Ihanaa!!!! Kuulostaa juuri siltä, miltä joulun pitääkin! Lepoa ja yhdessä oloa, ei mitään tekemällä tehtyä esittämistä, vaan NAUTTIMISTA! Meillä mennään aika lailla samalla kaavalla, kuusi tosin on oikea ja jouluruokaakin on tarjolla: kinkkua ja laatikot, kaupasta ostetut. Niitäkin tosin mietittiin, laitetaanko, kun ei ne oikein kauppaansa tee. Nakit ja lihapullat olisi olleet lasten kannalta kyllä varmempi valinta. Mutta kun nyt kerran joulu on, niin maistellaan vähän jouluisia ruokia.
Ajattelin juuri aloittaa oman aiheensa siitä, että mitä ihmettä kaikki äitit hyörivät ja pyörivät siellä keittiössä aamusta iltamyöhään? Miksi pitää tehdä itse kaikki laatikot? Miksi pitää olla rosollia ruokapöydässä, jota kukaan ei syö? Mitä muuta porukka vääntää hikihatussa? Ja miksi? Ruokaahan on kaupat koko vuoden pullollaan ja ylipaino ongelma uhkaa räjähtää käsiin kansan keskuudessa: ajat eivät siis enää ole kuin ennen vanhaan, jolloin juhlaa oli se, että edes kerran vuodessa sai käydä vatsa täytenä nukkumaan ja nousta vaikka yölläkin syömään. Silti monet äidit polttavat näppinsä ja hermonsa moneen kertaan keittiössä kokkaillessa "sitä aitoa, oikeaa joulua", josta naisten lehtien kuvat kertovat. Rakkaus ja rauha helposti unohtuu.
Rauhallista ja nautinnollista joulua teille!