Keskenmenon jälkeen plussanneet keväällä 2013

Oon täysin unohtanut tänne ilmoittaa, että meille syntyi 6.5.13 (rv 39+0) poika 2760g, 47cm. Synnytys meni hyvin, kesto oli 12h, ponnistusvaihe 9min, ei suuria repeämiä. Vauva on valloittava ja arki on lähtenyt sujumaan mukavasti. Imetys on onnistunut yllättävänkin hyvin, enkä olisi etukäteen uskonut, että tämä vauvaperhearki voisi pyöriä näinkin nätisti. :heart:
 
Pitkästä aikaa minäkin kirjoittelen, lukemassa olen kyllä käynyt teidän kuulumisia. Mukavan positiivisia kuulumisia on tullutkin vähän joka suunnalta. :)

Evya Paljon onnea!!

stellini, kiva kuulla että sielläkin olo alkaa olla luottavaisempi. Samoin täällä (hetkittäin toki epätodellinen olo iskee vieläkin), ja niitä kunnon potkuja täälläkin odotellessa! Jotakin pientä hipaisua olen ollut minäkin tuntevinani välillä.

(.) Täällä poksahti 14 viikkoa täyteen tänään ja kyllä tuo masukin on jo pullahtanut ulos sen verran, että ulkopuolinenkin huomaa jos yhtään tiukempi paita on päällä. Töissäkin sain kerrottua uutiset ja se kyllä helpotti kun ei tarvitse enää yrittää peitellä tuota kasvavaa kumpua. Dopplerilla olen pari kertaa kuunnellut ääniä, mutta jotenkin se on vaan aina niin jännää että kuuluukohan tällä kertaa mitään.. aina on kuitenkin pienten etsintöjen jälkeen äänet löytyneet. Kerran kävin terkankin luona kuuntelemassa sydänäänet ja siellä löytyivät melkein saman tien, vaikka pikkuinen meinasikin koko ajan karkailla dopplerin alta pois. :) Veriseuloissa riskilukemat oli tosi matalat, mutta niitä en jotenkin osannut edes jännittääkään etukäteen.. Seuraava neuvola 4.6. eli vajaa pari viikkoa enää siihenkään. Saakohan silloin jo ajan rakenneultraan.. Jännää! :)

Ihanaa kesän alkua kaikille ja voikaahan paksusti!

Ammiina ja pikkupeikko 14+0
 
Onnea Evya!

( . ) (Paitsi tuostakin saisi ottaa navan pois, sitä ei enää ole) Olo on kamala. Lantio särkee, si-nivelet polttaa, närästää ja turvottaa. Vauva on terkkarinkin mielestä turhan ylhäällä ja maha julmetun kokoinen. Itkettää koko ajan, kun on niin ankea olla. Juuri jaksan pihassa keinuille saakka kävellä puutarhatuoli kädessä. Siinä sitten istualtaan annan vauhtia kuopukselle. Ja sitten menen hiekkalaatikon viereen istumaan tuoleineni. Tai trampoliinin viereen. Maksimissaan kuusi viikkoa enää, mutta se tuntuu todella pitkälle ajalle se.

Ai niin, terkkari löysi aamupissasta vielä äsken sokeria. Sekin vielä.

36+0
 
Onnea Evyalle! :)

Voi Tillukas, voin vaan kuvitella noita oloja kun on itsellä nyt jo niin pönäkkä olo. Todella paljon tsemppiä tuleviin viikkoihin! Koita löytää itsellesi mieleistä tekemistä tai muuta helpotusta. Mainitsit joskus aikaisemmin listan päivittämisestä ja siitä, ettei välttämättä jaksa loppuaikana siihen paneutua. Vieläkö haluat päivittää vai olisiko jonkun muun aika ottaa esim. kesän päivittämiset vastuulleen? Itse en ole koskaan asiaan perehtynyt, mutta käyn täällä oikeastaan päivittäin kuikuilemassa niin vaikka päivittäisin sitten samalla. Mutta mieti miten haluat tehdä. :)

Mulla on mahatauti! :x Ei onneksi mitenkään raju, mutta makoillessa menee tämä viikonloppu. Melko tylsää. Kävin neuvolalääkärissä viikolla ja kaikki oli kunnossa. Kohdunduu kiinni, mutta sanoipa kuitenkin lääkäri, että sitten kun synnytys käynnistyy, niin samantien sairaalaan, ei kannata jäädä kotiin kuulostelemaan. Eli kiva, lääkärin lupa lähteä heti. :)

Aurinkoista viikonloppua toivottaa KattiKoo ja maha 29+3
 
Jonkun kyllä kannattaisi ottaa listan päivittäminen kontolleen. Kannattaa ottaa jonkun sellaisen, jonka la on vasta (alku)syksyllä, niin ei todennäköisesti tarvi tehdä uutta kesälistaa. Minua ei vaan enää jaksa kiinnostaa muu kuin kiukuttelu ja aina vuorossa olevasta päivästä selviäminen.
 
Pitkästä aikaa tänne pääsin. Jotenkin on tuo ihana auringonpaiste vienyt mennessään.

Evyalle paljon onnea vauvasta!

Tillukas: Todella pitkää pinnaa loppuaikaan :hug: Tää lämpö ei varmaan yhtään helpota sun oloja...
Itse käyn täällä niin harvoin, että en viitsi päivityksiä kontolleni ottaa. Toivottavasti löytyy joku innokas siihen tehtävään!

Jotain muutakin piti kommentoida, mutta nyt ei tule mieleen...

(.) Kävin perjantaina np-ultrassa ja kaikki oli lopulta hyvin. Meinas hoitaja ensin säikytellä, kun ei löytänyt asukasta. Hoki vaan, että tämä nyt ei ole normaalia, meillä on täällä kyllä lääkäreitäkin ja onko oireet loppuneet. Yritin epätoivoisesti miettiä, että koska on viimeksi ollut huono olo, se kun ei ole mua tän raskauden aikana juuri vaivannut. Alakautta sitte ultras ja sieltähän se pikkuinen sitte löytykin :heart: Huh, meinas jo sydän pysähtyä. Toinen oli niin unessa, että ei meinattu saada sitä millään kääntymään niin että ois saanu niskasta kuvaa. Tulee isäänsä :D Lopulta kuitenki saatiin mitattua ja 0,7 eli ihan normi oli. Nyt odotellaan pari viikkoa verikokeitten tuloksia.
LA siirty taas pari päivää eteenpäin, 19.12. Kohta se saavuttaa jouluaaton jos joka kerta siirtyy! Ihan eka la oli 10.12.

Paljon jaksamista loppuaikaan niille joilla se on käsillä ja muillekin ihanaa alkanutta viikkoa :)

Rosamunda 10+4
 
Minä voin ottaa tuon uuden listan päivittämisen :)

Evyalle hurjasti onnea pienestä nyytistä :heart:

Tillukas Kovasti jaksamisia viimeisiin viikkoihin. Ikävää että joudut kärsimään raskauden takia noin paljon : /

Rosamunda Hui kauhistus kun teidät osattiin säikäyttää. Onneksi pieni löytyi sitten kun alakautta ultrattiin.

(.) Tänne ei mitään erikoista. Joka päivä kyllä käyn kattomassa ketjun, mutta en sitten erikseen jaksa ruveta kirjotteleen kun ei oo omassa olossa sen kummepaa kerrottavaa. Rakenneultraan on enään kaks viikkoa (ja kaks päivää). Tyttöolo vaan vahvistuu kokoajan, ja aina kun ajattelen vauvaa, niin mietin neitinä :D Tänäänkin kun nuorempi tuli istuun mun mahan päälle, niin meinasin hälle sanoa että istut pikkusiskon päällä. Saas nähä miten käy. Välillä aina käy mielessä että mitä jos ultrassa paljastuukin jotain jonka takia raskaus joudutaan keskeyttään. Mutta onneksi tuo ultra on tosiaan jo kahen viikon päästä, niin saan viimein mielenrauhan. Dopplerilla en enään jaksa sykkeitä kuunnella, kun vauva kuitenkin aika ahkeraan itestään ilmottelee. Nyt liikkeet tuntuu jo pitkin päivää, ja silloinkin kun oon ite liikkeessä/istumassa. Eli ei tarvi hiljaa maata, ja kuulostella että tuntuskohan jotain :)

Marlin ja Vimma 18+4
 

Yhteistyössä