Luovuttaisitko elämän lahjan?

  • Viestiketjun aloittaja "Onneton"
  • Ensimmäinen viesti
Luovuttaisin välittömästi jos oma terveydentilani sen sallisi. Minulla ja mahd. lapsella ei olisi mitään muuta yhteistä kuin se että munasolu olisi kehittynyt munasarjoissani. Sallisin myös mieheni luovuttavan spermaansa.
 
"Sheddon"
Miten muuten sijaisperhe vaihtoehto? Siihen kannattaa tutustua. Monissa tapauksissa lapset eivät voi koskaan palata biologisen äidin luo ja näin ollen ovat kuin omia lapsia :)
Toivottavasti tällä motiivilla ei kukaan koskaan ryhdy sijaisperheeksi. Lähtökohta on aina se että lapset eivät ole omia vaikka heitä rakastaisi ja kasvattaisi kuin omia lapsia. Se on aina pidettävä mielessä, että lapsella on biovanhemmat, joiden luokse lapsi palaa jos olosuhteet sallivat. Toki on tapauksia, joissa pitkä sijoitus on johtanut esim. adoptioon.
 
En luovuttaisi, koska koen sen eettisesti vääräksi. :/

Miksi te ette yrittäisi adoptoida lasta? Maailmassa on ihan liikaa orpoja tai huonoissa oloissa kasvavia lapsia, voisitte tarjota kodin jollekin kipeästi tarvitsevalle. :)
Tämän pointin tavallaan ymmärtää. Mutta toisaalta adoptiota ei voi tarjota patenttiratkaisuna lapsettomuuteen. Jo adoptiojärjestöt määrittelevät sen niin, että adoptiolla ei hoideta kenenkään lapsettomuutta, vaan etsitään tietylle lapselle sopivaa kotia.

Eikä niitä orpoja tai huonoissa oloissa kasvavia lapsiakaan niin vaan adoptoida. Adoption kriteerit ovat niin tiukat, kuten tiedetään. Itse haaveilin nuorempana paitsi biologisista, myös adoptoidusta lapsesta, mutta sittemmin luovuin adoptioajatuksesta. Minä ja mieheni emme ikinä täyttäisi niitä kriteereitä - vaikka täytämme kyllä varmasti ne kriteerit, minkä noin yleisesti ajatellen ajatellaan riittävän siihen, että vanhempia voidaan pitää "hyvinä vanhempina" (tai ainakin riittävän hyvinä...)

Onhan sekin vähän harmi. Moni pariskunta olisi hyvä vaihtoehto vanhemmiksi, mutta eivät syystä tai toisesta kelpaa. Kyllä tiukat kriteeritkin toki ymmärtää, mutta joskus ne ovat vähän outoja. Moni maa vaatii tiettyä varallisuustasoa tai jopa tietynlaista maailmankatsomusta (jokin maa edellytti kristillisyyttä ja mielellään jopa aktiivista sellaista).

Ja toisaalta adoptio on kallista, vielä kalliimpaa kuin hedelmöityshoidot. Tunnen yhden pariskunnan, joka luopui adoptointiajatuksesta osittain tästä syystä ja hankki sitten biologisia lapsia. Eikä mistään köyhistä ollut kysymys, vaan ihan normaalituloisista.
 
Itseäni ei muuten haittaisi ollenkaan, jos olisin luovuttanut munasoluja ja joskus vuosien kuluttua niistä syntynyt lapsi ottaisi yhteyttä. Kyllähän tavallaan ne SOLUT ovat (ainakin olleet) osa minua, mutta en kyllä usko, että kokisin niistä syntyneitä lapsia mitenkään omiksi lapsikseni.

Joskus aiemmin yritin patistaa miestä luovuttamaan spermaa - miehelle kun se on kohtalaisen helppoa. Lähinnä silloin se ajatus tuntui hyvältä, kun opiskelijana oli rahaa niukasti ja säästimme matkakassaa. En muista, miksi mies ei lopulta koskaan mennyt, mutta ei se hänelle olisi kuitenkaan olisi ollut mahdoton ajatus.

Sama ihminen saa Suomessa käsittääkseni luovuttaa vain oliko se nyt 5 kertaa - juuri siksi, ettei joku erityisen innokas spermanluovuttaja ole osallisena liian monen saman ikäluokan ihmisen alkuunsaattamisessa ja siten lisää riskiä geneettisten sisarusten pariutumiseen. Tilastollisesti on erittäin epätodennäköistä, että niin tapahtuisi - ja JOS vanhemmat kertovat lapselle totuudenmukaisesti, miten hän on saanut alkunsa ja lapsi tietää luovuttajan nimen, niin silloin käytännössä näitä ei varmaan tapahtuisi. Ja jos nyt sattuisi pari kuukautta vahingossa seurustelemaan ihmisen kanssa, jolla onkin sama TOINEN geneettinen vanhempi, niin jos eivät koskaan saa tietää yllättävää linkkiä välillään, niin mitä sitten? Ongelmia voisi tulla lähinnä, jos he hankkisivat lapsia, ja se taas on vielä epätodennäköisempää kuin se, että he voisivat joskus kohdata jossain.
 
Kuinka paljon ja usein hormoneita pitää pistää? Minä haluaisin luovuttaa, mutta pelkään neuloja yli kaiken.. Enkä osaisi mieltää lasta omakseni, jos en ole sitä itse kasvattanut. Omat lapsetkin muistuttaa enemmän miestäni, kuin minun mitään sanomatonta ulkonäköäni.
Hormoneita pistin vajaat kolme viikkoa kerran päivässä. Ensin kypsytyshormonia, sitten jarrutushormonia ja lopuksi irrotuspiikin ennen punktiota. Ei tehnyt tiukkaa, sillä neula on samanlainen kuin insuliinissa, eikä siis tunnu missään. Kun jalkani murtui, pistin pari kuukautta minihepariinia vatsanahkaan, eikä sekään ollut vaikeaa.
 
vrs
Pahottelen, etten nyt jaksa lukea koko ketjua, ennenku vastaan.

En kelpaa luovuttajaks. Mulla on vikaa päässä, kehossa ja geeneissä. Jos joku silti haluaa mun munasolun ja keksii, miten noi säännöt kierretään, saa ottaa yhteyttä. Luovutan niin monta ku keksitään pyytää, ihan sama kenelle menee.
 
  • Tykkää
Reactions: Muua
Hormoneita pistin vajaat kolme viikkoa kerran päivässä. Ensin kypsytyshormonia, sitten jarrutushormonia ja lopuksi irrotuspiikin ennen punktiota. Ei tehnyt tiukkaa, sillä neula on samanlainen kuin insuliinissa, eikä siis tunnu missään. Kun jalkani murtui, pistin pari kuukautta minihepariinia vatsanahkaan, eikä sekään ollut vaikeaa.
Mites punktio? Lueskelin tosta aiheesta ja vähän villiltä kuulostaa? Mulla on kyllä korkea kipukynnys, mutta jossain luki että kipu voi olla samalla ihmiselläkin erilainen eri luovutuskerroilla. Miten punktio tehdään? Kuinka kauan sulla oli kipuja sen jälkeen?
 
Mites punktio? Lueskelin tosta aiheesta ja vähän villiltä kuulostaa? Mulla on kyllä korkea kipukynnys, mutta jossain luki että kipu voi olla samalla ihmiselläkin erilainen eri luovutuskerroilla. Miten punktio tehdään? Kuinka kauan sulla oli kipuja sen jälkeen?
Punktiossa pahinta kohdallani oli kanyloiminen :) Vasta kolmannella yrityksellä hoitaja sai kanyylin laitettua (ja synnytyksessä taas kätilöopiskelija kanyloi niin että tuskin huomasinkaan).

Minulla ei ollut itse punktiossa kipuja laisinkaan, sain automaattisesti sen verran hyvät tropit suoraan suoneen että pääkin meni vähän sekaisin. Olin puoli-istuvassa asennossa tutkimuspöydällä jalat jalustimilla ja lääkäri teki punktion emättimen seinämän kautta munasarjaan, meniköhän siinä ehkä kymmenen minuuttia. Enkä punktion jälkeenkään ollut kipeä, ei minulla ollut saattajaakaan, joten menin bussilla klinikalta rautatieasemalle ja junalla kotiin. Junaa odotellessa kävin kirppiksellä :) Seuraavana päivänä olin taas harjoittelemassa (opintoihin liittyvä harjoittelu), vaikka periaatteessa se olisi ollut sairauslomapäivä.
 
mama the strange
Luovuttaisin, mutta en kelpaa luovuttajaksi. Olemme itse lapsettomuushoidoissa ja jos tilanteemme olisi hiukan erilainen olisi meidän ainoa mahdollisuus lapseen luovutetuilla sukusoluilla.
 
Punktiossa pahinta kohdallani oli kanyloiminen :) Vasta kolmannella yrityksellä hoitaja sai kanyylin laitettua (ja synnytyksessä taas kätilöopiskelija kanyloi niin että tuskin huomasinkaan).

Minulla ei ollut itse punktiossa kipuja laisinkaan, sain automaattisesti sen verran hyvät tropit suoraan suoneen että pääkin meni vähän sekaisin. Olin puoli-istuvassa asennossa tutkimuspöydällä jalat jalustimilla ja lääkäri teki punktion emättimen seinämän kautta munasarjaan, meniköhän siinä ehkä kymmenen minuuttia. Enkä punktion jälkeenkään ollut kipeä, ei minulla ollut saattajaakaan, joten menin bussilla klinikalta rautatieasemalle ja junalla kotiin. Junaa odotellessa kävin kirppiksellä :) Seuraavana päivänä olin taas harjoittelemassa (opintoihin liittyvä harjoittelu), vaikka periaatteessa se olisi ollut sairauslomapäivä.
Antaako ne sieltä jälkikipuihin kunnon tropit mukaan?

Jos/kun mä selätän tämän neulakammoni ja lopetan imettämisen niin harkitsen kyllä vakaasti. Silläkin riskillä, että sukusolut ottaa 18-vuoden päästä yhteyttä. :D
 
Antaako ne sieltä jälkikipuihin kunnon tropit mukaan?

Jos/kun mä selätän tämän neulakammoni ja lopetan imettämisen niin harkitsen kyllä vakaasti. Silläkin riskillä, että sukusolut ottaa 18-vuoden päästä yhteyttä. :D
En muista saaneeni mitään särkylääkettä mukaan, mutta voisin kuvitella että lääkäri kirjoittaa vaikkapa Panacodia jos on kovin kipeä.

Ei ne neulat tosiaankaan niin pahoja ole, kannattaa rohkeasti ilmoittautua luovuttajaksi :)
 
:wave: Täällä kans yksi, joka luovuttais kirkuen uudestaan, jos vaan sais, mutta ikä tulee vastaan. Kokemus luovutusprosessista oli kaikin puolin hyvä, suht vaivaton ja ennen kaikkea henkisesti palkitseva -suosittelen lämpimästi, jos vähääkään kiinnostaa! Sitä en tietenkään tiedä, montako (jos yhtään) jälkeläistä tästä aikaseksi saatiin, mutta kahdeksasta "poimitusta" munasolusta neljä hedelmöitettiin.

Luovutin ennen tätä uutta lakia, jonka mukaan jälkeläinen saa ottaa yhteyttä biologisiin vanhempiinsa, ja nyt en tiedä, miten näissä vanhemmissa tapauksissa toimitaan. Tietääkö joku, meneekö noi tuon ajan luovutukset automaattisesti ja ehdottomasti vanhan lain mukaan, vai voiko luovuttaja siihen ite vaikuttaa? Voisinko ilmottaa klinikalle, että mielihyvin sais ottaa yhteyttä, jos vaan jälkeläisiä maan päällä kävelee?

Ottaa kyllä pannuun tuo, etten saa enää luovuttaa, kun olen pirun hdelmällistä sorttia, vaikka ikää jo onkin. Nytkin taas raskaana ja molemmat tyttöni saanut neljänkympin molemmin puolin. Vertakin luovuttaisin, mutta joka pirun raskaudesta pamahtaa vuoden banni, keskenmenostakin puoli vuotta, vaikka ei olis ollu kun muutaman viikon raskaana. Luuydinluovuttajarekisterissä olen ollu vuosikausia, mutta ei nekään sieltä ole soitellu. Miks mä en saa luovuttaa mitään!!! :headwall:
 
Olen kyllä joskus miettinyt. Juuri nyt tällä punaisella minuutilla ei, mutta kieltämättä avasin jonkun mainosbannerin luovuttamisesta täällä eräänäkin päivänä. Aiemmin ajattelin, että sitten jahka on saanut oman lapsiluvun "täyteen" niin voisi luovuttaa, koska kuitenkin on teoriassa se riski, että luovutus sitten vaikuttaa jotenkin. Nyt kun kuitenkin oma lisääntyminen on erittäin hämyisässä tulevaisuudessa jos ollenkaan, niin voisihan tuossa olla pointtinsa. Toisaalta olen aina ollut vähän sellainen kaikenlaiseen lääkitsemiseen hieman nuivasti suhtautuva, että mahtaisikohan sitä mennä pupu pöksyyn sitten niitten piikitysten edessä... en tiedä.
 
"jep"
Nykyään synnytyksen jälkeen on 6 kk verenluovutuskielto.

En voisi kuvitella luovuttavani, koska hormonit yksinkertaisesti saavat kroppani sekaisin. Tarkoitan siis ulkopuolelta tulevia hormoneita. E-pillerit ja hormonikierukka eivät käy mulle lainkaan.
 
[QUOTE="jep";26850699]Nykyään synnytyksen jälkeen on 6 kk verenluovutuskielto.

En voisi kuvitella luovuttavani, koska hormonit yksinkertaisesti saavat kroppani sekaisin. Tarkoitan siis ulkopuolelta tulevia hormoneita. E-pillerit ja hormonikierukka eivät käy mulle lainkaan.[/QUOTE]

Mullekaan ei käy yhtään mikään hormonaalinen ehkäisy mutta noista luovutuksen yhteydessä otetuista ja pistetyistä hormoneista ei tullut MITÄÄN sivuvaikutuksia :) Yksilöllistä varmaan, mutta en ainakaan tuon pelon vuoksi jättäisi luovuttamatta, jos muuten halua on.
 
En halua luovuttaa, koska minusta tuo luovutus kuulostaa kamalan työläältä ja kivuliaaltakin. Lisäksi minulle tuottaisi ongelmia päästä arkena keskellä päivää noihin sairaalakäynteihin. Enkä tiedä kehtaisiko kertoa tuota syytä kuitenkaan.

Lisäksi minua häiritsisi se, etten tuntisi luovutuksesta syntyvää lasta, joka olisi lihaani ja vertani.
 
lllll
olen ollut todella harmissani siitä, että sain omat lapseni niin vanhana, etten sitten enää kelvannut lahjoittajaksi, (halusin tehdä ensin omat lapset valmiiksi.)
äitiys viimeistään kypsytti minut tajuamaan, että tällaisen lahjan antaminen on suuri inhmillinen teko.
 
Hei,

Vastailen vielä joihinkin ketjussa esiin nousseisiin kysymyksiin ja ajatuksiin. Ihan ensimmäiseksi kysyisin kuitenkin, onko joku luovutusta suunnitteleva kotoisin Turun seudulta? Ymmärsinkö oikein, että ainakin viestin lähettänyt lääkäri olisi? Jos joku tällainen löytyy, laittaisitteko minulle yksityisviestiä?

Mielestäni aiheesta on ollut hyvää keskustelua. Samaa mieltä kuin viimeisin kirjoittaja, olen siitä, että luovuttaminen on suuri inhimillinen teko. Tottakai mekin olisimme halunneet oman biologisen lapsen, jolla on juuri meidän kahden rakastuneen geenit, ja olemme käyneet pitkän vaikean tien ja jossakin vaiheessa hoidot on pakko lopettaa ja ottaa järki käteen. Kaksi kertaa olen ollut niin lähellä, tullut raskaaksi, sykkeet on nähty ultrassa ja molemmat pienet olen menettänyt. Kuten jo aiemmin kirjoitin, adoptio ei ole meille mahdollista, vaikka kuinka haluaisimme, on pitkä tarina selittää miksi, ei riipu omasta tahdostamme. Toistan tämän, koska muutamassa kirjoituksessa sitä ihmeteltiin. Sijaisvanhemmuuteen olemme myös jo tutustuneet ja se on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, jos muu ei onnistu. Mutta eri asia on kestäisinkö taas jatkuvaa pelkoa lapsen menettämisestä biologisille vanhemmille kaiken lapsettomuushistoriani jälkeen. Jatkuva riski, että lapsi, johon on kiintynyt, otetaan pois.

On todellakin yksilöllistä, millaisia sivuvaikutuksia hormoneista tulee, riippuu myös määristä, jotka ovat yksilöllisiä potilaasta riippuen. Useimmiten nykyään suositaan ns. lyhyen kaavan hormonihoitoja, eli ei ollenkaan anneta ns. jarrulääkettä, vaan suoraan aletaan kasvattamaan munasoluja. Itselleni ei ko. hormoneista ole ollut muuta haittaa kuin pientä paineen tunnetta alavatsassa ja turvotusta. Piikitys on jatkunut vain noin 10 päivää, eikä se tunnu missään, neulat ovat niin ohuita. Tosin kerran sain hyperstimulaation, kun silloinen lääkäri määräsi annostuksen liian korkeaksi. Tällaiset komplikaatiot ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia. Minulle ovat myös aina lääkärit sanoneet, että hormonihoito EI vaikuta lastensaantimahdollisuuksiin. Punktioita minulle on tehty useita ja jos rakkuloita on paljon, se voi sattua enemmän, mutta kokemukseni vaihtelevat täydellisestä kivuttomuudesta sellaiseen särkyyn, että on ollut loppupäivän vuoteenomana. Särkylääkkeet saa klinikalta mukaan ja itse toimenpiteeseen sekä puudutuksen että sellaisen rentouttavan lääkityksen, että on vähän kuin sumussa. Nähdäkseni mitään kanyyliä ei useimmiten laiteta. Emätin laajennetaan sillä kohdun suuhun kiinnitettävällä metallisella levittimellä ja sitten puudutetaan ja imetään letkulla ja neulalla munasolut munasarjoista.

Korvauksen määrä luovouttajalle vaihtelee klinikoittain, n. 200-500 e. Monet parit maksavat myös itse luovuttajalle epävirallisesti, mekin olemme tätä harkinneet. Jos luovuttajalle maksettaisiin tuhansia, olisi monien luovuttajien motiivi varmasti pikemminkin raha kuin pyyteetön auttamisenhalu.

On myös hyvä tietää, että sekä luovuttaja että vastaanottaja käyvät läpi pakollisen psykologin konsultaation. Sellaiset, jotka eivät kykene ajattelemaan luovutusta vain lahjana, soluna, vaan osana itseään, omana lapsenaan, eivät pääse luovuttajiksi. Täytyy olla aika syvällisesti pohdittu ja sisäistetty eettinen motiivi ja auttamisen halu, että hyväksytään luovuttajaksi. Joillakin klinikoilla yhden luovuttajan solut lisäksi jaetaan kahdelle vastaanottajalle eli omista soluista voi syntyä lapsi kahteenkin perheeseen.

Korjaus myös siihen, että kyllä Suomessakin voi luovuttaa hoidoissa ylijääneitä alkioita muille lapsettomille. Ainoa, että Valvira on tiukentanut käytäntöjä ja nykyään myöskin näissä tapauksissa vaaditaan psykologin konsultaatiota. Tästä syystä jotkut klinikat ovat luopuneet luovutettujen alkioiden siirroista, se työllistää nyt paljon enemmän ja luovuttajien määrä on laskenut lisääntyneen vaivan vuoksi.

Mitään vikaa ei meistäkään löytynyt, aina olemme saaneet huippuluokan alkioita, mutta todennäköisemmin syy on munasolujen huonossa laadussa, joka ei näy päällepäin. Viiden inseminaation, viiden koeputkihoidon ja viiden pakastealkion siirron ja kahden keskenmenon jälkeen lienee aika myöntää tosiasiat ja siirtyä eteenpäin. Joko hyväksyä se, että jää kokonaan lapsettomaksi tai sitten kokeilla vielä tätä lahjamunasoluhoitoa. Oma lapsi on aina ollut minun ja mieheni tärkein unelma, olemme erittäin lapsirakkaita ja ette varmasti voi edes kuvitella sitä tuskaa ja niiden itkujen määrää, mitä näiden vuosien aikana olemme asian vuoksi kärsineet.

Luovutusiästä, kyllä 35-vuotias voi vielä luovuttaa, mutta ikäraja lienee sen vuoksi, että hedelmällisyys laskee asteittain 30 ikävuoden jälkeen ja turhia toimenpiteitä halutaan välttää. Vastaanottaja maksaa aina hoidosta saman summan, tuli luovuttajalta munasoluja sitten 1 tai 20.

Pariutuminen sukulaisen kanssa on erittäin epätodennäköistä viiden miljoonan kansan kyseessä ollessa ja kuten sanottua, lapsi saa kuulla luovuttajan tiedot 18-vuotiaana lain mukaan. Suurin osa lahjan vastaanottavista vanhemmista kertoo lapselle toki alusta lähtien, mistä hän on saanut alkunsa. Luovuttajan ei tarvitse koskaan tavata lasta, jos hän ei halua. Lahjan saaja on ja pysyy äitinä.

Jotkut kirjoittivat, etteivät hyväksy hedelmöityshoitoja tai luovutukset ovat eettisesti väärin. Jokaisella on tietenkin oikeus mielipiteeseensä, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, ettei hyväksy sydämensiirtoa tms. Lapsettomuus on hyväksytty sairaudeksi ja miksi sitä ei voisi hoitaa samoin kuin muita sairauksia. On helppo tuomita, kun ei itse ole joutunut kokemaan lapsettomuutta, vaan on saanut lapsensa luomusti. Puhe ”lapsien tehtailemista omituisesta syystä” on melko loukkaava kommentti. Varsinkin kuin olisimme koska tahansa ottaneet ”jo olemassa olevan lapsen”, jos sellaisen saisimme. En myöskään ole huolissani jonkun kirjoittajan mainitsemasta lapsen mahdollisesta ”irrallisuuden tunteesta”. Rakkautta, turvaa ja lämpöä lapseltamme ei tulisi puuttumaan. Lisäksi haluan opettaa hänet suvaitsevaiseksi ja ymmärtämään erilaisten ihmisten elämäntilanteita ja vaikeuksia ja kasvattamaan empaattisuutta. Oma ”erilaisuus” ka sen pitäminen luonnollisena, voi olla yksi avain tähän.
 
Mitä väliä sillä loppupeleissä on onko luovuttanut rahan vai ihan auttamisenhalun vuoksi? kuitenkaan kukaan joka ei luovuttaa halua jo mainituista syistä, ei varmaan luovuttaisi vaikka korvaus olisi suurempi kun tuon keskimäärin 500€.

En koe että munasoluistani syntyneet lapset olisivat minun, jos ne ei mussa ole kasvaneet enkä niitä ole edes nähnyt. ne on jonkun muun, joka on ne sisällään kasvattanut ja synnyttänyt. kuitenkaan, en luovuttaisi jos siitä ei kervausta saisi, kyllä siihen senverran paljon aikaa ja vaivaa menee. lisäksi en ole koskan ottanut sairauslomaa punktiopäivää ja senjälkeistä vaan olen ollut palkattomalla. en ole halunnut esimieheni tietävät, s.lapussa on lukenut solujen kerääminen emättimen kautta.

kyllä mä luulen, että suuremmalla korvauksella lähtis mukaan niitä naisia jotka kokee luovuttamisen vaivalloiseksi projektiksi.

luovutan muuten viimeistä kertaa tänä syksynä. asun pirkanmaalla, suoraan teitä auttaan en varmaan siis pysty matkan vuoksi?
 

Yhteistyössä