Menikö PMMP liian pitkälle?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Keikkapaikan omistaja yritti kieltää PMMP:ltä Jeesusta rienaavan kappaleen
Viena Kytöjoki
Julkaistu: 12.10.2012 12:00, päivitetty: 12.10.2012 15:01

Tampere Areenan toimitusjohtaja piti suosikkiyhtyeen kappaletta sopimattomana.
Paula Vesalan ja Mira Luotin muodostaman PMMP-yhtyeen esiintyminen opiskelijatapahtuma Appron juhlissa Tampereella viikonloppuna sai keikkajärjestäjän kiehumaan.

Yhtye kertoi välispiikissään, että keikkajärjestäjä yritti ennen keikkaa estää heitä esittämästä Jeesus ei tule oletko valmis -kappalettaan.

- Sain pari viikkoa ennen keikkaa tietää kyseisen kappaleen sisällöstä ja pyysin kohteliaasti, että he eivät olisi esittäneet kappaletta, Tampere Areenan toimitusjohtaja Harri Wiherkoski sanoo IS:lle.

Yhtye päätti esittää kappaleen kielloista huolimatta, sillä heidän mielestään estäminen rikkoi sananvapautta.

Wiherkoski vetoaa kiellollaan kristillisiin arvoihin, sillä hänen mukaansa kappaleen esittäminen on nuorten harhaanjohtamista.

- Tämä kappale ei ole totta, enkä tykkää, että ihmisille valehdellaan.

Wiherkoski on aikaisemmin myös estänyt metalliyhtye Turmiön kätilöiden ja rocktähti Alice Cooperin esiintymisen Tampere Areenassa.

- Olen uskossa ja se vaikuttaa linjaani. En voi sallia jumalanpilkkaa, enkä myöskään sitä, että tuodaan esille satanismia.

PMMP:n Paula Vesala kommentoi kohua yhtyeen Facebook-sivuilla.

- Jeesus ei tule oletko valmis -kappale on tuomittu nimensä perusteella vailla minkäänlaista sisällönanalyysia, mikä ei yllätä. Kappale toteuttaa tehtäväänsä ja sisältöään juuri tällä tavalla. Tässäpä meillä ehta hölmöläisfundamentalistin tuomio!

- Kuulepa, Harri, lukaisepas se lyriikkani uudelleen. Sitten mietiskele Jeesuksen puheita tuomitsemisesta, ja suhteuta ne vaikkapa toiveisiini sukupuolineutraalista avioliitolaista, Vesala kirjoittaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.
 
Lex
Tämä Wiherkoski on tapahtuma-areenan ylläpitäjänä joko täysin väärällä alalla, tai sitten informaatio tapahtumajärjestäjien kanssa on toistuvasti harvinaisen ontuvaa.

Jos Tampere Areena on käytettävissä vain kristillisiin tai Wiherkosken henkilökohtaisen vakaumuksen mukaisiin tapahtumiin, tulisi asia tehdä selväksi heti alkutekijöissään.

Se, että tila vuokrataan ja tapahtuma on jo pitkälti yleisessä myynnissä, tarkoittaa kyllä sitoutumista myös sopimuksen myyjän puolelta.
On naurettavaa nillittää jälkikäteen.
 
"vieras"
[QUOTE="Take";27313985]Mutta yksityisellä keikkapaikan omistajalla toki on oikeus olla ihan mitä mieltä tahansa hänen tiloissaan esitettävästä musasta tai sinne saapuvista asiakkaista.[/QUOTE]

No sitten on hieman erikoista järjestää kristillisiä arvoja korostavssa tilassa kosteat opiskelijabileet.
 
"niin"
[QUOTE="vieras";27314026]Kyseinen kaverihan EI ole tapahtuman järjestäjä, vaan vuokrannut ko. tilan tapahtuman järjestäjille.[/QUOTE]

Nimenomaan!

Paula sanoi juuri maikkarilla, että jos tapahtuman järjestäjä olisi kieltänyt ko. biisin esiintymisen, ei pmmp olisi lähtenyt edes esiintymään, mutta järjestäjä ei ole kieltänyt, vaan tuo tilanvuokraaja. Ja samaisessa tapahtumassa oli ollut petri jättipilluineen ja stig, ja ryypätty, ja nämä kaikki oli ollut ok ko. hemmon mielestä...
 
Mun mielestä menivät liian pitkälle, ei siksi että mua toi biisi häiritsisi. Mutta jos kerran heille maksetaan keikasta, niin eikö olisi ammattimaista hoitaa se niin kuin keikan tilaaja on sen tilannut, eikä alkaa osoittamaan mieltään sananvapaudesta?
Harri ei ole keikan tilaaja ollut käsittääkseni, vaan keikkapaikan omistaja. Olisi mielestäni voinut miettiä tapahtuman luonnetta jo etukäteen. Appro ei todellakaan ole mikään kristillinen tapahtuma. Ei mennyt pmmp liian pitkälle.
 
  • Tykkää
Reactions: narikka83

Yhteistyössä