Aurinkoista sunnuntaita!
Joskohan sitä kirjoittelis synnytyksestä, aikaisemmin ei ole ollut oikein inspiraatiota...
Heräsin su-aamuyöstä kolmen aikoihin siihen, että lapsivesi meni. Soittelin synnärille ja sieltä todettiin että lähde pikku hiljaa tänne päin, katsotaan mikä tilanne. Ilmoitin miehelle joka oli yövuorossa että lähden laitokselle, mutta totesin että tee ihmeessä vuoro loppuun, tuskin tässä aamuyhdeksään mennessä mitään ihmeellistä tapahtuu. Pääsin puoli viiden aikoihin synnärille, jossa otettiin käyrää puolisen tuntia, lieviä supistuksia piirtyi kymmenen minuutin välein, mutta kohdunsuulla ei ollut tapahtunut mitään. Siitä minut siirrettiin osastolle odottelemaan kunnon supistuksia.
Hölmönä ajattelin synnärille lähtiessäni, että jee, 12 tunnin sisällä tapahtuu jotain. Vielä mitä, 2 vrk ilmoitettiin että odotellaan itsellään käynnistymistä. Siinä sitten tuskailin osastolla sunnuntaipäivän, kun supistukset lopahti totaalisesti, kävin käyrällä neljä kertaa eikä yhtään kunnon supistusta piirtynyt. Asennoiduin jo henkisesti siihen että tiistaiaamuun asti odotellaan, ja mieskin lähti rauhassa kotiin nukkumaan su-illalla. Puolenyön aikaan tunnin unen jälkeen heräsin supistuksiin, joita alkoikin sitten tulla säännöllisesti ja aina vain kivuliaammin. Puoli kahdelta otettiin käyrä, jossa näkyi että supistuksia on, mutta edelleen kohdunsuun tilanne epäkypsä. Lääkkeitä ja suihkuun, neljältä uusi käyrä ja sitten kohdunsuu olikin jo 3-4cm auki ja laskeutunut. Siirtyminen synnärille ja miehelle soitto, että nyt voisi lähteä takaisin päin. Pari tuntia viihdyin vielä suihkussa, kunnes kivut alkoi olla sitä luokkaa että vaihdettiin ilokaasun voimaan. Kymmenen aikoihin aamulla laitettiin epiduraali ja puoli kahdeltatoista kätilö totesi, että kaikki on valmista, päästään ponnistamaan.
Siinä kohtaa alkoikin ongelmat. Selän välilevyongelma ei ollut mitenkään reagoinut raskauteen, mutta ponnistusvaiheessa alkoi helvetilliset selkäkrampit, eli kun olisi pitänyt pusertaa alaspäin, selkä kramppasi kaikki ylöspäin. Itkin hysteerisesti kivusta ja valitin etten ikinä saa punnerrettua lasta ulos, mutta kätilö totesi, ettei yksikään lääkäri leikkaa, kun päälaki näkyy jo, ja mikäli joudutaan pihdeillä tai imukupilla auttamaan, joudun selälleni jalat jalkatukiin.. Päädyttiin laittamaan lisää puudutetta, mikä auttoi kramppiin, mutta kipu siirtyi lonkkaluuhun, ja vaimensi supistukset. Pystyin kuitenkin ponnistamaan hetken, kunnes tunnin päästä taas puudutuksen vaikutus lakkasi ja krampit palasi. Uutta puudutusannosta kehiin, ja sama kuvio toistui - kipu lonkkaan ja supistukset laimeni. Vihdoin ja viimein 14.20 poikamme syntyi kätilön mukaan kuitenkin "helposti"
Onneksi lantioni oli löysä ja kudokset joustavia, joten ilman kramppeja synnytys olisi todennäköisesti sujunut todella helposti. Krampit helpotti heti kun poika oli ulkona. Kolmen tunnin päästä olimme jo lapsivuodeosastolla ja oloni oli yllättävän hyvä, lapsen täti kävi moikkaamassa kun hän oli neljän tunnin ikäinen, ja siinä vaiheessa minä istuskelin jo sängyllä
Osastoaika meni liiankin hyvin, olin ilmeisesti liian hyväkuntoinen ja reipas, koska huomasin kätilöiden käyvän kyselemässä vointeja ja neuvomassa asioita toisille huonetovereille minua enemmän. Pääsimme tosiaan kotiin jo kolmannen päivän aamuna, ja onneksi tuore mummu oli seuranani ensimmäisen yön, kun mies oli töissä ja minä paniikissa
Sairaala-ajasta sen verran vinkkinä vielä odottaville, että itsellä ainakin toisena päivänä alkoi sairaalan verkkokalsarit ahdistaa, ne kun itselle oli turhan isot. Mies sitten raijasi minulle omia alushousuja, ja olo helpotti heti
Samoin aamutakin tilalle neuletakki/huppari yms on mielestäni mukavampi, mutta nämähän ovat täysin makuasioita
Arki alkaa pikkuhiljaa löytää rytminsä, poika syö ja nukkuu, ja ehkä nämä rinnatkin joskus lopettaa kasvunsa
Onneksi alkuviikolla päästään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan, tällaiset aurinkopäivät eritoten oikein houkuttelisivat lähtemään kärryttelemään pihalle.
Agda ja pikkumies 6 pv
