KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Pelkään ihan kuollakseni että tuo hyperi iskee ja homma menee läskiksi.. On vatsa aika kovasti turvoksissa munasarjojen kohdilta ja kipuileekin muttei järin kovasti... liikkuminen sattuu. Toivottavasti tämä nyt olis vaan ihan normaalia punktion jälkeistä kipua ja turvotusta eikä kasais nesteitä: /
 
Kiitos vaan "onkomalttanutollatestaamatta"-uteluista, itse olen yrittänyt olla ajattelematta lähestyvää testipäivää.. Sen verran pahoja muistoja toistaiseksi testaamiseen on liittynyt, aina tuloksena ei yhtään mitään viivanpaikkaakaan :ashamed: Virallinen veritestipäivä on 16.9 ja huomenna ajattelin kyllä ottaa ennen iltavuoroon menoa jo vastaan sen mitä tulossa on, ettei tarvitse veritesti tuloksia soitellessa sitten liikaa tunteilla kesken torstaisen työpäivän, kun niitä soittelee.. Viikon kestänyt flunssa on vienyt ajatukset oireista melko pitkälti, tosin viiltävät kivut aika ajoin aina muutamia kertoja päivässä on kyllä sitten aina muistuttanut missä mennään, apua!!!!
 
Mörkötys Onnea huomiseen siirtoon! Toivottavasti munikset rauhoittuu nyt, maltat vaan lepäillä ja juoda vettä. Tosin mulle sanottiin, että ei sitä tarvitse mitenkään tankkaamalla tankata, mutta janon tunteen mukaan.

Heidh ja Miimiii: Mä kanssa tänään soitin Naikkarille ja pyysin siirtämään meidän IVF-ensikäyntiajan, joka olis ollut parin viikon päästä, niin ensi vuoden puolelle. Jotenkin kun olen nyt toista kertaan yksityisellä lyhyellä kaavalla, niin ei yhtään nappais vaihtaa takaisin julkiselle, jossa edessä raskaampi pitkä kaava ja joustamattomat ajanvaraukset, vaikka siinä säästäiskin sievoisen summan rahaa ja varmasti olisikin järkevää sinänsä. Mut tällä hetkellä pystytään vielä se kolmaskin hoito yksityisellä kustantamaan, joten mietin, että kun tää koko prosessi on muutenkin niin helkkarin raskasta, niin miksi ei sitten helpottais sitä siinä kohtaa missä vaan voi, jos se kerta nyt on mahdollista. En silti halunnut kokonaan pois julkisen hoitolistalta, kun ei sitä tiedä jos mieli muuttuu.
En kertonut niille syytä lykkäykseen, eikä ne kyl kysellytkään. Mutta olen sitä mieltä, että jos sinne siirtyy julkiselta, niin ehdottomasti kannattaa rehellisesti kertoa, mitä hoitoja on tehty muualla. Itselle tuli mieleeni sellainenkin asia, että kun Kela korvaa näitä pääsääntöisesti kolme hoitoa, niin eiköhän se siellä viimeistään paljastu, että on ollut jo yksityisellä hoidossa. En ainakaan haluaisi riskeerata, että mua syytettäis pian joksikin sosiaaliturvan huijariksi. Tulipas sekavaa tekstiä..

ON: Ei oikein mitään oireita. Vähän alakuloinen mieli, tunne taas siitä, että ei tälläkään kertaa onnistunut. Sunnuntaina ahmaisin kirjan Vauvaa vailla, ja eilen Rakkaustesti. Nekään eivät varsinaisesti kohottaneet mielialaa. Minut voi myös liittää muiden "en testaa ennen virallista testipäivää" joukkoon. Kuten Minska, niin varmaan mullakin kyllä kuukautiset alkaa jo ennen 24.9.
 
Mörkötys: Hurja määrä sulta punktioitiin folleja, jo pelkästään leikkaamattomalta puolelta. Peukutan, että saaliista mahdollisimman moni hedelmöittyy ja jakautuu. Pääasia kuitenkin, että kyytiläisen saisitte tällä viikolla, se mitä tulee pakkaseen, on vaan boonusta. :)
Keväällä mulle tehtiin 4.ICSI, punktioituja folleja oli huimat 47. Mä en päässyt tuoresiirtoon, vatsa turposi potkupalloksi, oli kivuliasta olla ja liikkua (enkä oikesti nostanut takapuolta sohvalta kuin vessaan ja nukkumaan), otin Panadolia maksimin päivässä, join tuhottomasti jne. Kaikkeni tein, että olisin päässyt siirtoon. En kuitenkaan päässyt. Astuessani vastaanotolle tohtori naulitsi silmänsä turpealle vatsalleni, ultratessa näkyi turvonneet munasarjat ja vähän nestettä vatsaontelossa. Itkettihän se, ja kiukutti ja harmitti. Mutta ymmärsin kyllä, miksi niin päättivät.
Sulle toivon, että siirtoon pääset, tsemppiä!

kaz: Oho, jokos se ultra onkin. Tuntuu, että vastahan sä plussasit. Toivon sydämestäni, että kaikki on kohdillaan.

Peppiina: Notkun täällä sitten koko päivän, että kuulen uutisen. ;) On ne viheliäisiä noi flunsaat, itsekin just sairastin, jaksamista.

scrap: Mullakin on ollu tänään ekaa kertaa epäuskoinen olo tähän kierrokseen. Mutta niinhän se näissä menee, innostutaan, toivotaan, epäillään, oireillaan, ei oireilla, menetetään hermot, kasataan hermot, innostutaan uudestaan jne. Ja kaikki tämä n. kahden viikon sisällä. Ei ihme, että läheisillä on meissä kestämistä.
Jaksetaan täällä yhdessä. :hug:

Miimi: Mun mielestä sun kannattaa ensin hoitaa kroppa kuntoon, että se jaksaa tehdä "töitä ja olla vastaanottavainen" tuleviin koitoksiin. Eipähän jää jossiteltavaa, johtuiko joku nega tulehduksista tai muusta. Jos raha asiat tulee vastaan, niin tottakai voit laittaa julkiselle uudet paperit vetämään. Jos olisin sä, niin lääkäriltä kysyisin siellä tähystyksessä, kauanko kestää parantua, sitten miettisin, montako PASsia yksiyisellä odottaa ja montako kuukautta niihin yrityksiin menesi aikaa. Ajoittaisin julkisen hoidot näin alkamaan heti, kun pakanen on tyhjä. Tietenkin olisi ihana ylläri, jos plussa pärähtäisi tähän mennessä tikkuun. Nykyinen hoitopaikka laittaa hoitohistorianne menemään tiedoksi julkiselle ja siellä saisitte vielä kaksi hoitorundia huomattavasti halvemmalla.
Sulla on kyllä ollut hyvä vaste juuri Puregonista ja lyhyestä kaavasta. Ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö hyvä saalis saataisi pidemmälläkin kaavalla, kuitenkin samalla lääkkeellä tai eri lääkkeellä. Vaikka hoitovaste olisi hyvä, mutta tulosta ei tule (lue; raskaus ei ala), monesti kokeillaan eri hoitomuodolla ja lääkkeillä. Se onnistuminen voi olla joskus niinkin pienestä kiinni.
Jaksamista sullekin kovasti. Huomaa, että olet ihan umpikujassa ja hätääntynyt. Kyllä kaikki järjestyy. :) :hug:
Teillä oli vasta ensimmäinen hoito. Uskon, että onnistumiset odottavat vielä edessä päin. Niin meidän kaikkien täällä on ajateltava, ei tätä muuten jaksa.
 
Ja se oma ).( unohtui.
Jatketaan harha-oire-listaa:
dpo9-10: Joka päivä vähenee etureisien jomotus. Ajattelin jo kuvitelleeni koko jomottelun, mutta en kai niin hölmö ole "epäilee jo itseään".
Rinnat aivan normaalit, ei edes Lugejen aiheuttamaa kipristelyä.
Muutenkin ihan perus normi olo kokonaisuudessaan, eipä oireita. Nyt sekin sitten arveluttaa...
Jos jotakin keksimällä keksin, niin ehkä olen jotenkin "tietoinen" tms. kohdun seudulta, vaikea selittää..
Niin, ja sain eilen sen päiväisen karjuhuuto kohtauksen miehelleni ja lähdin ovet paukkuen ulos kävelylle. Tuo ei kuulu yleensä käytökseeni, ei nyt ihan aasi tarvitsisi olla. Mieskin sitten illalla meinasi; "..Ei sun hormonit ihan kohdillaan ole.." :ashamed: :LOL:

Maitoparta, pp5, dpo10
 
Kiitos toivotuksista:hug: Kyllä tässä aika kipeänä vatsa edelleen on... täytyy nyt vain yrittää olla paikoillaan ja juoda paljon ja toivoa parasta. Tänään saa sitten kuulla onko hedelmöittyneitä ja perjantainahan se sitten nähdään mitä tohtori sanoo kun näkee onko paikat turvoksissa jne. Alaosastokin on kyllä niin arka että oli vaikeaa luge-palleroitten laittokin :stick: Aloitin ne siis eilen. Ja on se sitten kumma että kun olisi saanut nukkua pitkään niin ei vaan enää nukuttanut, normi arkena kun kello pärähtää niin nukuttaisi niin vietävästi...
 
scrap: (ja muutkin naikkarin asiakkaat): kannattaa kyllä olla varovainen tuossa yksityisellä ensin käymisessä, meillä kävi siis niin että käytiin jonotusaikana Felicitaksessa kaksi lyhyttä ICSI-hoitoa (kysyin vielä hoitajalta että saako jonotusaikana käydä ja hän sanoi että joo), mutta sitten kun menimme ensi käynnille naikkarille niin meille sanottiin että saamme vaan yhden hoidon koska kaksi oli jo tehty!!! Olimme miehen kanssa että mitä helvettiä, eikö kaikki saa kolme julkisella ja kolme kela-korvattavaa yksityisellä??? Mutta sanoivat että ei ja vetosivat raskautumis%:iin ja blaa blaa blaa. Ja mekin tietysti kerroimme niistä hoidoista koska halusimme että on parhaat mahdollisuudet onnistumiseen. No, meille tehtiin se yhteensä kolmas hoito viime marraskuussa, eka siis NKL:lla ja siitä tuoresiirrosta ja kahdesta passista ei tulosta. Sitten saimme kuin saimmekin vielä yhden hoidon (joka omasta mielestä kuuluukin meille ja vielä yksi sen jälkeen) joka alkaa ensi kuussa. Sitä kolmatta emme varmaan saa jollei tule ainakin kemiallista raskautta. Että tää stoori vaan niinkuin esimerkkinä ja tiedoksi. Toivottavasti plussaat sieltä yksityiseltä, on se niin tsiljoona kertaa mukavampaa, yksinkertaisempaa ja empaattisempaa käydä privaattipuolella. Naikkari on ihan liukuhihna täynnä epäempaattisia lääkäreitä jotka ei kuuntele potilasta ja yrittävät aina siirtää hoitoja jollain tekosyyllä. Itsellä varmaan tulee ikä vastaan kun täytän 39 huhtikuussa niin yrittävät viivyttää tätä hoitoa ettei se kolmas varmaan ehdi. Sorry nyt vaan tää vuodatus mutta pakko varoittaa ettei muille käy samalla lailla kuin meille....
 
kaz toivottavasti sinulla on hyviä uutisia kerrottavana alkuraskauden ultrasta, hyvin on vielä muistissa kuinka paljon sitä jännitti!

Testailusta sen verran, että mulla ei ole koskaan menkat alkaneet ennen kun olen luget lopettanut, vaan aina n.3pv lugejen lopetuksesta on tullut vuoto. Mulla veritestipäivä 27.9., mutta tuolloin mulla on aamulla 10. sovittuna toinen meno, että en tiedä ehdinkö tuolloin aamusta veritestissä käydä vai käynkö vasta 28. päivä. Mammaksi kotitestejä tuolla kaapissa kyllä on, mutta saa nähdä käytänkö.
Edellisellä kerralla kun tuoresiirrosta silloin tulin raskaaksi tein kotitestin edellisenä päivänä ja samana aamuna kun kävin veritestissä. Veritestin tulos hcg 339 ja kotitestiin sain vain hailakan haamun. Tein sitten useammankin kotitestin, mutta mihinkään testiin en haamua kummempaa saanut. Testejä mulla oli apteekin omat ja jotain muitakin. Noista haamuiluista opin sen, että mun on ainakin käytävä veritestissä.

Kela korvauksista sen verran, että nyt kun tein hoitosopimusta klinikkaan niin lääkäri sanoi, että nykyään kela korvaa hoidot 43 vuotiaaksi asti. Eikös se aiemmin ollut 40 vuotiaaksi asti. Tuo vaan kun sitä vuosilukua siihen hoitosopimukseen laitettiin. Minä olen ollut siinä uskossa, että kela korvaa yhteensä 3 hoitokertaa oli ne tehty sitten yksityisellä tai julkisella. Hoitokerrathan menee väistämättä kelalle tietoon. Mutta, joissakin tapauksissa hoitokertoja voi olla enemmänkin jos kuitenkin on jotain perusteita sille, että raskautuminen olisi mahdollista. Näitä kuvittelen olevan, kemiallinen raskaus ja se, että ei olla vaikka ollenkaan päästy PAS:iin tai tuoresiirtoonkaan. Ylimääräisiä hoitokertoja kai joutuu jotenkin perustelemaan.

).( Minä maistelin eilen illalla lasillisen punaviiniä, toisin sanoen kaikki mahdolliset poppakonstit on käytössä =) Ainoa minkä tein erilailla onnistuneella siirtokerralla oli, että kun 3. päivä oli siirto niin 6. päivä oli pomon juhlat ja siellä join alkoholia ihan reippaasti minun mittapuullani. Minähän en normaalisti käytä alkoholia ollenkaan, saattaa mennä kuukausia etten maistakaan mitään alkoholipitoista. Aion tänään jatkaa punaviinin tissuttelua. Mulla on muuten tänään pp2 kun maanantaina oli siirto, tuossa listassa yhden päivän heitto :)
 
Maitoparta kiitos, ihanasti kirjoitettu. Tsemppiä piinaan <3

Soitin nyt sinne lapsettomuuspolille ja siellä oli oikein mukavan tuntuinen ihminen puhelimessa. Selitin kaiken rehellisesti ja että meillä on vielä 5 alkiota yksityisellä pakastimessa, muttei voida niitä taloudellisten syiden takia tällä hetkellä käyttää. Mä pyydän nyt Ovumiasta meidän kaikki tiedot ja hoitohistorian ja vien ne mukanani uudelle suunnittelukäynnille, jonka saimme jo niinkin pian kuin 1.10. KHKS siis kyseessä.

Kerroin että haluaisin lyhyen kaavan kun koin sen hyväksi ja tuloksetkin oli hyviä. Jonoista ei oikein sanonut mitään muuta kuin että kolme kpl viikossa tehdään vaan täällä ja jos kierto ei satu sopivasti niin toki sitten odotusaikaa tulee. Mainitsin myös että lääkekaton takia olis tärkeää saada hoito vielä tämän vuoden puolella. Mut jos ei, niin sitten menemme vielä hakemaan Tampereelta pakkasalkion siinä välissä, kyllä meillä yhteen siirtoon on varaa. (Tätä tosin en sanonut tietenkään) :)

Kolonoskopiaan pitäis kohtapuoliin tulla kutsu, ja pitää sitten toivoa että saan sellaset tropit että tehoaa äkkiä, tai sitten hiipuis itellään pois jo pikkuhiljaa. Menkat alkoi eilen, eli parisen päivää lääkkeiden lopettamisen jälkeen.

Minzullekin piinailuhermoja, mäkin join joka ilta vähän punaviiniä melkein koko viime piinisajan :) (tällä kertaa ei auttanut mutta aion tehdä saman seuraavalla kerrallakin)
 
Ihania uutisia kaz, Onnea:heart:

Itsekin sain äsken loistavia uutisia kun lääkäri soitti: seitsemästä munasolusta 5 on hedelmöittynyt!:) Olen aivan super helpottunut tuosta tiedosta.

Nyt kun vaan tämä vatsani rauhottuisi että siirto voitaisi tehdä...
 
Meg
kaz: Voi että ihanaa! Onnea oikein paljon! :heart: Mitä oireita sulla oli ja milloin ne tuli?

Itselläni PP 7 ja eipä kyllä oireita ole, eli voin olla raskaana tai en, ei voi tietää.. :headwall: Mutta edelleenkään en testejä toistaiseksi tee ollenkaan, kyllä aikanaan näkee alkaako menkat ym.. ehkä sitten myöhemmin, jos on tarvis. Mites muilla piinailijoilla?
 
Upeaa Miimii, että asiat alkavat järjestyä. :)

MinzuS: Mäkin maistelin punkkua vielä viikonloppuna. Juuh, kaikkea on kokeiltava, plus on se niin syntisen hyvääkin.

Vau Mörkötys, ihan loistava tulos! Taas yksi etappi takana.

Tuota kirpparipöytää kun käyn siivoamassa, tulee luonnollisesti kierrettyä muutkin loosit. Mä niin hipelöin pikkuruisia kestovaippoja, minibodyja ja katselen sillä silmällä odotusvaatteiden kokoja... Huh huh, kuinka mä oon tällainen, kiusaan vaan itseäni. Pudotaanko tästä vielä lujaa ja korkeelta... : /
 
kaz
meg oireista sen verran, että voimakkaat vatsan juilinnan illasta ja nukkumaan mennessä. Ne alkoi varmaan viikon kuluttua siirrosta, mulla oli lievä hyper että voineet johtua siitäkin. Tosin vieläkin on välillä sellaista pistävää kipua ja parin viime viikon ajan on ollut myös sellaisia repäisykipuja jos nousee istualtaan nopeasta. Lämmöt pysyy korkeammalla ja nenä on aika tukossa eli pitää hengittää öisin suun kautta. Myös lievää etomista eli ei tee mieli syödä mitään ja kaupassa käynnit tuntuu turhilta :) Ei haluta syödä mitään..

Mörkötys Todella mahtava tulos.. Onnea :heart:
Meg Oireettomuus ei tarkoita sitä että ei voisi olla raskaana. Kävin tänään tosiaan siellä varhaisultrassa ja se ultraaja väitti että kaikilla raskaana olevilla pitäisi olla pahoinvointia :LOL:
 
Kiitsos Kaz kun kerroit oireista. Ne kiinnostavat todella paljon tällä hetkellä ;) Onnea eteenpäinkin!

Vau mikä hedelmöittymisprosentti Mörkötys! Niistähän riittää nyt sekä siirtoon, että pakkaseen. Ei tarvitse heti kärsiä uudelleen näitä hoitoja. Niin toivottavasti ei tarvitse tehdä hoitoja enää ollenkaan, jos tärppäisi näillä alkioilla :)

Juu itselläni ei oireista voi puhua mitään. Tänään on supistellut kohtua (kai?), että liekkö siellä yritetään puskea alkiot ulos.... :|

Millaisia määriä te laitatte lugea tai progea? Huomasin vasta eilen, että minulla oli viime kerralla kaksi kertaa 300 mg progea ja nyt kaksi kertaa 500 mg. Miksihän ei heti määrätä isompaa annosta? Mihin se vaikuttaa? Siis tarkoitan kun en ole huomannut mitään negatiivisia oireita: päänsärkyä tms.
 
Olen vieläkin ihan puulla päähän lyöty aamuisesta tikuttelusta: KAKSI VIIVAA :O Kädet tärisee taas, kun sitä ajattelee.. apua!

Huomenna on veritestipäivä ja mieskin sen verran sanaton aamulla, et totes vaan et juhlitaan sit huomenna.. Vähän on itselläkin sellainen olo, hymyilyttää ja toisaalta tuntuu niin uskomattoman epätodelliselta, että taidan itsekin uskoa huomenna, kun kuulee numeroita.. :D
 
Onnea Peppiina :flower:

Tähystys on ensi maanantaina, eli aika äkkiä tapahtuu, onneksi. Tosin koepalavastaus viipyy kuukauden, mut voi olla etten anna sen viivyttää uutta passia jos maha muuten saadaan rauhoitettua, eikä lääkäri sitä erikseen tenttaa. Tänään tuli myös jo uuden passin ohjeet ja reseptit postissa. Ja mustaa valkoisella kahden alkion siirrosta.. hui.
 
Kaz & Peppiina78: Sydämelliset onnittelut! Aivan mahtavan ihania uutisia, ne tosiaan luovat toivoa meille muillekin. Tosi hienoa!!!

Mörkötys: Hyvä tulos sulla! Toivotaan, että ne olisivat kaikki jatkaneet jakautumistaan ja saisit pakkaseenkin niitä!

Maitoparta80: Kiitos tsempityksestä, tällaista tää pari viikkoa on, varsinaista piinaa tosiaan. Ajatukset väkisinkin pyörii vain tämän asian ympärillä. Töissä ei niinkään kerkeä miettiä, mutta tasan tarkkaan kaikkina muina aikoina kyllä, esim. yöllä kun herää vessahätään, niin ekana miettii, että onkohan se tärpännyt ja oikein huvittaa, että vähän väliä tulee hipelöityä omia nännejään, että onko ne arat..

Jos plussa joskus pärähtäisi, niin voin vaan kuvitella, että siitä seuraavat 9 kk olisi todellista piinapäivien jatkoa erityisesti meille, joille se plussa ei ole itsestäänselvyytenä tullut. Tätähän (suurempaa jännitystä, ahdistusta, pelkoa) ei kyllä esim. paras kaverini uskonut, sillä "kaikkihan varsinkin ekaa kertaa raskaana olevat stressaavat. Eikä niitä mahdollisia vastoinkäymisiä kannata murehtia, kun suurin osa raskauksista kuitenkin sujuu ihan hyvin.." On kyllä niin vaikeaa keskustella aiheesta sellaisten kanssa, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Lohdutusyritykset ovat kerrassaan toivottomia, kuten varmaan tiedätte. Kun avauduin, että pelkona on se, että nää rajalliset määrät hoitoja ei koskaan tuotakaan tulosta vaan ne pitää joskus lopettaa, niin todettiin, että kyllähän huomattavan suuri osa pitkään yrittäneistä tuleekin raskaaksi kun lopettaa yrittämisen, kun se alitajuntainen stressi laukeaa. Ja paskanmarjat.

toivorikas-72: Kiitos vinkistä! Mä tosin olin kanssa siinä uskossa, että Kela korvaa 3 hoitoa, oli ne sitten julkisella tai yksityisellä ja sitten 4. tai 5. harkinnan mukaan. Mun lääkäri sanoi, että useimmiten korvaa, ellei ole "täysin toivoton tapaus", tyyliin, että ei ole saatu juuri yhtään vastetta lääkkeisiin jne. Inseminaatioissa (3 kpl) käytiin Naikkarilla ja mulla jäi kanssa aika huono maku siitä paikasta, lääkärit aika epäystävällisiä ja se oli sellasta liukuhihnatoimintaa. Joten mä luulen, että me tehdään ne loputkin hoidot yksityisellä, kerta se tällä hetkellä näyttäisi olevan taloudellisesti mahdollista, ehkä sit vähän "harvempaan" tahtiin.

Ei edelleenkään ole mitään oireita, illalla ja yöllä oli vähän alavatsakipuja, mutta that's it. Ja väsyttää.

Jaksuja kaikille!
 
Meg
Peppiina: Onnea oikein paljon! :heart: Mitä oireita sulla on ollut? Te jotka olette juoneet punaviiniä, paljonko olette juoneet?

kaz: kiitti ku kerroit oireista onpa toivoa itselläkin sitten.. miten lasketaan hedelmöityspäivä?
 
kaz
Peppiina78 Todella paljon onnea:flower:

meg minä olen laskenut punktiopäivän hedelmöityspäiväksi, koska silloinhan munasolut hedelmöitetään ja sitten seuraavat päivät katsotaan, että tuleeko niistä mitään. Unohdin myös kertoa tissioireista eli heti siirron jälkeen oli nännit kipeät, mutta sitten kipeytyivät rinnat sisältä, niin että jos jokin painaisi tai osui niihin niin sattui ja nännien arkuus sitten taas väheni.
 

Yhteistyössä