Voi
Myrtti85 :hug: :'( Voimia :heart:
Toivotaan, että surulliset uutiset jäävät nyt tähän ja päästään joulukuulle. Paljon voimia ja lämpimiä ajatuksia kaikille surun kohdanneille :hug:
Ummetuksesta, tännekin se on rantautunut jo hetki sitten.. Ikävä vaiva
Olen pyrkinyt juomaan runsaasti vettä ja liikkumaan. Liikkuminen on kyllä jäänyt nyt ihan minimiin, olen vain niin poikki ja hengästyn ihan vähästäkin :ashamed: Peräpukamiakin on muutamia tullut aiemmista raskauksista ja ärtyyhän nekin sitten ummetuksesta. Vuodoilta ja kivuilta olen onneksi säästynyt.
Makutottumukset, mulla on kanssa vaihdelleet tosi paljon! Aluksi teki niin mieli pizzaa, rullakebabia ja kaikkea suolaista, nyt tulee paha olo jo pelkästä ajatuksesta. Nyt taas maistuisi kaikki raikas, omena, mehujää, vichy. Eilen kaupassa alkoi niin tehdä mieli sitä ruisleipää, missä on niitä isoja jyviä, mikähän sen nimi nyt onkaan... Maito on ihmeesti maistunut koko ajan, myös pahimpaan pahoinvointiin.
Unista, joku taisi niistä puhuakin jo aiemmin. Minä näen yleensä ihan joka yö unia ja monta kertaa mennään paikasta ja aiheesta toiseen. Viime yönä oli töihin liittyviä painajaisia ja heräsinkin keskellä yötä hiestä märkänä, huh.
).( Lauantaina oli hyvä päivä ja tänään ollut ihan tosi hyvän olon päivä. Ei minkäänlaista pahoinvointia missään vaiheessa! Ja sekös nyt sitten saa mielen sekaisin, että onko kaikki nyt ohi ja huonosti :ashamed: Tänään intouduin haravoimaan monta tuntia, ja ihmeesti jaksoinkin. Tosin helle ja auringossa oleminen teki nyt tehtävänsä ja olo on todella väsynyt, pikku torkutkin otin.
Vähän vihlaisuja ja repäisykipuja on ollut molemmilla puolin.
Huominen ultra jännittää ihan älyttömästi ja pelottaa, jos kohtu onkin tyhjää täynnä... Koetan nyt ajatella positiivisesti ja iloisesti. On tämä jännää aikaa, kun ei ole vielä mitään tietoa, onko siellä ketään
Voikaahan hyvin ja nauttikaa ihanasta auringosta :wave:
Karhunvatukka ja tahvo 7+4 :heart: