...aika paljon itsestään. Pidän blogia ja siellä hyvin monet tytöt ovat kertoneet, että hyvännäköinen ihminen ei saa myöntää, että on tyytyväinen ulkonäköönsä tai tulee kuraa niskaan, mutta vaatimattomampi kanssasisar kyllä saa olla hyväitsetuntoinen eikä se ketään ärsytä. Tästä olen aivan samaa mieltä.
Niin tai näin...
En usko väittämää todeksi.
Siis tottahan toki maailmaan mahtuu jos vaikka ja minkämoista tossunkuluttajaa, mutta kyllä valtaosa ihmisistä aivan varmasti on sitä mieltä, että se on enemmän kuin hyvä, jos ihminen on tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Riippumatta siitä, onko tuo ihminen hyvänäköinen vai ei.
Tosin, tästä tullaankin nyt sitten siihen, että KUKA määrittelee sen, että millainen nainen ja mies on ulkonäkönsä osalta hyvännäköinen? Kyseessä kun on makuasia, josta on kyllä melko hankala kiistellä.
On ihmisiä, joiden mielestä olen hyvännäköinen. Ja ihmisiä, joiden mielestä en ole hyvännäköinen. Joten olenko hyvännäköinen? Kuinka monen pitää sanoa mun olevan hyvännäköinen, jotta voin sanoa olevani hyvännäköinen? Vai määritteleekö sen se, että miten suuri prosentuaalinen määrä ihmisistä pitää mua hyvänäköisenä ja miten suuri osa ihmisistä on toista mieltä?
Jos siis kerron olevani tyytyväinen ulkonäkööni, saanko väittämäsi mukaan kuraa niskaani? Vai jääkö paskalasti saamatta?
Väitän, että se kura putoaa sinne niskaan pääsääntöisesti siksi, että se "hyvännäköinen" ihminen ei ole persoonana järin miellyttävä. Eikä siis siksi, että koska hän näyttää hyältä, hän ei missän nimessä saa olla itseensä tyytyväinen...sillä mikä helvetin logiikka tuossa muka olisi?
Jos onnistut, osaat, pystyt, kykenet tms. niin totta helvetissä saat olla iloinen, tyytyväinen, onnellinen yms.
Mutta siinä kohtaa, kun ihminen antaa itsestään leuhkan, ylimielisen, itseään ylös nostavan tms. vaikutelman em. asioista johtuen, niin ei varmaankaan kannata odottaa mitään muuta, kuin sitä lastillista paskaa.
Voin kertoa olevani tyytyväinen ulkonäkööni, koska omaan korkeat poskipäät ja kauniit huulet. Lisäksi pidän silmistäni ja kapeasta ampiaisvyötäröstäni, josta voin kiittää hyviä geenejäni.
Tai vaihtoehtoisesti voin kertoa olevani ihan älyttömän kaunis, koska kaikki miehetkin juoksevat perässäni ja koska mulla on kaupungin paras perse ja tissitkin on -thank good!- terhakat ja pystyt, F-kupin rinnat.
Uskallan väittää, että jos käytän tuota ensimmäistä lausetta, en saa osakseni paheksuntaa, vaikka olisinkin kuulijan mielestä todella kaunis.
Mutta mikäli valitsen suu-sanallisen ulosantini tuon jälkimmäisen lauseen mukaan, niin saattaapi käydä niin, että saan lapioida paskaa vähän muualtakin, kuin vain sieltä niskasta, vaikka en kuulijan mielestä edes olisikaan kaunis.
Ihmisellä kyllä saa (ja mielestäni ihan jopa PITÄÄ) olla hyvä itsetunto ja meistä jokaisen tulisikin kehua itseään ja omia vahvuuksiaan. Mutta siinä kohtaa, kun asia muuttuu kehuskeluksi, brassailuksi ja pröystäilyksi, on jo menty pahasti yli.
Ja pitää olla ihan saatanan sekaisin päästään, jos ei pysty ymmärtämään ja hyväksymään sitä faktaa, että vaikka sitä olisikin omasta mielestään (ja monen muunkin ihmisen mielestä) hyvänäköinen, niin he, jotka eivät ole samaa mieltä, eivät ole a) kateellisia paskanjauhajia, b) sokeita tai c) muuten vaan idiootteja, jotka vain ilkeyttään yrittävät loukata. Kyseessä kun voi olla ihan vaan mielipide-ero, sillä kauneus on katsojan silmissä.
