Lokakuun Onnenmurut 2012 **Kesäkuussa**

Zesi: katohan :) Aika hauska sattuma! Mitäs luulet miten sun pystikset suhtautuu tulokkaaseen? Nuo mun kaverit on ku yö ja päivä, ovat niin erilaisia. Kulkevatkin toisella nimellä päivänsäde ja menninkäinen :heart: Toinen, nuorempi, rakastaa kaikkia ja kaikkea, siitä tulee varmasti hyvä vauvanhoitoapulainen. Vanhempi taas on enemmän vahtikoira joka pitää tosi tarkkaa huolta että lauma on kasassa. Pystykorvia kun ovat niin haukkuvat jonkin verran, joten vaavi joutuu tottumaan elämän ääniin :)
 
Hei kaikille :)

Kiireistä kevättä/alkukesää elelty, joten ei ole tännekään ehtinyt pyörähtämään. Sijainenkin on ikävästi koko ajan tuossa opissa vierelle, ettei työaikaankaan pysty piipahtamaan :D

Ultrassa käytiin 1.6 ja sieltä saatiin tyttölupaus! Meillä on sitten akkavalta tulollaan kun esikkokin on tyttö :D

Isäkuukaudesta; Jos äiti nyt on kotosalla koko äitiysloman ajan (eli äitiysvapaan ja vanhempainrahakauden) niin äiti voi luopua vanhempainrahakauden viimeisestä 12 vuorokaudesta, jonka isä saa käytettäväksi isäkuukauden aikana. Isäkuukaukausi on pisimmillään 6 viikkoa, mutta koko tuota aikaa ei tarvitse käyttää jos ei halua. Ainut ehto on, että se pidetään yhdessä erässä. Sitä ei siis voi pilkkoa kuten isyysvapaata, joka yleensä pidetään heti synnytyksen jälkeen.

Äidin luopuessa viimeisestä 12 vuorokaudesta hän ei saa Kelalta rahaa tuolta ajalta vaan on "tuuliajolla". Jos on töissä, niin siinä välissä kannattaa pitää sitten pois vuosilomia, jotta edes toisella palkka juoksee. Isälle maksetaan tuolta ajalta isyysrahaa Kelalta.

Isäkuukauden jälkeen alkaa sitten äidin hoitovapaajakso, mikäli sellaiselle jää.

Isovanhemmista; Meillä on suhteellisen hyvä tilanne molemmin puolin. Oma isäni on kuollut, mutta äitini auttaa senkin edestä. Hoitelee esikoistakin kerran viikossa koko työpäivän ajan ettei tarvitse olla 5 päivää tarhassa vaan saa erityistä "mummoaikaa".

Anoppi ja appiukko ovat molemmat työssäkäyviä ja kiireisiä, joten aika on useimmiten kortilla. Lisäksi tuntuu, että lähempänä asuvan tyttären (eli miehen siskon) lapset ovat paremmassa asemassa joille riittää aikaa melkein päivittäin. Meidän tyttöstä ehtii käydä vilkaisemassa ehkä kerran kuukaudessa tai sitten meidän pitää viedä se mummolaan varta vasten että edes joskus näkisivät. Tästä mies on huomauttanut monesti ja anoppi yrittää sen jälkeen aina skarpata hetken aikaa. Korvaa menetettyä tavaraa materialla ja ostaa kaikki vaatteet, kengät ym. meidän tyttöselle. Muutoin ovat kyllä kaikin puolin hyvät isovanhemmat.

Lumilinnea ja pikkukakkonen 22+6
 
Mukava kuulla, että täällä on muitakin, ketkä mieluusti baarissa kävisi :) Itseänikään ei siis haittaa ollenkaan katsoa vierestä humalaisten örveltelyä, lähinnä huvittaa että tuoltako minäkin näytin :D Mulla on muutama semmonen kaveri, kenen kanssa pääsee tanssimaan, muiden kanssa saa tyytyä istuskeluun ja se ei taas sovi mun luonteelle ollenkaan :p Taitaa sitä päästä taas viikonloppuna onneks tanssijalkaa ulkoiluttamaan, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa :)

Koirista , itselläni on myös koira, sellainen ei mikään sylikoiran kokoinen ja mietinkin että mitenhän se uuden tulokkaan vastaanottaa.. Sydän syrjällään odotan sitä päivää.. :/ Koska sehän on totta,että jos koira ei vauvaa hyväksy/tule toimeen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin karvakaverista luopuminen, mutta siitä en edes halua enempää puhua, kun tuntuu pahalta.. Yksin kun vielä koiran kanssa toistaiseksi olen, niin siitä on ollut suunnaton seura yksinäisinä iltoina..
 
Santsuma: Aika perseestä suoraansanottuna tuo sinun rakenneultraajasi :( Tuntuu siltä, että sulla vois olla oikeus vaatia uusintaa, eihän tuommonen oo mitenkään reilu peli. Meillä meni yli puoli tuntia rakenneultrassa, se ultraaja selitti koko ajan mitä se mittailee ja miten vauva voi. Ei voi olla reilua että toiset äidit saa saman valtion rajojen sisäpuolella erilaista kohtelua... :( Vai tapahtuuko tällaista vastaavaa useamminkin?? Siis yleensä missä tahansa raskauteen liittyvässä asioinnissa, onko terveyskeskus-/neuvolapalvelut kovastikin erilaatuisia?

Baarissa käymisestä: Minä en näe siinä mitään paheksuttavaa, että raskaana oleva nainen käy baarissa tanssimassa, päin vastoin. Minusta se on mahtavaa ettei lössähdä vaan kotisohvalle koko raskauden ajaksi. Mulle on valitettavasti käynyt vähän niin :( Tai siis toki tykkään käydä ulkona, mutta baarit eivät vaan oo nyt mun paikka, ja kavereitakin näen ihan liian vähän nyt... mutta toisaalta sallin sen nyt itselleni, kunhan ei ihan makaamiseksi mene koko raskausaika.

- Öhkis 22+5.
 
Rakenneultrasta...
Minulle rakenneultran teki lääkäri esikoisen aivojen kehityshäiriön takia (normaalisti täällä kätilö tekee ultrat).
Ei ollut kovin puhelias naislääkäri, tarkkaan ja hiljaa tutki, kätilölle sitten sanoi lukemiaan. Itsekään en siinä uskaltanut puhua mitään, kun tuntui että häiritsen lääkäriä jos sanon jotain.
Vasta kun lääkäri oli tutkinut kaikki tutkittavat jutut, hän selosti missä on mikäkin vauvan osa, ja laittoi sitten meidän yllätykseksi 4D:n päälle ja katseltiin kasvokuvia. Saatiin myös 4D-kuvia mukaan. Lopussa uskallettiin sitten kysyä sukupuoltakin, kun lääkärikin oli vähän rennomman oloinen. Ihan erikoislääkäri oli, varmaan n. 50v, siis ihan kokenut lääkäri...

Mutta huomattavasti mukavampi kokemus oli np-ultra, jonka teki kätilö. Hän selosti koko ajan mitä ruudulla näkyy, ja muutenkin oli mahtava tyyppi.
 
Hurjaa! Sain eilen kirjeen Kelalta, jonka mukaan äitiyspakkaus tulee postiin parin viikon sisällä... Mitä ihmettä?! Ollaanko jo niin pitkällä? :)

Onnea taas kaikille ultrassa käyneille ja hyviä uutisia saaneille! :flower: Alkaa kohtapuoliin kaikki olla käyneet.

Isäkuukauden mies pitää ilman muuta. Meillä se on itsestäänselvyys, mutta jokaisessa perheessä tehdään omalle poppoolle parhaiten sopivan mukaan. LumiLinnea hyvin tiivisti tuon isäkuukauden kiemurat. Kelalla on myös lapsiperheiden palvelunumero, johon soittelin useamman kerran esikoista odottaessa. Sain aina hyvää palvelua ja selkeet vastaukset. Isyysloman mies pitää meillä 2 viikkoa vauvan synnyttyä ja viikon varmaan joulun maissa.

Anoppikeskustelu on käynyt hurjana eikä jätä ketään kylmäksi. :) Itse ymmärrän kyllä täysin jos perhe päättää pitää etäisyyttä lasten isovanhempiin, jos taustalla on heidän alkoholiongelmansa tai muuten vahingollista käytöstä. Lasten turvallisuus ennen kaikkea, isovanhempien oikeus tavata lapsenlastaan on mielestäni toissa-arvoinen asia siihen verrattuna. Toisaalta, jos huonot välit isovanhempiin johtuu aikuisten henk.koht kemioista, niin ne kannattaa ehkä koittaa siirtää sivuun ja ajatella, että lapsille on rikkaus, että elämässä on paljon läheisiä aikuisia. Vaikkei itse nyt sydämen pohjasta appivanhempiaan rakastaistaan.

Mulla on jo paljon pyörinyt tuleva synnytys mielessä ja ystävän hyvän kokemuksen perusteella ollaan alustavasti mietitty doulan ottamista mukaan synnytykseen. Jos siis kaikki menee hyvin ja päästään synnyttämään alakautta. Harkinnassa vielä, mutta kiinnostais kovasti.

Kuulin muuten toissa päivänä äärettömän surullisen jutun, kun hyvä ystäväni kertoi, että hänen tuttunsa vauva oli tällä viikolla kuollut kohtuun pari päivää ennen laskettua aikaa. :( Taustalla oli ilmeisesti vielä pitkä lapsettomuus. Tuli kyllä kauhea olo itsellekin, vaikke en edes tunne kyseistä ihmistä. Ei ole aina reilua tämä elämä.

Mutta nyt takas töihin. Deadlinet paukkuu kohta, mutta välillä tarvii vähän 2+ breikkiä. ;)

Lumi & murunen 23+4
 
Viimeksi muokattu:
kiyoko, meillä inhan samanlaista nuorempi on sellanen vauhko ja vielä niin pentumainen vaikka pikan onkin jo puolitoistavuotias, vanhempi pitää jöötä ja on sellainen mammantyttö.. molemmat ovat narttuja, ja he pienestä pitäen tottuneet lapsiin, joten en silleen pelkää reaktiota =) kun sisaruksilleni on vuodesta 2006 joka vuosi syntynyt lapsi, niin nämä olleet alusta asti mukana =)
 
Stressihiirelle: Jaksamista teidän arkeen ja varmasti kaikki menee hyvin ja saatte terveen pienokaisen. Mieheni puoleltahan meidän vauvalla on kromosomitranslokaatioriski, mutta emme ainakaan toistaiseksi mene tarkempiin seuloihin. On vaan uskottava ja luotettava, että kaikki on hyvin. Meidän tulokkaallahan on se "golfpallo" sydämessä, mutta onneksi lienee vaaraton. Seuraavan ultran jälk. ollaan ehkä viisaampia, toivotaan että se piste on sieltä hävinny.

_Lumi_: kamalaa miten ystäväsi ystävän vauvan oli käynyt, väkisin tulee tippa linssiin...

Tukivyö tuli matkahuollon kautta, mutta olikin yllätyksekseni liian väljä vaikka tarranauhalla yritin kiristää, täytyy vaihtaa pienempään kokoon, plääh.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli tänään rakenneultra ja kaikki näytti olevan hyvin :) Pitkin hampain suostui lopuksi kommentoimaan ettei ainakaan pippeliä nähnyt. Voiko tuota nyt sitten sanoa tyttölupaukseksi..ehkä?
Huomenna mennään puolessa välissä, huu nopeesti menee aika!! :)
 
Moikka!

Tänään käytiin rakenneultrassa ja eilen illalla jännitti niin kovasti, etten kunnolla edes nukkunut yöllä. Aamulla ultraamaan ja kaikki näytti kunnossa olevan, että terve TYTTÖ olisi tuloillaan!! :) Pikkunen oli sellasilla mutkilla siellä masussa, että tuntui ultraajalla olevan hankaluuksia tutkia jokapaikka, mutta lopputuloksena saatiin kuitenkin kaikki katsottua ja tyttölupaus. Hassua kun niiiiiiin monet on sanonu, että varmasti meille tulee tyttö ja itse kun yritin välttää kaikki olot, ei siksi, että olisi pettynyt vaan siksi etten osannut uskoa mihinkään "olooni" tuntia kauempaa, mulla ei siis ollut mitään tiettyä oloa ja muut kuitenkin tunsi olevan varmoja tytön tulosta ja siellä se pikkunen köllötteli, kuulemma isänsä päänmuodon saaneena. :) Johan olo helpottu taas kun sai tietää, että kaikki on kunnossa! Huomenna sitten poksutaan taas!



lllllaura & tytsy 20+6! <3
 
Heip!

Meilläkin oli tänään rakenneultra ja erittäin varma POIKALUPAUS saatiin :)<3 Naistenklinikalla oli vielä hieno uus ultralaite :)
Ihan uskomaton fiilis, voi kun ois jo lokakuu! Saattaa muutama päivä mennä tässä vaaleansinisessä hattarassa leijuen, mut on tää vaan niin ihanaa :)

deedee & sintti 20+4
 
IMN
Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille! :)
En nyt tämän kummemmin jaksa alkaa kirjoitella. Esikoisen odotusajoilta tuttu, helvetin voimakas närästys (ja sen myötä pahoinvointikin) näyttää taas nokkaansa. Selkä ja rinta olleet aivan tulessa koko päivän eikä oikein tiedä miten päin olisi.. Eli ainoa tie on sängyn pohjalle itkua tuhrustamaan :|

IMN & Tuutikki 21+6
 
Jouduin käymään päivystyksessä tarkastamassa tilanteen, kun senverta paljon on alkanut supistelemaan. Kohdunsuulla onneksi kaikki ok, oli hyvä lääkäri, joka ultras ja tutki kunnolla, labroissa kävin, ettei ois mitään tulehdusta. Ultra oli tosi surkea, mutta kaikki oli kuitenkin ok. Onneksi ensi viikolla on rakenneultra, niin saa paremmin varmuuden, et vauvalla kaikki ok. Huilata pitää nyt vaan sitten ja onneksi supistelut rauhoittuu, kun vaan malttaa olla. Aiemmissa raskauksissa ei oo supistellut etukäteen ja oon voinut touhottaa ja mennä loppuun asti, niin kyllä säikäytti. Heti kun yhtään itseään rasitti, käveli tmv. niin alkoi supistamaan. Jospa se ois nyt vaan jotain ohimenevää...
nyt nauttimaan auringosta, kun se vihdoin paistaa lämpimästi :)

poikatyttö ja tyyppi 19+5
 
Tipitii75 ilmoittautuu mukaan. Laskettuaika on 8.10., kolmas lapsi tulossa ja synnytyssairaala on KOKS.

Olen käynyt lueskelemassa miten teillä muilla raskaudet etenee, muttei oikein ole ollut aikaa perehtyä aiemmin tähän sen tarkemmin, nyt sen tein ja rekistöröidyin :)

Kolmas raskaus on ollut melko helppo, ensimmäisestä on aikaa jo pian 12 vuotta, toisesta kuusi...joten kaiken on ehtinyt unohtaa ja ns. alusta kaiken taas aloittaa :)

Rakenneultrassa käytiin muutama viikko sitten, kaikki oli hyvin ja poikalupaus saatiin :heart:

Tipitii75 ja vaavi 22+5
 
Rakenneultra oli eilen ja lääkäri antoi tyttölupauksen :) vauvalla näytti kaikki olevan hyvin. Tuntuu hassulta että tyttö ois tulossa kun alusta asti mulla on ollut vahva tunne että poika tulee. Ja kaikki sanoo et mun vatsa näyttää ”poikavatsalta” :) tiiä sit mitä eroa on tyttö- ja poikavatsalla... Joku vois valaista mua tässä asiassa?
 
No niin täälläkin käyty rakenneultrassa ja yllätykseksi tulikin poikalupaus =) ja selvis syy siihenkin ettei liikkeet ole niin hyvin tuntunut...etuistukka,kun aiemmassa oli taka...on kyllä huima ero ...
Kauhean yhteiustyökykyinen ei kyllä tuo maha asukki ollut...poikittain köllötteli vaan ja useista yrityksistä huolimatta tästä ultrasta saatiinkin vai yksi kuva *nauraa* protestoi varmaa ku herätettiin...


Tipitii75 tervetuloa mukaan...täälläkin koks synnärinä =)

Aika menee kuin siivillä tällä hetkellä...yli puolenvälin mennään..hui =)
varsinkin kun lukee et osalla on kohta jo äitiyspakkaukset tulossa...


Tiituli&Turo 21+3
 
Viimeksi muokattu:
Hei!

Täällä taas yksi, joka on lukenut ahkerasti, muttei voimia kirjoittamiseen ole ollut. Eli hiljaisesti iloissa ja suruissa mukana =)

Anoppi keskusteluun
voin lisätä, että täällä on myös viileät välit anoppiin. Tosin minun anoppi ei juo alkoholia, koska on itse kasvanut alkoholistien perheessä. Tästä johtuen hän käy terapiassa, mutta siltikin käy omaa lapsuuttaan läpi meidän perheen kautta, eikä ole suostunut sitä myöntämään. Tämän lisäksi, ehkä eniten ärsyttää se, kun äidin ohjeistus/komentaminen kumotaan täysin. Lasten rajoittaminen on hänen mielestään älytöntä :O Onkin haukkunut mut kasvattajana kahdessa eri kirjeessä ja lähettänyt kaikenlaisia lehtisiä postissa... Kaksi kertaa on poistunut meiltä hotelliin yöksi, kun ei ole kestänyt katsoa, kuinka lapsia kohdellaan. Tilanteina on ollut sellaisia, etten ole 2v poikaa antanut laskea vaikka mäkeä pää edellä, tai olen kohdentanut lapsen huomion ainostaan syömiseen, kun suurinosa ajasta on mennyt ensin höpöttelyyn(vikotriaalista kommenttia kuulen aina tästä), mitähän vielä... TODELLA pienistä arkisista rajoituksista siis nämä tilanteet on tullut. Enhän olekaan kuin kasvatusalan ammattilainen leipätyössäni ja sitä kautta kehuja saanut yhteistyökumppaneilta. Luojan kiitos nuo naapurit ja muut ihmiset ovat nauraneet anoppini kommentit pöyristyttävinä. Se on luonut itsetuntoa kasvattajana. Niin, ja mieheni on kanssani samoilla linjoilla. Paras palkinto on kyllä kun katsoo noita kullanmuruja ja niiden käytöstä. Ei asiat vois parmmin olla, meistä jokainen itse tietää sen parhaiten :heart:. Toivoisi vain, että anoppi ymmärtäisi tukea enemmän. Neuvoja otan mielelläni vastaan, mutta anopin neuvonta automaatti toimii siten, että jos olen eri mieltä jostakin niin sitten sitä neuvoa kerrotaan miehelle ja joka kerta meille molemmille uudelleen ja uudelleen ja lähetetään asiasta vaikka postiakin!

Joku taisi kysellä tyttö/poikamahasta. Eli poikamaha on sellainen eteenpäin työntyvä "suippo", takaa ei välttämättä edes huomaa, että olet raskaana. Tyttömaha taas leviää sivuillekin, eli on pyöreämpi. Tää ei siis ole tiedettä, vaan jotain vanhoja uskomuksia ja tarinoita.

Liinailusta oli myös puhetta. Mä liinailin esikoisen aikana paljon. Mulla on trikoinen pitkä liina. Kun laitoin pojan siihen, niin tiskasin ja en jälkeen saatoin mennä sohvalle lukemaan eikä lasta todellakaan tarvinnut uudelleen asetella, jos muutti asentoa seisovasta istuvalleen tai maalleen. Meillä on ihania kuvia, kun mieheni teki tietokoneella opiskelutöitä ja esikoinen siinä edessä samakkoasennossa ikionnellisena liinassa nukkui. Kakkoselle ajattelinkin, että täähän on nyt sitten tosi hyvä juttu, niin jää kädet vapaax esikoisen kanssa puuhailuun. Kakkonen ei vaan viihtynytkään sitten liinassa. Toivon nyt kovasti, että tää kolmonen viihtyisi. Olen tosin unohtanut sidontatekniikan, joten olisi ihana, jos löytäisin jonkun näyttämään kädestä pitäen sen vielä ennen vauvan syntymää.

Esikoisesta kävin mammajoogassa. Muuten täytyy myöntää, etten välitä joogailusta. Mutta mammajooga saa täyden pisteet. Harmi vain, etten muista vetäjän nimeä, oli nimittäin aika hyvät koulutukset ja meriitit ja muutenkin veti homman mahtavasti! Jos jollakin teillä on tähän mahdollisuus, niin mielestäni se oli hyvää valmistautumista synnytykseen. Sain sieltä paljon tietoa ja hengitysharjoituksia.

Päivänä naurut: Syötiin jäätelöä lasten kanssa pöydässä, ku 6v huomaa "äiti, sul on isompi lautanen jätskille ku meillä, miks?" No, äkkiä sitten sepitin..."äiti kato syö vähän makuja vauvallekin, eiks joo" Pienempi 4v "mut miten se vauva muka saa sitä ruokaa, ku sähän sitä syöt?" 6v vastaa "no sitä narua pitkin tietenkin" :LOL:
 
Terve!

Kiitos noista isyysloma- yms. jutuista! Kyllä ne nyt aika selväksi ehkä tuli, täytyy miettiä millaiset systeemit meidän perheen kohdalla toimii parhaiten. Toivotaan nyt ensin että mies saisi edes töitä...

Masun muodosta: minä en oikein tiedä, toteutuuko tuo tyttömahan muoto kohdallani. Oon aika pullero muutenkin, eli kaikenlaisia muotoja on nähtävissä, katsoi sitten mistä päin tahansa :D Nyt kuitenkin on sellainen olo, että lyhyen ajan sisällä tuo masu on työntynyt tosi paljon ulospäin, ja on silleen kapea ja "pysty", eli ulkonee tuosta heti rintojen alta. KOhdun korkein kohta on ilmeisesti jossain navan tienoilla, mutta onko sillä sitten mitään merkitystä...? Mutta kuten joku jo sanoikin, eihän nuo mahojen muodot mitään tiedettä ole :)

- Öhkis 23+0 POKS!
 
Voi närästys!! :x Näköjään mulla on joka raskaudessa tämä sama vaiva, ja voi perhana kun menee rennietä taas. Onneksi se auttaa, mutta vain siis hetkeksi. Rennietä vain pakko syödä kun en voi ruokavaliolla närästystä hillitä kuinkaan. Sama se mitä syön taikka olen syömättä kun kuitenkin närästää. Kun odotin tota poikaa joka syntyi -10 niin sillon lääkäri sanoi että pitää syödä rennietä maksimi annoksia kun mun närästys on niin voimakas että muuten se voi viottaa ruokatorven pysyvästi. Noh, närästys on aina jäänyt synnytyssaliin ja niin toivon nytkin käyvän =)

Ens torstaina mulla onkin se kauan odotettu rakenne ultra, kiva päästä katsomaan vauvaa :)

m & m poksuen 21+0 :heart:
 
IMN
Närästyksestä Mullakin ollut molemmissa raskauksissa voimakas närästys. Tosin esikoisesta oli ihan alusta asti, oikeastaan oli ensimmäinen raskausoire ja tästä alkoi nyt vasta lähiaikoina.. Renniet ja muut pistää vaan oksettamaan. Oikeastaan polttelu on niin voimakasta sekä rinnan että selän puolella, että oksennus tulee jokatapauksessa jossain vaiheessa. Esikoista ennen en ollut ikinä edes kokenut närästystä ja jäi synnytyksen jälkeiseksikin vaivaksi, mutta väheni kuitenkin huimasti. Meillä on suvussa jotain vikaa ruokatorven jossakin läpässä (onpa tarkasti selitetty :D) niin jospa liittyy jotenkin siihen.. Laskeskelin jo että viimeistään 20 viikon päästä pääsen taas tästä pahimmasta vaivasta eroon :D
 
Itse olen närästykseltä säästynyt, mutta yksi ärsyttävä ”oire” tänne on rantautunut - mulla on koko ajan nälkä!! Aivan sama kuinka paljon syön niin 1-2 tunnin päästä maha murisee ja heikottaa. Syön aivan kamalasti (en pelkästään herkkuja vaan aivan tavallista ruokaa) ja paino on lähteny kivasti nousuun... Onko muilla tällasta??

Lena & Onni 20+4 (pitäis vissiin Onnille keksii uus nimi jos hän nyt sitte onkin tyttö)
 
IMN
Neuvolassa käyty :) Muuten kaikki hyvin, mutta leukkarit edelleen plussalla ja alapaine korkea. 21. päivä on neuvolalääkärille aika sairasloma-asioiden merkeissä ja samalla mietitään mahdollisia jatkotutkimuksia raskausmyrkytysepäilyn takia. 12.7. on kontrolliultra niin tuskinpa laittavat mihinkään ylimääräisiin tutkimuksiin tuolle välille?

IMN & Tuutikki 22+2

Ainiin, SF-mitta 20cm :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä