**Maalismasut 2009** maaliskuussa

Onnittelut taas uusista vauvoista ainakin Iinekselle ja ellipille ja Myrnalle. Tyksissä on ainakin syntynyt jo reilusti maalisvauvoja. Ei taida riittää meitä sinne mun kanssa loppukuulle ollenkaan.

Mulla oli eilen superrankka päivä, vaikka suurin osa siitä kuluikin pyllyllä istuen. Lähdin kotiovesta iltapäivällä vähän 12 jälkeen ja tulin kotiin vähän ennen keskiyötä. Ensin mentiin päivällä siskon ja sen lasten kanssa Hoploppiin (2 h istumista puisilla tuoleilla), sitten Ikeaan syömään ja shoppamaan, sitten istumaan siskon lapsen jujutsu-harkkareihin (hyyyyvin epämukava tatami(?)), sitten kauppaan, sitten miehen kanssa Heselle ja sieltä vielä kolmeksi tunniksi leffaan katsomaan Watchmeniä. Ja leffassa sitten sattuikin. Supisteli, puristeli ja ötökkä potki. Istuin melkein koko leffan selkä kaarella ja kärsin. Onneksi leffa oli hyvä joskin kovin karu ja väkivaltainen.

Tänään tulee vieraita raclette-iltaan ja on siivottava ja valmisteltava tarjottavat iltakuudeksi. Vielä ei jaksa, mutta parin tunnin päästä on jo oltava työn touhussa. Onneksi nyt ei supistele.

Kiitokset kaikille synnytyskertomusten jakajille :flower: Niitä on todella ihana lukea.

Melita ja Samuel 39+3
 
Onnea vauvautuneille! :heart:

Ellip Rankka alku teillä!

Eilen käytiin Mammuttimarkkinoilla ostamassa vaippoja ja muuta pientä. Sen jälkeen käytiin autokaupassa. Sieltä ei VIELÄ tarttunut autoa mukaan.. Koko autokaupassa kjäynnin ajan vauva möngerteli oikein urakalla ja sai aikaan ihan kauheita viiltäviä kipuja alapäähän. Sen lisäksi supisteli ihan mukavasti. Olo oli reissun jälkeen väsynyt ja ärsyyntynyt. Selkää ja mahaa poltteli ja supistukset olivat ihan napakoita. Ei ne vieläkään sattuneet. Illalla käytiin saunassa, joka tuntui enemmänkin rauhoittavalta.

Yön nukuin lyhyesti, mutta hyvin klo 01.00-06.30. Nousin ylös, kun en saanut unta ja nyt on taas alkanut polttelemaan selkää ja mahaa. Viiltäviä kipuja ja säkäreitä tulee myöskin taas, kun vauva pyörii.

Myymä :hug: Otan osaa. Läheisen menettäminen on tosi surullista etenkin tässä elämäntilanteessa.

Viikonloppuja kaikille!

Mimmukka ja Furuno 40+2
 
Huomenta

Jopas oli rauhallinen yö, pissaa tulee nyt tavallista enemmän kerralla kuin mitä moneen viikkoon ollut. Tuli taas tänään just aamukäynnillä jtn todella tahmeeta limaa. Yäk.

Myymä: voi että :'( :hug:

Mömmis 38+0 (POKS!)
 
Heipsan,

Myymälle osanottoni surullisista uutisista :hug:

Kaikille kärvistelijöille paljon tsemppiä! Tällä kerralla en joutunut sitä kokemaan mut esikoisesta kyllä muistan hyvin.

Isompi poika on isänsä kanssa ulkona ja nuorempi nukkuu laatikossaan. Pitäis varmaan herätellä syömään, alkaa tisseissä olla sen sortin räjähdysvaara.

Mä jouduin jälleen siihen pumppauskierteeseen :/ . Maito on nyt tosissaan noussut enkä pysty olemaan pumppaamatta. Ainakin kerran päivässä -> aamulla on pakko tyhjentää vähän pois. No, onpa kahden päivän saalis jo lähemmäs 300 ml :eek: . Saa kivan varaston pakkaseen.

Ai niin, tyksiin menijöille tiedoksi, ainakin synnärillä oli ihan rauhallinen tahti, menkää ihan hyvillä mielin. Synnyttäneiden vuodeosasto oli aika ruuhkainen. Taisi olla joka huoneessa kolme äitiä ja vauvaa, joten kannattaa varautua aika rauhattomiin öihin ja päiviin. Itse olin tyytyväinen kun pääsin jo kahden päivän päästä kotiin :).

Nyt kuuluu lupaavaa tuhinaa makkarista. Ei muuta kun vaipanvaihtoon ja imetykseen.

Iines ja Sintti-poika 4 vrk
 
Huomenta!

Onnea ellip:lle ja myrnalle vauvoista! :flower:

Ja myymälle iso :hug:
On se elämä vaan ihmeellistä. Oon nyt tän raskauden aikana monesti kuullut että kun joku on saanut vauvan, hänen suvussaan on samoihin aikoihin joku kuollut. Oon miettinyt tuota aika paljon, sillä mun mummi on todella huonossa kunnossa ja on vaan ajan kysymys koska hän täältä lähtee. :(

Myrna kirjoitteli tuosta herätyskellosta, että kannattaa otta mukaan synnärille. Tays:ssa oli ainakin mun esikoisen aikaan käytössä parkkimittarit. :LOL: Eli vauvan sänkyyn laitettiin parkkimittari, jota aina siirrettiin sen mukaan kun vauvaa syötettiin. Näin esim. yöllä hoitaja osasi tulla herättämään äitiä oikeaan aikaan imetystä varten, eikä äitiä tarvinnut turhaan herätellä.

Omassa olossa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä.
Mietinkin tässä että uskaltaisinko lähteä mun vanhempien ja siskojen kanssa alkuviikoks mökille Keski-Suomeen, eli n. parin sadan kilsan päähän. Olis ihana mennä, kun alkaa täällä kotona kaatua seinät päälle, mutta toisaalta pelottaa olla niin kaukana miehestä, jos vaikka synnytys käynnistyis, mikä on kyllä erittäin epätodennäköistä. No, täytyy miettiä tuota vielä viikonlopun yli.

marza ja minimuru 37+6

 
Kaa
KYS:ssä on myös tuollaiset "parkkimittarit" jokaisen lapsen sängyn päässä. Viisaria sitten vaan siirretään siihen aikaan, kun lapsi on viimeksi syönyt. Kätevää!

Vauva vieressä vai vauvalassa -kysymykseen: Tottakai se riippuu voinnista, mutta yritän pitää lasta mahdollisimman paljon vierelläni ja osallistua vauvan hoitoon niin paljon kuin mahdollista. Ihan siitä riippuen olenko fyysisesti kunnossa ja mikä on väsymystilani.
 
Myymälle osanottoni :hug:

Ja kaikille vauvautuneille onnittelut :flower: :flower:

Täällä talo liian hiljainen, kun tytsät lähti mummon luo viikonlopuksi. Möhkölle sanoivat et koita tulla sillä aikaa ulos et jo nähtäis :heart: mut eipä taida reppukaveri siitä välittää. Käytiin shoppailemassa ja autoiltiin eilen noin 400km sekä harrastettiin muitakin ässiä
;) mut ei mitään vaikutusta.
Ulkona todella ihana aurinkoinen päivä, joten järvenjäälle pitää lähteä hiukan ulkoilemaan ja nauttimaan viikonlopusta.

Suppareita kaikille halukkaille ja tsemppiä ! Tämä lyllerrys loppuu ihan pian...

:p

Hömäkkä ja Möhkö 40+2
 
Moro, kaikille :)
Meille syntyi sunnuntaina 1.3.2009 kello 11.06 pieni, kaunis neitokainen. Hän syntyi kiireellisellä sektiolla. Kaikki lähti epäilyistäni. Perjantaina ja lauantaina en ollut tuntenut vauvan liikkeitä tai ne olivat todella hiljaisia. Mies onneksi kannusti soittamaan synnärille ja tarkistamaan varmuuden vuoksi asiaa. Sieltä sanottiin, että tule käymään ja tarkistetaan sydänääniä. Olimme menossa kauppaan ja siis täysin varustautumattomia muuhun kuin vartin seurantaan. Luulimme pääsevämme kotiin heti, kun kaikki olisi ok.

Se luulo osoittautui hyvin nopeasti vääräksi, kun olimme jo kolmatta tuntia seurannassa ja kätilöt ja lääkärit kävivät paikalla toteamassa, että nuiveaa liikettä on. Lopulta lääkäri sanoi, että lähdetään käynnistelemään synnytystä, tästä saattaa tulla teille vauvan syntymäpäivä!Siinähän sitten kauhisteltiin ja ihmeteltiin, että mitä ihmettä!!? Synnytyssalissa vietimme illan, mutta synnytys ei lähtenyt käyntiin. Supistuksia oli paljon ja jo 4 minuutin välein, mutta ne olivat täysin kivuttomia. Mä vain katselin käyrille ja totesin, että hitsi, ku iso ja pitkä supistus, mutta ku en vain tunne mitään :) ihan hassu tunne!
Ysiltä illalla lääkäri teki päätöksen, että ei jatketa käynnistämistä, vaan meen osastolle yöksi ja nukun hyvin yöni. aamulla sitten jatketaan, silloin mullakin olisi enemmän voimia ponnistella. No, aamun valjetessa ja taas seurannassa ollessani kävi ilmi, että vauvan sydänäänet laski, liian monta kertaa. Tässä tilanteessa käynnistystä ei voitu jatkaa :( leikkauksen mahdollisuutta väläyteltiin. Mieheni ei ollut vielä tullut paikalle ja hänelle olin sanonut, että lähde tulemaan, vaikka ei tässä moneen tuntiin ainakaan tapahdu mitään. No...ihminen voi olla NIIN väärässä. Sydänäänten käydessa alhaalla lääkärit oli päätyneet leikkaukseen ja tulivat sanomaan mulle, että puolen tunnin päästä vauva on kainalossamme. Mä olin hädissäni ja mies ei vielä ollut paikalla....no, mut kärrättiin leikkaussaliin itkevänä ja vähän hysteerisenä :) Kun mies tietämättömänä tuli paikalle, hänet ohjattiin suoraan pukuhuoneeseen ja sieltä leikkaussaliin. Siitä vauva olikin kuuden minuutin päästä mieheni sylissä!Nopeaa ja kätevää.

Sori pitkä kertomus, mutta kun puheripuli iskee päälle, niin ei voi mitään :LOL:
Kaiken kaikkiaan kaikki meni kuitenkin hyvin, olen toipunut erinomaisesti ja nyt olemme jo kotona. Opettelua tämä on kyllä monella tapaa...on kyllä ihmeellistä!Oikeasta synnytyksestä en tiedä mitään, mikä ei kyllä mua harmita. Mun kohdalla synnytys oli kivuton ja helppo. voisi tosiaan sanoa, että kauppareissu oli onnistunut, ajallisesti se vain venähti normaalista lauantaireissusta. Lista löytyi vielä käsilaukustani kotiin tullessamme torstaina....

Onnea kaikille muillekin vauvan jo saaneille maalismasuille ja jaksamista muille sitä odottaville!
Suosittelen lämpimästi, että jos ette tunne liikkeitä tai teitä vaivaa selkeä muutos vauvan olossa, niin soittakaa synnärillenne. Aina on parempi varmistella ja olla sitten tyytyväinen. Joskus käy myös niin, että tarkistuksesta tulee vauvanhakureissu :)

Genet ja tyttö (38+4)
 
Kaa
Genet:lle ja perheelle lämpimät onnittelut!

On teilläkin ollut huisketta tytön syntymän kanssa, mutta mikä tärkeintä, tyttö on nyt maailmassa ja perhe on varmasti onnellinen ja tyytyväinen. :heart: :flower:
 
myymä
Kiitos rakkaat palstaystävät tuestanne!
Niin se vaan on, että kun toiset poistuu, niin toisia tulee tilalle, sitähän se elämä on. Nyt kun vaan tämä pieni poju tulisi maailmaan...

Genetille myös todela paljon onnea vauvasta :)

palaan myöhemmin kirjoittamaan enemmän!
 
Onnea Genet tyttösen syntymän johdosta! Todella hyvä, että teitte päätöksen tarkistusreissusta ja loppu hyvin kaikki hyvin!

Myymä osanottoni vaarisi poismenon johdosta.

Tänään oon kerinny pyörähtämään jo kangaskaupassa, kirpparilla, keilahallilla, syömässä ja merenjäällä. Nyt vähän huilia kotona ja sitten kahville ja elokuviin... Pitää koittaa naatiskella sen mitä vielä voi. Teatterissa istuminen kaks viikkoo sitte oli kyllä jo aika tuskasta, mutta elokuvis menee täällä viimeistä viikonloppua "Kielletty hedelmä" ja sen lähen kattoon. Onko joku nähny? Itse tulee suomalaisia elokuvia eniten katottua oikein teatterissa.

Leppoisaa ja aurinkoista viikonvaihdetta mammoille masuineen ja vaaveineen!

Kaatjuska ja Kunto 38+6
 
Onnea taas kaikille synnyttäneille! cadillacin tapauksesta täytyy sanoa, että eipä väheksytä sitä sf-mittaa ollenkaan ;) Toisille iso mitta tietää todellakin isoa vauvaa ja toisille taas ei. Yleensä äiti itse on paras arvioimaan vauvansa kokoa ja niinpä meni cadillacinkin arvaus oikeaan eli komean kokoinen oli poika. Itsekin olen menossa maanantaina äippäpolille ja tavarat on käsketty ottaa mukaan, aloitellaan ilmeisesti nyt sitten se käynnistys jotta ei ehdi kasvaa mahdottoman isoksi...

ärrieri 37+6

p.s kirjoita cadillac pian synnytyskertomuksesi tänne!
 

Yhteistyössä