Oi miksi, joku vanhempi antaisi pienten lastensa (alle yläasteikäisten) värjätä hiuksiansa? Itse olen vain 24-vuotias, mutta silti tilanne oli ihan eri kun olin itse ala-aste ikäinen. 13 vuotta oli meidän äidin aivan ehdoton alaikäraja hiusten värjäykseen. Eniten sen takia, että ei voi tietää mitä kemikaalit ihmiselle, etenkin lapselle, tekevät.
Muutenkin tuntuu, että nykylapsilla puuttuu valitettavan monessa perheessä sellainen vaalittu ja turvattu lapsuus. Kauhea kiire kasvattaa lapsista miniaikuisia vaatteilla, musiikilla, internetillä, kännyköillä ym. Olen itse työskennellyt lastenhoitajana 12-vuotiaasta asti ja iän ja koulutuksen karttuessa olen työskennellyt niin lastenhoitajana, harrasteohjaajana kuin lastensuojelussakin ja tulevaisuudessa haluan työskennellä jatkossakin lastensuojelussa ja perhetyössä. Jatkuvasti vuosi vuodelta olen nähnyt, miten lapsuus lyhenee. Olen perheissä lastenhoitajana ja lastensuojelussa työskennellessä nähnyt lähietäisyydellä, miten aikuiset kiirehtivät lasten aikuistumista ja harrastetoiminnassakin se näkyy selvästi, vaikkakin vähän etäämmältä.
Lastenvaatteet ovat nykyään monella kopioita aikuisten vaatteista, monet kantavat taskussa älypuhelimia ja meikkejä ja aikaa vietetään pienestä pitäen telkkarin ja erityisesti tietokoneen äärellä. Mihin katosi sellainen lapsuus, kun kesät talvet ollaan leikkimässä ulkona ja leluja ja leikkejä keksittiin vaikka kävyistä???
Kun mietin omaa lapsuuttani, niin suurin ero on varmasti tullut siinä 2000-luvun alussa kun itse aloitin yläasteen ja jo monella luokkakavereistani oli kännykät ja ainakin puolella perheistä, varakkaita tai eivät, oli tietokoneet ja netti käytössä. Meillä (kuten monen ikäiseni perheissä) sinnikkäästi kuitenkin kannustettiin nauttimaan lapsuudesta viimeiseen asti ja siitä olen kiitollinen.
Kiire kasvaa aikuiseksi vaikuttaa lapsiin todella paljon, eikä hyvällä tavalla. Lasten leireillä ohjaajana ollessani olen huomannut, kuinka lapset huokaisevat helpotuksesta kun kännykät otetaan takavarikkoon, meikkejä ei saa käyttää, eikä käytössä ole viihde-elektroniikkaa. Kaikki lapset pääsevät nauttimaan lapsena olosta - kesällä uimisesta ja jalkapallosta, talvella hiihtämisestä ja pulkkamäestä, lautapelitkin innostavat ja vanhat kunnon leikit kirkonrotasta kotileikkeihin ovat mukavia (eikä ole väliä jos verkkarit tulevat vähän hiekkaisiksi, kun merkkifarkut jää laukkuun), keinuminenkin on niin huisin mukavaa ja iltapalan jälkeen on kiva käpertyä sänkyihin kuuntelemaan leirimummon lukemaa iltasatua.
ANTAKAA HYVÄT VANHEMMAT LASTEN OLLA LAPSIA! Lapset kaipaavat pitkällä tähtäimellä vain rauhallista yhdessäoloa ja mukavia leikkihetkiä.
Terv. lasten oikeuksien puolestapuhuja ja tuleva sossuntäti