Joulukuun tonttuset 2013 *KEVÄT*

Huh, kun tunnen itseni kovin nuoreksi lukiessa noita muita täältä, vaikka tais mukana olla yksi 22-vuotiaskin.. :D Täällä nyt kuitenkin yksi uusi odottelija!

Kurina 20v, LA 1.12, ensimmäistä odottellaan ja sairalaana TYKS. Ensimmäinen neuvola siirtyi tältä päivältä maanantaille, joten N 22.4.

Pillerit jätetty pois 1/12. Ensin tuli parit kuukautiset ihan normaalisti, mutta lopulta kierto meni todella sekaisin.. KP:t vaihteli 19 ja 70 välillä, kroppa kehitteli oireita ja sai meidät pettymään kuukausi toisensa jälkeen. Tätiä ei millään kuulunut, mutta aina testin tekemisen jälkeen meni pari päivää ja sieltä ne taas alkoivat.

2/13 suru oli iskenyt pintaan ja päätin luovuttaa - totesin, että ei sitten, ehkä näin ei kuulunutkaan tapahtua. Maaliskuun lopussa kuitenkin kk taas myöhässä, joten päätin tehdä testin, jotta kierto taas alkaisi, vaan kävipä toisin. Heti luovuttamisen jälkeen oli tärpännyt ja plussa tuli täytenä yllätyksenä, mutta silti niin kovin odotettuna!

Oireita on ollut mm. jatkuva vessassa ravaaminen ja kipeät ja turvonneen oloiset rinnat. Ensin oli kolmisen viikkoa pelkkää huonovointisuutta, sitten oli vuorossa parin viikon oksentelu aamuisin, mutta nyt parin päivän ajan ylös on tullut vauhdilla kaikki mitä suuhuni oon onnistunut laittamaan. Eilen tuli haettua pahoinvointirannekkeet apteekista ja sen verran kyllä jo auttanut, että enää ei tarvitse viettää päivä vessan lattialla makoillen. Ennen tehnyt kauheesti mieli eri ruokia, mut tällä hetkellä ei meinaa keksiä mitään syötävää, kun kaikki kuvottaa..

Lähimmille sukulaisille ollaan kerrottu, eli siis tulevat isovanhemmat ja isoisovanhemmat + avopuolison sisaruksille. Omille sisaruksilleni en vielä oo kertonut, kun ovat kuitenkin vasta 7v ja 10v, ja koen helpommaksi kertoa vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Myöskään oma mummini ei vielä tiedä, koska sattuu olemaan sellainen Ulla Taalasmaa -tapaus, että ei jäis kyllä epäselväksi kellekään tää pienen odottelu.

Innolla odotetaan jo, että masu alkaa kasvamaan, vaikka vähän kyllä jännittää, kun tuleva isä lähtee inttiin heinäkuussa. Eipä sillä muuten väliä, mutta ei kyllä mitään tietoa, että miten mahtaa päästä ultriin ja muihin mukaan ja mitenkä paljon tätä tuolla sit pidetään, kun LA tosiaan 1.12, mutta siviiliin pääseminen tapahtuu vasta aikaisintaan tammikuussa..

Tietokone sählää omiaan ja hiiri pomppii mihin sattuu, teksti saattaa siis pätkiä ja sanoja olla väärässä paikassa, mutta tässäpä nyt sitten jotain!

- Kurina ja 8+2. <3
 
Viimeksi muokattu:
Kurina: Tervetuloa! Itseasiassa olen 21v, mutta merkkasin tohon listaan 22v, kun täytän sen tänä vuonna, ennen synnytystä. Ei tarvitse sitten korjailla :)

Kengu83 ja Kaislanen: "Viikolla seitsemän" ja "seitsemännellä viikolla" on täysin sama asia, kun puhutaan raskausviikoista :) Eli jos on 6+5, on kuusi viikkoa täynnä ja menossa seitsemäs viikko. Joten 6+5 = viikolla seitsemän, seitsemännellä viikolla :) Mietin itse samoja juttuja, kun odotin ensimmäistä. Ja voi sitä Ahaa-elämystä... :D

Aina 5+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Na-dene ja Saru.
Noista viikoista: Eli myös mun mielestä kaislanen on seitsemännellä viikolla, koska viikko kuusihan on jo täynnä, kun merkitään 6+5. Toihan tarkottaa, että on ollu raskaana kuusi viikkoa ja viisi päivää, siten siis on seitsemännellä raskausviikolla :) ja noi raskauskuukaudet menee kai samalla kaavalla. Eli kun mulla tulee ensi keskiviikkona täyteen 8+0 ja siten kaksi kuukautta on (laskennallisesti) jo takana, mulla alkaa kolmas raskauskuukausi ja olen siten kolmannella kuulla (kuulostaapa toi muuten hienolta :)) Näin mä olen tän ymmärtänyt :)
 
voi hurja kuinka paljon tullut juttua.. en kyllä taida perässä pysyä mutta yritän :)

pahoittelut 3kerta menetyksestä :hug:

Onnea Kengulle ja tietysti muillekkin hyvistä ultrakuulumisista!

esimiehelle kertomisesta: olen nyt hoitovapaalla ja olisi tarkoitus mennä töihin elokuussa. Nyt kuitenkin olen ajatellut jatkaa hoitovapaata tuonne äitiyslomaan asti. kerron esimiehelle heti kun np-ultra takana.

ikäerosta meidän poika on joulukuussa 1v 8 kk. Ihan kivalta tuo ikäero tuntuu.

oireista ei oikeastaan ole oireita ja siitä olen ihmeissäni. Tosin ehtiihän ne vielä tulla. Pojasta vaan oireilin paljon ja nyt vaikee uskoa että on raskaan kun ei mitään erityistä ole. Ainut tosi selkeä on palelu. Palelen aivan hirveästi, etenkin iltaisin. Ensi viikolla varaan varhaisultran ja vasta ultran jälkeen ajattelin varata neuvolan

5+0 poks Anazu & Hesus
 
Osanotot 3kerta! Ja tsemiä tuhruvuotojen kanssa oleville.

Muuten vuodoista tuli mieleen et kun esikoisesta vuotoa tuli rv6 ja rv9 niin syy oli se, että istukka oli kohdunsuulla... Onneksi siirtyi siitä raskauden edetessä.

Ikäeroa meijän lapsilla 1v7kk, ja nyt sit uusimman tulokkaan kanssa tulee ikäeroa 4v10kk ja 3v3kk. Pieni ikäero ei ollu ollenkaan niin hankala kuin osa pelotteli. Hienosti menny ja nykyään menee leikit tosi hienosti yksiin.

Hienoja ultrakuulumisia monella jo! Onnittelut! Mäkin haluuuuun jo nähdä pienen!!!

Onne 6+2
 
  • Tykkää
Reactions: annamay
Onne onpa kiva kuulla sinultakin että 1v 7kk ikäero on ollut hyvä juttu, hieman jännittää täällä, vaikka pientä ikäeroa nimenomaan ollaan toivottukin... :)

Hirmu vauhdilla tulee täällä viestejä! Ihanaa! :)

Saas nähdä kuinka kauan pystyy pitämään raskautta salassa anopilta kun tänäänkin menimme appivanhemmille kylään ja ensitöikseni pyysin saada ottaa pienet nokoset (= 1h unet) jonka jälkeen ruoka ei maistunut ja jouduin kieltäytymään kahvista, mutta ison kulhollisen mansikoita kyllä vedin... Appivanhemmat tuntee minut suurena kahvin ystävänä ja olen jo useampana päivänä kieltäytynyt kahvista. Ehkä siellä arvaillaan, mutta onneksi eivät kysy suoraan! :) Ihanaa nauttia vielä omasta salaisuudesta (teidän kanssa ;) )

annamay 4+3
 
  • Tykkää
Reactions: Na-dene
Tänään on niin pitänyt paikkaansa tuo Atrian tms. iskulause: Hyvä ruoka, parempi mieli. Olen meinaan syönyt tänään sekä lämmintä ruokaa, että sen Subwayn patongin, jonka mun rakas mies mulle töistä tullessaan kiikutti. :heart: Ja pahoinvointi on ollu vähäisempää, kun pitkästä aikaa on syönyt kunnolla. Tosin jostain syystä, toi pahoinvointi on päiväunien jälkeen vähän voimakkaampaa vaikka söisikin ihan kunnolla.
 
  • Tykkää
Reactions: annamay
Osaisitteko te jo kertaalleen äitiyslomalla olleet sivistää minua noihin Kelan korvauksiin liittyen... Jään siis marraskuussa 2013 äitiyslomalle, joten korvaukset lasketaan vuoden 2011 ansiotulon mukaan. Jees. Kelan sivujen mukaan ensimmäiset 56pv on äitiysrahaa jota laskureiden mukaan kertyy hieman enemmän per päivä kuin siitä eteenpäin maksettavia korvauksia. Jees. Mutta, tiedoissani onkin aukko koskien vanhempainrahaa... Montako päivää Kela maksaa vanhempainrahaa, alkaako vanhempainrahakausi heti kun 56pn:v äitiysrahakausi on päättynyt ja onko maksettava vrk-korvaus/päiväraha samansuuruinen aina äitiysloman loppuun saakka? JA, tuleeko työnantajan maksaa vain palkka äitiysloman alkamiseen saakka, ei mitään tämän jälkeen?
 
Oikein hyvää iltaa ketjuun!
Uusi ilmoittautuu;
ÄiteeX, joka sai kevyen shokkihoitokokemuksen maanantaina ruokakaupassa. Kalatiski ja se dejavu joka iski kuin salama. Apteekin kautta kotiin ja tikkuilemaan. Positiivinen tulos oli kovin selkeä ennen kuin edes kontrolli ikkuna oli kastunut..

Lapsia tällä hetkellä poika 4v8kk ja toinen poika 1v3kk. Ehkäisypillereiden läpi päätti tämä ipana sitten itsensöä puskea, joten tulkoon jos on noin kovasti tullakseen =)

Esikoinen on syntynyt rv 35 ja toinen viikoilla 32. Eli jos mitään pystyn ennustamaan, on se se, ettei tosiaan laskettuihin aikoihin saakka tulla millään pääsemään! LA siis 20.12 ja villisti jo veikkasin että marraskuun lopussa ulostautunee.

Kävin jo ultrassa, koska pillereiden takia ei ollut mitään tietoa kuinka pitkällä mennään, ja siellä selvisi suunnilleen viikot, joista oli näillä aktiviteettikerroilla hyvin helppoa laskea, mikä päivä on tarttunut matkan mukaan.

Elämäntilanne on muuten.. suoraansanottuna kaoottinen, mutta uskon että kaikki järjestyy ja menee hyvin!

Joten listaan voi lisätä;
20.12/ÄiteeX/30/3./TAYS
 
Minä voin muuten ilokseni(?!) :D todeta, että vihdoin alkaa taas raskausoireet olemaan arjessa mukana. Lievä pahoinvointi on tullut kuvioihin tällä vkolla; 2,5h on pisin aika minkä pystyy olla syömättä, muuten alkaa etova olo. Ja välipalaksi riittää ihan vaan vaikka porkkana tai muutama viinirypäle :) Jano on mieletön, voisin juoda monta litraa päivässä mutta vesijohtovesi ei meinaa mennä alas. Sen sijaan koko ajan kaipaisi hiilihapollista juomaa. Ja väsymys... Aamuvuoroissa tämän vkon oltuani on saanut puolenpäivän jälkeen taistella, että silmät pysyy auki. Tuli ostettua tänne kotiin sellainen Angel Sound-doppler, käytettynä sain naurettavan edulliseen hintaan :) Toki sitä pitää heti päästä testaamaan mutta paniikkia en aijo itselleni kehittää vaikka en mitään ääniä sillä kuulisikaan näin alkuvaiheessa. Mitä te olette mieltä Saksasta/UK:sta tilatuista lastenvaunuista/turvakaukaloista autoon? Lähtisittekö tilaamaan ulkomailta, jos rahallinen säästö olisi yhteensä jopa n. 500€?
 
Ja taas yksi kysymys... :D Liittyen raskausarpiin. Millä keinoilla olette ehkäisseet arpien syntymistä ja milloinka olette tämän aloittaneet? Olen kuullut ihon rasvailusta, joten onko tiedossa mitää hyväksi todettuja rasvamerkkejä/laatuja? Ja mitä muuta voisi tehdä asian eteen? Minulla on aina hyvin kuiva iho vartalossa enkä todellakaan ole ahkera kosteusvoiteen käyttäjä, joten voisin kuvitella minulle tulevan oikein kunnon arvet... :(
 
Me todennäköisesti tilataan ainakin rattaat Isosta-Britanniasta. Miehen pituuden (202 cm) vuoksi sopivia eli riittävän korkealla aisalla ja leveällä rengasvälillä varustettuja vaihtoehtoja on tasan yksi, Baby Jogger City Elite. Valitettavasti se on myös melko hinnakas, Suomessa ovh näyttää olevan 580 euron tietämillä. Britanniasta sen saa tilattua jopa pari sataa euroa halvemmalla, joten ehdottomasti sieltä. Turvakaukaloissa on vähemmän hintavaihtelua, joten se saatetaan ostaa jostain paikallisesta liikkeestä.
 
Viimeksi muokattu:
Vanhempainpäiväraha alkaa juosta heti äitiyspäivärahan jälkeen. Vanhempainloma kestää yhteensä (sisältäen sen 56pv) tasan 10kk. Alkaa kuukautta ennen LA:ta ja päättyy 9kk sen jälkeen :) Sen 56 pv:n jälkeen korotettu äp-raha tippuu aika reilusti, mutta ainakin mulla oli reippaasti yli tuplat minimiin nähden edelleen.

Raskausarpia mulle ei oikein tullut, pari aika naurettavaa pientä. Rasvailin joka ilta vatsan, kyljet, reidet ja rinnat apteekin Vichy-rasvalla tai Oriflamen vastaavalla arpia ehkäisevällä rasvalla. Varsinkin jos iho kutisee niin lisää rasvaa vaan eikä saa raapia! :)

Mulla on hiukan apeat fiilikset. Olin heti varma tästä raskaudesta, siis vain tiesin odottavani toista lasta. Sen jälkeen olen vain pelännyt ja pelännyt, ajatellut etten voi toista kertaa saada täysin tervettä ja ihanaa lasta. Jotenkin tuntuu, ettei kaikki vaan voi olla hyvin :( Tänään viikot poksui ja raskausviikkokalenterissa luki "Sydän alkaa lyödä". Mietin vain, että alkaakohan oikeasti... Tätä pahentaa se, että raskausoireet katosivat lähes olemattomiin. Maanantaina alkoi pahoinvointi, keskiviikkoiltana se loppui. Ja nyt ei mitään, ehkä tavallista kehnompi olo nälkäisenä. Ei näin...

Aina 6+0
 
Saru: Mulla on muuten sama ton hiilihapon kanssa! Ensin oisin voinut vetää monta litraa vadelmamehua, mut yhtäkkiä se alkoi tuntumaan kamalan tasapaksulta ja alkoi tekemään mieli vadelman makuista bonaquaa.

Raskausarvista oon puhunut lähinnä vaan äidin kanssa, joka tokaisi, että selvis kokonaan arvitta, kun rasvaili masua päivittäin. Sillä siis takana kaks km (ei olla viikoista puhuttu, en tiedä ehtikö masu kasvaa) ja mun lisäksi myös toisen lapsen syntymä, joka sit kuitenkin kuoli, kun viikkoja tais olla niin vähän.. Pointtina siis se, että mahdollisesti neljä näkyvää raskautta ollut, mutta rasvauksen avulla ei koskaan arven arpea. Mulla itsellä on atooppinen iho, joten rasvailen muutenkin kropan päivittäin ja toivon, et Aqualan L toimii.

Onpa sekavaa tekstiä tai ainakin tuntuu siltä.. Laitetaan sen piikkiin, että kello on kohta kaks ja se ah-niin-ihana vissy koittaa puskea pihalle.. |O

Ja ainiin meillä odottelee kans toi sama doppler, kun saatiin miehen siskolta lainaan! :)

- Kurina ja 8+3. <3
 
arvista kommaan nopeasti. Mä rasvasin esikoisesta jostain puolestavälistä saakka body shopin kaakaovoi rasvalla. Semmoinen iso puikko ja tarkoitettu juuri estämään arpia. En tiedä oliko hyötyä mutta arpia ei tullut kuin ihan pikkiriikkinen navan kohdalle joka sekin meni sisälle napaan kun maha palautui. Ainakin se rasva tuoksui ihanalta ja kosteutti hyvin :)
 
raskausarvista mä käytin kans esikoista odottaessani sitä Body shopin kaakaovoi puikkoa.. ei tullut arpia, tosin ei ole siskoni eikä äitinikään arpia koskaan saaneet, joten on varmaan tosi paljon ihotyypistä loppuen lopuksi kiinni. Mutta tuskin siitä rasvaamisesta haittaakaan on :) Mulla se rasva auttoi tosi paljon mahan kutinaan
 
Huh, pitäis aina vastata, kun käy lukemassa kun nytkin oon taas unohtanut mihin kaikkeen piti kommentoida..:D

Mutta ulkomailta tilaamisesta, tilattiin kakkosen syntyessä Saksasta Phil&Tedsit kun ne tuli halvemmaksi ja samaan hintaan sai mm. sadesuojan. Nyt olen kanssa katsonut jos jostain saisi halvemmalla, mutta vielä en ole löytänyt mieleisiä.

Olen myös ollut pitkän aikaa puhelimen varassa, joten teen päivitykset kunhan pääsen koneelle! :)
 
  • Tykkää
Reactions: annamay ja miranenn
Raskausarvista Itselle ei ole koskaan tullut, vaikka aika jättimäiset mahat on molemmista ollut. Ja vaikk olenkin ihan tolkuton atoopikko ja muuten kuiva kuin korppu. Kai se on sitten vaan ihotyypistä kiinni. Tulee jos tulee :|


Himot Päivittäin popsin ison kasan porkkanoita, appelsiineja ja itse tehtyjä mehujäitä. Muuten en pysyisi varmaan kasassa ollenkaan. Kerran teki mieli pekonia, ja kun sain ne tehtyä, laattasin hajusta.. Ei taas mennyt ihan niinkuin suunniteltu!

Olen tällä hetkellä itse kotiäitinä, vanhempi poika käy kerhoissa ja harrastuksissa, ja nuorempi tuholainen tässä pörrää vierellä aina =) Vakkaritöihin suunnittelin palaavani vasta kun kuopus on sen kolme, meillä kun hänen syntymänsä ja selviytymisensä ei ollut mikään itsestäänselvyys, ja asuimme tehollakin ihan tarpeeksi pitkään ennen kotiin pääsyä, niin nyt haluan nauttia lasten lapsuudesta. Töissä ennätänkin sitten olemaan vaatimattomasti loppu elämäni!

ÄiteeX ja salamatkustaja 5+1
 
heippa taas :)

onko muilla älytöntä kylmä-kuuma-vaihtelua? mulla on vuoroin ihan kauhean kylmä, tärisen vaan peittojen alla ja sit taas yhtäkkiä ihan järkyttävän kuuma, siis tuntuu että sisällä kiehuu ja läkähdyn. ärsyttävää! :mad:

eilen tuli jo vähän pahoinvointiakin, jeeee, oon niin niitä oireita halunnutkin... no okei, kyllä mä ilman pahoinvointia pärjäisin ;) Onkohan tää mun vetinen nuha (siis oikeesti ihan kuin hanasta valuis kun laitan pään yhtään alaspäin!!!) kans oire? :snotty: Aivastelu on kans lisääntynyt, mut se oli esikoisenkin odotusaikana ihan mahdotonta :)

me ei olla kerrottu kenellekään, enkä ees tiedä koska kerrottaisiin... mun äiti alkaa kuitenkin nyyhkimään, en kestä sitä :p

minkälaiset tukiverkot teillä on? just eilen taas harmittelin sitä, että meidän tilanne on aika säälittävä, tai oikeestaan pelottava. meillä on tasan yks vaihtoehto koiria hoitamaan, ja oikeestaan vain yks vaihtoehto lastakin hoitamaan... :( ja yks vaihtoehto auttamaan missä tahansa talon, pihan jne asioissa. ja nämä ihmiset on yli 70-vuotiaita... pikkasen pelottaa et miten käy kun ne kuolee. :/ No esikoisen voi ehkä viedä lyhkäseks ajaks jonnekin muuallekin, mut ahdistava ajatus, ettei oo kauheen montaa vaihtoehtoa jos tarve vaatii :(

Tervetuloa mukaan ÄiteeX! Tuli tuosta mieleen, että millä viikoilla teillä muilla on lapsi/lapset syntyny? Meillä käynnistettiin 41+6, jos tämä tulokas on rauhallisempi mahassa niin voi syntyä vaikka aikasemmin, luulen :)

Voikaa hyvin,
tömpsis ja persikkabanaani 7+5
 
Olipas hyvä kuulla vinkkejä noista rattaista! Juuri ennen palstan kurkkaamista surffasin netissä ja pähkäilin että mistä me keksitään oikein rahat tuplarattaisiin kun ikäeroa tosiaan tulossa se n. 1v 7kk. Phil & Tedseistä haaveilen hirmuisesti, joten Kettula kiitos vinkistä, ehkä lähden selvittelemään saisiko ulkomailta tilattua edullisemmin! Huutonetissäkin hinnat kipuavat hirmu korkealle...

raskausarvista mulle tuli pieni juova navan alle ja pari viirua kylkiin esikoisesta, mutta nekin jostain syystä ilmestyivät vasta synnytyksen jälkeen (!?!). Jostain neljänneltä kuulta asti rasvailin Weledan hoitoöljyllä. Purkki loppui juuri viimemetreillä enkä raaskinut ostaa uutta, ehkä olisin sitten säästynyt niiltä viimeisiltäkin arvilta. Hassua, mutta jotenkin olen ihan sairaan ylpelä niistä arvista jotka jäi, mies kutsuu niitä "rakkausarviksi" ja salin suihkussa ekaa kertaa synnytyksen jälkeen teki melkein mieli esitellä niitä tyyliin "mullapas onkin vauva!" :D Ehkä taisi jotain hormoonihuuruja vielä olla kropassa ;)

Meidän dopplerista on onneksi patterit loppu, joten en turhaa ehkä hätiköi äänien kuuntelun kanssa. Mulla on myös kamala keskenmenon pelko ja mietityttää että voisiko oikeasti olla niin että toinenkin raskaus sujuisi ilman ongelmia. Toisaalta mietin, että sitähän tämä vanhemmuus on, halutessaan jatkuvaa pelkäämistä, tai sitten voi koittaa vain luottaa elämään ja murehtia vasta sitten jos murheita eteen tulee. Esikoisen odotuksessa huomaan murehtineeni hirmuisesti kaikkea, jopa niin etten nauttinut raskaudesta täysin siemauksin. Nyt tuntuu jotenkin siltä että pitäisikö vain heittäytyä nauttimaan raskaana olemisesta, vaikka se ehkä tarkoittaisikin kovaa ja korkealta putoamista? Mietin toisiko varhaisultra mielenrauhaa asiaan. Jos vain rahat saadaan kasaan, haluaisin kyllä käydä siellä kurkkaamassa onko siellä edes ketään.

annamay 4+4
 
Tervetuloa taas kaikki uudet!
Raskausarvista mä en rasvannu ollenkaan, eikä kyllä mun mielestä mahaan tullukaan ollenkaan. Rintoihin tuli kun maito nous, mut en tiedä olisko se ollu mitenkään estettävissäkään. Toi kaakaovoi kuulostaa kyllä niin kivalta et tekis melkein ostaa sitä joka tapauksesaa :D mutta oon kuullu et toi on enempi kiinni ihotyypistä..

Synnytyksen alkamisesta esikoisen kanssa meillä oli sektioaika sovittu perätilan takia 39+0 mutta kaveri päätti olla tollasia aikatauluja noudattamatta ja vedet meni 38+4. Siitä sitten ambulanssilla sairaalaan ja synnytys oli hyvässä vauhdissa. Leikattiin kuitenkin koska oli tulossa jalat edellä.

Tukiverkot ei oo meilläkään kummoiset. Vähän kateeks käy välillä ku tuntuu että monilla on hoitajia jonoksi asti. Mutta joitakin kertoja ollaan päästy miehen kaa kahdestaan ulos ja oli yllä tosi kivaa!

Oireet on nyt kyllä lisääntyneet. Väsymys on tajutonta, paha olo syömisestä riippumatta, hajut ällöttää. Tekis mieli vain maata mutta ei voi. Mut kaippa tää tästä joskus ehkä helpottaa.
 
Meillä alkoi synnytys spontaanisti 39+6, täsmällinen tyttö siis. Melko nopea ekaksi, lapsivesien menosta 8 h päästä oli tyttö sylissä. Kivutkin tosin oli sen mukaiset, kun supistuksissa ei ollut taukoja viimeisen kolmen tunnin aikana ollenkaan. Minkäslaisia muiden synnytykset on olleet? Pahoja traumoja jäänyt kenellekään? Vähän mua sairaalan vaihto jännittää, mutta kaipa ne hommansa osaa kaikkialla. Mitään erikoista syytä ei oo pelätä.

Kylmä ja kuuma täälläkin. Iltaisin oon usein hautautunut usean peiton alle, mutta päivällä oikein tuskasena heitän vaatteita pois kun meinaan läkähtyä.

Lapsella ois kyllä meillä paljon hoitajia, molemmat mummot siis kuvioissa. Nyt hankaloittaa vähän, kun muutettiin maalle, mutta kyllä ne kauempaakin tulee hoitamaan. Täs on vaan semmonen muutos tapahtunut omassa mielialassa, että sen jälkeen kun lapsi aloitti hoidossa, niin en mä oo oikein halunnut laittaa sitä enää muina aikoina hoitoon. Oltiin tossa keväällä miehen kanssa lyhyellä matkalla ja tuntui oikeastaan vähän tyhmältä. Että miksei me nyt sitä lastakin olis voitu ottaa mukaan. Ajattelen sen asian vähän sillälaillakin, että kohta se hinkuu sinne mummolaan itekin, niin olkoon nyt meidän kanssa. Meidän tyttö on kyllä tosi helppohoitoinen ja nukkuu hyvin niin varmaan sekin vaikuttaa: meillä on sitä kahdenkeskistä aikaa aika paljon iltaisinkin.

Onkos kellään ilmennyt mitään pelkotiloja? Jotenkin toinen lapsi tuntuu niin suurelta onnelta, et jotenkin ajattelee et voiko olla mahdollista että saan molemmat. Että entäs jos esikoiselle tapahtuu jotain, tai jos ite vaikka sairastun. Mulla oli kyllä kauheet pelot kaikesta esikoisenkin raskaudessa, että vissiin ne hormonit heittelee ja aiheuttaa tuommosta. Synnytyksen jälkeen vasta kaikki pelottikin, ja ne pelot oli niin järjettömiä että huhhuh :D

Skatta 6+4
 
Oireet yököttää, ellottaa, vollottaa... Paleltaa, etoo, kuvottaa.. porkkanat, appelsiinit ja kurkku :heart:


Edelliset synnytykset Mä menin esikoisesta edellisenä iltana synnärille ja sanoin että tämä syntyy.. rv 35.. sanoivat että oon vaan pissiny housuuni että menes kotios ja tule sitten viiden viikon päästä takaisin. Soitin seuraavana aamuna, että saanko jo tulla kun meni lapsivesi ja supistaa 5min välein. Sanoi että tule nyt jos sitten on pakko :LOL:. 6h ja miehen soittaessa toista kätilöä avuksi, sattuikin ovesta laukkaamaan edellis iltana paikalla ollut eukko, ja totesin vaan että terve, tää tulis ny!

Ja toisen syntymä, vk 32 kun kipeitä supistuksia oli tullut 30min ja lähdettiin sairaalaan aika haipakkaa..kun soitin autosta matkalla että joku nopeasti ovelle vastaan että täällä syntyy jo! VAstassa oli kätilö joka sanoi, että koitas nyt kävellä tänne niin mennään pyörätuolilla. Kun näki miten "kävelin", liki konttasin, sanoi että tules nyt niin mennään paareilla... Siinä tallusteli hissukseen ja kysyi että ponnistuttaako. Sanoin että juu, tämä olisi tulossa, ja olisi sektio... Tallusti hitaammin ja kysyi, että oliko edellinenkin vai.. Sanoin että ei, mutta tälläpä on gastroskiisi ja ei saa tulla alakautta. Ja sitten se jo juoksi niiden paarien kanssa. Se oli sen 15min alaovelta siihen kun vauveli oli minusta pihalla. Eivät katetroimankaan kerenneet kun aukesin siinä kevyen huudon saattelemana kolmeasta sentistä kymmeneen puolessa minuutissa. Sitten juoksikin kaikki. Ja mä meinasin tikahtua nauruun, kun luin sairaalan seinällä olevan julisteen "Koskaan ei ole niin kiire, ettei käsiään ennätäisi desinfioida"

Pelko siis sikiää siitä, että en usko, että kukaan edelleenkään vaivautuisi kuuntelemaan mun tuntemuksia, kun ei mennyt ihan hyvin putkeen nämä edellisetkään.. :ashamed:

Tukiverkot on aika... hatarat. Mun oma suku asuu eteläsuomessa, ja täällä olen oikeastaan anopin ja kälyn turvan varassa... :ashamed:
 

Yhteistyössä