Terveisiä Kätilöopistolta!
Meille syntyi sunnuntaina 1.3.2009 klo 8.10 pikkuinen poika, strategisilta mitoiltaan 2825g, 49cm ja pipo 33cm.
Meidän sairaalamatka alkoi jo pe-la (27.-28.2.) välisenä yönä, kun lapsivedet meni klo 01.15.
Lähdettiin siitä sitten samantien kohti Kätilöopistoa ja jäin lopulta sinne päivystysosastolle "makoilemaan" vaikka supistuksia ei juuri vielä ollut. Kätilö sanoi kyllä, että olisin voinut mennä takaisin kotiin, mutta tunsin kuitenkin parhaaksi jäädä sairaalaan turvallisiin käsiin.
Lauantai kuluikin todella sitten makoillessa ja supistuksia odotellessa. Vauvan sydänkäyrää seurailtiin parin tunnin välein. Illalla kahdeksan aikoihin supistuksia viimein alkoi ilmaantua, mutta ne eivät olleet vielä kauhean kipeitä eivätkä myöskään kauhean säännöllisiä. Kymmenen aikoihin supistukset muuttuivat vähän säännöllisemmiksi ja tulivat noin 10-15 min välein. Tällöin pyysin kätilöltä särkylääkettä ja nukahtamislääkettä, jotta saisin edes hetken aikaa nukuttua. Meitä kun oli vielä kolme potilasta samassa huoneessa, joista toisella oli synnytyksen käynnistäminen jo päällä.
Puoli kahden aikoihin yöllä heräsin sitten siihen, että supistukset olivat jo kivuliaampia ja niitä tuli noin 2-5 min välein. Kätilö sitten siirsi mut seurantasuoneeseen ja otti vauvasta jälleen kerran sydänkäyrää.
Puoli neljän aikaan kohdun suu oli auki jo 4cm ja vihdoin mut siirettiin synnytyssaliin.
Mies oli tähän asti ollu nukkumassa kotona ja nyt sitten soitin, että viimein päästää tosi toimiin ja että alahan "raahautua" tänne sairaalaan.
Heti synnytyssalissa vauvan sydänkäyrässä näkyy suurempi lasku ja mä sitten hengittelin happea sängyssä konttausasennossa, jotta tilanne normalisoitui. Tässä vaiheessa aloin hengitellä myös ilokaasua, koska supistukset oli jo tosi kivuliaita. Mulle myöskin aloitettiin antibioottitiputus, koska lapsiveden menosta oli aikaa jo yli vuorokausi.
Vauvan sydänkäyrä näytti sitten jatkuvasti supistusten jälkeisiä laskuja ja toisaalta normaali syketaso oli koko ajan hieman korkeammalla tasolla. Näiden takia lääkäri otti synnytyksen aikana kaikkiaan kolme kertaa vauvan päästä mikroverinäytteitä, joilla seurattiin vauvan hapetuksen tasoa. Lisäksi vauvan vointia seurattiin STAN-rekisteröinnillä.
Epiduraalipuudutuksen sain puoli kuuden, kun ilokaasu ei enää riittänyt kivunlievitykseksi. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli auki noin 6cm. Kuuden aikaan supistuksia voimistettiin oksitosiinitipalla.
Puoli seitsemän aikoihin kohdunsuu oli auki jo 8-9cm ja vauvan sydänäänissä edelleen ongelmia. Siten puoli kahdeksan aikaan kohdunsuu oli jo täysin auki ja mulla alkoi olla ponnistamisen tarvetta. Ponnisteleminen aloitettiinkin sitten heti, ilokaasun avustamana.
Noin kahdenkymmenen minuutin ponnistelemisen jälkeen STAN-laite antoi hälytyksen, että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Tällöin lääkäri kutsuttiin paikalle ja he aloittivat valmistelut imukuppiulosauttoa varten.
Mulle tehtiin sitten episiotomia ja kolmella imukuppivedolla syntyi vihdoin klo 8.10 pieni poika. Vauva oli syntyessään kiertynyt napanuoraan ja hengitysteistä imettiin myös veristä ja vaalean vihreää lapsivettä. Vauvalla oli hieman hengitysongelmia ja niinpä hänet siirrettiin lastenosastolle infektioseurantaan.
Vauva kuntoutui periaatteessa todella nopeasti. Lastenosastolla hän kuitenkin vietti ensimmäiset kolme päivää. Ja mä tosiaan makoilin sitten yksin lapsivuodeosastolla. Kävi vielä sellainen tuuri, että osastolla oli todella rauhallista ja mä sain olla huoneessa aivan yksin.
Keskiviikkona sain vauvan sitten omiin hoiviin, mutta edelleen käytiin lastenosastolla kaksi kertaa päivässä hakemassa antibioottia.
Ja lauantaina sitten vihdoin pojan tulehdusarvot oli laskenu sen verran alas, että saatiin lupa lähteä kotiin.
Ai niin, ja sairaalareissusta pitää mainita vielä sen verran, että meillä kävi tosi mainio sattuma. Oon joskus aiemmissa keskusteluissa maininnut, että miehen sisko oli myös raskaana. Sattuipa sitten niin, että hänen vuoronsa tulla Kätilöopistolle synnyttämään tuli torstaina. Olin kätilölle maininnut asiasta aiemmin ja me päästiin lopulta sitten samaan huoneeseen. Siellä meidän neljän päivän ikäerolla syntyneet serkukset sitten tutustuivat toisiinsa ja uuteen elämään.
Tästä tulikin sitten näköjään oikein synnytysromaani.
Oli pakko ihan alkuun kirjottaa omat kuulumiset. Sitten alan pikkuhiljaa kahlata teidän kirjoituksia läpi. Mulla on siis tosiaan koko maaliskuun pino vielä korkkaamatta, eli 22 sivua olis lukemista edessä.
Tähän loppuun vielä täytyy onnitella muita jo vauvan saaneita, meitä näyttikin olevan jo aika monta. Ja tietysti tsemppiä sitten kaikille vielä omaa h-hetkeään odottaville.
Hendu ja pikkuherra 8 päivää
