[QUOTE="a.p.";29639294]Miksi ei kuulosta avioliitolta? Siksi, että ei asuta samassa maassa? Onko esimerkiksi kaikkien rauhanturvaajien ja sotilaiden avioliitot myös vaan vakipanoja? Sellaisiakin ihmisiä on olemassa joiden työ vie toiselle puolelle maailmaa. Meidän avioliitto ei ole tavallinen eikä tilanne ole ideaali, mutta on se silti avioliitto. Me olemme virallisesti naimisissa, juttelemme päivittäin, emme harrasta seksiä muiden kanssa ja asumme yhdessä kun olemme samassa maassa. Seurustelimme vuosia ennen naimisiinmenoa ja olemme asuneet yhdessä vuosia ennen kuin työt veivät eri puolille palloa.[/QUOTE]
Onko teillä tiedossa tulevaisuudessa (lähitulevaisuudessa?) muutosta tilanteeseen? Kauanko olette olleet erossa toisistanne? On eroa sillä, että onko tiedossa jokin pesti, puoli vuotta, kaksi vuotta, kuin se, että tilanne on vain tuo, eikä muutu toistaiseksi miksikään.
Mikäs siinä, jos olette onnellisia noin. Itse en voisi olla tuollaisessa suhteessa, mutta en toisaalta ole koskaan joutunut luopumaan työstänikään. Vaikka muutin toiseen maahan miehen takia, sain jatkaa työtäni.