Joulukuun Toivevauvat *HUHTIKUU*

Itse olen nyt sellainen hermoilija tuon keskenmenon jälkeen, että päätin mennä varhaisultraan tai itseasiassa kahteen :p Olen käynyt yhdellä gynellä, joka ultraa alle 40 eurolla niin mietin, että se ei ole paha hinta mielenrauhasta. Viimeks keskeytynyt keskenmeno selvisi varhaisultrassa ja tällä kertaa toivottavasti kaikki on hyvin. Menen jo nyt perjantaina 5+2 tsekkaamaan raskauden sijainnin ja jos kaikki siinä suhteessa ok, varaan sitten vasta neuvolan. Toisen ultran varasin sitten rv 7+2 :) Ehkä oon vähän ylireagoiva, mutta esikoinen on kyseessä ja koko elämäni lapsia halunnut niin pitää sitä nyt käydä vilkuilemassa niin usein kuin mahdollista jo ennen syntymää :p
 
Täälläpä on vilkasta keskustelua - tervetuloa taas uusille!

Itselläni on niin kiire töissä että en ole ehtinyt raskautta juuri miettimään, muuta kuin sen verran että yritän lepäillä kotona illalla. Tosin nytkin esikoinen ja mies on kipeänä ja reissuun pitäisi lähteä keskiviikkona. Hohhoijaa. Oma vatsa on myös kipeä, mutta en tiedä enää johtuuko stressistä vai raskaudesta. Noh, toivottavasti loma tekee tehtävänsä, palailen linjoille kuun loppupuolella - jos kyytiläinen pysyy matkassa.

t. Undu + vielä nimetön 5+0
 
Heipat kaikille ja uusille myös tervetuloa ja onnea :)

Täällä tänään ensimmäinen varsinainen paha olo-päivä. Alkoi heti aamulla 7 aikaan kun silmäni sain auki ja helpotti vasta puolen päivän jälkeen. Koko päivän muutenkin ollu aika hutera olo. Töissä oli aamu sen verran hankalaa, että meinasin oksentaa roskikseen, mut onneks tajusin lähteä kiireenvilkkaan vessaan yökkimään, ois vähän työkaveri ihmetellyt kun työskennellään samassa huoneessa :D Mutta joo, kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen päivä takana tän olon takia.. Voi kumpa tätä ei kestäis kauaa.. Toivossa on hyvä elää ;)

Kovasti oon yrittänyt netistä etsiä apukeinoja tähän oloon, mutta eipä tähän mitään varsinaisia apukeinoja oikein ole. Täytyy siis kärsiä ja pysyä jotenkin edes tolpillaan. Mulla ei siis auttanut syöminen, raitis ilma, juominen, lepääminen, yökkiminen.. Ei mikään toistaiseksi.

Ja raskausviikko 6 vasta aluillaan, apuuvaa!
 
Olen erittäin myötätuntoinen kaikille, joilla tässä vaiheessa jotakin vuotaa :( olen kokenut saman itsekin. Tein tänään vielä varmistustestin digillä, ja se tulos oli muuttunut parissa päivässä 2-3 vkosta 3+ viikkoon, se näytön tulos siis, eli näin ollen minäkin jään rauhassa odottelemaan varhaisultraa- vaikka siihen on vielä sairaasti aikaa :)

mame 4+4
 
Heips! Omaa napaa nyt: Tänään soitin Väestöliiton sairaanhoitajalle ja kertoi sit mulle niistä
verikokeen hcg arvoista, niin kuulemma näillä viikoilla, siis 4+ niin keskiarvo on 162. Mulla oli sit perjantaina otetussa kokeessa, eli viikkoja 4+2 oman laskeman mukaan niin arvo oli 566. Eli ihan hyvin on kuulemma sen arvon mukaan "pullat uunissa". Varhaisultra varattiin 4.5 väestöliitolle. Jotenkin tää on pitkä aika odottaa sinne.
Huonoa oloa ei ole vielä ollut. Jotenkin pelkään sitä niin paljon, kun edellisessä raskaudessa oli
semmonen 10 viikon mahatautiolo. Mikään ei pysynyt sisällä ja välillä itkin, että "onko ihmisen pakko syödä jos ei vaan halua eikä pysty". Se oli ihan hirveetä. Mut toisaalta nyt toivon, että tuleeki edes vähän paha olo että tietää että kaikki on kunnossa. Miten se nyt menee se niskapoimu-ultra, kuuluuko siihen joitain
verikokeita, vai vaan se ultra. Olen ihan ummikko tässä ku esikolta ei otettu sitä, mut nyt
varmaan halutaan että se niskapoimu mitataan.
Tervetuloa uusille :)
 
Itekkin soitin neuvolaan eka aikaa ja ajan sain vasta 11.5. eli silloin on jo 10+2... Hieman ihmetyttää kun ensimmäisestä ja toisesta ollut jo 8+5 ja 8+4. Nooh, ei auta kun malttaa ootella vaikka fiilikset on melkeen yhtä jänskättyneet kun ekaa odotellessa :)


Öö, soitin tänään neuvolaan ja antoi minulle vasta ensi kuun puoleen välin ajan, olisin slloin jo viikolla 9, melkein 10 :O aika myöhään kyllä... Haluaisin silloin jo mennä ultraan :( millä viikoilla te olette menneet ensimmäisen kerran neuvolaan tai menette?
 
Täällä ilmottautuu myös varovasti yksi plussannut. Testin tein viikko sitten ja pitihän niitä
heti kaksi tehdä, että näyttääkö molemmat plussaa :D Ja näyttihän ne... Muutama päivä meni
positiivisesta järkytyksestä toipuessa, olinhan jo päättänyt ettei yhtään lasta enään tule. Mutta
joku päättikin toisin :D Laskettuaika on näillä näkymin 14.12ja
synnärinä K-SKS. Ikää itsellä mittarissa kohta 35v ja lapsia
ennestään neljä. Miehelle tää on eka muksu :)
 
Heippa kaikille!

Täällä tahtois kans mukaan ilmoittautua varovan plussan saanut äskettäin. Monen mielestä tää mun 'tilanne' voi olla aika karmiva, joku voi jopa tuomitakkin, ja oli tosiaan itsellenikin aikamoinen yllätys, sillä oon synnyttänyt esikoiseni 7vko sitten.

Edellisen raskauden jälkeen meillä oli ehkäisy käytössä, joka sitten petti, ja haaleita plussia olen tehnyt, mukaanlukien tänään neuvolassakin. Varmuushan asiaan selviää piakkoin. Iloinen tästä asiasta olen, vaikkakin ERITTÄIN yllättynyt. :) Toivottavasti mukaan mahtuu!

- Jenikk
 
Terppa... No en sitte liittynytkään tänne.. Haamun jälkeen seuraavana päivänä alkoi vuoto, että jospa sitten yk 2 tuottaisi tulosta.. Jäädään kahtelemaan.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää masujen kasvatteluun..
T: Toivoliini ja toivo(vielä pilkkeenä isän silmässä)
 
Voi miten harmi, toivoliini. Onneks teillä vielä riittä Toivon pilkettä silmäkulmassa!

Jenikkille onnea! Tuossahan on jo hyvää tuuria mukana, että lapsoset saa noin pienellä ikäerolla. Varmaan kasvavat monessa suhteessa kuin kaksoset...?

Mä testasin tänään didillä "raskaana 1-2", joka on vähän huono, kun dpo ainaski 16 jo. Tai en tiedä. Sitten ajattelin, että mitä sitä murehtimaan. Kun on kkm takana, niin aina on liian vaalea plussa tai väärä merkintä testissä, joko liian vähän tai liikaa kipuja ja nippailuja tai ne ovat väärässä paikassa, on turhan paha olo tai sitten on LIIAN HYVÄ olo ollakseen raskaana jne. Ultrat ja hormonin mittaukset helpottaa vaan siihen hetkeen ja seuraavana päivänä sitten taas panikoidaan. Joten *OMMMM* koitan rauhoittua ja miettiä, että ainakin just nyt olen kai vähän raskaana ja se ei panikoimalla parane.

... mame31 silti mua kiinnostais, mikä sulla on dpo kun sait clearbluella noin kovan arvon... ? ;)
 
Kieloirmeli eli sain ovis(digi)testillä ovisplussan ma 26.2- eli sehän tarkottaa, että siitä n. 12-24 tunnin päästä on ovis, eikö? eli jos laskee vaikka sen mukaan,
että ovis ois ollu se ke, niin nyt ois dbo 19 tai jotain,jos siis osaan laskee oikein.
tarkistin just, et 11.4 kun tein varmistustestin digillä ni sain sen 2-3 vkoa raskaana, sillo oli mun kp28.
Eli kyl mä laskisin en dbo ois nyt 19 tai 20?
Eli noissa hormonitasoissahan on ihmisillä isot erot, eli koska sain jo ekaks sen 2-3- ni olihan mun jo saatava toi 3+ et ois tasot niiku noussu. ja kumpaakaan tai ainakaan tätä viimosta en oo tehny aamupissasta, enkä muutenkaan ollu juomatta tms. Eli sinuna en hätäilis, oon kuullu et elimistös hormoonitasot on nii erilaisia.
 
.. Ja kuten kirjoitteluajasta huomaatte, täällä kärsitään unettomuudesta tön kaiken jännäämisen vuoksi. Ihanaa kun tulee uusia tänne, itsellä sellanen tunne, että tekis mieli päivittää laskettua päivää sitten vasta kun sen on vaikka np-ultras kuullu, mut kivaa huomata jo nyt et meitä 20.12 odottajia, ja toisiakin on jo aika liuta :
 
moikka moi! eilen pätkähti plussat ja neukka täti tuumas että la ois 18.12..
tuli kyllä vähä yllärinä tämä raskaus, mutta vauva on tervetullut, kolmas siis kyseessä.
k-pks on tuttu synnärimme..:) ihanaa olla taas sekasin ;)
 
Hei vaan kaikille pitkästä aikaa

Tosiaan aika taas hurahtanut.... Tänään o tasan viikko 7 menossa. 4ja5viikot olivat aika kaameita, nyt helpottanut huomattavasti ja olo on nyt hyvä :)

Ensi viikolla siis eka neuvola, täällä saa ainakin valita ottaako varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan johon kuuluu siis veriseula sekä np-ultra.
 
Toivoliini, voi kurjuus :hug: Jaksamisia!

Jenikk, tervetuloa! Ainakaan itse en tuomitse, mietityttää vain että miten sun kroppa ja erityisesti kohtu jaksaa kannatella uutta raskautta noin nopeasti... Toivottavasti kaikki käy hyvin!

Muillekin uusille tervetuloa, kiva että meitä on näin paljon!=)

Seerumia, jess! Mahtava tulos, hyvähyvä! :flower:

ON. Varasin ekan neuvolan tänään, jaiks! :D Aika on 18.5. Olisin saanu aiemminkin mutta ei työaikataulujen puolesta vaan mitenkään sopinut, meillä on pari tosi hektistä viikkoa tulossa töissä jolloin vaan en voi olla poissa. Mulla olis 9+1 silloin neuvolapäivänä, eiköhän se oo ihan ok, kun pääsen kuitenkin puolentoista viikon päästä varhaisultraan.

Rödluvan ja Beetakingi 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!
Varovasti tässä ilmottaudun mukaan :) Eilen tein positiivisen raskaustestin, heti yk 1 tärppäsi. Yllätys oli suuri kun esikoista yritettiin reilu ½ vuotta! Tänään menossa 5+1. Eli tietoihin voi päivittää:
fingirl - 28v - toinen - 17.12.2012 - Jorvi
 
Je
Minäkin voisin varovasti ilmoittautua mukaan. Plussa neljännestä inssistä. Viime torstaina oli digissä raskaana 1-2 ja perjantain veritestissä hcg-arvo vain 49 ja joudun nyt torstaina uudestaan.. Jännittää kamalasti, että miten on arvot kehittyneet. Paljon olen lukenut arvoista ja ilmeisesti heittelee paljon henkilöiden välillä. Kierron mukaan perjantaina oli kp 33/33 mutta inssi tehtiin jo 28.3. eli dpo oli 15 viime torstaina.

Oireina rinnat vähän arat ja hillitön palelu iltaisin. Tänään ajattelin tehdä vielä digin, jos siihen tulisi suuremmat viikot jaksaisi paremmin odotella torstaihin saakka. :)

Niin siis nyt olis kai 5+1
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin voisin varovasti ilmoittautua mukaan. Plussa neljännestä inssistä. Viime torstaina oli digissä raskaana 1-2 ja perjantain veritestissä hcg-arvo vain 49 ja joudun nyt torstaina uudestaan.. Jännittää kamalasti, että miten on arvot kehittyneet. Paljon olen lukenut arvoista ja ilmeisesti heittelee paljon henkilöiden välillä. Kierron mukaan perjantaina oli kp 33/33 mutta inssi tehtiin jo 28.3. eli dpo oli 15 viime torstaina.

Oireina rinnat vähän arat ja hillitön palelu iltaisin. Tänään ajattelin tehdä vielä digin, jos siihen tulisi suuremmat viikot jaksaisi paremmin odotella torstaihin saakka. :)

Niin siis nyt olis kai 5+1
Hei Je, ja tervetuloa mukaan!! Ensinnäkin, tsemppiä uuteen veritestiin! =) Ihan samaa oon kuullut ja lukenut että hcG-arvot vaihtelee hurjasti alussa eikä välttis tarvi minkään olla vialla. Plus että inssissähän voi käydä niin että alkio kiinnittyy myöhemmin kuin luullaan.

Toiseksi, en haluaisi sotkeutua siihen miten muut viikkonsa laskevat, mutta kun sinulla on pitkähkö kierto niin tarkemman raskauden keston ja lasketun ajan saat laskemalla hedelmöityspäivän mukaan, kun se nyt kuitenkin on tarkasti tiedossa. Eli jos inssi tehtiin 28.3, niin hedelmöittyminen on tapahtunut 28-29.3. Sen mukaan sinulla olisi nyt 4+5 tai 4+6.
 
Je
Rödluvan kiitos kun selvensit tuota viikkojen laskemista :) olen ihan ulalla sen kanssa.
Samoin laskettua aikaa en osaa laskea, laskurit antavat että olisi 19.12. mutta kai sekin voi muuttua. Ja paikka olisi TYKS jos sinne saakka päästään :)

Maailman jännittävintä!!

Siis Je - 30 v - ensimmäinen - 19.12.2012 - TYKS
 
Viimeksi muokattu:
Je: Minulla tapahtui ovulaatio 28.3. (ovistesti edellisenä päivänä plussa ja tuona aamuna oviskipuja) ja mulla on laskettu myös tuo 19.12 ja rv nyt 4+6 :) Onnea sinulle! Huomenna poksahtaa uusi viikko rikki!

Onnea myös Jan-nalle, Hemptuselle ja Jennikkille (jonka tilanne kuulostaa kyllä jännittävältä) ja kaikille plussanneille tasapuolisesti!! Ja Seerumian testitulos näytti oikein hyvältä!

Kun moni on noita hormonijuttuja miettinyt niin tuossa on englanninkielinen sivu, mistä näkyy normaalin vaihtelun onnistuneissa raskauksissa dpo-päivän mukaan (eli dpo 14 on rv 4+0)--->

Beta values main chart

Sivulta löytää myös monikkoraskauden tilastot, mutta tuo yllä oleva linkki siis taulukkoon yksikköraskauksista.

Tänään mulla tuli ekan kerran sellanen lievä etomisolo palaverissa istuessani ja muiden pullanmussutusta katsellessani. Ei kuitenkaan vielä varsinaisesti oksettanut. Muuten on rintojen arkuuden lisäksi ollut todella hiljaista oirerintamalla. Jännittää jo nyt perjantainen supervarhaisultra, johon oon menossa. Ei siellä mitään sykettä voi kait vielä nähdä, mutta raskauden sijainti ja raskausontelo pitäis näkyä ja näillä päivillä myös ruskuaispussi, jos kaikki on ok. Sitten kahden viikon päästä seuraava ultra. Kävisin oikeesti varmaan joka päivä jos olis mahdollista :D

Nezzie ja joulupaketti rv. 4+6
 
  • Tykkää
Reactions: Rödluvan
Niin ja opiskelin tuon CB:n digin viikkonäytön periaatteita ja se menee näin:

hcg alle 25= ei raskaana
hcg 25-200= 1-2 viikkoa
hcg 201-2000= 2-3 viikkoa
hcg 2001+= 3+ viikkoa

Eli jos vilkaisee tuota ylläolevaa linkkiä niin tuntuu, että nuo viikkonäytön hormonirajat ei oikeen kulje käsi kädessä keskiverto hcg-tasojenkaan kanssa. Kun esim yleisin taso dpo15 (jollon oikeesti raskaus on 2+ viikon ikäinen) keskiverto hcg on 139, jolla sais digistä vasta tuon 1-2 viikkoa. Eli ei todellakaan kannata huolestua digin viikkotuloksista kovinkaan, varsinkin kun testitulokseen vaikuttaa ihan yksilöllinen hormonin eritys virtsaan (joillakin ei erity ollenkaan!) sekä tietty virtsan vahvuus.
 
Viimeksi muokattu:
Huomioikaa sitten te jotka katsotte tota taulukkoa (kiitos Nezzie superhyvästä linkistä) että siellä alla lukee että onnistuneen raskauden määritelmäksi on tuossa otettu sykkeen havaitseminen. Eli ei vauvan syliin saaminen. Mutta hyvä taulukko silti. dpo15 keskiarvo on 139, ja mulla oli 137 :D dpo18 olikin sitten jo se 827, kun keskiarvo olisi ollut 418. Jotenkin on paljon rauhallisempi olo kun nousee noin hyvin. Taidanpa kokeilla huomenna vielä sitä digitestiä, saas nähdä antaako 2-3 vai 3+ :p

Rödluvan ja Beetakingi yhä 4+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nezzie80

Yhteistyössä