Teen jonkun verran käsitöitä, lähinnä vaatteiden tuunausta, kierrätysvaatteita tai ompelen jotain pientä kankaasta. Lisäksi neulon ja virkkaan.
Nyt tein lapsilleni uudet kesähatut, joista tuli omasta mielestänikin onnistuneet. Nyt ei olla oltu yhtään päivää puistossa niin, ettei joku olisi hattuja ihastellut ja kysellyt niiden alkuperää. Moni haluaisi ostaa oman.
Kaava on valmiskaava, millä tehtyjä hattuja ei ole tarkoitettu myyntiin (mutta en ole toki hattuja mihinkään "julkiseen" myyntiin laittamassakaan). Aikaa yhden hatun tekemiseen menee 1-2 päivää koti- ym. töiden ohessa.
Mitä te pyytäisitte hinnaksi? En ole siis vielä ainakaan yhtään "ylimäräistä" hattua tehnyt, saati myynyt. Ensin ajattelin että voisin tehdä vaikka ilmaiseksi kun kaveri kysyi, mutta nyt kun noita kyselyitä on tullut noin paljon niin en tiedä viitsinkö tehdä kenellekään..? Ja jos teen niin en nyt ilmaiseksi viitsisi niitä antaa kuitenkaan...? Äh, mitä te tekisitte?