Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Alkioadoptio toi meille plussan tai siis tuplaplussan :heart::heart:
Tahkottiin Tartossa 8 siirtoa, joista viimeisestä yritystä ( oli myöskin alkioadoptio ). Miehen simpoilla tehtiin Tarton siirrot, paitsi silloin, kun omat ei selvinnyt sulatuksesta ja haluttiin kuitenkin siirtoon, silloin oli alkioadoptio. Nämä oli aina 3-päiväisiä, paitsi kerran viljeltiin balstoksi asti ja vain 1 selvisi siirtopäivään ja siitäkin täysi nega.
Reprofitissä ekasta siirrosta kemiallinen ja toisesta siis nyt tämä raskaus, nämä Reprofitin blastoja ja ainenkin luokituksen mukaan erittäin hyviä. Vähän kyllä lääkitystäkin muutettiin Reprofitiin, tässä viimeisessä kaikkein vähiten lääkkeitä.
Eli saldoksi tulee 10 siirtoa meilläkin ja lähes aina 2 siirretty. Rahaa palanut sen mukaisesti, mutta sitä en enää edes laske, kunhan saisin nämä aarteet turvallisesti maailmaan :heart::heart:
Nämä meidän siirrot tehtiin kaikki 2-v sisällä, eli tahti oli kova. Mutta se sopi meille. Ikää jo 40+ niin aikaa ei ollut tuhlattavana. Minulla oli kumma usko kuitenkin onnistumiseen lopulta, vaikka pettymykset söivätkin sitä. Mutta myös suomen lääkäri uskoi onnistumiseen, koska mitään vikaa ei kohdussa ja kropassani todettu.

Niin ja minäkin uskoin onnistumiseen jo ekalla kerralla, mutta ...

Toivon niin, että te kaikki saatte ensin plussan ja sitten vauvan, kyllä sitten unohtuu ne ikävätkin kokemukset.

Tässä vielä mun kotikonstit :
-omenaviinietikkaa 1rkl aamuisin
-Bio-Folin 1x1
-Efamol 1x1
-Multivita 1x1
-greippimehu aamuin illoin
-vyöhyketerapia säännöllisesti
-liikunta säännöllisesti, välillä rajukin
USKOIN myös näiden vaikutukseen :)

Ja siirron jälkeen rauhallisesti: olin lomalla viikon ja seuraavankin vältin rajua liikuntaa, vain kävelyä harrastin :)
Parina kolmena päivänä siirron jälkeen punaviiniä illalla lasillinen, verenkiertoon ja rentoutukseen.
 
Viimeksi muokattu:
weeru musta on parempi näin, kuitenkin kyse on vain kuukaudesta. Voi on mullakin toiveet korkealla! Ja onnistumisprosentit on näissä hoidoissa korkeammat kuin tavallisissa IVF:issä. Meidän klinikalla tuoresiirroissa 52% ja kasvaa jonnekin 80%:n PAS-siirtojen kanssa. Alkioliima on nimeltään Gonapeptyl, joka avittaa alkion kiinnitymistä.
 
Tiedä vielä niin suunnitelmista,mutta olin lääkäriin taasen yhteyksissä, täällä Suomessa ja sain tänään vastauksia.
Hän ei usko,etteikö minun kohtuuni alkio kiinnittyisi kun mitään vikaa ei ole koskaan todettu. Suurin onegelma hänen mielestä on siirron ajoitus koska minullakin siirto tehty ns normisyklillä eli 6 pvää progesteronin aloituksen jälkeen ja osalla potilaista kohdun limakalvo kypsyy liian nopeasti tai liian hitaasti.
Tähän on kuulemma olemassa testi millä sitä voidaa katsoa,että missä tilassa limakalvo on siirtoajankohtana. Hinta tällaiselle kokeelle on 700e ja näyte lähetetään Espanjaan tutkittavaksi.
Normaalisti otetaa lääkkeitä niin kuin olisi siirtoon menossa,mutta siirtoa ei siis tehdä vaan silloin kuin olisi siirtoajankohta niin silloin otettaisiin se näyte.
Itse en tällaisesta testistä tiennyt yhtikäs mitään. Onko jollee teistä sellainen tehty?

Kuinka monta päivää Lugesteronin aloituksen jälkeen teillä on siirto tehty? Ja mille kp teillä siirto on ajoittunut?
Mulla on raskauteen johtava siirto tehty kp 18 ja Lugesteronia olin käyttänyt 2 kokonaista päivää ja siirtopäivän aamulla. Alkiot oli silloin 3 päiväisiä.

Nyt siirrot on tehty kp 21-22 ja Lugesteronia käytetty 5+siirtoaamu
 
Esemila mulla on juuri samalla aikataululla tehty siirrot kun sulla viimeksi, eli siirrot 20-22 päivä ja 5päivää lugeja kun on olleet 5 päiväisiä. Ja silloin kun oli vaan kolmepäiväisiä niin 3 päivää lugeja.

Tässä siirrossa ei ollut mitenkään erityisen hyviä alkioita niin kuin oli viimeksi mutta kuitenkin näistä toinen lähti.

Ainoa mitä itse tein vastoin klinikan ohjeistusta oli etten käyttänyt ajoitukseen e-pillereitä vaan ajoitin itse Primolut pillereillä. Tämä ainoastaan siksi että saan paremman vuodon aikaiseksi näin. Kerran lääkäri ultrassa sanoi limakalvoa epätasaiseksi jonka itse ajattelin johtuneen edellisistä kuukautisista ennen siirtoa jotka oli tosi niukat.
Sen jälkeen ei oo kukaan epätasaisuudesta sanonut kun oon näin tehnyt.

Mut ei mulle kukaan oo koskaan tollasesta tutkimuksesta puhunut... Ei Suomessa eikä ulkomaillakaan. Aika suolainen hinta testillä mut mikäpä siinä jos sillä jotain selvyyttä asiaan sais.
Itse olen vaan kyllä menettänyt uskoni testeihin, kun minä ja mies oltiin ihan täydellisiä paperilla, DNA-fragmentaatio testejä myöden, mutta silti kaikki meidän omat solut käytännössä viallisia.
 
Alkioliimasta vielä; meille on kerran kokeiltu alkioliimaa (klinikan mukaan) joka oli embryoglue tms. Eli alkiot kastetaan ennen siirtoa tähän kaiketi aineeseen joka pitäisi myös auttaa kiinnittymiseen. Meillä oli lisäksi myös Gonapeptyl mukana...mutta eipä tehonnut meille nekään. Eikä meissäkään mitään varsinaista syytä ole löytynyt miksi ne ei kiinnity...itse olen epäillyt alkioita mutta en tiedä sitten...

Verikoe tulos oli laskenut 7 ja nyt on lääkkeet lopetettu. Nyt odotan vuotoa alkavaksi tai onhan se tässä jo alkanutkin mutta ei vielä kunnolla. Ja nyt vaan ajatukset kohti uutta vuotta!

Meitä onkin vuoden alussa monta piinailijaa kun aika monella pyörähtää hoitorumba käyntiin. Toivotaan meille onnen uusia tuulia vuodelle 2015!

Meillä on siirrot tehty kp 19-20. Tämä viimeisin oli kp20.

Paulanna; kiitos sinun ohjeista mikä auttoi sinua raskautumaan. Nyt aion itsekin taas kunnolla panostaa hyvinvointiin ja vitamiineihin. Vyöhyketerapiaa en ole vielä kokeillut mutta nyt voisi olla myös sen aika.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: paulanna


Odottaa hoitoa/Luovuttajaa/pitää taukoa/monesko lapsi
ikä suluissa

Johkuli (40), 3. luovuttaja, lahjamunasoluhoito
Piper86
Lumona (28) 1 lapsi. 1 lahjasoluhoito.
Sufka
Tepsuttelija,
prinsessatyttö
plastex (36) : 2. lapsi
Iitu78. 2.lapsi, pas, helmikuun ekaviikko 2015
Pikkukintsu (37), 1. lapsi, PAS tulossa alkuvuonna 2015, Gdansk

Hoito lähestyy

Hassutassu (40+), 2 lapsi, pas 2015
Tytsy75,(39) 1.lapsi toiveissa, 1.lahjamunasoluhoito, Suomi
Jonnuli-77, 1. lapsi, Tsekki, tammikuussa 2015
Jumprahuitti. Uusi hoito-2015
Toivokkaat
Mimossa2013
Armiina (30)1 lapsi toiveissa
Lempiviola (33) 1 lapsi
Iida-Karoliina (40+) 3 lahjasoluhoito, keskenmenon jälkeen, Gdansk
Weeru (31), Pas tulossa
Rouva K33 1 lapsi toiveissa lahjamunasoluhoidolla keskenmenon jälkeen
aniraz_ (33) 1 laps. 4 IVF (1 lahjamunasoluhoito) Marras-joulukuun vaihde -14, Fertinova
oivikki, 2. lapsi toiveissa, PAS tulossa vko:lla 51
Fanni (40+), 2.luovuttaja 1.pas vko 51, Tsekki

Piinistelijät


esemila. 2.lapsi, 2 luovuttaja ja 2 pas.testi 2.12
lilla86, (28) 1. lahjasoluhoito, pas, testipäivä 10.12

Plussanneet


Tauku: (40+) 3.lapsi, la 1.12
Sussuanna: La 8.3.2015
Paulanna(40+), kaksoset, 1. Ja 2. yhteinen, la 1.4.2015
Persika (38), 1.lapsi toiveissa, PAS, heart: la 6.5.2015
Hailaiva:
Burma (39), 1. Lapsi toiveena, LA 26.6.

Maaliin päässeet


rudy (kaksoset v.2010), 4. lapsi 24.11 tyttö
Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
Vilhelmiina72 (37) ekat, terveet pojat 24.4.2010
Matilda (30) esikoinen, poika 7/2010
Minni007 (45) poika 12.7.2010
Discovery (40+) tyttö 9/2010
Aliisa08 (26) esikoistyttö 11.11.2010
Tuuttituulia (39), tyttö 26.11.2010
lokakuu (40+) esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+, Kultakutri syntyi 25.12.2010
sela 2. yhteinen, poika 3.1.2011 (1. kuollut hoitovirheeseen)
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, tyttö 3/2011
Tyyne73(36) haaveissa eka, Pikku-Ukko 4.4.2011
Hathor (34), toka, pieni poika 21.4. kiireinen sektio rv.33+5
Alma (34) eka , alkioadoptiosta poika 6/2011
Utopia(25), eka, 18.7.2011 poitsu
amv (-76) eka, lahja-alkiohoito, tyttö 9/2011, rv 31+
Seinäkukkanen (45), eka , 10/2011 tyttö
plastex (33) eka , poika 1/2012
Cava (30+), esikoinen 2/2012
Katheriina, (27) 18.3.2012 poika
Elsama, 23.3.2012 tyttö
Nuppu68, 1.4.2012 tyttö
Olki, eka , 10.4.2012 poika
Minni007 (48), kolmas, 31.5.2012 tyttö
Typyliini (30) toinen, 1.6.2012 poika
Annamari, 06/2012 tyttö
Aliisa (28), pikkukakkonen, 18.6.2012 poika
Haaveita, 26.6.2012 tyttö
SatuSofia (47), eka, 29.6.2012 tyttö
Utopia(27), toinen, 4.12.2012 tyttö, rv 31+6 1,7kg
Lumeton, 5.1.2013 tyttö
Tuuttituulia
SaimiRiikka (46), 17.4.2013 poika
Mirkkuusi 9.10.2013 Tyttö
Odottava73, 17.4.2014 poika (rv 31+6)
Nalletyttö, poika 29.4.2014
amv, 20.6.2014, toinen lahja-alkiotyttö (rvk 33+6)
Vekkuliina (31) Poika 14.7.2014
Johkunen: Esikois kaksospojat. 13.11.2014

Taustalle siirtyneet


Dream73 (36)
Minni 73 (36) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Lotta77 (33) adoptiolasta odottamaan
OnniUnelma76 (34) adoptiolasta odottamaan
Hillevi (40+) 7 vuoden yrityksen jälkeen
Sharlin (36) 5 vuoden yrityksen jälkeen
HalleB (alle 30v) suuntana adoptio-prosessi
 
Viimeksi muokattu:
Hello =) En ole ehtinyt työkiireiltäni tänne kommentoimaan, mutta hengessä olen mukana ollut. Harmillista että taas negoja rapissut piinailijoille. Tuntuu kyllä uskomattomalta...

).( Täällä vuoto alkanut ja uusi kierto saatu (vihdoinkin) käyntiin. Juuri ehdin ennen klinikan joulutaukoa siirtoon. Noita ultra- ja siirtopäiviä olen pohtinut. Ohjeistus on, että ultra kp12-13 (viikonloppuna) ja siirto kp19-21. Joudun siis sopimaan ultran kp 11 tai 14. Tsekkeissä siirto onnistuu kuulemma viikonlopunkin (la, su) aikana. Lääkkeellisessä hoidossa siirtopäivällä ei käsittääkseni oli merkitystä, itsellä ollut joskus jopa kp 16 tai 17, koska lääkkeillä säädetään limakalvo vastaanottavaksi. Omalla kohdalla mietin, että oliko siirto viimeksi liian myöhään. Toki olihan käytössä e-pillerit ja jarru, joita aikaisemmin ei ole ollut. Viimeksihän vuoto tuli lääkkeiden läpi, näin ei ole aikaisemmin käynyt.

Estrogeenin olen aloittanut kp1, mutta kortisoni ja aspiriini vielä aloittamatta. Pitäisi kai...ristiriitainen vain tuo lääkärien näkemys, onko hyötyä vai ei :O
 
Iida-Karoliina : Rudyn voi päivittää synnyttäneisiin : 24.11 tyttö :heart:

Kommentti Gonapeptylistä : kuten joku jo kirjoittikin, ei ole alkioliimaa vain auttaa kiinnityymisprosessissa, EMBRYO BLUE = alkioliima eri juttu, mitä voidaan käyttää siirrossa. Tästä kysyin suomen lääkäriltä, tehty tutkimus, jossa raskauksia alkoi enemmän, mutta vastaavasti alkuraskauden keskenmenoja tuli enmmän, eli hyödystä ei tutkimustulosta.

T. Paulanna ja pavut 23+1
 
Moi kaikille! Täällä vuoto yltyi eilen niin selkeäksi menkkavuodoksi ettei lääkkeetkään enää pysyneet mestoilla. Illalla en edes enää yrittänyt lääkkeitä laittaa. Soitin klinikalle ja ilmoitin negasta. Päätettiin miehen kanssa että loppuvuosi hengähdetään ja tammikuussa sitten vuorossa seuraava siirto.

Tosta gonapeptylistä, niin oon kyllä kans ymmärtänyt ettei se ole se alkioliima. Mulle nimittäin aina siirtojen jälkeen on määrätty toi Gonapeptyl pistettäväksi seuraavana päivänä tukemaan kiinnittymistä.

Poistun nyt loppuvuodeksi takavasemmalle nuolemaan haavojani ja palaan alkuvuodesta kun tiedän aikataulua seuraavalle hoidolle. Tartten nyt vähän etäisyyttä lapsettomuuteen. Joulu on vaikea, tiedän sen jo nyt.

Toivotan teille kaikille onnea vaiheesiinne ja tsemppiä loppuvuoteen!!!
-Weeru
 
Hei taas!
Minä jaan epäonnistujien tuskan täällä... Kerättiin kahdeksan alkiota, kaikki viallisia. Se siitä.

Ollaan hankittu tarvittavat labrat lahjasoluhoitoja varten, seuraavaksi valikoidaan listalta sopiva luovuttaja Viron puolta ja toivottavasti tammikuussa jo päästäisi kokeilemaan siirtoa! Onko vähän kummallisia ajatuksia mielessä katsoessa tuota luovuttajien listaa... Haluanko omia piirteitäni vastaavan luovuttajan, onko koulutus asteella väliä vai pitäisikö suosia pitkägeenistä (kun itse olen joskus toivonut olevani pidempi) tai entä hiusten ja ihon väri (itsellä vaalea iho ja punakat hiukset, joten palan heti auringossa). Ja sitten onko tämäkin ihan sama umpikuja kuin kaikki aiemmatkin yritykset, jolloin noilla jutuilla ei oo mitään väliä... Olen taas liian optimistinen mutta päästäänhän me ainakin ihan uudelle maaperälle, jos oletan, että yhtään elinkelpoista ja hedelmöittynyttä alkiota ei elimistöni ole koskaan kohdannut.

Hyvää joulua kaikille, seuraan hengessä mukana täällä kaikkia ja näin kuukautisten alla on tippa linssissä kaikkien pettyjien puolesta!
 
Heiskanen Armiina

Ikävä kuulla huonoista uutisistasi. Onneksi teillä näyttää kuviot selviltä jatkon suhteen.

Itse kun olen mietiskellyt lahjottajia, niin alkuun tuli valittua mahdollisimman paljon meidän näköisiä luovuttajia... Mutta kun on niitä luovuttajia ollut jo useampi ja aina ei oikein oo natsannut esim. Pituudet, ollaan molemmat melko lyhyitä niin ei oo ollu enään niin tarkkaa. Ja sitten kun on omia sukulaisia katsellut niin eipä tuo pituus välttämättä vanhemmilta tule tai muutkaan piirteet... ;)
Joten melkolailla löystynyt nuo omat "vaatimukset"...
Ja nyt kun seitsemän epäonnen vuosien jälkeen masuasukin olen vihdoin saanut ja toivon mukaan saan sen vielä syliinikin, uskon että se on vain ja ainoastaan meidän oma ulkoisista piirteistä huolimatta! :heart:

Burma 11+4
 
Pahoittelut kaikille negaa saaneille :(

Haluaisin osallistua sen verran tohon luovuttajan kriteereihin että loppujen lopuksi niillä on aika vähän merkitystä. Tärkeimpänä pitäisin sitä onko tiedossa luovuttajan taustaa lapsien saannista ja ed.luovutuksesta.
Esim meillä oli sattumalta tosi pitkä ja sinisilmäinen luovuttaja (ei meidän vaatimus tms) mutta lapsi näyttää kai perineen isin kasvutavan ja kasvanu ainaki tähän saakka lyhyenä miinus käyrällä ja hänellä on vihreänrusehtavat silmät (isälläkin siniset) joten piirteet voi hyppiä mistä vaan :) Sikäli välillä naurattaa esim amerikkalainen tapa valita luovuttaja jostain mallilehdestä :D

Tsemppiä kaikille vaiheisiinsa!
 
Hei taas.

Syksyllä hieman tänne kirjoittelinkin kun ajatukset olivat siirtyneet hoitoon luovutetuilla munasoluilla. Meillä lapsettomuuden syy on jäänyt epäselväksi ja lääkäri halusikin tehdä vielä yhden ivf hoidon ja suositteli tähän luovitettuja siittiöitä. Tällä hän haki sitä, että kun odottelemme luovutettuihin munasoluihin voisimme poissulkea, ettei vika olisi kuitenkin miehessä. No ei ollut. Minulla punktoitiin tässä 4. ivf:ssä 17 munasolua joista 11 oli kypsää. No 2 hedelmöittyi. Tähän mennessä oman mieheni spermalla hedelmöitetyt ovat hyvin hedelmöittyneet ja lähteneet jakautumaan, mutta nyt kävi näin. No siinä mielessä on hyvä, että tämä tehtiin, että sain vahvistuksen sille, että seuraavaksi suuntaamme luovutettuihin munasoluihin. Tuntuu silti haikealta, että nyt se vika on sitten minussa kun tähän asti on vain sanottu, että ei tiedetä kummassa vika on. :( Ihmettelen miten olen koskaan edes ollut raskaana. Takana siis kaksi keskenmenoa jotka alkaneet sponttaanisti. Hoitojen aikana yhtään plussaa en ole saanut. :(

Eniten ahdistaa se etten tiedä miksi. Olisi helpompi pistää asialle piste kun tietäisi, mutta kun en tiedä ja en saa koskaan tietääkkään kai se on vaan hyväksyttävä.

Olen tehnyt tänään tiedusteluita eri klinikoilta missä hoito voitaisiin toteuttaa. Mitä Klinikkaa Suomessa suosittelette? Ulkomaille mieheni ei ole innokas lähtemään, koska kokee siellä käymisen haastavana. Itselläni on huono kielitaito niin taidamme kallistua nyt tässä vaiheessa Suomeen.

Kauhistuttaa saammeko lasta koskaan. Toisaalta alan olla senkin ajatuksen kanssa sinut niin raskaita hoidot ovat olleet että lapsen kaipuukin on vähentynyt. Onneksi täälläkin on paljon raskauksia alkanut luovutetuilla munasoluilla. <3 Toivon, että vielä mahdollisimman monella alkaakin.

Kiitos jos joku jaksaa kertoa omia kokemuksia Klinikoista ja jos sattuu olemaan jotain mielessä mitä kannattaa ottaa huomioon hoidoissa kuulisin mielelläni.

Jaksamista kaikille! <3

-Piper-
 
Viimeksi muokattu:
Burma: Kiitos kommentista! Oltaisiinpa mekin jo noin pitkällä hommissa mutta olet odottanut tuota kyllä kunnioitettavan kauan ja silti jaksanut jatkaa yrittämistä!

Piper: mulla on kokemus siitä, että Suomessa joudutte odottamaan vuoden hoitoja jonossa ja maksamaan niistä enemmän. Virossa päästään heti alkuun, hinta halvempi ja ei me siellä käydä kuin kerran reissu, alkuvalmistelut tehdään kaikki Suomessa. Meillä on yhteyshenkilö myöskin hyvää suomenkieltä puhuva... Mutta kukin tietty makunsa mukaan! :)
 
Huh huh, kyllä vetää mieli matalaksi kun tätä palstaa lukee! Niin paljon surua ja vastoinkäymisiä ja itse meistä jokainen tietää sen tunteen! joten tsemppiä kaikille joilla surua ja onnea uusiin yrityksiin, vaikeaa tämä on!
Meidän siirto siirtyi myöskin helmikuulta huhtikuulle..maksupäivä olisi ollut jo tammikuussa ja joulun jälkeen aivan liian pian (miksei voi olla ees rikas!), lainaa ei pystytä enää ottamaan! Kuten Weeru sanoi, antaisin mitä hyvänsä jos joskus se lapsi tulisi! Reilu vuodessa menny 24 000 euroa for nothing! Päässä jyskyttää eritoten nyt että keväinen keskenmeno-vauvamme syntyisi parin viikon päästä jos kaikki olisi mennyt hyvin! Kyllä syö naista! No, tuo parin kuukauden viive siirrossa ei juurikaan enää hetkauta, niin kauan tässä on jo odotettu, viimeisestä siirrosta tulee silloin vuosi!
 
Iilla onnea!

Piper. Jonoista. Suomessa ainakin Treen ja Turun Fertinova mainosti vielä syksyllä ettei jonoja oo. Eli alkuhässäkän jälkeen pääsis parissa kuukaudessa aloittaa hoidon. Ainoa miinus on toki hinta, taitaa olla kalleimpia suomessa. Meillä lapsi on saatu Avalla eli nykyisellä Fertinovalla alkuun. Ei kyllä oo valittamista ko.klinikassa. Hirvittää vaan pistää taas se vähintään 7000€ hoitoon kun meillä alkioita on aina tullu huonosti eikä käytönnössä ku kerran pakkaseen pari rupuista :( . Siks noi Tsekit kiinnostas. Ainoa vaan et mies ei innostu ja onhan se haastavaa saada töistä vapaata yks kaks hoitoa varten kun pitäs siellä paikan päälläki olla :/
 
Iida-Karoliina : Rudyn voi päivittää synnyttäneisiin : 24.11 tyttö :heart:

Kommentti Gonapeptylistä : kuten joku jo kirjoittikin, ei ole alkioliimaa vain auttaa kiinnityymisprosessissa, EMBRYO BLUE = alkioliima eri juttu, mitä voidaan käyttää siirrossa. Tästä kysyin suomen lääkäriltä, tehty tutkimus, jossa raskauksia alkoi enemmän, mutta vastaavasti alkuraskauden keskenmenoja tuli enmmän, eli hyödystä ei tutkimustulosta.

T. Paulanna ja pavut 23+1
Rudy päivitelty :)
 
lilla onnea varovaisesta plussasta..

piper kyllä. myös täällä on myönnettävä että väsynyt koko haaveeseen jo ajoittain. kuitenkin vielä yrittää vaan toivoa. en edes ymmärrä itse miksi itseään vaan kiusaa..

ja niin.. Onnea Rudulle pienestä tyttö vauvasta. :heart::flower:
 
eesmila miten sinun tilanne. mihin päin listaa haluat että laittelen..
olen huomenna koneella vaan sitten pois jonkun päivän. palaan kyllä sitten päivittämään ja ainakin.
Paulanna ois kiva vaikka yksärillä vaihtaa kuulumisia. vaan nyt mentävä tällä erää.. Mukavaa masun kasvatusta sinne..
 
Onnea Lilla86!
Paulanna tai joku..mulle on uutena määrätty ensi hoitoon Kortisoni 5mg, käyköhän siihen Prednison 5mg?? Kun niitä sattuisi olemaan omasta takaa..täytyy säästää jokainen käynti jota ei tarvitse rampata yksityisellä reseptejä pyytelemässä..ei kai noissa hirveesti eroja ole, mutta jos joku nyt on syönyt juuri tota niin sitten minäkin uskallan.
 

Yhteistyössä