"Uskis"
Ei tämä elämä todellakaan ole ihan sama, ja toisaalta on ihan sama että miten täällä käy.
Jumala on pienien yksityiskohtien jumala, jaksaa valvoa maailman jokaista pientä atomia, eläintä ja ihmistä.
Hän haluaa auttaa pienimmissäkin asioissa mitä vaan pyydetään, ja Hänelle meidän asiansa ei ole "ihan sama" vaan hyvin tärkeitä.
Mutta se Jumalan apu on erikoista, näin uskovanakin sanottuna. Ja vaikka Jumala vastaa pienissä asioissa tarkasti, niin joskus Hän antaa isojen asioiden mennä pieleen oikein kunnolla.
Jumalan apu ei tule tosiaankaan aina heti ja sellaisena kuin me ajatellaan. Jos ajattelee esim. edellisessä ketjussa ollutta raiskaus-esimerkkiä, niin se apu ei välttämättä tule rukouksista huolimatta sille naiselle/lapselle siinä raiskauksen aikana, ei vielä ehkä kuukausiin tai vuosiin (jos on insestiä), mutta sitten se tulee sellaisessa muodossa että se raiskattu usein pääsee ulos siitä tilanteesta, jonkun työntekijän hoiviin, terapiaan,jne. Elämä on saanut kovan kolauksen, mutta siitä voi räpiköidä jotenkin kuiville.
Jumala laittaa ihmiset auttamaan onnettomuuksien kautta, tuntuu joskus että ihmiset ovat lauma rikkinäisiä ja lommoja täynnä olevia jotka tukevat toinen toisiaan. Joku Haitissa käynyt on sanonut, että ennen se oli sulkeutunut maa, josta kukaan ei tiennyt oikein mitään(muuta kuin woodoon), mutta maanjäristyksen kautta apua ja erilaisia ihmisiä on virrannut sinne ympäri maailmaa ja sen maan oli pakko avautua edes hetkeksi. No, ihmiset saisivat auttaa siinäkin vaiheessa kun uutistoimistot eivät ole enää Haitista kiinnostuneet...
Jumalan apu on sidottu uskoviin ja ei-uskoviin ihmisiin, vaikka Hän pystyisi asioita tekemään ilman meitäkin. Mutta se tuntuu usein toivottomalta tehtävältä, sillä synti ja kärsimys rehottaa joka puolella kuin rikkaruoho. Maailma kun on Raamatun "pahan vallassa", vaikka Jumala on se joka viimeisenä viheltää pelin poikki.
Mutta sitten on niin hyödyttömän tuntuista kärsimystä ettei mitään rajaa, missä ei tunnu olevan mitään tarkoitusta ja mihin ei ihmisen apu ylety. Uskon että Jumala on niissä tapauksissa erityisen armollinen Taivasta ajatellen; jos jossain on joku ihminen joka on ikänsä ollut raiskattavana ja eristyksissä, niin jos hän kuolee niin en usko että Jumala häneltä olettaa uskoontuloja, en tiedä. "Jolle paljon on annettu, niin siltä paljon vaaditaan" toimii toisinkinpäin.
Kärsimys on yksi Jumalan tavoista kääntää ihminen Hänen luokseen, koska elämän yksi tarkoitus on löytää Jumala. Siinä mielessä on ihan sama, onko meillä kipua ja takaiskuja vai ei. Ikuisuuden rinnalla tämä elämä on kuin silmänräpäys.
Ja tämän voi hyvin moni uskova allekirjoittaa: Jeesuksen läsnäolo elämässä on se tärkein. Tästä esimerkkinä Kiinan vankiloissa kidutetut kristityt: fyysisesti ja psyykkisesti on ihan äärimmäinen tilanne, mutta sydämessä on valtava rauha joka ei tule itsestä.
Kärsimys myös laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, joku liikemies voisi sanoa näin: "nyt vasta kun tuli sairautta ja menetyksiä niin ymmärrän mikä elämässä tärkeää."
Sitä en tiedä että miksi Jumala loi tämän kaiken. Ehkä Hän halusi luoda, saada jälkeläisiä. Jotain siitä Jumalan luonteenpiirteestä kuvastaa se, että mekin haluamme lapsia, vaikka on isoja riskejä että lapsen elämä ei tule sujumaan kovin ruusuisesti.
