En yleensä käytä tosissani noin vahvoja ilmauksia lapsista ja vanhemmista, mutta tässä kohtaa tämä on vain ja ainoastaan paikallaan.
Olin kuopuksen kanssa tänään eräässä leikkipuistossa. Mennessämme sinne se oli tyhjä. Hyvin pian kuitenkin lähitalosta tuli siihen 2 lasta, tyttö ja poika. Poika oli noin 3- ja tyttö ehkä 4- vuotias. Tytöllä oli pitkä muovilapio ja pojalla sellainen puutarhakuokan tapainen, pitkävartinen sekin. Näyttivät toisiaan huitovan niillä. Tulivat lähellemme ja poika kohotti kuokan minua kohti. Sanoin, että minua et muuten huitase, kuokka pois. Meni sitten tyttäreni eteen kuokka lyömisasennossa. Sanoin, että kohta se kuokka lähtee, noin ei toimita. Rikkoi sitten tyttäreni tekemän hiekkakakun kovalla raivolla. Tyttö vieressä alkoi viskoa hiekkaa ympäriinsä. Menimme keinuun. Tulivat perässä. Sanoin tytölleni, että nyt lähdetään, täällä on niin kamalaa porukkaa. Lasten äiti/isä huutelivat vaan kehotuksia kotipihasta, vaikka näkivät tapahtuman. EI noin arvaamattomia muksuja saa päästää ilman aikuista puistoon. Huusin vielä lähtiessä; että voisitte hiukan katsoa muksujenne perään.
Se kuokka olisi osuessaan voinut aiheuttaa isoa vahinkoa. Mun todensanoakseni teki mieli ottaa sitä riiviötä korvista kiinni. NÄISSÄ TAPAUKSISSA EI puhe aina auta. Missä nää sikiää? |O Tekis mieli ilmoittaa tässä kadun ja puiston nimi, sekä sen tytön nimi, kuulin sen kun häntä huudettiin
Tuonkaltaisista vanhemmista ja muksuista minä en pidä! Eikä multa heltiä YHTÄÄN sympatiaa niitä lapsia kohtaan. Olkoonkin, että ehkä suurempi vika on kasvatuksessa kuin lapsissa itsessään.