 viikon kohdalla..

Hyvä jos saatte kiinteitä aloitella, kun poika on kova syömään. Varmasti auttaa myös sun jaksamista paljon! Mä kysyin myös jo 2 kk neuvolassa, miten kiinteiden aloitus tällaiselle paljon ja usein syöjälle yleensä on, voisiko sitä ajatella esim. 4 kk iässä. Lähinnä mulla toiveena yöunien parantuminen vauvalla, jos saataisiin soseita ja pikku hiljaa myös iltapuuro kehiin. Mutta meidän neuvolatäti oli sitä mieltä että päinvastoin, kun paino noussut niin hyvin, niin ei ajateltaisi edes kiinteitä vielä ennen 6 kk ikää. Täytyy ottaa vielä puheeksi ens viikon neuvolassa, nimittäin oma jaksaminen öiden kanssa alkaa olla kovilla..

Meillä vauva kans on alkanut kovasti maiskuttamaan ja ikään kuin pureskelemaan, ja kovasti hamuaa suuhun äidin ja isän käsiä :) jos antaa sormen vauvan imeskeltäväksi hetkeksi niin pureskelee ikenillä oikein voimalla :D Tutti ei taas kelpaa ollenkaan tällä hetkellä, haluaisi imeskellä vaan rintaa, omia nyrkkejään ja meidän sormia! Kaverin kanssa oli puhetta, niin heillä oli sama myös poikavauvan kanssa, että halusi nautiskella rinnalla usein pitkään ja hartaasti. Tyttö heillä taas nopea syömään rinnalta ja mielellään syö tuttia muun aikaa. Yritän silti aina välillä tarjota tuttia, ettei kokonaan unohda sitä.


katiri Kiva että teillä nimiäiset meni hyvin. Ja hienoa, että tyttö on hyvin kasvanut ja kovasti harjoittelee liikkumista. Meilläkin yritetään selältä kyljelle ja oon auttanut poikaa kääntymään niin ja välillä myös mahalleen asti, jos hoksaisi sen avulla nopeammin :D

Mulla on lapsettomuustausta ehkä aiheuttanut eniten menettämisen pelkoa, tosi usein edelleen käyn tarkistamassa pojan hengitystä kun nukkuu. Tosin voihan se olla, että monilla tuoreilla äideillä on tätä taustasta huolimatta... On myös ollut sellaisia ajatuksia, että osaanko olla tarpeeksi kiitollinen, tietysti olo on valtavan onnellinen pojasta, mutta harvemmin tulee enää ajateltua sellaista vaihtoehtoa, että ei olisikaan saatu häntä. Jotenkin tuntuu niin isolta ja luonnolliselta osalta vauva meidän elämää nyt, että ei osaisi kuvitellakaan muuta. Mulla myös on sellainen olo, että kun vauva on hereillä, niin olisi oltava koko ajan hänen kanssa, antamassa virikkeitä jne. Mutta tosiasiassa onhan sitä kotona välillä puuhasteltavaa ja vauva saa olla myös itsekseen välillä ja katsella äidin touhuja sitteristä, ja hyvin tuntuu niinkin pieniä aikoja viihtyvän..

Fyi Mukava että teille on muodostunut jo rytmiä ja tyttö on hyvä nukkumaan! Toi että aika on kortilla on tuttua täälläkin. Vauvan ollessa hereillä on vaikea saada mitään isompaa aikaan ja päiväunien aikana yritän tehdä kotihommia, siivousta, ruoanlaittoa jne. Kun mies tulee töistä, on vähän omaa aikaa sitten myös. Varmaan alkaa helpottaa vauvan kasvaessa kun viihtyy myös hereillä välillä ihan itsekseen leikkimässä..

Millyk Kiva että myös teillä meni ristiäiset hyvin. Meillä kanssa poika alkaa 5-6 aikaan levottomammaksi ja heräilee usein. Joskus ennen 7 viimeistään alkaa jutella ja hymyillä silmät pyöreinä niin eihän se auta sit kuin nousta. :) Itsellä on usein tosi väsynyt olo aamulla kun uni ollut ihan katkonaista tuosta 5 alkaen, mutta eihän sitä voi kauaa kiukkuinen olla, kun vauva on hyvällä tuulella ja kujertelee :) Usein aamulla tekee isot kakat kun on noustu ylös, niin varmaan se maha vaivaa.. Ehkä ei maha pääse sit toimimaan yön aikana niin hyvin.


Meillä on poika ollut oikea kullanmuru nyt jo pidemmän aikaa, useimmiten hyväntuulinen ja itkuisuus on huomattavasti vähäisempää tällä hetkellä! 3 kk tulee täyteen ensi viikolla, millä varmasti on osansa asiaan.. Lisäksi nyt on käytetty Cuplatonta ihan säännöllisesti 4 tippaa ennen jokaista syöttöä (maksimissaan 2 tunnin välein, vaikka vauva söisi useammin) kun ennen annoin sitä vaan satunnaisemmin. Uskon että siitä on apua oikeasti ja mahan kipristellyt on vähentyneet. Melko runsasta pulauttelua, rohinaa ja hikkaa meillä on edelleenkin, noita refluksitautiin viittaavia oireita, mutta tällä hetkellä ne ei tunnu vauvaa kovasti itkettävän. Täytyy kuitenkin kysellä ens viikon neuvolassa asiaa..

Päiväunirytmi meillä on tosi hyvä nyt, nukkuu 3 päiväunet joista ekat 3 h aamupäivällä ja muut 1,5-2 h. Kun huomaan että alkaa väsyä, puen haalarin, pipon jne ja kanniskelen vauvaa hetken aikaa, niin nukahtaa syliin ja vaunuissa jatkaa unia. Ja siellä nukkuu tosi hyvin onneksi, useinkaan ei tarvii käydä vaunuja työntelemässä välillä. Varsinkin nyt kun vauva on makuupussissa, niin on siellä niin tiiviissä paketissa että ei heilumisellaan herätä itseään..

Yöt sen sijaan on edelleen levottomia, yöunille nukuttaminen on usein niin että isä kanniskelee vauvaa ja laulelee 20-30 min... Silti saattaa sängyssä havahtua hereillä vielä uudestaan, jolloin mä usein menen antamaan tissiä ja jään samalla nukkumaan vauvan viereen. Mulle on ihan arvoitus, miksi vauva nukkuu niin hyvin ja sikeästi vaunuissa ja yöllä taas paljon levottomammin. Mietin pitäisikö vauvaa nukuttaa perhepedin sijaan omaan sänkyyn, nukkuisiko siellä sikeämmin kauempana äidin maidon hajusta... Tosin mun jaksaminen ei millään riitä siirtämään ja rauhoittelemaan vauvaa omaan sänkyyn, jos yöherätyksiä on jopa se 5-6. Kapaloakin mietin, mutta mistään en on löytänyt vielä 3 kk+ ikäisille tarkoitettua ja peittoon käärittynä vauva ei pysy.

Kerran meillä on ollut sellainen yö, että vauva nukkui ensin 5 h putkeen ja koko yönä syötöt oli vain 03 ja 06. Silloin edellisenä päivä/iltana vauva oli valvonut enemmän ja nukkumaan mennessä oli jo tosi väsynyt ja myös kiukkuinen. Eli pitäiskö vauvaa sitten yrittää pitää enemmän hereillä päiväsaikaan jotta yöunet parantuisi, ei sekään kyllä kivalta tunnu kun päivällä selvästi väsähtää jo 1,5-2 h valvomispätkän jälkeen ja en kyllä ala päiväuniltakaan kesken herättelemään..:/

Aurora ja poika 2 kk 4 vkoa
 
Viimeksi muokattu:
aurora, mä olen ymmärtänyt, että kiinteiden maistelut yleensä aloitetaan 4 kk iästä. En nyt ole ihan varma tästä(?)
Hyvä että teillä on tosta Cuplatonista ollut apua. Meillä vauvan vatsavaivat tuntuu jonkin verran helpottaneen ihan itsestään. Ilmavaivoja kyllä on, mutta niistä ei tunnu enää aiheutuvan sen suurempia kipristelyjä.
Teilläkin vauva nukkuu hyvät päiväunet :) Noi kolmen tunnin unet on kyl ihanat niin ehtii itsekin tekemään jotain tai vaikka lepäämään. :) Mä olen nyt kanssa vienyt vauvan useimmiten ulos päiväunille. Tuntuu, että siellä se nukkuu pidempään. Meillä vauva menee herää aamulla n.klo 10 aikaan ja menee jo tunnin päästä 3 tunnin päikkäreille. Sitten muut päiväunet on lyhyempiä, n.30min-1,5 h.
Vaikea sitä vauvaa on väkisin päivällä valvottaa. Tai sitten ainakin on varmaan itkuinen vauva jos ei saa päivällä nukkua tarpeeksi. :/
Mäkin olen huomannut, että on helpompaa nukkua perhepedissä. Jos vauvan siirtää yösyötön jälkeen omaan sänkyyn, niin vauva herää siihen siirtoon. Meillä vauva nukkuu ekan pätkän omassa sängyssään ja sitten ekan syötön jälkeen jää mun viereen nukkumaan. Vauva kuitenkin aina nukahtaa siihen tissille, ja usein minäkin nukahdan imetykseen. Sitten herään parin tunnin päästä ja huomaan, että yövalo on päällä edelleen. :)

Meillä vauva on alkanut yöllä omassa sängyssä nukkuessaan liikkumaan ihan hirveästi. Vauva löytyy sieltä milloin mitenkin päin, poikittain tai pää jalkopäässä ja peitto on potkittuna ties minne, vaikka käärin sen vauvan ympärille huolellisesti, ettei saisi potkittua niin helposti pois. Kun vauva herää ekan kerran yöllä, niin sillä on hirvee meno päällä, kädet ja jalat viuhtoo kauheella vauhdilla. Miten teidän muiden vauvoilla pysyy peitto päällä? Kun talvikin tulee niin mietin miten vauva pysyy lämpimänä...

Millyk, meilläkin vauva nukkuu aamuyöstä/aamusta levottomammin. Koko ajan kuuluu murinaa, örinää ja jalat ja kädet vispaa. Kuitenkin vauvan silmät on kiinni ja nukkuu monta tuntia näin äristen... Oma nukkkuminen siinä vieressä sit ei oo niin helppoa.

Kiva kuulla teidän muiden ajatuksia äitiydestä ja lapsettomuuden vaikutuksesta äitiyteen ja vanhemmuteen.

Meillä vauva on muuten nyt alkanut viime päivinä juttelemaan. Hoitopöydän yläpuolella olevat hymynaamat ja nallenaama on tosi kivoja kavereita joille hymyillään ja kujerrellaan :) Ihana huomata kun vauva oppii kaikkea uutta.

katiri + vauva 2 kk + 1 vko
 
Jos taas kirjoitteli kuulumisia. Meillä on ollut niin sekavaa nyt lähiaikoina nukkumisten ym. kanssa etten ole oikein ehtinytkään tänne..

Millyk, kiva että ristiäiset meni hyvin, ne on vähän ikäänkuin yksi virstanpylväs tässä vauva-arjessa :) Ja kun tuosta aamuyökäyttäytymisestä mainitsit, niin kuulostaa kyllä just samalta tuo vääntely ja ilmaa sinne mahaan ainakin meillä menee. Vauva muutenkin piereskelee ja röyhtäilee todella paljon. Mä juon pari kuppia kahvia päivässä ja muuten vältän kyllä kaikkea mistä ilmavaivoja vois tulla. Aamuyöllä nuo enimmäkseen vaivaavat. Sitten helppaa kun tulee isot kakit pierujen säestämänä :D Ja tämä siis aina n.klo 4 aamulla. Röyhtäytättekö muuten vauvaa yöllä? Se vois auttaa. Itse en sitä tee kun vauva on niin unessa ja veltto ettei sieltä vaan tule, tai sitten herää kokonaan... Vääntelee siinä noin tunnin verran puoliunessa, sitten havahtuu ja joskus nukahtaa uudestaan tissille, joskus ei. Yleensä kuitenkin viimeistään 6.30 noustaan. Seitsemältä sitten vauva ihan väsynyt ja tarvisi taas unta...

Nyt ei enää vaunuissa meinaa millään nukkua vaan aamut menee ulkona hyssytellen ihan koko ajan. Koitin että nukuttais aamu-unet sisällä tissille ja se toimikin, tasan kerran. Nyt sitten mennään ulkona (jokaisilla päikkäreillä) pitkin maita ja mantuja ja vauva huutaa kuin syötävä ja sitten puolen tunnin jälkeen nukahtaa ja nukkuu ehkä 15min. Välillä huutaa herätessäänkin niin kovaa ettei edes sylissä meinaa rauhoittua :( Ei kuitenkaan oo mielestäni kipuitkua, lähinnä ehkä jotain paniikinomaista? Neuvolaterkan mukaan saattaa johtua siitä ettei kestä olla niin kaukana tissistä, eli ruuasta... Ja kun on kova kehitysvaihe menossa niin sekin vaikuttaa. Kamalalta tuntuu vaan toista työnnellä tuolla kun huutaa :( Sisällä nukkuu 15min. jos nukuttaa tissille, eli ei oikein ole vaihtoehto sekään noille vaunu-unille.

Jääköhän Millyk sinne suuhun jotain maitohöttöä jota sitten pureksitaan? Hassua kyllä, mutta hyvä että muillakin samaa :)

Oi kun teillä aurora on hieno rytmi! Kerro ihmeessä miten saan meillekin sellaisen ;) Selkeyttää varmaan päiviä mukavasti kun vähän voi ennustaa päivän kulkua :) Jännästi jotenkin tässä kolmen kuukauden iässä on huomannut ihan selkeän muutoksen vauvan kaikessa olemisessa. Juurikin tuo hyväntuulisuus on meilläkin lisääntynyt ja nyt muutaman päivän vauva on ollut ihan mahdoton höpisemään :D Katsoo silmiin ja höö-ööö-aa, välillä kuola lentää ja pärisyttää ja sitten kun vastaan niin nauraa pitkän aikaa ja taas sama jatkuu, ihanaa :heart: Vauva katselee myös tosi tarkkaavaisena meitä molempia ja kaikkea ympärillä olevaa. Kovasti höpöttää myös meidän kissoille ja koiralle ja nauraa. Motoriset taidot, tai niiden opettelu eivät vaan tunnu kauheasti vauvaa kiinnostavan... Makoilee vaan leikkimatolla eikä yritäkään kääntyä mihinkään. Kumma silti että sängyssä kun tissille mennään niin kummasti selältään pääsee kyljelleen... Tarttuu käteen annettavaan esineeseen, hamuaakin sitä ja vie sen välittömästi suuhun. Nyrkit on punaisena kun niitä niin imeskelee. Tuttiahan ei ota enää lainkaan.

Me ollaan aloteltu siis bataattia syömään iltaisin, hyvin vähän kylläkin vielä, jotain 15g kerralla. Nyt viikon jälkeen vauva ihan innostuu kun laitetaan ruokaliinaa. Nyt en vaan meinaa uskaltaa antaa kovin paljon kun luin jostain että vauva voi alkaa liikaakin kiintymään kiinteisiin, eikä meinaa maito sitten enää maistua... Vatsavaivaa ei ole tullut tuosta bataatista yhtään, normaali pieretykset. Huomenna koitetaan perunaa. Tänään on taas pulautellut ihan älyttömästi ja viime yö meni taas ihan päin pyllyä, syynä taitaa olla se että yritin aloitella maitotuotteet taas :/

Vauvalla on kuulunut outoa naksunaa jostain tuolta alaselän/lantion alueelta jo pidemmän aikaa, tuntuu aina kun kantaa pyllyn alta ja tänään oltiin neuvolalääkärin pakeilla tuosta. Saatiin lähete lastenkirurgialle, jossa varmistetaan ettei oo mitään vikaa siellä :( Lonkat olivat kuitenkin lääkärin mukaan ok, mutta joku siellä klonksuu... Toivottavasti nyt ei ainakaan lonkassa ole löysyyttä, mä en kestäis sitä valjashoitoa...

Niin, ja meillä siis yösyöminen jatkuu ihan yhtä tiiviinä edelleen. Kun pottua on maisteltu, alan kasvattaa noita iltakiinteämääriä, jos ne auttaisi. Nykyään vauva herää jo heti 2 tunnin päästä nukahtamisesta syömään kun ennen nukkui sentään ekan pätkän 3-4h.

Ja hei, vauvauinnissa oltu nyt kaksi kertaa. Ekalla kerralla vauva vaan oli hämmästyksestä huuli pyöreänä, mutta nyt tokalla kerralla itkeskeli jonkin verran pukuhuoneessa kun oli niin kauhea meteli ja ihmisiä joka paikassa. Raukka ei tuntenut äitiäkään hiukset märkänä ja normaalista poikkeavan tuoksuisena kun eri shampoot ym. Siitä vasta itku tuli :( Mutta vedessä kyllä tykkää olla, että sinänsä kivaa käydä. Taidan pestä tästä lähin kotona jo hiukset jotta vauva ei saa paniikkia, kun muutenkin niin stressaava ympäristö tietysti. Uimahalli siis tosi iso ja viime kerralla oli kisoja siellä myös, ja niin täynnä ettei autoakaan saanut uimahallin pihaan...


Kirpakkaa syksypäivää toivottaen

Vauveli14 ja poika 3kk 10pvä
 
Viimeksi muokattu:
Täällä vauvapuolella on aika hiljaista. Itsekään en oo jaksanut/ehtinyt käydä kirjoittelemassa. Ei vaan tule enää tätä tietokonetta avattua päivittäin ja puhelimella en viitsi kirjoitella. Kävin tuolla raskausajan ketjussa lukemassa että uusia vauvoja on syntynyt, joten ehkä saadaan sieltä lisää kirjoittelijoita tänne puolelle :)

vauveli, kiva kun olette päässeet vauvauintia kokeilemaan. Itsekin pitäis selvittää koska niitä uusia ryhmiä alkaa täällä meidän paikkakunnalla.
Toivotaan että teillä alkaisi yöt sujumaan paremmin noiden kiinteiden ruokien myötä.
Hyvä kun olette saaneet ajan lastenkirurgille, niin tulee ainakin sitten selvyys asiaan.
Meillä ei myöskään vauvaa röyhtäytetä yöllä, koska vauva nukahtaa yleensä tissille, ja heräisi jos nostaisin sen ylös.

Meillä vauva on aikaisemmin aina iltaisin nukahtanut tissiä syöden. Illat on olllut suht rauhallisia ja on ollut mukava nukahtaa vauvan kanssa yhdessä imetykseen. Nyt viime päivinä vauva on iltaisin ollut tosi itkuinen, itkee (väsymystä?) noin tunti ennen nukahtamista eikä itkua saa millään lakkaamaan, vaikka kuinka hyssyttelisi. Jos yritän tissiä tarjota, niin saa vielä hirveämmän raivarin ja huutaa pää punaisena ja hikisenä.... lopulta sitten itkee itsensä uneen. Kurjaa :/
Muuten vauva on ollut suht hyvän tuulinen. Hoitopöydän yläpuolella olevat naamat on ihan parhaita ja niille höpötellään ja tarinoidaan vaikka mitä juttuja :) Vaipan vaihto on menee siinä mukavasti :)

Meillä vauvalta ei oo nyt noin viikkoon tullut kunnon kakkaa. Eilen tuli ihan pieni kakka, ja se oli aika kovaa ja kiinteää. Vauva mielestäni yrittää usein pungertaa kakkaa ja itkee kun ei saa sitä tulemaan. Soitin tänään neuvolaan, ja sieltä neuvottiin että vauvalle voisi antaa pienen määrän luumusosetta ja kuumemittarilla vähän ärsyttää peräsuolta. Epäili kuitenkin, että vauva vaan käyttää äidinmaidon niin hyvin hyödyksi, ettei kakkaa tule sen takia. Neuvoi menemään lääkäriin jos ei vielä muutamaan päiväänkään kakkaa tule, ja jos vauva selvästi kärsii siitä. Yleensä kuitenkin sitä kakkaa on tullut joka toinen- joka neljäs päivä. Täytyy toivoa että alkais vatsa toimimaan, etteii tarvis lääkäriin lähteä. Onneksi on kuitenkin vakuutus näitä lääkärikäyntejä varten. :)

Muuten meillä menee ihan hyvin. Yöt on mennyt suht hyvin. Nyt muutaman yönä vauva on herännyt noin 3 tunnin päästä ekan kerran syömään ja sen jälkeen nukkunut 5-6 tuntia herämäättä. Sitä ennen meillä meni jo muutama yö niin, että vauva nukkui 8-10 tuntia putkeen heräämättä kertaakaan.
Päiväänkin on tullut selkeää rytmiä ja vauva nukahtaa yleensä heti kun lähtee vaunuilla liikkeelle tai laittaa vauvan parvekkeelle nukkumaan. Selkeästi paremmin nukkuu ulko-ilmassa. 3-4 tunnin päikkärit menee helposti. Muut päiväunet on sitten lyhyempiä. Meillä vauva jaksaa olla hereillä päivällä noin 1-1,5 tuntia kerrallaan. Illalla valvoo vähän pidempään, mutta max 2,5 tuntia. Miten pitkiä pätkiä teillä muilla vauvat valvoo?

katiri + tyttö 2,5 kk
 
Nyt ehdin taas pitkästä aikaa koneelle, monena päivänä on ollut jo aikomuksena kirjottaa! Huomasin odottajien puolelta myös että vauvoja on syntynyt, toivottavasti moni löytää myös tälle puolelle :heart:

Vauveli14 Kurjaa, että teillä on päiväunet mennyt noin levottamaksi. Olisko tosiaan kyse kehitysvaiheesta, että siksi on levottomampi nyt ja ei meinaa malttaa nukahtaa.. :( Mä usein teen niin, että kun poika alkaa olla selvästi kärttyinen väsymyksestä, puen ulkovaatteet valmiiksi ja kanniskelen poikaa sylissä hetken aikaa. Jos ei siihen nukahda, niin annan vielä tissiä ja siihen simahtaa yleensä, nukkuvana siirrän sitten vaunuun. Jos taas nukahtaa liikkuviin vaunuihin vaunukävelyllä, niin herää ihan takuuvarmasti kun vaunut pysähtyy :( Hereillä ei viihdy vaunukopassa sitten yhtään! Meillä varmaan tullaankin siirtymään ratasosaan jo aika aikaisessa vaiheessa, jos viihtyisi hereillään ollessa paremmin siellä, kun näkee vähän ympärilleenkin..

Kiva kuulla kokemuksia vauvauinnista, mekin saataisiin aloittaa nyt kun 3 kk tuli täyteen. Tosin uusi kausi alkaa vasta tammikuussa, niin todennäköisesti aloitetaan silloin sitten! Nyt alkuun aletaan varmaan kylpeä useammin kuin kerran viikossa kun poika on alkanut kylpemisestä selvästi nauttia.

Meillä ei kans tutti kelpaa enää ollenkaan :( Nyrkit, harsot ja kaikki muu menee kyllä suuhun. Tarjoan silti tuttia edelleen lähes päivittäin, josko olis vain ohimenevä vaihe.. Kuolaa tulee kanssa ihan kauheasti, jotain kuolalappuja pitäis varmaan hankkia vaatteiden suojaksi..

katiri Toivottavasti siellä tytöllä alkaa maha toimia! Jospa se luumusose auttaisi. On tosiaan vakuutus hyvä juttu ja että ei tarvii miettiä milloin "raaskii" mennä lääkäriin.

Meillä poika jaksaa päivällä valvoa 1,5-2 tunnin pätkiä. Sitten alkaa selvä väsyitku ja kärttyisyys, jolloin alan pukea poikaa sit päiväunille. Muuten menee ihan yliväsyneeksi ja ei meinaa rauhoittua enää ollenkaan. Nyt on ruvennut niin kovin havainnoimaan kaikkea ympärillä ja touhottaa ja juttelee hereillä ollessa niin paljon, ett ei ihme että väsähtää!


Meillä pojalla tuli tosiaan 3 kk täyteen. Toinen samanlainen ja ollaan jo puolivuotiaita, uskomatonta! :)

Neuvolassa käytiin, nyt on painoa sitten jo 7 kg ja pituutta reilut 60 cm. Eli hienosti kasvu jatkuu kun kilo painoa oli tullut taas. Mulla on maidontulo hieman tasaantunut, ei suihkua enää niin voimakkaasti ja rinnat tuntuu tyhjemmiltä. Ilmeisesti maitoa kuitenkin riittää hyvin! :) Tämä on helpottavaa huomata, etenkin kun oon aloitellut säännöllistä liikuntaa ja koittanut vähän keventää ruokavaliota ja jättää herkut pois.. mulla kun on raskauskiloja vielä joitakin jäljellä ja omat housut ei mahdu jalkaan, eli legginssi- ja verkkarilinjalla mennään :headwall: Imetyksestä huolimatta paino ei näytä mulla putoavan "itsestään" normaalilukemiin :(

Saatiin 3 kk neuvolassa myös rokotteita, 2 pistettävää ja lisäksi se rotavirus myös suun kautta. Pikku ressukka, kun oli laastarit molemmissa reisissä :( Samana iltana oli tavallista itkuisampi, niin annoin 3ml nestemäistä Panadolia, mikä tuntuikin auttavan. Seuraavana päivänä ei ollut mitään oireita enää.

Meillä on päivärytmi hyvä ja selkeä (koputtaa puuta...) kolmine päiväunineen. Yöt on levottomia kun poika syö 1-2 tunnin välein. Nyt yritetäänkin saada iltarutiineja vielä paremmin toimimaan eli puetaan se yöpuku aina tiettyyn aikaan, hämärretään valot ja annan iltamaidon, jonka jälkeen nukutetaan poika omaan sänkyyn. Eilen illalla saatiinkin poika hyvin omaan sänkyyn nukkumaan, havahtui pari kertaa siellä, mutta mies sai pojan tyynnyteltyä nopeasti takaisin uneen. Nukkuikin ekan pätkän omassa sängyssä 3,5 h, ja loppuyön meidän välissä heräten 2 tunnin välein. Luulen että yritetään lisätä pikkuhiljaa sitä omassa sängyssä nukkumista, jos poika saisi paremmat ja pidemmät unipätkät siellä. Nyt kun havahtuu meidän välissä, on tottunut aina syömään itsensä takaisin uneen... Huomaan kyllä, että itsellekin perhepedistä on tullut tärkeä juttu ja on ihana nukkua pieni tuhisija vieressä :) Mutta tietysti tärkeä, että kaikki nukkuisivat jatkossa paremmin ja siksi koitetaan pikku hiljaa siirtää poikaa myös omaan sänkyyn. Haluan imettää vauvan tahtiin myös yöllä, mutta noin hyvällä kasvulla poika ei tarvitsisi tosiaan sitä syömistä 1-2 tunnin välein öisin neuvolankaan mukaan..:/

aurora ja poika 3 kk
 
Viimeksi muokattu:
Fyi
Heippa taas!

Meillä tyttö jaksaa hereillä 2-3 tuntia ja käninän alkaessa laitetaan päikkäreille tai yöunille. On vihdoin oppinut nukkumaan myös päikkärit omassa sängyssä sylin tai sohvan sijasta. Yöt on alkua lukuunottamatta nukkunut omassa sängyssä. Tyttö menee iltaunille aika tarkkaan klo 20 ja siitä sitten nukkuun 6-7 tuntia herätäkseen syömään. Seuraava syöttö on siitä 2-3 tunnin päästä ja kellonajasta riippuen noustaan ylös sängystä. Yritän, ettei ennen kuutta alkaisi päivä.

Itse en perhepetiä halua, koska vauva nukkuu hyvin pinniksessä ja omasta nukkumisesta ei tule oikein mitään, kun jännitän samassa asennossa niskat jumissa. :(

Tuttia olen yrittänyt välillä tarjota, mutta ei kelpaa edelleenkään. Eikai tästä mitään haittaakaan ole, kunhan ei ala imemään peukkua.

Aurora, muakin inhottaa vedellä verkkareissa ja leggareissa, kun farkut ei vielä kunnolla mahdu. En suostu ostamaan uusia vaatteita, vaan koitan saada itseni takaisin vanhoihin mittoihin. Vielä 2-3 kiloa pitäisi tiputtaa. Tehdään joka päivä tunnin vaunulenkki ja yritän kiinnittää huomiota ruokavalioon. Kun vielä pääsisi makeanhimosta eroon.

Joko on Katirin vauvan maha toiminut?

Fyi ja tyttö 2 kk
 
Viimeksi muokattu:
Vauvan maha toimi sitten 10 päivän jälkeen. Oltiin jo varattu lääkäriaika seuraavalle päivälle, mutta peruttiin se kun vauva sai kovalla ponnistelulla väännettyä kovan pökäleen. Sen jälkeenkin maha on toiminut huonosti. Neuvolasta saatiin nyt ohjeeksi käyttää luumusosetta kuureina ja lisäksi alkaa juottamaan vettä vauvalle. Ja jos ei näistä oo apua niin sitten aloitellaan jo perunaa tms.sosetta, jos vauvan suolisto sen avulla alkais paremmin toimimaan.
Tänään vauva sai ekat pistettävät rokotukset. Niistä ei ainakaan vielä oo tullut mitään vaivaa.
Paino ei ollut noussut ihan yhtä hyvin kuin aikasemmin, mutta ei kuulemma tarvitse olla huolissaan siitä. Terveydenhoitaja arveli sen johtuvan siitä, että vauva vaan kuluttaa jo niin paljon energiaa kun on niin touhukas tapaus. Tytöllä on painoa nyt 4900 g ja pituutta 58 cm.

Fyi, meilläkään vauva ei syö tuttia. Nyrkkejä ja hihojaan kyllä sit maiskutteleekin aika paljon. Vielä ei ole peukaloitaan löytänyt.
Mulla on kanssa toi kauhee makeanhimo. Aina tekee mieli syödä jotain herkkuja! Onneksi ei sentään ole paino noussut. Imetys kuluttaa sen verran runsaasti energiaa. Mullakin on vielä noin 3kg painoon, jossa olin ennen raskautta.

Meillä nyt vauva heräillyt öisin 2-3 tunnin välein. Vähän väsyttää kun aikaisemmin yöt meni jo niin hyvin. No, toivottavasti tää on vaan joku välivaihe.

Aurora, minäkin haluaisin vauvan nukkuvan enemmän omassa sängyssä, mutta nyt kun vauva on syönyt öisin niin tiheästi niin se vaan on helpompaa kun vauva nukkuu siinä vieressä.

katiri ja tyttö kohta 3 kk
 
Heippa taas!

Voi kura, kirjotin eilen pitkät pätkät tähän ja sitte vauva heräili ulkona ja mentiin ruokailemaan (+yritin josko nukkuis tissille vielä kun neuvola oli eilen ja YLLÄTYS että sillon päiväunet on mahdollisimman lyhyet ja loppuu 2h ennen neuvolaa, jotta sitten ollaan siellä mahdollisimman väsyneitä... aina oikeastaan nukkuu vielä tissille päikkäreiden jälkeen tunniksikin, mutta kappas kun ei sillon kun menoa) ja sittenhän istunto oli vanhentunut ja koko teksti hävinnyt.. plääh.. No, yritän muistaa ainakin osan mitä kirjottelin.

Fyi, katiri ja aurora, onpa hauska sattuma ettei kenenkään meidän vauvat huoli tuttia. Täytyy tunnustaa että ite oon ollut niin dorka ennen tuota omaa nyyttiä, että luulin että kaikki vauvat syö tuttia, luonnollisesti :O Neuvolatäti eilen kehotti vielä yrittämään tuota tuttia kun poika nyt 4kk. Voi vielä onnistua ja helpottaisi luultavasti huomattavasti öitä ja vaunuissa nukkumistakin. Puolivuotiaana ei sitten enää kannata yrittää, ymmärrettävästi, kun vuotiaana sitten jo pitäisi vieroittaakin. Täytyy sitten vaan yrittää sitä tuttia joka väliin, mutta kun toinen suuttuu niin mahdottomasti jos unille sitä tuttia tyrkyttää :/ Muutamana iltana se tosin kelpasi ja nukutettiinkin tutille (tissi vaan pois suusta ja tutti tilalle- periaatteella), sekä kahtena yönä sillä saatiin yksi syöttö/lutkuttelu korvattua, mutta enää ei taas kelpaa lainkaan.. : / Ja joka yö mies sitä yrittää klo 23 syötölle antaa kun ei varmasti ole nälkä toisella. Tapa vaan siitä tullut. Meillähän mies nukkuu vallan vauvan kanssa ja mä nukun toisessa huoneessa. Hän soittaa sitten vaan aina kun vauva herää ja mä meen imettämään :p Oon niin herkistynyt vauvan ääntelylle, etten saa ollenkaan nukuttua vauvan vieressä. Kohta yritetään siirtää pinnistä irti meidän sängystä, josko sitten voisin nukkua samassa huoneessa?

Katiri, oisko voinut olla pienistä rintaraivareista kyse kun itki väsyneenä tissille? Meillä niitä tulee vieläkin kun vauva ihan poikki. Onko vauvan vatsavaivat jo helpottaneet? Oliko luumusta apua?

Mulla on myös ihan kauhea makeanhimo! Syön joka päivä jotain makeaa.. Onneksi on tuo imetys ja sitten kävelen viitisen kilometriä tai enemmän päivittäin vaunujen kanssa. Muuten kyllä tulis "raskauskilot" hyvin nopeasti takaisin! :D

Aurora, kysyitkö kiinteistä neuvolassa? Aloititteko? Me ollaan syöty bataattia (n.20g äm plissattuna) iltaisin ja peruna-porkkanaa syötiin parina päivänä lounasaikaan (en tiedä onko sattumaa, mutta niinä kahtena päivänä kun syötiin kiinteitä 2xpvä, vauva nukkui 7h pätkän yöllä!). Sitten jätin peruna-porkkanan pois kun vauva ei siitä vaan tykännyt, ainakaan tuosta omatekoisesta (ja pelkään että vaikuttaa imetykseen kun paljon saa kiinteitä). Neuvolassa kehotettiin kuitenkin antamaan 2xpvässä, sillä ilmeisesti tuo aamupäivänkin satsi voi vaikuttaa yöuniin... :O Neukkutäti muistutteli myös, että vaikka täysimetystä puolen vuoden ikään asti suositellaan, on kuitenkin kiistatonta näyttöä siitä, että 4-5kk iässä kiinteiden aloittaminen vähentää allergiariskiä. Että ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä...

Me ollaan nyt enimmäkseen nukuttu päikkärit sisällä (yhdet unet ulkona) kun ulosnukuttaminen on yhtä huutoa. Nykyään itkee jo hoitopöydällä normaalipukemisessa, kun luulee että mennään vaunuihin... :( Tosin äsken kun vein vaunuihin kun ei nyt tissille suostunut nukahtamaan, niin ei itkenyt ennenkuin uni oli lähellä. Yleensä huutaa pää punaisena jo siitä kun lakki laitetaan päähän...

Aurora, kannattaa nyt alkaa viilentämään kylpyvettä aste kerrallaan pikkuhiljaa, jotta uima-altaan vesi (32 astetta) ei tunnut vauvasta kylmältä :) Me ollaan jo sukellettu ja se meni kyllä hienosti, vaikka pelotti (meitä siis, ei vauvaa :D ). Poitsu ei ollut millänsäkään ja hymyili pian jo ohjaajalle. On muuten ainoa vauva joka ei itkun itkua ole vedessä päästänyt ja innokkaasti hamuaa leluja kun "uitetaan" häntä niitä kohti *röyhistää rintaansa ylpeänä*. Meidän vauva on myös nuorin tuossa meidän ryhmässämme.

Hyvin oli muuten taas tuo poika kasvanut, 4kk neuvolassa pituus 65,7cm, painoa 8220g. Nyt vaan odotellaan sitä lastenkirurgian aikaa ja lääkärineuvolakin on viikon kuluttua. Huomenna tuo rakkaus tasan 4kk :) Vielä ei käänny kuin vahingossa, mutta muuta kehitystä kyllä tapahtunut taas huikeasti. Kädet tahtoo vatsallaan jäädä löysästi sivuille, joten pyyherullaa tarvii pitää kainaloiden alla. Se vaan kun vatsallaan ei vieläkään kauaa viihdy ja senkin aikaa syö siinä nyrrkeejään kun sopivasti suun edessä ovat :D

Taidanpa laittaa tänään jouluvalot! Ihanaa kun joulu tulee, ensimmäinen sellainen oman, ihanan lapsen kanssa :heart:

Vauveli14 + poitsukka 4kk
 
Viimeksi muokattu:
vauveli, tiedän tunteen kun kirjoittaa pitkät pätkät ja sitten kaikki teksti häviää :/ Kiva kuulla, että teillä on jo muutama yö mennyt pidemmillä unipätkillä. Sitten sitä jaksaa itsekin paremmin. Osasitko itse nukkua, vai heräilitkö ihmettelemään sitä että vauva ei herää? :)
Meilläkin meni viime yö paremmin. Vauva heräsi vaan yhden kerran syömään. Aamulla sitten vähän itkeskeli ja meinasin taas työntää tissin sille suuhun, mutta sitten se nukahtikin itsekseen. Yöllä vauva taisi herätä siihen, kun oli ilmavaivoja, eli ei varsinaisesti olisi varmaan nälkää ollut, mutta syötin sen kuitenkin, koska en jaksa yöllä alkaa vauvaa muilla keinoin nukuttamaan. Se kuitenkin aina siihen tissille sitten nukahtaa.

vauveli, mä olen kanssa miettinyt pitäisikö tota tuttia vielä yrittää tarjota. Pelkään, että vauva alkaa imemään peukkuaan. Siitä on sitten vaikea vierottaa :/ Meillä ei kyllä muuten mielestäni olisi tarvetta tutille.

Meillä vauvan vatsa toimi pitkästä aikaa eilen kunnolla. Kauheella puserruksella se sai taas väännettyä ensin kovaa kakkaa ja sitten lopuksi tuli pehmeääkin ihan vaipan täydeltä. Pää punaisena vauva sitä väänsi ja minä avustin jalkapohjista painamalla kun pungersi sitä... No, varmaan ainakin helpotti oloa kun vatsa oli useamman viikon niin kovalla. Ihan kovia pökäleitä vaan tuli aikaisemmin :/ Jatkossa aion antaa luumusosetta parina päivänä viikossa, ettei tulisi enää yhtä pahaa ummetusta. Muita soseita ei olla vielä kokeiltu. Ostin kyllä bataattia jo, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi soseuttaa sitä.
Hassua kun töistä palaavalle miehelle suurin kerrottava uutinen ja ilonaihe on se, että vauva on kakannut :) Tällaista tää elämä vauvan kanssa on. :)

Niitä rintaraivareita vauva saa edelleen kun on väsynyt tai jos yritän tarjota tissiä silloin kun vauva ei ole nälkäinen. Parina päivänä vauva söi hirveen vähän ja olin jo vähän huolissani kun ei maito maistu. Oli vaan muutaman minuutin kerrallaan tissillä. Oon myös huomannut, että vauva ei enää aina oikein jaksaisi keskittyä syömiseen. Jos esimerkiksi tv on auki tai huoneessa on jotain muuta hälinää tai tapahtumaa, niin vauva ottaa muutaman imaisun tissistä ja sitten kääntää päätään nähdäkseen mitä muualla tapahtuu. Sitten taas ottaa muutaman imaisun ja taas pitää katsella muualle...

vauveli, mä kanssa odotan joulun tuloa kun on eka joulu vauvan kanssa. Viime jouluna oli vasta pieni aavistus tästä tulossa olevasta pikkuisesta. Kuitenkin oli vielä suuri epävarmuus kun päästiin varhaisultraan vasta joulun jälkeen. On se vaan uskomatonta että tohon viereen on putkahtanut tollainen pieni ihminen. Koskakohan sitä lakkaa ihmettelemästä...

katiri + tyttö 3 kk
 
Katiri, en todella osannut nukkua kun vauva nukui nin hyvin. Heräsin kahdelta ihan paniikissa että miksei vauva oo herännyt, sitten ryntäsin kuulostelemaan hengitystä ja sen jälkeen pumppaamaan rintoja kun ihan pinkeenä. Sen jälkeen valvooinkin puoli neljään, jolloin vauva heräs syömään.. Ja tavoilleni uskollisena nyt mua pelottaa kun/jos vauva nukkuu noin pitkiä pätkiä,että mitä jos vaipuu kovin syvään uneen ja unohtaa hengittää... Voe elämä mun kanssani... Samoin mä tissitän usein aamuyöllä, jotta vauva ainakin nukkuisi. Nyt ei enää vatsavaivoista kärsi öisin kuin ihan satunnaisesti, silloin kun äippä on lipsunut ja syönyt vaikka peuraa tai lanttulaatikkoa tms.. :whistle:

Kysyit katiri aiemmin nukkumisesta ja peitosta. Neillä on ollut unipussi käytössä silloin kun vauvalla oli tosi levottomia öitä. Tilasin ruskovillalta merinovillaisen unipussin ja lisäksi meillä on paksumpi name itin pussi ja ikean pussi. Kannattaa kokeilla. Ruskovillan pussi hyvä, voi käyttää ympäri vuoden!

Meillä myös imettäminen hankalaa jos telkku auki, tai tämä tirri kääntyy katsomaan sitä välillä vaikka olisi kiinnikin :D samoin jos kuuluu ääniä, irrottaa imun ja alkaa kuuntelemaan.

Kääk, mä menin lupautumaan tekemään joulunaikaan pari pyhätyövuoroa, jotta saan tienattua rahaa kevään etelänmatkaan. Yhtään en haluiaisi mennä ja olla vauvasta erossa, ja kiva pumpata rintoja sitten sairaalan vuodeosastolla :O Roskiin menee ne maidot... Mutta kun mä haluun lomalle, koko perheen kera tietty :)
 
vauveli, voi ei, niin se vaan menee ettei sittenkään osaa itse nukkua kun vauva nukkuu "liian hyvin". Sitten pitää herätä tarkistamaan onko vauvalla kaikki hyvin. :) Mäkin heräsin viime yönä kun vauva oli nukkunut jo 6 tuntia. Vauva oli illalla jäänyt minun ja mieheni väliin nukkumaan. Säikähdin kun kokeilin siitä, mihin vauva oli jäänyt nukkumaan ja siinä olikin vaan tyhjää. Vauva olikin sitten kääntynyt poikittain, niin, että jalat oli mun tyynyllä ja pää isin kainalossa. :) Hyvä ettei mies ollut kääntynyt vauvan pään päälle.

vauveli, mä myös ostin kirpparilta ikean unipussin ja vauva on nukkunut siinä välillä. Peitto ei kyllä pysy nykyisin enää ollenkaan päällä.
Olen myös miettinyt koska voisi mennä töihin keikkailemaan. Samalla alalla olen minäkin. Ei vaan millään raaskisi vielä jättää tota vauvaa työpäivän ajaksi. Meillä vauva ei edes ole syönyt pullosta ollenkaan (pari kertaa joskus alkuvaiheessa söi). Niin pitäisi sitä pullosyömistä harjoitella.
Kuukauden päästä aion ekaa kertaa jättää vauvan illaksi miehen hoidettavaksi, kun menen kuuntelemaan joulukonserttia. Muuten vauva on ollut miehen kanssa kaksin vaan lyhyitä aikoja kun olen itse käynyt kaupassa tai lenkillä.

katiri
 
Vauveli Osaan kuvitella, että olet ollut ihmeissään tuon 7 h unipätkän ansiosta! Senhän voi laskea kokonaisiksi yöuniksi, wau! Mutta varmasti ei saa itse vielä nukuttua niin pitkää pätkää kun on monta kuukautta heräilly parin tunnin välein. Mutta hieno juttu että kiinteät näyttää tuottavan tulosta ja pojalle maistuu :) Ja hyvä että mahavaivatkin on vähenemään päin.

Puhuin taas kiinteiden aloituksesta 3 kk neuvolassa mutta meidän neuvolan täti suhtautuu jotenkin ihmeen vastahakoisesti siihen. Varmaankin siksi, että paino menee komeasti plussakäyrällä meillä jo muutenkin, niin ei ole "tarvetta". Kuitenkin mun mielestä on merkitystä myös sillä, jos poika on kova syömään ja maito ei yksinkertaisesti pidä nälkää hänellä, ja myös äidin jaksamisella! Oma päätöstän se on, joten varmasti 4-5 kk välillä aletaan soseita maistella. Jos aluksi menee se noin teelusikallinen päivässä niin meneehän siinä muutenkin aikaa ennen kuin alkaa saada mahansa täytettä. Seuraavassa 4 kk neuvolassa lupasi antaa sentään ohjeet aloitukseen ja ostettiin jo vauvalle ruokakippoja ja ensilusikoitakin :)

Kiva että teidän poika on tykännyt vauvauinnista! Mä pelkään, että meillä taitaa mennä raivoamiseksi ekat kerrat, poika kun usein pelästyy noita uusia juttuja ensi alkuun. Mutta hyvä vinkki että voisi tuota kylpyveden lämpötilaa vähän alentaa, meillä poika viihtyy parhaiten lähemmäs 40-asteisessa vedessä niin voisi tulla vähän shokkina muuten :D

katiri Hyvä että tytön maha on toiminut nyt! Joo ja jotenkin nämä kakkaamiset ja pissaamiset on vaan nykyään mielenkiintoisia puheenaiheita meilläkin kotona vaikka ei olisi itsestä sellaista uskonut :D Meillä poika on ruvennut myös olemaan välillä levoton tissillä, varsinkin jos ollaan jossain kylässä tms ja on paljon toimintaa ympärillä (niinkuin yleensä on, kun tavataan muiden äitiyslomalaisten kanssa ja kaikkien lapset koolla ja jokainen imettää vuorotellen :). Selvästi kiinnostaa kaikki ympärillä oleva kovasti muutenkin, mielellään katselee kotona paikkoja äidin ja isän sylistä ja telkkariakin yrittää tuijottaa kun makaa leikkimatolla. Kaupassa viihtyy hyvin kaukalossa jos näkee sieltä katsella ympärilleen, vaunukopassa taas ei lainkaan..

Me ostettiin nyt myös tuo Ikean unipussi ja tarkoitus ottaa käyttöön se kun tulee taas viileämpiä öitä.


Fyi Se on hyvä, että teillä vauva on oppinut nukkumaan omassa sängyssä ja myös päikkärit siellä! Meillä on nukuttu nyt myös muutaman viikon aina eka pätkä omassa pinnasängyssä, jotta tottuisi myös siihen paremmin.
Mua vaivaa myös järkyttävä makeanhimo. Mulla ei auta siihen muuta kuin totaalikieltäytyminen eli viikolla en söisi yhtään herkkuja ja viikonloppuna saan sitten vetää kunnon karkkiöverit ja huonon olon :) Tosin kyläillessä tulee usein jotain pientä makeaa otettua kahvin kanssa viikollakin, mutta kotiin en osta mitään hyvää, ne katoaisi heti!


Meillä on iltarutiinit alkanut ehkä tuottaa pientä tulosta ja poika on nukkunut nyt jo melkein viikon putkeen n. 3-4 tunnin pätkiä eli herännyt syömään 2 tai 3 kertaa yöunilta. Ja silloin on oikeasti nälkäinen eli herää kiukkuisena ja syö tosi ahnaasti ja pitkään. Ne tunnin välein tapahtuvat lyhyet tissin lupsuttelut näyttäisi nyt siis jääneen ainakin toistaiseksi.

Poika on löytänyt peukun ja se olisi menossa aina suuhun, mutta on aina otettu se pois ja laitettu tuttia tilalle. Nyrkkiä ja muita sormia saa imeskellä, mutta ei peukkua :D Tuttia poika harvemmin jää imemään, yleensä "pureskelee" sitä hetken aikaa ja sitten pullauttaa pois. Jos on nukahtamassa saattaa huolia joskus tutin, mutta ei taida meidänkään pojasta enää mitään tutinsyöjää tulla! Kaikki käteen sattuvat lelut ja harsot pitäisi myös laittaa suuhun ja kiukku tulee, jos lelua ei saa suuhun tungettua.

Täällä kuultiin ensimmäinen naurun tapainen eilen, kun mies kutitteli pojan mahaa. :D Kovasti on alkanut myös kiljahdella ja testailla ääntänsä ja "kurnuttaa", on kyllä tosi hassun kuuloista. Punkeaa myös itseään istuvampaan asentoon sylissä ja selällä maatessaan kyljelleen.

Mä odotan myös tosi paljon ensimmäistä joulua lapsen kanssa. Viime joulu meni alkuraskauden pahoinvoinnissa ja muistan kun oltiin sukuloimassa ja käytiin kävelyllä niin oksentelin matkan varrella, kamalaa! Nytkin ollaan menossa isovanhempien luokse jouluksi, mutta haluan laittaa myös kotiin pienen joulukuusen ja koristeita. Suunnitelma olisi ottaa myös joulukorttiin kuva pojasta, vaikka vielä vuosi sitten vannoin että me ei sellaista tehdä.. raastoi niin itseä, kun sai ystäviltä niitä kortteja lasten kuvilla ja itse oltiin lapsettomuushoidoissa. Mutta varmaankin lähimmille sukulaisille noita lähetetään niin varmasti ilahtuvat. Joululauluja oon myös kuunnellut jo pari päivää ja torttuja tekis mieli leipoa..

Isänpäivään on myös varauduttu ja hankin miehelle kahvimukin pojan kuvalla varustettuna, toivottavasti on mieluinen :) Ehkä ostan vielä perinteiset sukat ja kalsarit lisäksi ja askarrellaan kortti pojan "kanssa". Ja herkkuaamiaista olis tarkoitus laittaa sunnuntaina. Mites te muut vietätte isänpäivää?

Aurora ja poika 3,5 kk
 
Moi,
Vielä oon täällä maha pystyssä, mutta niinkin "hölmön" asian kanssa tässä viimeisilläni painiskelen kuin vaipparoskis.. Miten te ootte asian ratkaisseet? Onko teillä sellanen hieno erikoisroskis vai ihan tavallinen vai viettekö keittiön tms. roskiin vai heti ulos roskiin vai mitenkä?
 
Toive13 Meillä on ihan tavallinen kannellinen poljinroskis kylppärissä hoitopöydän vieressä. Sitä tyhjennetään kun täyttyy, noin pari kertaa viikossa. Nuo maitokakkavaipat ei mun mielestä vielä niin pahalta haise, mutta roskaa tulee paljon.. Kuulemma sitten kun syö kiinteitä alkaa vaipatkin haista pahalle, silloin tarvii varmaan tyhjentää päivittäin ulkoroskikseen :x
 
Toive13, meillä on hoitopöydän vieressä metallinen poljinroskis, johon laitetaan pissavaipat. Sitä tyhjennetään noin joka toinen/kolmas päivä. Kakkavaipat laitetaan vessassa olevaan kannelliseen poljinroskikseen. Kakkavaipat meillä kyllä haisee sen verran, että pussi viedään yleensä samana tai seuraavan päivänä ulkoroskikseen. Aluksi meillä vauva kakkasi melkein joka päivä, mutta nyt kakkaamiset harventuneet, joten ei niitä kakkavaipparoskiksia kovin usein tarvii tyhjentää.

aurora, mät tilasin myös miehelle sellaisen mukin vauvan kuvalla ja kortin myös. :) Sitten avoimen päiväkodin vauvarymässä painettiin vauvan jalankuva paperiin, niin sen liimasin siihen korttiin. :) On se kiva juhlistaa ekaa isänpäivää. :)
Kiva kuulla että teillä on yöt mennyt jo vähän paremmin.

Onko kukaan kestovaippaillut? Mä tilasin raskausaikana kestovaippoja pari kappaletta ja nyt laitoin ne myyntiin kun en oo niitä jaksanut kokeilla... Jotenkin sitä silloin raskausaikana kuvitteli että innostusta riittää sellaiseen, mutta en nyt jaksakaan alkaa sellaiseen... Tulee tota pyykkiä muutenkin ihan riittävästi.
 

Yhteistyössä