Janzku kiitos vinkistä!
Apina25 ja IMN onpa ihanaa että lähipiirissännekin lisäännytään samaan aikaan! Minä en ole ainakaan toistaiseksi saanut kuulla tuollaisia ilouutisia.
Joshua87 Ollaan avokin kanssa oltu pian yhdeksän vuotta, eikä häitä ole ainakaan tällä hetkellä tiedossa. Ollaan niin senioripariskunta ettei se avioliitto olis enää kuin paperi, ei muuttaisi mitään. Ehkä lasten ollessa isompia jaksan innostua ajatuksesta ison juhlan järjestämisestä, nyt se tuntuu kaukaiselta. Jos menisin naimisiin, tahtoisin kunnon häät. Se taas vie sellaisen summan rahaakin, että mieluummin lähtisin vaikka reissuun kun käyttäisin yhteen päivään. Tapahtui avautuminen.Lapsivapaasta Tytön mummi oli kerran meillä yötä kun käytiin mieheni kanssa ulkona, ja silloinkin minä nukutin neidin ja heräsin tytön oltua pari tuntia mumminsa kanssa. Siinä meidän eroilut. Isänsä kanssa on ollut, en ole kokenut tarvetta sen suurempiin eroihin vielä kun toinen on niin pikkuinen. :heart: