~*~Joulukuun tonttuset 2013 syyskuussa ~*~

Huhhuh,

täällä on taas tulkittu Kelan sivuja, ja jopa ymmärretty mitä kaikkea pitää toimittaa =P Haen siis viimeisten 6kk:n tulojen perusteella korotettua äitiysrahaa. Tuohon 6 kuukauteen kun on mahtunut kaksi eri työnantajaa ja työttömyysjakso, niin hetki meni hahmottaessa, mitä liitteitä pitää toimittaa. Mutta selvisipäs! Ja myönteinen yllätys oli, kun selvisi, että työnantaja maksaakin palkkaa osasta äitiysloma-aikaa =) Senkin tiedon siis samalla päivittelin hakemukseen. Helpommalla oisi toki päässyt, kun ois selvittänyt tuonkin asian kunnolla jo ekaa hakemusta lähettäessä =P Jotenkin vaan menee pää niin solmuun noiden kaikkien hakemusten kanssa.

Neuvolassa käytiin tänään. Olipa taas kiva käydä =) Meillä on kyllä ihan huippu neuvolatäti! Lisäksi paikalla oli alan opiskelija, joka harjoittelija neuvolan toimintaa. Opiskelija siinä ennen sydänäänien kuuntelua kyseli millä puolella vatsaa vauvan liikkeet selkeimmin tuntuvat. Selitin että ihan joka puolella - on melkosen vilkas pikkujannu, tuntuu kyllä käyttävän hyväkseen kaiken sen tilan, jossa pystyy liikkumaan. Jokunen hetki sitten menikin sydänääniä etsittäessä, kun joka kerta, kun äänet löydettiin, jouduttiin toteamaan että kas, pikkukaveri lähti taas livohkaan =D Ja seuraavat äänet löyty sitten aina jostain ihan toiselta puolelta vatsakumpua. Vähän huvitti niin meitä kuin opiskelijaa ja terveydenhoitajaakin.
Oli siis oikein lämminhenkinen käynti (taas).


Tämmöstä tänne tänään. Töitä ja hirveesti vauvajuttuja päässä =)


Lisconen & pikkujannu 26+0
 
Hei kaikille, olen aktiivesti seuraillut keskustelua ja joskus tainnut käydä kirjoittamassa jotain...

Tömpsiksen kanssa taidetaan mennä samoilla päivillä:) Täällä esikoispoikaa odotellaan.

Sain myös tuon raskausdiabetes diagnoosin, kun paasto oli raja-arvolla 5,3. Kotimittaukset olleet ok, loppuijat jo ja ensi viikolla neuvola sitten..saa nähdä jatkuuvatko jotenkin.

Viime viikkoinen neuvolalääkäri jäi harmittamaan, kun parempi ultralaite ja doppleri oli eri huoneessa:( Pojan paino oli 950g vk 27+1 ja kansainvälisesti pieni, mutta lääkäri ei ollut huolissaan, itse jäin miettimään istukan toimintaa yms. Mutta lääkäri sanoi, että tuon diabetes diagnoosin takia olisi vielä ultra äitipolilla joskus vk 32.

Näistä ultrista vielä, että jostakin syystä alan voimaan pahoin. Lääkärin ultrassa meinasi lähteä taju, luultavasti jännitän ja verenpaineet laskee. Hiki virtasi, korvat soivat ja oli huono olo:( Jotenkin heti alusta alkaen tuntuu pahalta se, kun laite menee mahan päällä, vaikka eihän se koske. Outoa...

Lisäksi uutena nyt suonenvetoja...auts!


Hyvää vointia kaikille...

vk 28+1
 
Viimeksi muokattu:
Syyselo; tuota sängyn laittoa minäkin odottelen...makkari vaan pienehkö niin maltan vielä mieleni. Ikeasta ostettiin pinnasänky ja varastossa meilläkin vielä. Tuleva lapsen/lastenhuone tekisi mieli sisustaa jo uudelleen, mutta taitaa vielä ehtiä:)
 
Minä haluan tuonne päivystykseen jo vip-kortin, sen verran vakioasiakkaita me ollaan :p Vaikka että 10 kerran jälkeen sairaala tarjoaa pullakahvit tms. Eli pe-la välisenä yönä sain helvetillisen kipukohtauksen, kipu oli niin kovaa selässä ja kyljissä etten voinut kuin kieriä lattialla. Sitten pöntölle oksentamaan. Kohtaus meni ohi, ja neuvolassa siitä sanoin mutta jäätiin vain kummastelemaan ja selvittämään raskausdiabeteksen hoitoa. No toissailtana tuli sama kohtaus, ja sitten lähdettiinkiin kiireen vilkkaan Oysiin. Siellä alettiin epäilemään sappikiviä, ja yön yli odotettiin ja aamulla jatkettiin tutkimuksia. Eli siellä on sappikivet. Ja maksa-arvot koholla. Vauva on ok, ja minutkin laitettiiin niillä puheilla kotiin, että takasin on tultava jos kipukohtaukset alkavat taas.... huh, kyllä tämä taas vastustaa :p No nyt sitten opetellaan sappiruokavaliota ja vältellään kaikkea hyvää ja herkullista :D
 
Hei Minnie82!
Taidat olla eri kuin tuo Minnie85, jolla la 3.12?
Lisään sinut tuolle etusivulle la 5.12? kohtaan ja halusitko vielä kertoa ikäsi/synnytyssairaalasi, vai jätetäänkö arvoitukseksi? :)

Huh, nukahtihan tuo esikoinen, koitan opettaa sen nukkuun päikkärit sänkyyn, eikä rattaisiin, joissa on tähän mennessä tykännyt nukkua, kun heijataan. Mutta ne menee kolmen kuukauden päästä pikkuveikan käyttöön, joten parempi opetella jo uusille tavoille :heart:

helena85 ja tirppapoju 28+1 :)
 
Onko muilla verenpaineen kanssa ongelmia? Eilen neuvolalääkärillä paineet huiteli 140/90 ja hetken odottelun jälkeen yläpaine laski sentään 132.. Mutta kuulemma jos yli ton 140/90 menee niin sit vaan sairaalaan samantien. Pitäs nyt käydä ahkerasti mittailemassa apteekissa..
Muuten kaikki hyvin, sokeritki vaan laskenu viime kerrasta et hyvillä mielin voin syödä karkkia ;) tyttönen liikuskeli hurjasti niin kuin aina ja lääkärikin sanoi et onpas liikkuvainen tyttö :p
Uutta asuntoa etsitään, muutto vasta sit lokakuun lopulla et katotaan miten jaksan pakkailla ja siivoskella sillon viel :/

Suvi & Saltarina 27+1
 
suvi: mulla on ollut aika alhainen verenpaine nyt. ei kai sulle ole tulossa raskausmyrkytys? kai ne neuvolassa sitä osaa tarkkaan seurata... koita välttää suolaa ja juoda paljon, ehkä se auttaa. ja jos ei auta niin sitten se raskaus vaan nostaa sulla paineita, höh :( Toivottavasti ei paljoa enää nouse :hug:


diipadaapa: voi ei! mulla on kanssa sappikiviä, ja ne kivut on ihan kaaaaaaameita! (tai sain sellasia kamalia kipukohtauksia joita hoidettiin selkäkramppeina, vieläkään ei tiedetä varmaksi mistä ne johtui oliko sappikivet syynä vai ei...) saatko ottaa litalginia raskauden aikana? silloin kun mulle tuli niitä kohtauksia niin kierin lattialla tunnin tai kaksi, ja muistelin kaiholla kuinka vähän synnytyssupistukset sattuu niihin verrattuna ;)

tervetuloa mukaan minnie82 :)

voikaa hyivn
tömpsis ja persikka 28+1
 
Viimeksi muokattu:
Heips!
Kuinka nopeasti teille on tullut kelan vanhempainraha päätös? Mulla lukee siuilla että on hakemus saapunut 21.8 mutta vieläkään ei päätöstä ole tullu.. ;s Alkaa vähän huolettamaan kun äitiysloma tosiaan alkaa kuukauden päästä, 15.10.. ;s

Täälä on pikkumies sellasissa vauhdeissa ollu ettei mitään rajaa, yo kirjotuksia on ollut eikä oo pikkumies tykänny yhtään monen tunnin istumisista putkeen.. :D

Neyski +poitsu 26+6 :kiss: HUOMENNA POKSUU :heart:
 
Neyski
jos sulle lasketaan tulot viimeisten 6kk ajalta, niin silloin se päätös tulee vähän ennen ku jäät lomalle, näin ainaki mulle viimeksi, koska palkoista lähettävät palkkatiedot vasta just ennen loman alkua. Mutta jos ei lasketa noiden mukaan, niin en tiiä kauan kestää, itekki edelleen odottelen... :/
 
tömpsis: Juu pitää olla nyt varovainen ettei pääsisi sit tulemaan se raskausmyrkytys, siks se lääkäriki sano et samantien sairaalaan jos nousee yli ton 140/90 :/ mutta muita oireita ei oo vielä ollut, ei turvotusta tai muuta niin ei sillee pelkoa :) yritän ottaa rauhallisesti! Vaikka vaikeeta on ku oon niin tekeväinen ihminen yleensä :p istuskella siin sit sohvalla vaan ja pyytää miestä tekemään kaiken ku ite kattoo telkkua :D
Suolaa vähensin samantien ja vettä tulee juotua onneks muutenki jo reilusti, vähintään 2 1/2 litraa päivässä menee kyl.. Jos on muita neuvoja verenpaineen laskemiseksi niin antaa tulla vaan! :D

Synnytyspelosta monet ovat jutelleet. Minultaki useasti ihmiset kyselee että joko pelottaa, mutta en tiedä, en oikein oo päässy viel siihen vaiheeseen että sitä edes ajattelisin :D vatsanpohjan lihaksia oon reenaillut muutenki aina kun vaan muistan, ennen raskauttakin. Ja joogasin raskauden alkuun asti, astangajoogaa ei suositella raskauden aikana.. Synnytys sitten menee miten menee, en mielestäni itse siihen voi etukäteen hirveästi vaikuttaa :) fyysisesti voin yrittää olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, mutta muuten se on sitten ihan sattuman kauppaa miten siin käy :p josko sit vaan oon niin nuori ja naiivi viel, tiedä häntä :)
 
Neyski Kelan sivuilla oli, että keskimääräinen tavoiteaika vanhempainrahahakemusten käsittelyyn on 3 vkoa (ja voi tietty viivästyä, jos on ruuhkaa). Jos sinne asiointipalveluun ei oo tullut mitään viestiä, että vaaditaan lisäselvitystä tai hakemuksessa on jotain puutetta, niin kannattaa ehkä ens viikolla jo pirauttaa. Mä jätin ite hakemuksen syyskuun alkupäivinä eikä oo tullut vielä päätöstä.

Eiks paivih saanut puolestaan päätöksen tosi nopsaan? Olitko tehnyt hakemuksen asiointipalvelussa vai jätitkö toimistoon?

Pohjoistuuli ja tuplat 27+1
 
Kiitos MeMaMi ja tömpsis sympatioista. :)

Tää minun tilanne on aika monimutkainen. Siihen liittyy aiemmin koettu trauma ja rakennemuutos lantion alueella... Pelko ei liity niinkään mihinkään kipuun liittyvään, vaan siihen, että vauvan tai minun henki tai terveys vaaraantuu synnytyksessä. Moni asia on vielä epäselvä ja epätiedossa on aika tuskallista elää välillä. Pelkopolin yhteydessä lääkärit tutkivat myös tarkemmin sitten sitä synnytystapaa ja että onko edes mahdollista luonnollisesti. Yritän vaan olla ajattelematta asiaa ja odottelen ensi viikkoa, että pääsen sinne polille. Aika vaan tuntuu hupenevan käsiin, kun viikot vierii eteenpäin ja vauva kasvaa mahassa.

Oon koittanu pysyä positiivisena ja nyt olenkin jo avannut äitiyspakkauksen ja jatkanut hankintojen tekemistä vauvaa varten. :)

Liise ja poika 28+1
 
Tömpsis: en saanut mitään lääkettä, parasetamolia voi ottaa, mutta kun maksa-arvot koholla, niin ei suositella. Eli jos kivut vain pahenee, niin pakko mennä takas sairaalaan :( Mulla ultrattiin maha, kyljet, selkä... ja ihan selkeät sappikivet olivat oikealla puolella. Toivon, ettei tulisi enää yhtään kipukohtausta, ne on ihan kamalia :p
 
Tulinpa poksumaan 26+0 :heart: :)

Neuvolassa kävin torstaina, siirrettiin aikaa aikasemmaks, kun mulla on äippäpolikäynti ens viikolla. Kaikki kunnossa, rr 99/65, hb 123, sf 23 ja sykkeet 140. Paino noussut 3 vkossa 200 g, huoh, periaatteessa ei kyl tuotakaan, kun viime kerralla oli huomattavasti kevyempi vaatetus :wave:

Oli nlatäti mun kanssa samoilla linjoilla sokeriasiassa, et jos pystyn pitämään tiukan ruokavalion, niin hyvä.. Valitettavasti mä lohtusyöppö välillä repsahtelen ja mätän suuhuni sitten kaikkea hyvää :whistle: Mut oon nyt pysynyt kohtalaisen tiukkana, ja yritän aatella vauvan parasta, enkä anna periksi.. Mulla siis paastoarvot olleet välillä yli 6.. Oon saattanut päivän syödä iisisti, mut illalla ratkennut jos äijän kans ollut jotain pientä känää (miehen syy siis..) Mä sain viime äpolikäynnillä mukaani insuliinin, ja ohjeet alkaa pistämään, jos arvot ei pysy kurissa. Torstaina menen kontrolliin ja toivottavasti saisin jatkaa ilman piikkiä..
 
Joo mä sain kelan päätökset kahessa päivässä. :O Ihmettelen itekki miten ihmeessä ne niin nopeasti tuli. Ja mä täyttelin netissä ne hakemukset sunnuntaina ja tiistaina toimitin kelan toimistoon raskaustodistuksen.En osannut tehdä sitä hienoa kopioliitäteejotakin juttua. :ashamed: Torstaina sitten oli kelan sivulla jo päätös. Mulla menikin vuoden 2011 tuloilla se vanhempainraha, niin ei tarvinnut jäädä oottelemaan näitä puolen vuoden tuloja siihen, vaikka palkanlaskijakin oli nopea ja oli laittanut tiedot tästä syyskuunlopusta puolivuotta taaksepäin. Ei ollut tulot nousseet sitä 20%, mutta päiväraha oli silti yllätävän suuri jopa niillä tuloilla.

Täällä ollut tuosta raskausdiabeteksestä näköjään aina välilä puhetta. Minullakinhan on se diagnoosi, mutta tuntuu jotenkin idiootilta mitata arvoja kaksi kestaa viikossa kun ne on ihan normaalit. :x Silloin rasituksessa viikolla 12 (??) jäin kiinni paasto-arvosta joka oli 5.6 muistaakseni.. (tai 5.3..) Kuitenkin, paasto arvo ollut kotona mitatessa 4.6-5.5 välillä ja ruokailun jälkeen jokakerta pysynyt 6.9 alapuolella.

paivih ja palleroinen 25+3
 
paivih: joo se on turhauttavaa. ja mä toivoin että mun seurantaa olis löysennetty kun arvot on ollu niin loistavia mut pah.

diipadaapa: mitäs ne sairaalassa sit antaa? no jos sulla ruokavalio auttaa niin pidä siitä kiinni, ettet joudu tuskastelemaan sen kanssa!

Suvi: miesten verenpainetta voi laskea näyttämällä niille tissejä ;) eli mikäköhän sulla toimis? :D :D :D

Liise: onneksi tutkitaan ja sitten päätetään :hug: Sektiota ei mun mielestä kannata ainakaan pelätä, jos se on tarpeellinen sun tilanteessa, ja kun on suunniteltu sektio niin mieskin pääsee mukaan :) Ja varmasti jos alateitse saat yrittää niin jos joku näyttää menevän huonosti niin varmaan pääset nopeasti sektioon kun tilanne on tiedossa. Toivottavasti saat apua pelkopolilta ja muutenkin :hug:

voikaa hyvin
tömpsis ja persikka 28+2
 
  • Tykkää
Reactions: Suvi88 ja Liise
Huomenta kanssa-odottajat,

Mulla on näköjään uusi ihana oire, herään aina aamulla tosi aikaisin. Tänäänkin ennen seitsemää vaikka meillä ei ole lapsia ja on sunnuntai. Ehkäpä keho alkaa totuttelemaan vauvan rytmiin tai jotain....

Katrin79
- tunnen tuskasi tuon rd:n kanssa. En saa jostain syystä niitä aamu-arvoja pysymään millään kurissa. Sekä paasto että se 1h aamupalan jälkeen ovat olleet ihan mitä sattuu. Tosi hassua, ekan viikon kun mittasin niin ne olivat ihan normirajoissa ja nyt viimeiset kaksi ihan miten sattuu. Synnäriltä suosittelivat aamupalaksi munakasta ja sillä olen nyt saanut sen aamun 1h arvon kuntoon. Paastoarvon korjaukseen suosittelivat paaston lyhentämistä mutta ainakaan vielä se ei ole auttanut. Ei auta kun yrittää nyt löytää se "oikea" ruoka jota illalla syömällä arvo alkaa olla oikeissa lukemissa. Eilen aamulla oli jo 5.4 (eli siis lähellä mennään) mutta sitten eilen oli ukon synttärit ja söin ekaa kertaa herkkuja diagnoosin jälkeen ja aamuarvo olikin sitten 6.0. Hirvee morkkis kun eilen annoin periksi!

Kela - täällä kanssa odotellaan vastauksia. Vein alkukuusta paperit kelaan ja olen nyt jo valmistautunut siihen että jotenkinhan se meikäläisen tuurilla menee päin prinkkalaa. Ajattelin että odottelen nyt ensi kuun alkuun ja alan sitten vasta soittelemaan perään. Tosin itsekin yritän hakea sen 6kk:n tulojen perusteella joten voipi olla sen takia viipyy kuten Helena85 sanoi.

Synnytyspelosta - täällä mennään samoilla linjoilla Suvi88 kanssa. En ole vielä kovin paljoa asiaa miettinyt. Olen kyllä huomannut että viime aikoina asia on noussut mieleen useammin. Ehkäpä sitten kun aika alkaa olla kypsä niin asia alkaa pyöriä enemmän mielessä.

Diidadaapa
- tsemppiä. Kuulostaa todella kurjalta. Toivottavasti kohtaukset loppuvat.

Minnie 82- tervetuloa joukkoon :)

Maikkis 28+4
 
  • Tykkää
Reactions: helena85
Äitiyspäiväraha päätös tuli aika nopeasti ( vuoden 2011 tuloilla). Minulla miltei aina eka verenpaineen mittaus neuvolassa antaa korkean ylpaineen, kun jännitän...toka jo ok ja kotimittaus myös....
Nyt viime viikosta lähtien kauhea väsymys ja voimat pois , voi johtua hempparista ,myös yläpaine vain 103...torstaina olisi neuvola, jos jaksan sinnitellä töissä...


28+3
 
Tömpsis: niillä puheilla pääsin kotia, että jos kivut tulevat takaisin, niin kai ne sitten joutuu leikkaamaan.:p Ei kovin yleistä raskausaikana, eikä todellakaan toivelistallani, mutta kai se on sitten pakko... mutta me toki toivomme että tilanne ei niin pahaksi mene. :) Nyt on testattu vähän mitä ruokaa kestää ja huomenna saan sitten lisää apua ravitsemusterapeutilta, alun alkaen piti vain sitä rd-diagnoosia alkaa hoitamaan mutta saan ohjeet myös sappiruokavalioon. Huomaa kyllä jo nyt, että olo on helompi, ja taas jostain jutuista tulee herkemmin huono olo. Nyt alkaa vähän palapelin palaset loksahdella paikoilleen, mulla oli monesti syönnin jälkeen huono olo pitkään, ja närästi. Aina sitä jotain oppii.

Huomenna marssimme KELAan noiden lappujen kanssa, on niin paljon kysyttävää ja kun minä en tuota kapulakieltä tajua, niin parempi ammatti-ihmisen kanssa väännellä rautalankaa :D Tarkoitus oli mennä jo aiemmin mutta siirtyi vähän tämä käynti.
 
Pitkästä aikaa...

On ollut kauhea väsy kokoajan. Sitä voisi vain nukkua. Torstaina neuvola, niin nähdään paljonko hb on. Nyt on kaksi viimeistä yötä olleet ihan kamalia. Rintojen alle masun ja tissien väliin sattuu makuuasennossa ihan tajuttoman lujaa. Sama istuessa. Aivan kuin olisi tisujen alla isot mustelmat - ovat niin kipeät. Yleensä iltaisin rinulitkin lentää päältä pois heti kun olen töistä kotiutunut, helpottaa edes vähän. Olisi nyt tässä vaiheessa mukava nukkua pitempiä pätkiä, mutta joka kyljen käännöllä sattuu niin hemmetin lujaa :'( Samaa oli silloin poikein odotusaikana.

Masussa on kova meno päivittäin :) Muuten voidaan hyvin. Kelan päätöksiä myös odotellessa...

Nyt laittamaan koululaista matkaan...
Voikaahan hyvin!

Judie + sintti 26+2
 
tömpsis - Hmmmm, täytyypä kysellä mieheltä jos sil ois jotain ehdotuksia tohon ;)
Tästä sitten sulava siirtyminen aiheeseen seksi - eli vieläkö muilla hommaillaan sängyssä vai miten on? Täällä kyllä melkosen kuiva kausi meneillään, kerran verenvuotamisen seksin jälkeen ei hirveesti oo tehny mieli.. Vaikka tietääkin ettei se mitään vahinkoa voi tehdä mutta silti pelottaa.. :/ ja vaikuttaapa tuokin ettei se alapää oikein kostu itekseen näin raskauden aikana, kait jotain liukkaria pitäs hommailla :D ei nyt innostaisi vain lopettaa näitä hommailuja jo näin ennen synnytystä, sen jälkeen kuitenkin menee aikaa ennen ku taas paikat on kunnossa semmoseen..
 
Suvi88 täällä ainakin makkarin puolella melko hiljaista. Johtuu ihan siitäkin että sain jo viikolla 20 saman vaivan kuin edellisessä odotuksessa. Mulla on jumalaton suonikohju häpyhuulessa, ja se on kipeä :kieh: Onneksi sitä voi harrastaa muutakin kuin yhdyntää :)

Nukkuminen alkaa kyllä olla aika onnetonta, lonkat puutuu kun on puoli tuntia kyljellään ja joka kerta tietysti herää kun pitäisi kääntyä toiselle kyljelle.Tuntuu että vauva muljaa jo ihan kylkiluissa kiinni, mikä tekee makaamisesta vielä mielenkiintoisempaa :D

syyselo ja kirppu 27+3
 

Yhteistyössä