Lapsen hoito/ anoppi

Miksi se serkku niin usein on mummolassa?
Onko mummo palkallinenhoitaja hänelle?

Hyvä kysymys. Ei ole palkallinen hoitaja. Miehen sisko on usein kyllä itsekin siellä anoppilassa, viettää aikaansa siellä, mutta siis anoppi hoitaa lasta koko ajan, sisko kattelee telkkaria tms. Sitten vie kauppareissujen ajaksi, kun menevät miehen kanssa ravintolaan syömään, kun käy jumpassa jne. Anoppi tulee töistä klo 16.30. Ja yleensä miehen sisko on jo valmiina lapsen kanssa odottamassa...
En halua kuitenkaan olla katkera. Ja haluan säilyttää hyvät välit. Eikä se niin haittaa jos ei hoitoapua saada, mutta haluan, että lapsi saa mummon syliä.

Minusta sinun kannattais porista asiasta äitisi kanssa. Onko hän etes aina innokas hoitamaan lasta? Vai joutuuko hän ''pakon'' eteen?

 

Keittiönoita.
Ihanasti kirjoitettu. Mut jotenki tuntuu et ihmiset ei osaa asettua toisen asemaan ollenkaan. Kuvitellaan et toisella on aina helpompaa kuin itsellä. Ja et toisen saama apu olis väärin.

Miehen siskolla on ollut "vaikeampi" lapsi kun meillä, joten on ihan oikeutettua, että on saanut apua, se hänelle suotakoot ilomielin. Mekin olemme ottaneet hänen lasta hoitoon. Minulla on ollut paljon helpompaa. Tässä vaan todella haluaisi lähinnä tuota mummon huomioo pojalle. (Toistan itseäni, anteeksi)

Ja keittiönoita kirjoitti hyvin :flower:

 

Mutta kyllähän se pojalta on pois. Kun ihan oikeasti on saanut olla mummon sylissä vain muutaman kerran. .

Samalla laillahan se on mummonkin elämästä pois. Ja varmasti harmittaa mummoakin.

Kysyn kuitenkin, tietääkö mummo, että lapsi mieluusti tulisi hoitoon ja antaisitte häntä hoitoon? Kun lapsi oli pieni, oliko pyysikö hän hoitoon? Joskus nimittäin käy niinkin, että mummo pyytelee hoitoon liian pientä lasta ja kun ei saakkaan sitä hoitoon, lopettaa kyselyn. Ja vanhemmat eivät kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

 

Miksi se serkku niin usein on mummolassa?
Onko mummo palkallinenhoitaja hänelle?

Hyvä kysymys. Ei ole palkallinen hoitaja. Miehen sisko on usein kyllä itsekin siellä anoppilassa, viettää aikaansa siellä, mutta siis anoppi hoitaa lasta koko ajan, sisko kattelee telkkaria tms. Sitten vie kauppareissujen ajaksi, kun menevät miehen kanssa ravintolaan syömään, kun käy jumpassa jne. Anoppi tulee töistä klo 16.30. Ja yleensä miehen sisko on jo valmiina lapsen kanssa odottamassa...
En halua kuitenkaan olla katkera. Ja haluan säilyttää hyvät välit. Eikä se niin haittaa jos ei hoitoapua saada, mutta haluan, että lapsi saa mummon syliä.

Minusta sinun kannattais porista asiasta äitisi kanssa. Onko hän etes aina innokas hoitamaan lasta? Vai joutuuko hän ''pakon'' eteen?

Niin siis anoppia varmasti tarkoitat On valitellut meille useasti, ettei jaksaisi aina miehen siskon lasta hoitaa, silloin me olemme ottaneet lasta hoitoon.

 

Minua ärsyttää se ku meillä on usiampi lapsi ja siskolla yks.
Meidän lapset on väliin paljonki mummolassa ku mummo itse haluaa ne sinne. Niin sitten tämä minun sisko soittelee ja piikittelee ku meidän lapset on siellä ''aina''...
No mä porisin tästä asiasta äidin kans ja hän sano et aivan samallalailla hän yrittää et siskoniki tois lapsesa sinne mut hän ei ole koskaan tuonu. sanoo vaan et mä en raski vielä.
En tiedä mitä minun pitäis asialle sitten tehdä?!

 

Mutta kyllähän se pojalta on pois. Kun ihan oikeasti on saanut olla mummon sylissä vain muutaman kerran. .

Samalla laillahan se on mummonkin elämästä pois. Ja varmasti harmittaa mummoakin.

Kysyn kuitenkin, tietääkö mummo, että lapsi mieluusti tulisi hoitoon ja antaisitte häntä hoitoon? Kun lapsi oli pieni, oliko pyysikö hän hoitoon? Joskus nimittäin käy niinkin, että mummo pyytelee hoitoon liian pientä lasta ja kun ei saakkaan sitä hoitoon, lopettaa kyselyn. Ja vanhemmat eivät kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

Niin kyllä se mummoakin harmittaa... Kyllä täysin ymmärrämme hänenkin tilannetta.
Mutta siis lapsi vasta 7 kk, että ei todella olla mitään varsinaista hoitoapua tarvittu. Mutta kun asumme hyvin lähekkäin ja näemme usein, on outoa, että lapsi ollut mummon sylissä vain muutaman kerran.
Tämä toinen lapsikaan ei paljon vanhempi, mutta on ollut öitäkin ainakin parikymmentä kertaa mummolassa. Enkä halua vertailla, eikä minua se haittaa. Enkä nyt enää lähe toistamaan itseäni

 

Mutta kyllähän se pojalta on pois. Kun ihan oikeasti on saanut olla mummon sylissä vain muutaman kerran. .

Samalla laillahan se on mummonkin elämästä pois. Ja varmasti harmittaa mummoakin.

Kysyn kuitenkin, tietääkö mummo, että lapsi mieluusti tulisi hoitoon ja antaisitte häntä hoitoon? Kun lapsi oli pieni, oliko pyysikö hän hoitoon? Joskus nimittäin käy niinkin, että mummo pyytelee hoitoon liian pientä lasta ja kun ei saakkaan sitä hoitoon, lopettaa kyselyn. Ja vanhemmat eivät kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

Niin kyllä se mummoakin harmittaa... Kyllä täysin ymmärrämme hänenkin tilannetta.
Mutta siis lapsi vasta 7 kk, että ei todella olla mitään varsinaista hoitoapua tarvittu. Mutta kun asumme hyvin lähekkäin ja näemme usein, on outoa, että lapsi ollut mummon sylissä vain muutaman kerran.
Tämä toinen lapsikaan ei paljon vanhempi, mutta on ollut öitäkin ainakin parikymmentä kertaa mummolassa. Enkä halua vertailla, eikä minua se haittaa. Enkä nyt enää lähe toistamaan itseäni

jos anoppi on sanonut, että on väsynyt, miksi ei sano tyttärelleen sitä? Ihmetyyppi, eikö hän osaa sanoa ei? tyttärensä hyväksikäyttää äitiään.

 

Keittiönoita.
Ihanasti kirjoitettu. Mut jotenki tuntuu et ihmiset ei osaa asettua toisen asemaan ollenkaan. Kuvitellaan et toisella on aina helpompaa kuin itsellä. Ja et toisen saama apu olis väärin.

Mutta jos yksi saa olla heikko (aina tarvitsee apua) toisen on pakko olla vahva. usein se on joltakin pois jos joku saa. jo lapsuudessa tällaiset roolit tulevat esiin.
ei muut jaksa kiljua ja huutaa, jos yksi katsoo asiakseen kiukutella koko ajan. tulee roolit.
mielestäni tasapuolisuuteen pitäisi pyrkiä.
eri asia on, jos on oikeasti tarve. mutta jos ihan sama tilanne, kuten ap:n tapauksessa, molemmilla samanikäiset, kaksi vanhempaa, jne.

 

Niin kyllä se mummoakin harmittaa... Kyllä täysin ymmärrämme hänenkin tilannetta.
Mutta siis lapsi vasta 7 kk, että ei todella olla mitään varsinaista hoitoapua tarvittu. Mutta kun asumme hyvin lähekkäin ja näemme usein, on outoa, että lapsi ollut mummon sylissä vain muutaman kerran.
Tämä toinen lapsikaan ei paljon vanhempi, mutta on ollut öitäkin ainakin parikymmentä kertaa mummolassa. Enkä halua vertailla, eikä minua se haittaa. Enkä nyt enää lähe toistamaan itseäni

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Lapsen ja isovanhemman välisen suhteen kehittymiselle on aika olennaista, miten ja kuinka usein he ovat toistensa kanssa tekemisissä. Mun lapseni ovat jääneet selkeästi "lapsenlapsipuolen" asemaan ihan siksi, että eivät ole olleet mummolassa samalla tavalla kuin siskoni lapset. Likalle se otti murrosiässä aika koville todeta, että on "B-luokan lapsenlapsi", mutta murkkuiän itsetuntokriisit ohitettuaan asia on hänelle nykyisin aika yhdentekevä.

Ihmisen voimavarat eivät lue otsassa. Joku on 7 lapsen työtön yh eikä tarvitse koskaan ulkopuolista apua. Toinen on kaikinpuolin ulkoisesti hyvinvoivalta näyttävän yksilapsisen perheen hoitovapaalla äiti, mutta sisältä ihan hajalla ja tarvitsee usein apua arjesta selviytymiseen. Vaatii tietynlaista vaistoa tunnistaa, milloin toinen on avuntarpeessa ja milloin apu on vain kiva pikku helpotus arkeen. Itse toivon, että aikanaan osaisin nuo asiat tunnistaa ja toimia sen mukaan. Meitä on kaksi sisarusta: isosiskoni on ollut menestyjä elämässään kaikin tavoin ja minä taas pikkusiskona se luuserimpi versio. Kun siskoni mies kuoli, mun äitini sanoi, että hän ei olisi koskaan edes osannut kuvitella, että juuri minä olinkin meistä siskoksista se vahva ja siskoni se heikko. Koska mitkään ulkoiset merkit eivät antaneet olettaa niin.

 

Mutta kyllähän se pojalta on pois. Kun ihan oikeasti on saanut olla mummon sylissä vain muutaman kerran. .

Samalla laillahan se on mummonkin elämästä pois. Ja varmasti harmittaa mummoakin.

Kysyn kuitenkin, tietääkö mummo, että lapsi mieluusti tulisi hoitoon ja antaisitte häntä hoitoon? Kun lapsi oli pieni, oliko pyysikö hän hoitoon? Joskus nimittäin käy niinkin, että mummo pyytelee hoitoon liian pientä lasta ja kun ei saakkaan sitä hoitoon, lopettaa kyselyn. Ja vanhemmat eivät kehtaa ottaa asiaa puheeksi.

Niin kyllä se mummoakin harmittaa... Kyllä täysin ymmärrämme hänenkin tilannetta.
Mutta siis lapsi vasta 7 kk, että ei todella olla mitään varsinaista hoitoapua tarvittu. Mutta kun asumme hyvin lähekkäin ja näemme usein, on outoa, että lapsi ollut mummon sylissä vain muutaman kerran.
Tämä toinen lapsikaan ei paljon vanhempi, mutta on ollut öitäkin ainakin parikymmentä kertaa mummolassa. Enkä halua vertailla, eikä minua se haittaa. Enkä nyt enää lähe toistamaan itseäni

jos anoppi on sanonut, että on väsynyt, miksi ei sano tyttärelleen sitä? Ihmetyyppi, eikö hän osaa sanoa ei? tyttärensä hyväksikäyttää äitiään.

No ei sano, koska tytärkin väsynyt. Eikä minullekaan tulisi mieleen sanoa. Ei hän nyt ihan hyväksikäytä... ihan oikeasti ei vaan jaksa itse lastansa hoitaa.
Mutta ei siis ole masentunut tms. On vain väsynyt. Mies ei häntä paljonkaan auta..

 

Keittiönoita puhut asiaa :flower:
Tuosta tuli taas paljon mieleen asioita, mutta mun aivot on jo nukkumassa

 

Ehkä tässä on taustalla sellaistakin, että itse olen jäänyt paitsi mummoista. Serkut ovat asuneet lähempänä mummoja ja olleet kylässä ja hoidossa paljon. Minä en ole koskaan saanut sellaista kokea.. Joskus murrosiässä se oli kova paikka ja surin sitä paljon.
Haluan kai vain, että nämä pienet serkukset tulisivat olemaan samanvertaisia ja kaikin puolin "samalla viivalla". En tiedä.

Mutta mukavaa tässä on se, että serkukset tutustuvat TOISIINSA. Mummolasta löytyy aina leikkikaveri

 

Mutta jos yksi saa olla heikko (aina tarvitsee apua) toisen on pakko olla vahva. usein se on joltakin pois jos joku saa. jo lapsuudessa tällaiset roolit tulevat esiin.
ei muut jaksa kiljua ja huutaa, jos yksi katsoo asiakseen kiukutella koko ajan. tulee roolit.
mielestäni tasapuolisuuteen pitäisi pyrkiä.
eri asia on, jos on oikeasti tarve. mutta jos ihan sama tilanne, kuten ap:n tapauksessa, molemmilla samanikäiset, kaksi vanhempaa, jne.

Justiinsa noin se meneekin. Mutta kaikki ihmiset ei ole yhtä vahvoja. Ihmisten henkiset valmiudet kestää vastoinkäymisiä ja elämää ovat hyvinkin erilaisia. Se mikä toisella on haaste, on toiselle murskaava vastoinkäyminen. Mä en ole koskaan ollut siskolleni kateellinen vanhempieni hänelle antamastaan avusta arkeen, vaikka systerillä onkin ollut aina varaa palkata ulkopuolistakin apua ja systeri on - ihan viime vuosiin asti - paininut ihan eri toimeentulosarjassa kuin minä. Minusta on ihan oikein, että systeri on saanut enemmän apua olosuhteista huolimatta, koska systerin henkiset voimavarat eivät ole yksinkertaisesti koskaan riittäneet yksinhuoltajan "tavisarkeen".

 

Keittiönoita.
Ihanasti kirjoitettu. Mut jotenki tuntuu et ihmiset ei osaa asettua toisen asemaan ollenkaan. Kuvitellaan et toisella on aina helpompaa kuin itsellä. Ja et toisen saama apu olis väärin.

Mutta jos yksi saa olla heikko (aina tarvitsee apua) toisen on pakko olla vahva. usein se on joltakin pois jos joku saa. jo lapsuudessa tällaiset roolit tulevat esiin.
ei muut jaksa kiljua ja huutaa, jos yksi katsoo asiakseen kiukutella koko ajan. tulee roolit.
mielestäni tasapuolisuuteen pitäisi pyrkiä.
eri asia on, jos on oikeasti tarve. mutta jos ihan sama tilanne, kuten ap:n tapauksessa, molemmilla samanikäiset, kaksi vanhempaa, jne.

NIIN totta. Meillä on tämä tilanne anopin kanssa. Yksi hänen lapsistaan on se joka aina tarvitsee apua, vaikkei oikeaa avuntarvetta olisikaan. Toisen on pitänyt pärjätä omillaan vaikka on vaikeampi elämäntilanne ja kyllä perhe pärjääkin. Joskus tulee katkeria ajatuksia, pitää vain yrittää yli niistä.

 

Niin kyllä se mummoakin harmittaa... Kyllä täysin ymmärrämme hänenkin tilannetta.
Mutta siis lapsi vasta 7 kk, että ei todella olla mitään varsinaista hoitoapua tarvittu. Mutta kun asumme hyvin lähekkäin ja näemme usein, on outoa, että lapsi ollut mummon sylissä vain muutaman kerran.
Tämä toinen lapsikaan ei paljon vanhempi, mutta on ollut öitäkin ainakin parikymmentä kertaa mummolassa. Enkä halua vertailla, eikä minua se haittaa. Enkä nyt enää lähe toistamaan itseäni

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Lapsen ja isovanhemman välisen suhteen kehittymiselle on aika olennaista, miten ja kuinka usein he ovat toistensa kanssa tekemisissä. Mun lapseni ovat jääneet selkeästi "lapsenlapsipuolen" asemaan ihan siksi, että eivät ole olleet mummolassa samalla tavalla kuin siskoni lapset. Likalle se otti murrosiässä aika koville todeta, että on "B-luokan lapsenlapsi", mutta murkkuiän itsetuntokriisit ohitettuaan asia on hänelle nykyisin aika yhdentekevä.

Ihmisen voimavarat eivät lue otsassa. Joku on 7 lapsen työtön yh eikä tarvitse koskaan ulkopuolista apua. Toinen on kaikinpuolin ulkoisesti hyvinvoivalta näyttävän yksilapsisen perheen hoitovapaalla äiti, mutta sisältä ihan hajalla ja tarvitsee usein apua arjesta selviytymiseen. Vaatii tietynlaista vaistoa tunnistaa, milloin toinen on avuntarpeessa ja milloin apu on vain kiva pikku helpotus arkeen. Itse toivon, että aikanaan osaisin nuo asiat tunnistaa ja toimia sen mukaan. Meitä on kaksi sisarusta: isosiskoni on ollut menestyjä elämässään kaikin tavoin ja minä taas pikkusiskona se luuserimpi versio. Kun siskoni mies kuoli, mun äitini sanoi, että hän ei olisi koskaan edes osannut kuvitella, että juuri minä olinkin meistä siskoksista se vahva ja siskoni se heikko. Koska mitkään ulkoiset merkit eivät antaneet olettaa niin.

Mukava lukea Keittiönoita, meillä lapset ovat jo ymmärtäneet tämän ja kyselevät, miksei mummo sitä ja tätä heidän kanssaan, kun tämän toisen, miksei mummo muista ym. Hyvä että siitä voi päästä yli.

 

Oma anoppini ilmoitti jo ennen esikoisemme syntymää, että hän ei sitten ole mikään ilmainen lapsenpiika ja tässä päätöksessään on myös pysynyt. Tosin enpä ole kertaakaan edes uskaltanut pyytää häntä hoitoavuksi, vaikka välillä olisi ollut todellista tarvettakin. Onneksi saa maksullisia lapsenvahteja.

 

Meillä oli aikoinaan sama ongelma kuin mitä ap kirjoitti...
Sitä kesti noin pari-kolme vuotta.
Sitten lopulta päätimme miehen kanssa,että myös
meillä on oikeus joskus käydä
kahdestaan vaikkapa ulkona syömässä ja kysyimme
anopilta hoito apua vaikka miehen siskon lapsi oli alvariinsa
anopilla hoidossa...
Anoppi otti kyllä meidänkin lasta hoitoon ja pääsimme
mekin ulos tuulettumaan.

Ja näin siis jatkuu edelleenkin.
Me tarvitsemme hoito apua muutaman kerran vuodessa,
miehen sisko monta kertaa viikossa.
Olemme ajatelleet asian niin että anoppi voi kyllä kieltäytyä
jos ei jaksa meidän lapsia ottaa,mutta silloin hänen pitäisi
myös uskaltaa sanoa omalle tyttärelleen samoin...

Oikein tai väärin mutta lapsenlapsia pitää kohdella
tasapuolisesti!!!

 

-

 

Mä jäin tätä illalla vielä oikein miettimään ja kai mua eniten häiritsee siis juurikin se, että poika saa niin vähän huomioo mummolta. Koska minua ei haittaa, että me emme ole hoitoapua saaneet (emme ole edes pyytäneet vielä). Eikä haittaa, että miehen siskon lapsi on paljon hoidossa (sisko mielestäni apua tarvitsee). Tämä on vain mahdoton yhtälö... kun sitä aikaa ei sitten meiän pojalle jää.
Tää nyt on taas tätä saman toistoa... Ja eipä kai mun pitäs edes valittaa, koska kuitenkin meillä on kaksi rakastavaa mummolaa. Kummassakin mummolassa vain meidän lapsi sattuu olemaan se joka jää muiden varjoon. Mutta tämä on kai loppujen lopuksi hyvinkin yleistä monissa perheissä. Mutta eipä tuo pirpana sellaisesta vielä mitään onneksi edes ymmärrä...

 

Ja täytyyhän mun myöntää, että kai mä jonkun verran katkera olen, kun asiasta tänne kirjoitin

 

Kukaan ei tunnu kuitenkaan ymmärtävän sellaista ongelmaa kuin meillä, eli appivanhemmat jaksavat vikistä ja vihjailla ettei käydä tarpeeksi usein kylässä ja haluaisivat AINA hoitaa lapsia ja että AINA mentäisiin heille. Ongelma sekin..

 

Kukaan ei tunnu kuitenkaan ymmärtävän sellaista ongelmaa kuin meillä, eli appivanhemmat jaksavat vikistä ja vihjailla ettei käydä tarpeeksi usein kylässä ja haluaisivat AINA hoitaa lapsia ja että AINA mentäisiin heille. Ongelma sekin..

Oho. No ongelma varmasti tuokin. Eli teillä ei sitten taas saisi olla omaa rauhaa perheen kanssa ollenkaan
Ei nää jutut taida ikinä mennä niin ko haluais

 

ihan sellasena ilmaan heitettynä kysymyksenä, et kun meil jokaisella on oma luonteemme ja kaikki luonteethan ei tule juttuun keskenään. niin kuin se on, onko isovanhemmilla oikeutta pitää jostain lapsenlapsesta enemmän kuin toisesta? koska vaikee uskoo, et kaikkien lastenlasten kans kemiat pelais juuri samoin. en pysty tätä kysymystä myöskään käytännön tasolla arvioimaan, mein lapsilla kun ei ole lainkaan isovanhempia, kaikki on kuolleet aikas nuorina.

 

Tämä nyt ei suuri ongelma ole (ainakaan vielä), mutta voi muodostua sellaiseksi tulevaisuudessa. Eli siis:

Lapsemme serkku on jatkuvasti anoppilassa hoidossa (monta kertaa viikossa). Aina kun menemme sinne lapsemme kanssa, on siellä hänen serkkunsakin. Se on kivakin asia, mutta meidän lapsi ei saa koskaan mummon huomioo, syliä jne. Meidän lasta ei ole mummo kertaakaan edes syöttänyt toisin kun tätä toista jne... No ok, tämäkään ei vielä niin häiritse, mutta me emme kehtaa pyytää hoitoapua kun tiedämme, että anoppi on jo tarpeeksi väsynyt serkun hoitamisesta. Haluan, että anoppi saa huilahtaa välillä. Pitäsi kai puheeksi ottaa, mutta miten... Ehkä ärsyttää kun miehen sisko ei nää tätä tilannetta.
No ongelmansa kullakin... :saint: Jos joku viitsis jotain edes kommentoida

Aivan kun olisin minä kirjoittanut. Miehelle sanoin ettei kehtaa ku siskonsa pyytää jatkuvasti. Mies tuumas että saapi hänenkin lapsiaan hoitaa myös, kun kerran siskonkin lapsia hoitaa, että kysy vaan kun tarviin hoitoapua.

 

ihan sellasena ilmaan heitettynä kysymyksenä, et kun meil jokaisella on oma luonteemme ja kaikki luonteethan ei tule juttuun keskenään. niin kuin se on, onko isovanhemmilla oikeutta pitää jostain lapsenlapsesta enemmän kuin toisesta? koska vaikee uskoo, et kaikkien lastenlasten kans kemiat pelais juuri samoin. en pysty tätä kysymystä myöskään käytännön tasolla arvioimaan, mein lapsilla kun ei ole lainkaan isovanhempia, kaikki on kuolleet aikas nuorina.

Minusta ihmisellä on aina oikeus pitää tai olla pitämättä kenestä haluaa. Mutta mä en ainakaan omien vanhempieni kohdalla usko, että he pitäisivät mun lapsistani vähemmän kuin systerin lapsista, vaikka mun lapseni ovatkin olleet mummolassa paljon harvemmin kuin systerin lapset.

Mä tuossa hetki sitten mietin, että ainakin mun tuttavapiirissäni äidit yleensä pyytävät apua omilta äideiltään ja siten lapsenlapset ovat enemmän tekemisissä äidin puoleisten isovanhempiensa kanssa kuin isän puolen isovanhempien kanssa ja näin ollen isän puolen isovanhemmat saattavat jäädä lapsille vieraammiksi.