*Keskenmenon jälkeen plussanneet kesäkuussa*

No niin tänään oli neuvola pitkästä aikaa. Olisi pitänyt arvata että näin keskikesän aikaan varsinainen neuvolan täti on lomilla. Eli hänen tilallaan oli joku nuori "täti" enkä oikein ollut tyytyväinen käsittelyyn. Kelläs se olikaan se kovakourainen neuvolatäti??? Ikinä en ole tuollaista sydänäänikuuntelua kokenut mitä tänään kohdalleni tuli; ensinnäkin se kesti ikuisuuden ja laite oli hälle kai vieras ja väitti kokoajan häiriöitä tulevan ja väääänteli volyyminappulaa ja PAINOI LUJAA mahaan sillä laitteella. Voi hyvänen aika kun siis ihan mahan sisään työnsi sitä ja se alkoi jo sattua...kahden vaiheilla olin että olisin sanonut että lopeta jo ja sattuu mutta en sitten avannut suutani. Sydänäänet sinänsä kuuluuivat heti joten oli mielestäni tarpeetonta siinä enää painella ja päivitellä häiriöääniä. Ehkä oolin joku harjoituskappale hänelle. Sitten se hemppa joka jo pitkään on ollut laskussa ja viimeksi oli 116 ja kielsivät raudan syömisen niiin nyt se oli sitten romahtanut 102:een :eek: . Ei ihme että on ollut heikko ja väsy olo. Nyt sitten sain luvan ruveta syömään rautaa oikein tupplakuurina mutta senhän kestää kauan lähteä nousuun ja muistaakseni viimeraskaudessa se laski vielä rautakuurin aloittamisen jälkeenkin. Nyt pelottaa että se laskee lisää ja joudun veritankkaukseen josta hän puhui. Verenpaine oli 60/100 joten alhainen sekin. Ei jäänyt mikään hyvä maku suuhun tuosta neuvolakäynnistä ja tiesin että tuossa hemppa-asiassa tulee noin käymään ja olisin halunnut aloittaa raudan jo aikaisemmin. Että mitä järkeä on antaa sen laskea ihan anemialukemiin ja sitten aletaan vasta tekemään asialle jotain kun sen voisi ennaltaehkäistä syömällä ajoissa rautaa kun kerran taipumusta tuollaiseen on. Painoa oli tullut kilo lisää mikä oli hyvä juttu kun tähän asti se on laskenut. Tänään rv 17+4.
 
jääräpää:No huh mikä käynti, ei käy kateeksi :eek: Toivottavasti kuuri tehoaa ja ensi käynti olisi huomattavasti mukavampi. Jos sama tyyppi niin sitten kyllä sanot tomerasti, ettei tartte murjoa!!! :/

Henkari:Ihanaa, onnea :hug:

Peppioliina:Minäkin suosittelen v-ultraa! Mulla ainakin mielenrauha on niin tärkeää, edes hetkeksi ;), että on se sen väärtti. Jos vaan maltat niin venytä sitä vaikka rv8+ asti, silloin kaveri on jo isohko :) Oon aina ollut jo ekassa 6+ ja niissä syke näkyy, mutta on kyllä muuten niin pientä että :D

ON:Paluu töihin hoitovapaalta elokuussa ja pomo soitti ja kyseli koska meinaan lomia pitää, hassua kun tarttis töitäkin ehtiä tehdä :LOL: Kerroin sitten tilasta, toivottavasti en turhaan ja näin ollen töissä olo ehtisi tulla vaivaset 4,5kk ennen uutta äippälomaa, kivaa! Uutisen otti ilolla vastaa, tietää meidän vaikeuksista. Vähän ahdisti jo nyt paljastaa, toivottavasti saan vielä hyviä uutisia np-ultrasta...

Toive81 ja Sintti 9+6
 
Jääräpää: Huh, mikä neuvolatäti! Mulla esikoisen odotuksen aikana neuvolassa oli sijainen rv38 aikoihin. Tää täti paineli mun mahaa niin kovasti, että pelkäsin istukan irronneen! Seuraavalla viikolla olisi ollut uusi käynti, mutta onneksi vauva päätti syntyä ennen sitä :LOL:

Ehkä minä sitten varailen sen varhaisultran. Kesäloma sotkee sen verran etten saa sitä varattua kuin rv 8 tienoille, josko sen jälkeen uskaltaisi neuvolankin varata.

Peppioliina rv 4+6(tai hieman enemmän)
 
Moikka!

Plussasin maanantaina ja tänään tein varmistukseksi vielä digitaalisen testin, joka näytti raskaana, joten totta se on! :)

Hieman tietoja minusta:

Nimi: Muutosta, Ikä: 30, sairaala: kät, kkm 03/10 ja 3 lapsi

Laskettu olisi näin alustavasti nettilaskurin mukaan 14.3.2011.

// Muutosta rv 3+2
 
Muutosta, onnea paljon ja tervetuloa :flower:

jääris, voi kauhia :eek: Mullahan se rouva kovakoura on ollu ja on edelleen! No just tuollasta taikinanveivaamista se mullaki pitää. Jos oisin sillon ekalla kuuntelukerralla tienny, jotta istukka on ihan edessä ja sektiohaavan päällä, niin en olis antanu edes jatkaa sitä murjomista sekuntia kauempaa. Se, että sulla kuulu äänet heti, olis pitäny vaan sen aikaa kuunnella, että saa sen sykkeen tiheyden ja lopettaa siihen. Mitä (pitkä rivi painokelvotonta) varten pitää jatkaa tuollaista painelua sen jälkeenkin! Ei tajua ei! Kyllä mulla nousoo karvat pystyhy joka kerta, kun kuueln jotain tämmöstä tapahtuneen. Voihan itku sentään. Toivottavasti tuo oli sulla eka ja vipa kohtaaminen tuon immeisen kans.

Tasan viikon päästä oliski neuvola. Pitää vaan muistaa se pissanäyte viedä labraan sitä ennen. Ne putket sun muut sitä varten annettiin jo viime kerralla, mutta en sitte muistanu ennen terveysaseman kesäsulkua niitä viedä. No, ehtiine veilä alkuviikostakin. Toivon niin hartaasti, että se rouva kovakoura on kesälomalla. En millään viittis pilata tätä hyvää fiilistä sen ärsyttävällä asenteella ja murjomisella. Onneks siellä on ainakin nyt opiskelija kesähommissa, että hänhän sitten voipi kuunnella ääniä

Taas on tulossa niin lämmin päivä, että melkin hirvittää. Kahdeksan aikaan oli varjonpuolella jo 23 lämmintä. Taitaa saada tuo vanhin poitsu pestä parit isot matot tänään ja mamma jakelee jälleen fiksusti ohjeita vierestä

Aurinkoista kesäpäivää kaikille, Lumi-Marja ja Nuppunen 18+2
 
Tervetuloa kaikille uusille plussanneille :flower: :heart:

Täällä ei mitään ihmeellisempää.. Aika oireetonta vielä tässä vaiheessa on tämä raskaus, pissalla saa käydä vähän väliä ja repäisykipuja tuntuu jos aivastaa hirmuisesti.. Jotkut hajut ällöttää ja rinnat, etenkin nännin alue on kipeä.. Siihen oikeastaan tämän likan raskausoireet loppuukin... Kunpa se hirveä pahoinvointi mitä edellisessä, keskenmenneessä jäisi pois, se oli jotain järkyttävää.. 5-10min välein joutui käydä pönttöä halailemassa ja mikään, edes vesi ei pysynyt sisällä...

Sasuma ja taapero 4+4
 
jääräpää: mua kyllä ihmetyttää kans toi miten on antaneet sun hempan laskea noin! Mulla oli anemia ennen tätä raskautta keskenmenon jäljiltä, rautakuurin jälkeen hemppa nousi mutta nyt on taas ollut niin heikko olo että oon varma että se on taas laseknut (enkä pahoinvoinnin takia ole pystynyt syömään lihaa ollenkaan enkä pahemmin muutakaan rautapitoista) Mutta kun soitin neuvolaan sain heti ylimääräisen ajan että voin tarkistaa millaisessa kunnossa veri on.
Verenpaineet mulla on aina kans tosi alhaiset, viimeksi oli 50/90!
 
Tumtumtumtumtumtum...

Että sellaisia ultrakuulumisia :heart: Erittäin vahva syke ja alkio, joka vastasi viikkoa 6+ Aivan mieletön tunne! Ihan "pikkuisen" itkin siinä ultrakuvaa tuijotellessa vene levällään. Niin, Luget tuli tueksi ja kontrolli kolmen viikon päästä. Siis ihan kunnallisella edelleen jatketaan raskauden seurantaa 8O . Ai niin, neuvolaan lääkäri käski soittaa. Hän kuulemma näyttää kovasti vihreää valoa helmivauvalle.

Tillukas ja Helmi-Onni 6+
 
Muutosta Onnea plussasta ja tervetuloa!!!! :heart:

Tillukas,Aivan mahtavaa :heart: :heart: :heart:

Mulla samanlaisia uutisia,vahva syke ja viikot täsmäs :heart: Soitin neuvolaankin eilen ja siellä laskevat ton laketun jotenkin hassusti päivää aikasemmaks kun esim.tuolla yksityisellä ja kaikilla muilla laskureilla laskettuna... mut koska ultrakin näytti viikot 7+4 (kuukautisista laskettuna 7+3) niin olkoon sitten se. Laskettua on turha muuttaa ennenkuin sit np-ultra kertoo totuuden =)
On se vaan maailman paras ääni se jumpsutus :heart: :heart:
Ja nyt on tosiaan sit jo suuret mahikset selvitä sinne helmikuulle...... i-h-a-n-a-a.

Repa ja Säynävä 7+4
 
Ihania ultrauutisia tillukas ja Repa!Mahtavaa :heart: :heart: :heart:

muutosta:Tervetuloa mukaan! :flower:

ON:Huomenna EKA neuvola :) Oon ihan intsinä :D Tuntuu ihan eka kertalaiselta vaikkei siitä kauan ole kun esikoisesta siellä kävin :) Nyt vaan passannut sitä niin kauan niin oikein kiva taas mennä. Taitaa mun oma terkkis olla lomilla, mutta ennen siellä ollut aina tosi kivat sijaiset joten toivon saavani mukavan nytkin. Ja anteeksi muruset...menin eilen Sinttiä kuuntelemaan ja siellä se pikkunen jumputti :heart: Mähän lupasin etten hetkeen kuuntele, mutta kappas kun malttamaton taas sortus :LOL: Huomenna kyllä rauhallisemmin mielin neuvolaan ja pyydän siellä josko kuuluisi taas....Tulen kertomaan huomenna illemmalla miten mänt!

Toive81 ja Sintti 10+0 (POKS!)
 
Oi, ihania ultrakuulumisia tillukas ja Repa! Meillä on ultra ensi viikon torstaina, siis viikon päästä :) Maanantaisella käynnillä kun ei sitä sykettä ihan sadan prosentin varmuudella nähty..

Ja kun neuvolantädeistä on ollut puhetta, niin voin vähän vikistä omastani, vaikkei olla vielä koskaan tavattukaan... Oli lähellä ettei ketutuskäyrä vilahtanut suoraan katosta taivaisiin saakka, kun aikaa varasin! Hän siinä kyseli tietoja, ja kun vastasin että kyseessä on viides raskaus, niin hän (tietysti) sitä päivitteli siinä, että onpas kamalaa. No ei siinä mitään, mutta sitten hän keksi, ettei kirjaa niitä tietoihini raskauksiksi ollenkaan, kun näyttäisi niin rumalta äitiyskortissa G5P0. Että laittaa sinne vaan sen, joka on lääkkein tyhjennetty. Kamalaa väheksymistä mielestäni, minä olen viidettä kertaa raskaana ja PISTE. Mutta ei. Ymmärtäisin vielä, jos hän jättäisi ne selkeästi kemialliset pois (2 kpl), mutta että kaikki muut paitsi lääkkeellisen... ÄRH! Ja muutenkin oli nyrpeä. Ei jäänyt kiva maku, mutta toivottavasti tullaan toimeen sitten livenä. Ja aion kyllä sitten ekalla kerralla sanoa vielä tuosta, että toivoisin että kaikki raskaudet laskettaisiin. Tiedän, että pilkunnussimista ja aika turha asia, mutta minulle jokainen raskaus on ollut menetetty vauva, kestosta huolimatta.

Meillä siis 1. neuvola 12. heinäkuuta :) Puolisentoista viikkoa enää!
 
Tervetuloa uusille :flower:

Hyviä ultrakuulumisiakin on ollut, onnittelut niistä ainakin SD, toive, tillukas ja repa

Me oltiin tuossa viikko mökkeilemässä ilman näitä nykyajan vempaimia :D kännykkää ehkä pikkasen olis kaivannu, mutta onneks ei tullu mitään hätätilannetta :p pikkasen tullu juttua sinä aikana :whistle:

(.) Maha on valtava :eek: ehkä se on niin, että mitä useampi raskaus sitä aikasemmin se näkyy. Nyt maha on jo isompi ku kakkosta odottaessa rv20 :eek: ei hirveesti enää piilotella. Hematooma vuotelee vielä suurinpiirtein joka päivä pikkuhiljaa, ärsyttävää mutta minkäs sille teet. Ultra aikaa ei ole hematoomalle määrätty, joten sitä ei millään tavalla seurata. Rakenne ultraan on reilu kuukaus aikaa. Ajattelin tässä välissä kyllä käydä tarksituttamassa hematooma tilanteen, että uskaltaa kunnolla kesälomalle lähteä...
Sydänäänet piti käydä tänään kuunnelluttamassa ku ei oo viikkoon ollu liikkeen liikettä havaittavissa. Siellähän se pikkunen sydän jumpsutti ja heti löyty ku anturin masulle paino :heart:

Orchid ja tonttu 14+5
 
Kaikille uusille lämpimästi tervetuloa :heart:

Voi teitä tillukas ja Repa: tirahti useampikin kyynel hyvistä uutisistanne, onnea kovasti :heart:

Kätsy: Kuulostaa kyllä perin erikoiselta tuo neuvolan "tädin" keskenmeno-kirjaaminen, mä kun olen ollut siinä käsityksessä, että nimenomaan kaavinnat esim. pitäis neuvolakortissa lukea, koska jos tulee jotain niihin viittaavaa myöhemmin, niin tiedot on siellä ajan tasalla. Mikä hän on sitten päättämään, mikä näyttää kurjalta SINUN kortissasi, jos kerran itse muutenkin haluat ne kaikki raskaudet sinne :eek: Ihan kummaa porukkaa joskus nuo terkkarit!

(.): Omaa terkkariani tässä pohdiskelin tuon sokerirasitustestin tiimoilta (varokaa, tulossa murinaa), nimittäin: muthan lähetettiin sokerirasitukseen muinoin ekassa raskaudessa ihan puhtaasti siitä syystä, etten osannut arvioida painoani ennen raskautta, ja kun sitten ekassa neuvolassa punnittiin n. viikolla 7-8, olisin muka saanut jotain kolmisen kiloa painoa alkuraskaudessa (vaikka näin ei siis mitenkään ollut, kun olin voinut pahoin 3 viikkoa).
Mulla oli sitten paastoarvossa vähän häikkää ja vaikka raskausdiabetestä ei diagnosoitu, laittoi terkkari mut kuitenkin sille dieetille ja mittailemaan niitä sokereita. Koko raskaus meni ihan ok, lakkasin mittaamasta sokereita, kun kerran mittasin kolmesta eri sormesta kaikista eri lukemat.. Poika syntyi ihan normaalikokoisena 3580g ja vielä viikon yli lasketun ajan.

No, nythän mut määrättiin tietty tämän edellisen historian vuoksi taas sinne sokerirasitukseen ja mikäs siinä, mutta mua ottaa päähän, että joka paikassa mulle sanotaan papereista, että "niin, sullahan oli viime raskaudessa diagnosoitu tämä raskausajan diabetes" kun mulla EI sitä koskaan diagnosoitu, vaan se terkkari päätti ilmeisesti omin päin diagnosoida sen. Voi kettu, että jurppii joka paikassa korjata sitä asiaa.

Mietin tossa vaan, kun jostain toisesta ketjusta luin, että jossain kunnassa kaikki tietyn iän ylittäneet ohjataan sokerirasitukseen, niin samalla logiikalla sitten kaikki sinne ohjatut automaattisesti diagnosoitais raskausdiabeetikoiksi, oli testin tulos sitten mikä hyvänsä. Tää nyt vaan tuntuu olevan mun terkkarin oma päähänpinttymä, varsinkin mun paino oli sille suuren suuri huolenaihe, vaikka en siis ole ylipainoinen. Itse asiassa tällä kertaa en olisi painoni puolesta edes joutunut siihen rasitustestiin, mutta... niinpä niin. Viimeksi tuli painoa n. 13kg ja joka käynnillä se natkutti siitä, minä kuitenkin kävelin joka päivä ja kävin uimassakin neljä krt viikossa melkein loppuun saakka ja söin ihan normaalisti. Kun sitten menin jälkitarkastukseen, ja puntari näytti kiloa kahta vähemmän, kun raskautta ennen, ei terkkarilla siihen tietenkään ollut mitään sanottavaa. Yritän olla välittämättä siitä, mutta kyllä se silti vähän jurppii selitellä aina syömisiään ja liikkumisiaan.

Sitten (anteeksi nyt oikeesti tää posmotus tästä aiheesta) siinä rasitustestiin menossa on semmonen ongelma, että mulla on niin paljon nyt listassa töitä, etten edes meinaa päästä koko testiin! Pitäisi saada semmonen aamu, että edellisenä iltana en ois töissä ja mielellään, ettei testin jälkeen tarvis mennä myöskään, ja arvatkaa löytyykö ravintolatyöntekijän heinäkuun listasta paljon vapaata =) No niin, ei tästä tämän enempää, meen ens viikolla neuvolalääkäriin, katotaan miten pahasti se mut haukkuu, kun on testit käymättä vielä..

BM ja Putti 12+6
 
Kiitos onnitteluista!

Piti tohon sokerirasitukseen tulla kommentoimaan,et kun tuulimunan tiimoilta kävin nlassa viimevuonna,selvis et tääläpäin se tehdään KAIKILLE :eek: esikoisen aikaan sinne pantiin vain jos painoindeksi oli yli 25 tai sukurasite. En tajuu miten niillä on resursseja :eek:
Miä olen hoikka normisti,mut nyt mulla on joku kilo ainakin tullu tän turvotuksen myötä lisää...oon siis kuin olisin pidemmälläkin :ashamed:
Viime raskaudessa painoo tuli 16 kiloo ja kyl siitä mulle aina huomautettiin,mut 2kk niin painoin saman verran kuin ennen raskautta ja loppujenlopuiks painoin jo vähemmänkin,et siitä en aio kyl nyt ressata =)

Kätsy,outoa puuhaa,et tollai vaan päättää mitä km ja mitkä ei :eek:

BM :kieh: Kaikenlaisia.... :hug:
 
Repakin oli saanut hyviä uutisia, mahtavaa!

Ja jotta ei elämä kävisi liian auvoiseksi, illalla alkoi tuhruilu. Soitin hätäpäissäni naistentauteihin ja siellä päivystävä sairaanhoitaja oli samaa mieltä, mitä oma järkenikin: sisätutkimus tai ultrahärveli oli saanut jonkun suonen vuotamaan. Koska syke oli aamulla vahva, edes alkava keskenmeno ei jo illalla vuotelisi. Kipuja ei ole (siis normaalista poikkeavia kipuja). Mutta jokusen km jälkeen kaikenlainen vuotelu raskauden aikana on hermojaraastavaa.
 

Yhteistyössä