IVF/ICSI-hoitoja aloittavat 2012

Täältä taustalta seuranneena on pakko tulla kommentoimaan Kultakatalle - meille kävi toukokuisessa ensimmäisessä IVF:ssä melkeinpä samalla tavalla. Saatiin 5 munasolua joista yksikään ei hedelmöittynyt. Kaikki oli jostain syystä jääneet epäkypsiksi... Joten täältä suuret sympatiat, teki kyllä olon todella tyhjäksi kun hoito kurahti tuohon vaiheeseen... :/

Ei sitä jotenkin osannut omalle kohdalleen odottaa, että alkioita ei saadakaan yhdenyhtä kappaletta ja kyllä mieleen tuli se että hoidossa on mokattu vaikka mitään varmaa syytä tuohon epäkypsyyteen ei löytynytkään. Meillä seuraavaan kertaan suunnitteilla ICSI. Voimia!
 
Iltaa vaan kaikille. Kiitos kovasti kaikki tsempeistänne. Merkkaa mulle tosi paljon koska tiedän että tiedätte miltä pettymykset näissä kuvioissa tuntuu. Eilinen selontekoni oli aika lyhyt. Olin niin järkyttynyt kaikesta. Ja aloin myös miettimään että jos kirjoitan tänne liikaa ja joku tuntemistani ihmisistä tunnistaa mut mun jutuista. Tuskimpa. Ja pakkohan tästä on kertoa. Saadakseen tukea. Ja jos jollekkin joskus käy samanlailla saa tietoa hänkin.

Eli joo. Syy miks mikään munasoluista ei hedelmöittyny oli se että miehen pakastetut siittiöt oli mennyt pilalle. 15 olkea, 9 niistä sulatettiin ja kaikki pilalla. Loput 6 vielä tallessa mutta silmin nähden kuulemma eri näköisiä kun pitäisi. Siittiöitä on 2 kertaa kuljetettu muuton yhteydessä väestöliiton ja sairaalan toimesta ja ilmeisesti nyt käynyt niin että ovat jossain vaiheessa päässeet sulamaan. Huoh.. Tutkivat asiaa mutta epäilen että selviääkö ikinä tarkemmin että mitä tapahtui. Että tälläsiä uutisia.

Seuraava askel on että miehen sperma tutkitaan vielä kerran että josko sieltä jotain eloa löytyisikin. Viimeksi tutkittu pari vuotta syöpähoitojen jälkeen ja sillon ei mitään eloa. Tästä aikaa 5-6 vuotta. Kauheen korkeella toiveet ei ole. Jos eloa ei löydy niin viimeisenä keinona sitten tämä kivesbiopsia.. Jos vaikka edes yksi tai kaksi siittiötä olis menny piiloon jonnekkin. Sitten jos ei niin.. Sit se tarkoittaa sitä mitä oon tässä eilisestä asti itkenyt että yhteisiä biologisia lapsia ei voida saada. Luovutettujen siittiöiden käyttö tällä hetkellä tuntuu vieraalta ajatukselta. Ei mahdottomalta mutta ei pysty vielä ajatteleen. Ei tän ihan näin pitäny mennä mutta meni silti. Voin sanoo että eilinen oli paskin päivä ikinä. Tänään ollu pikkasen parempi. Aika paska tämäkin.

Tsemppiä silti kuitenkin kaikille piikityksiin, punktioihin ja piinailuihin. Kiitos kun sain purkaa :)
 
Voi ei Kultakata todella mahdottoman surullinen tilanne teillä! Ymmärrän tunteesi, koska meillähän käytetään myös pakastettuja siittiöitä ja olen kokoajan ollut huolissani juuri tuosta vaihtoehdosta miten teille on käynyt. Ihan kamala asia. Jospa kuitenkin biopsiassa jotain löytyisi, toivon sitä sydämeni pohjasta!!! Eikä sekään tietysti ihan mahdotonta ole, että miehen siittiöntuotanto olisi viidessä vuodessa elpynyt, olen lukenut tapauksista, joissa niin on käynyt. Meillä sitä mahdollisuutta ei ole, sillä azoospermia tuomio tuli viime vuonna ja tuolloin syöpähoidoista oli miehellä jo kymmenen vuotta aikaa ja on äärimmäisen epätodennäköistä, että palautuminen nyt enää tapahtuisi...

Me olemme miehen kanssa varautuneet siihen, että joudumme turvautumaan luovutettuihin sukusoluihin. Emme koe sitä pahana asiana ja jospa tekin asiaa kypsyteltyänne voisitte sitä vaihtoehtoa ajatella. Ymmärrän, että nyt se tuntuu vaikelta.

Meillähän on perheessä poika, joka on biologisesti vain minun, mutta jolle mieheni on isä, vaikka tuli pojan elämään vasta, kun poika oli kolme-vuotias. Vanhemmuus on kuitenkin niin paljon muutakin, kuin sama dna. Ehkä tämän uusisän roolin myötä myös mieheni on valmis luovutettuihin soluihin. Itse olen sitä mieltä, että ei lapsen vanhempi ole se, kenen geenejä lapsi kantaa, vaan se, joka on lapsen elämässä mukana ja joka ON lapselle isä/äiti.

Toivon todella, että lapsettomuutenne saisi onnellisen lopun, tavalla tai toisella.
 
Amalia Armas: Kiitos! :) Ja hyvä, että sinun punktio meni hyvin. Kyllä sen ajomatkan kestää, tämän asian puolesta sitä on kyllä muutenkin valmis aika uskomattomiin juttuihin... Jännään puolestasi hedelmöittymisen tuloksia ja kaikki sormet ja varpaat pystyssä positiivisten uutisten puolesta.

Kultakata on saanut kyllä järkyttäviä uutisia. :'( Olen niin pahoillani puolestasi! Ja pientä toivonkipinää tietysti lähettelen vielä jäljellä oleviin tutkimuksiin!

Täällä macy gray:n tavoin odotellaan niitä menkkoja edelleen alkavaksi. Ultra on siirretty perjantaille ja sitä ennen niiden olisi parempi alkaa... :kieh:
 
Viimeksi muokattu:
Kultakata Olen kovasti pahoillani, mutta lähetän täältä kanssa toivon kipinöitä jatkoon.

Täällä tilanne jatkuu ennallaan eli kystan kanssa elellään, eilen kävin ultrassa ja kysta oli
kasvanut viikossa hiukan :-(. Hoitoja jatketaan normaalisti eli mennään pe ultraan ja ensi viikolla olisi sitten punktio. Hiukan on mietityttänyt toi kystan vaikutus näihin hoitoihin ja siihen kun siirto tapahtuuet miten se siinä vaikuttaa kiinnittymiseen ym.:|
 
Huonoja uutisia sitten (tietysti) tuli tännekkin. Kolmesta munasolusta vain kaksi oli ollut kypsiä, niille tehtiin icsi, muta kumpikaan ei hedelmöittynyt. Eli ei tule siirtoa.
Voitte uskoa, että fiilikset ovat aika surkeat tällä hetkellä.

No toisaalta, tässä hoidossa kaikki menikin kokoajan niin iloisesti päin mäntyä, että suuri ihme olisi tarvittu, että loppu olisi mennyt hyvin.

Uutta hoitoa suunnitellaan marras/joulukuulle, tai sitten joulutauon vuoksi siirtyy ensi vuodelle. Tietysti toivoisin etenkin lääkekaton takia, että tänä vuonna jo uusi yritys saataisiin. Toisaalta ajatukset ovat kaikkea muuta, kuin toiveikkaat... ei tästä vaan taida tulla mitään.

Jotain positiivista kuitenkin... Siittiöiden sulatus onnistui hyvin ja laatukin pysyi hyvänä.

Parempaa keskiviikkoa teille muille!
 
Huonoja uutisia sitten (tietysti) tuli tännekkin. Kolmesta munasolusta vain kaksi oli ollut kypsiä, niille tehtiin icsi, muta kumpikaan ei hedelmöittynyt. Eli ei tule siirtoa.
Voitte uskoa, että fiilikset ovat aika surkeat tällä hetkellä.

No toisaalta, tässä hoidossa kaikki menikin kokoajan niin iloisesti päin mäntyä, että suuri ihme olisi tarvittu, että loppu olisi mennyt hyvin.

Uutta hoitoa suunnitellaan marras/joulukuulle, tai sitten joulutauon vuoksi siirtyy ensi vuodelle. Tietysti toivoisin etenkin lääkekaton takia, että tänä vuonna jo uusi yritys saataisiin. Toisaalta ajatukset ovat kaikkea muuta, kuin toiveikkaat... ei tästä vaan taida tulla mitään.

Jotain positiivista kuitenkin... Siittiöiden sulatus onnistui hyvin ja laatukin pysyi hyvänä.

Parempaa keskiviikkoa teille muille!
Halaus keskiviikkoosi!
 
Kultakata: voimahalaus!! Toivottavasti sieltä kiveksistä biobsialla muutama löytyisi! Peukut on niin pystyssä kun olla vaan voi!
AmaliaArmas: :( mä oon niin pahoillani että ette päässy siirtoon asti! Voimia tulevaan!!!!!

HilleriHiiru: toivotaan ettei kysta hankaloita hoitoja ja kaikki menee hyvin!!

ON:Nonni... Ultrassa käyty! Kymmenkunta munasolua näyttäis olevan! Ja edelleenkin molemmilla puolissa yhdet huomattavasti muita suuremmat ja niiden mukaan nyt mennään. Eli tänään klo 20.00 pregnyl ja perjantai aamuna punktio!! Hui!
Miehen spermapakastuksessakin oli onnistuttu ja liikkuvia siittiöitäkin oli löytynyt! nyt toivotaan ettei pakastettua tarvitsisi käyttää vaan tuorenäytteessä olisi tarvittava määrä! Lääkäri oli toiveikas ja sanoi että limakalvokin on just sopivan paksuinen. Näillä siis mennään... Tuskin saadaan montaa pakkaseen, mut jospa tuoresiirrosta onnistuis... Peukut pystyyn!
 
Saisiko vielä liittyä tähän seuraan...?

Meillä raskauden yritystä takana 4,5 vuotta. Clomeja, OI:tä ja Femareita kokeiltu. Yksi varsinainen keskenmeno v.2010 viikolla 7+3. Ensi kierrossa tarkoitus aloittaa ensimmäinen ivf. Suunnittelukäynti on 19.10. Olen innostunut ja samalla hirvittää kamalasti!

Ollaan selittämättömiä, mulla tulee ovulaatio silloin tällöin, kierto on melko säännöllinen ja miehen simpat ok, mutta ei vaan tapahdu mitään. Nyt ajatukset kypsynyt tuohon ivf:ään, mutta rahat riittää vain yhteen yritykseen passeineen.

Tsempit kaikille, luen tätä ketjua taaksepäin että tiedän kuka missäkin menee! :)

UniUnna
 
Kultakata > :hug: Lohduttoman kuuloinen tilanne. Toivottavasti tunnelin päässä pilkahtelee vielä valoa ja onnistutte saamaan biologisen. Voimia!

Amalia Armas > :hug: Kävipä kurjasti! Toivottavasti seuraava hoito onnistuu sitten loistavasti ja saatte kyytiläisen matkaan. Voimia:p!

Robina > Peukut! bd

Ei ole vieläkään vuoto alkanut, mutta toivottavasti viimeistään huomenna alkaa ja vauhdilla. Testi oli nega, joten uuteen kiertoon ollaan menossa. Olen jo alkanut popsia tyrniä, kun kuulemma tekee limakalvoille hyvää. Tosi hyvää vaniljajogurtin kanssa! Olo on aika kurja flunssan takia. En vaan kehtaisi hakea taas saikkua, kun saan töissä sinniteltyä enkä suinkaan ole ainoa puolisairas. Toipuminen on hidasta, kun ei kunnolla sairasta. Olen kyllä ottanut kotona rennosti ja lepäillyt paljon. Jospa tämä tästä alkaisi mennä voiton puolelle.
 
Kultakalalle ja Amalia Armaalle aivan äärettömän paljon voimia ja tsemppiä tulevaan. Oon niin pahoillani teidän puolesta :( Miks tän pitää olla näin vaikeaa? Todella toivon että onni vielä kääntyy!:heart:

Robinalle tsemppiä punktioon! Laitan peukut pystyyn! :)

UniUnna Tervetuloa lämpimästi mukaan! :)

macy graylle toivon menkkoja alkaviksi jotta pääsette uuteen alkuun!

Täällä tilanne se, että veritesti on pe, mutta olen niin malttamaton että pää hajoo ellen testaa huomenna aamulla, haluan siis valmistautua henkisesti mahdolliseen negaan siten että teen testin to ja pe aamuina virtsasta, jolloin pe veritestin tulos ei järkytä niin paljoa kun olen saanut jo kaksi negaa...voi tätä ihmisen mieltä! hulluksi tässä tulee!
 
Robinalle täältäkin peukkuja punktioon! Toivottavasti löytyy mahd. monta kypsää solua!

HelgeR:n testitulosta odotellaan! Ja plussaa tietysti toivotaan!!


ON: Mun menkat alkoi!! Helpotus. Eli nollaultraan pe-aamuna. Tietysti olisivat voineet nyt aamusta alkaa mutta ihanaa, ettei ultra nyt siirtynytkään ensi viikkoon. :)
 
No jopas nyt on huonoa tuuria täällä.. eiköhän niitä positiivisia uutisia olisi jo aika tulla oikein roppakaupalla! Ja sitten niistä hinnoista, aiemminkin oon törmännyt puhuttavan ivf-hoitojen hinnoista... mitä ne oikeesti maksaa jos yrittää ottaa lääkkeet, toimenpidekulut yms huomioon? Mä olen vaan ajatellut, että maksoi mitä maksoi niin jos apua on niin menossa ollaan (niinkuin toki ollaankin!) Mutta kait niistäkin pitää vähän etukäteen olla selvillä :p
 
Ainox Ivf:n pelkät lääkkeet reilu 700e ja siihen päälle toimenpidemaksut eli niistä koitui vielä 2200 euron lasku..plus punktion nukutus 300e mut sitähän ei tartte, mä nyt vaa oon niin pelokas. joskus sanoin että ei haittaa vaikka kymppitonni menis kunhan lapsi saatais, nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä et tätä menoa se myös menee..

Tein äsken herkän raskaustestin, tyylipuhdas nega niin kuin tiesinkin, mitä oikein kuvittelin, ihan ku se näkyis ku verikoekin vasta huomenna
 
Viimeksi muokattu:
Vienda huh huh! Hyvä, että menkat viimein alkoivat!

Ainox kyllä ivf-hoidoille julkisellakin puolella rahaa kuluu reilut tuhat euroa/kierros. Meillä ainakin tähän totaalisen epäonnistuneeseen yritykseen kului rahaa pyöristettynä 1000 euroa lääkkeisiin, polimaksuja á 27,50 viisi tai kuusi sekä lisäksi punktiosta maksu noin 100 euroa. Lisäksi meillä tuli vielä matkakuluja 100 euroa (joista kela korvaa osan).
Harmittaa kyllä vietävästi, kun moinen summa lensi käytännöllisesti katsottuna roskikseen. Meille tuo on todella iso summa, koska minä olen opiskelija ja miehellänikin on pienet tulot.

Toivonkin, että uusi yritys saataisiin tälle vuodelle niin voisin edes hyödyntää täyttyneen lääkkeiden maksukaton. sittenhän hinta ptoaa kovasti, koska lääkket maksavat vain 1,50 euroa.

Tänään ketutus on ihan yhtä rankka kuin eilenkin. Nyt ehkä jopa kovempikin, sillä olen tänään kärsinyt kovista vatsakivuista irvokkaana muistona tästä turhasta hoidosta ja punktiosta.

No sen verran tässä nyt on ilonaihetta, että me saamme todennäköisesti enemmän kuin vain normaalit kolme ivf-hoitoa, koska lapsettomuus johtuu miehen sairaudesta. Mutta tietenkin, jos vaste lääkkeille on tulevaisuudessakin yhtä surkea kuin nyt niin ei kai tästä mitään tule, vaikka hoitoja saatasísiin kaikki ne kymmenen, joihin siittiöt riittävät.
 
No jopas nyt on huonoa tuuria täällä.. eiköhän niitä positiivisia uutisia olisi jo aika tulla oikein roppakaupalla! Ja sitten niistä hinnoista, aiemminkin oon törmännyt puhuttavan ivf-hoitojen hinnoista... mitä ne oikeesti maksaa jos yrittää ottaa lääkkeet, toimenpidekulut yms huomioon? Mä olen vaan ajatellut, että maksoi mitä maksoi niin jos apua on niin menossa ollaan (niinkuin toki ollaankin!) Mutta kait niistäkin pitää vähän etukäteen olla selvillä :p
Meille yhden ICSI:n hinnaksi annettiin n. 3600 euroa.
 
No pitikin oikein googlettaa hintoja ja kovin erilaisia summia tuntuu pyörivän. Mitä tarkoittaa "omaan kiertoon"? Tarvitaanko silloinkin aina jotain lääkkeitä ja miten määritellään tehdäänkö lääkkeellinen vai oma kierto? (olen tietysti näistä selvillä paremmin sen suunnittelukäynnin jälkeen, mutta kun ei malttais odottaa)
Entäs toi n.1000€ kierros, tarkoittaako se siis sitä, että jos ei tuoresiirrosta tärppää, niin saa varautua tuohon tonnilappuseen myös pakastesiirroissa?
Melkoisen hintavaa touhua, tokikaan en tämän asian suhteen ala pennosia laskemaan mutta ymmärrän nyt ehkä vähän paremmin sen pettymyksen, mitä tulee kaikkien epäonnistumisten jälkeen kun kaikkensa on antanut ja osa tosiaan vielä laittaa tähän viimeiset rahansakin ja tulos on silti lohduton... : /

Helgelle tsemppiä huomiseen veritestiin!
 
Kultakata : Toivon todella, että vielä löytyisi tarvittava määrä siittiöitä! Jos ei muuten niin siitä kivesbiopsiasta sitten...

Amalia Armas : Todella kurjaa, että teille kävi noin. Toivottavasti olisi parempi onni ensi kerralla! Toivottavasti saisitte sen vielä tän vuoden puolelle tai ainakin reseptit, että voisitte ostaa lääkkeet valmiiksi edullisella hinnalla. Onneksi on toi maksukatto!

Vienda : Jes! Onneksi menkkasi alkoi! :)

UniUnna : Tervetuloa! :)

Robina : Tsemppiä punktioon! Toivon hyvää saalista!

HelgeR : Jännät paikat sulla! Kunpa, voi kunpa veritesti näyttäisi plussaa...!

macy gray : Harmi, että testi oli negatiivinen. :( Pikaista paranemista flunssaan!

HilleriHiiru : Toivottavasti saatte hyviä tuloksia kystasta huolimatta.

Ainox : Meidän icsi-hoito julkisella puolella on tullut maksamaan tähän mennessä noin 1000€. Tämä siis tuorealkiosiirtoon asti tulleista kustannuksista. Pakastealkiosiirrot tulevat maksamaan poliklinikkakäynnin verran (meillä 27,50) + mahdolliset lääkekustannukset, joita tulee ainakin silloin, jos oma kuukautiskierto ei ole säännöllinen ja sitä joudutaan avittamaan lääkkeillä.


Nyt kerron tänne hyviä uutisia. :) Meillä oli tänään tuorealkionsiirto, joka onnistui hyvin. Saatiin myös tietää, että 13:sta munasolusta 11 oli kypsiä, joista seitsemän hedelmöittyi. Yksi alkio istutettiin kohtuun, viisi laitettiin pakkaseen ja yhtä kasvatellaan vielä huomiseen, koska ei ollut jakautunut niin innokkaasti kuin muut. Olemme tosi tyytyväisiä hoidon tulokseen! Nyt vaan jännitellään kaksi viikkoa, jolloin saan sit tehdä raskaustestin. Olo on toiveikas ja levollinen. Alavatsa tosin on edelleen melkoisen kipeä punktion jäljiltä, mutta eiköhän se siitä vähitellen. :)
 
keijukainen voi tulipa niin hyvä mieli lukea pitkästä aikaa hyviä uutisia! Onnea siirron johdosta ja hienoa että saitte pakkaseenkin vielä viisi! Kyllä se kipu nopeasti menee ohi, muista edelleen juoda paljon :) ja ota ihan rauhassa.
 
No sen verran tässä nyt on ilonaihetta, että me saamme todennäköisesti enemmän kuin vain normaalit kolme ivf-hoitoa, koska lapsettomuus johtuu miehen sairaudesta.
Toivottavasti minäkin saan halutessani/tarvittaessa enemmän kuin tuo kolme, sillä minun tapauksessani kyseessä on lääkärien aiheuttaman lapsettomuus. (Ilman munanjohtimia on pykälää hankalampi raskautua luonnollisesti.)
 
ON: punktiosta selvitty! Yllättävän helposti meni! Nyt vaan on oikealt kylkiluiden alta sisäänhengittäessä kipua, ihan niinkuin kramppaisi. Toivottavsti kohta loppuu. Tosi inhottavan tuntuista! Munasoluja kerättiin 9. Nyt vaan toivotaan että kypsiäkin olisi tarpeeksi!! Mieskin sai annettua kaksi spermanäytettä (oon siitä ylpeä) ja liikkuvia siittiöitä löytyi, jeeeee! Toivotaan että meidän solut tykkäisivät toisistaan tarpeeksi ja päästäisiin maanantaina siirtoon!!

Keijukainen: hieno saalis onnea!!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä