mikä nykyajan lapsia vaivaa, kasvatuksessa täytyy olla jotain vikaa, älkää vetäkö herneitä, asiallista keskustelua

poika lähtee naapurin pojalle kylään. tulee sieltä sitten puolen tunnin kuluttua takaisin. kysyn miten sä nyt jo tulit, kun sulla oli lupa olla puolitoista tuntia, ja poika vastaa: tulin pois kun tuo naapurin ville (nimi muutettu) istuskeli vaan uunin päällä ja sano iskevänsä kohta puukolla minua rintaan. Tää kaveri on kakkos luokalla. että tuon ikäinen kyllä jo puheensa ymmärtää. kysyin pojaltamme, että eikö äiti puuttunut asiaan mitenkään. poikamme vaan sano, että no ei oikeestaan, sano vaan että soo soo.
kyllä meillä ainakin olis puututtu kovin ottein tollaiseen. ei varmasti olis tullut meille kavereita ainakaan kahteen viikkoon, niin varmaan pistäis jo miettimään että miten kavereille puhutaan. ja tietokone menis kanssa kiinni muutamaksi viikoksi, sieltkö moista oppinee, kun tunti tolkulla päivässä pelaa tietsikalla
 
Nykyään valitettavasti törmää siihen, että esim. eskari ikäisten poikien leikit ovat yhtä tappamista, puukottamista, hakkaamista jne.. Ja todella raakoja juttuja tulee, ei mitään perus "metsässä pyssyt käderssä leikkiä"...:(
 
No se on sitä kun telkasta saadaa kattoa kaiken maailman salkkarit ja muut :kieh: Omassa tuttavapiirissä noita tuollaisia lapsia on niissä perheissä jossa telkka on aina auki ja lapset näkee kaikkea mitä lasten ei sais kattoa. Meidän naapurin ekaluokkalainen leikki itsemurhan tekemistä hiekkalaatikolla, oisko siitä pari kesää kun teki sitä. Oli nähny jonkun aikuisten ohjelman jossa joku teki itsemurhan (ettei ois just ollu se salkkarit) ja kaiketi lapsi käsitteli näkemäänsä leikkimällä sitä.

Toki voi olla syytä muuallakin mutta kyllä mä telkkariin ensimmäisenä tuijottaisin jos lapsen kaveri tuollaisia alkais puhumaan.
 
kyllä se varmaan se telkkari yksi paha on. nykyajan lastenohjelmatkin osa on täysin katsomakelvotonta moskaa
 
Vaikka kuulostaa kaukaa haetulta, voi olla pieni marginaalinen mahdollisuus että poika tarkoitti sanomisiaan..Ei noin pieni välttämättä ymmärrä syy-seuraus-suhteita, on jostain nähnyt tai kuullut puukottamisesta ja haluaa matkia perässä.

Seuraukset olis niin kovat etten hyvillä mielin omaa enää kylään voisi laskea.
 
äpå
Noh meil kerholaisen kaveri meinas että haen haulikon autotallista ja ammun kaikki kuoliaaksia , Ootte te sen verran vittun idioitteja.
Äiti vieressä.
Kysyin onko isä metsämies. Kyllä on. Ja tyyli miten isä suhtautaa aseisiin näyttää olevan sitten tätä mitä poika esitti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25156640:
kyllä se varmaan se telkkari yksi paha on. nykyajan lastenohjelmatkin osa on täysin katsomakelvotonta moskaa
Niin on. Meillä ei oo ollenkaan telkkaria siitä syystä että sieltä tulee enimmmäkseen roskaa. Lapset jos jotain kattovat, kattovat dvdtä joiden sisältö me tiedetään jo valmiiksi. On paljon helpompi valvoa mitä lapset näkee kun on käytössä vain dvd levyjä jotka on itse harkiten ostettu. Sillon voi jättää välistä kaiken sellaisen mille ei halua lapsensa altistuvan. Todella paljon on perheitä joissa ei ollenkaan valvota sitä mitä lapsi sieltä näkee. Telkka on salkkarien aikana auki ja lapset saa kattoa sitä, pienetkin, kun ei mamma voi mitenkää jättää kyseistä ohjelmaa väliin taikka tallentaa ja kattoa myöhemmin. Jostainhan tollanen "pistän sua puukolla rintaan" on täytyny 8vuotiaan mieleen tulla. En usko että se itsestään on sen keksiny, sen on täytyny nähdä joku ohjelma taikka joku peli jossa näin on tehty ja siitä saanu kimmokkeen.
 
.,,.,
mun tytöllä kans kaverina sellainen lellitty huonokäytöksinen lapsia, että ihan ihmetyttää.. vanhemmat kuitenkin on tosi mukavia ja fiksun olosia, mutta tää tyttö..huh..
 
"vieras"
Järkyttävää. Syy löytyy nykyajan ohjelmista ja peleistä, joita lapset saa rauhassa katsoa ilman rajoituksia. Monet lasten ohjelmatkin sisältää jo mm. tappamista. Mistään ei kielletä.

Itse olen päiväkodissa töissä, ja meillä ei saa leikkiä tappamisleikkejä. Pyssyt on kielletty. (myös pyssyjen itse tekeminen). Miksi ihmeessä lasten pitäisi saada leikkiä jonkin tappamista? Eräs äiti katsoi mua silmät pyöreenä kun selitin että tämän leikkikiväärin tuominen lelupäivänä ei ole meillä sallittua..... olipa meinaan mukava leikki kun poika osoitti esim. minua kiväärillä ja totes että ammun sun pään tuusan nuuskaksi. Ja muille lapsille että: ammun sut, ammun, sut, ja ammun sut. Yök kun ajattelen 4-vuotiasta katsomassa suoraan silmiin ja sanomalla "vihaisesti" että ammun sut PAM. Tämähän on suoraan matkittua käytöstä esim. jostain tv-ohjelmasta.
 
"tunti"
Alkuperäinen kirjoittaja äpå;25156650:
Noh meil kerholaisen kaveri meinas että haen haulikon autotallista ja ammun kaikki kuoliaaksia , Ootte te sen verran vittun idioitteja.
Äiti vieressä.
Kysyin onko isä metsämies. Kyllä on. Ja tyyli miten isä suhtautaa aseisiin näyttää olevan sitten tätä mitä poika esitti.
No nyt olet kyllä aika hemmetin kaukana - tai teidän tutut on sairaita muuten vaan.

Mä olen elämäni kasvanut "metsästäjien" ympäröimänä ja oma mieheni metsästää. Voin kertoa että tuollaisia kielenkatoja en ole IKINÄ KUULLUT. EI yksikään metsämies jahtaa puheissaa ihmisiä puhumattakaan "tapa kaikkia idiootteja". Päinvastoin, aseet pidetään lain mukaisesti säilössä, lapsille toki kerrotaan mitä aseet on, mutta ei lapsille tappamista opeteta. Satuitko tietämään että tollaisista puheista voi suoraan menettää aseluvat? Ja korkeintaa pimahtanut laukoo tollaista, hän tosin luultavammin hankkii aseensa jostain muualta ja toisiin tarkoituksiin.

ÄLÄ valehtele aiheesta josta et tiedä.
 
Niin on. Meillä ei oo ollenkaan telkkaria siitä syystä että sieltä tulee enimmmäkseen roskaa. Lapset jos jotain kattovat, kattovat dvdtä joiden sisältö me tiedetään jo valmiiksi. On paljon helpompi valvoa mitä lapset näkee kun on käytössä vain dvd levyjä jotka on itse harkiten ostettu. Sillon voi jättää välistä kaiken sellaisen mille ei halua lapsensa altistuvan. Todella paljon on perheitä joissa ei ollenkaan valvota sitä mitä lapsi sieltä näkee. Telkka on salkkarien aikana auki ja lapset saa kattoa sitä, pienetkin, kun ei mamma voi mitenkää jättää kyseistä ohjelmaa väliin taikka tallentaa ja kattoa myöhemmin. Jostainhan tollanen "pistän sua puukolla rintaan" on täytyny 8vuotiaan mieleen tulla. En usko että se itsestään on sen keksiny, sen on täytyny nähdä joku ohjelma taikka joku peli jossa näin on tehty ja siitä saanu kimmokkeen.
meillä on telkkari, mutta minä kyllä katson mitä lapset sieltä katsoo. ja jos ukko haluaa illalla myöhemmällä katsoa, esim. lauantaina tai perjantaina jotain sellaista, jota ei lapsille sovi. menee sitten ylös katsomaan aikuisten poikien telkkarista.
 
[QUOTE="tunti";25156685]No nyt olet kyllä aika hemmetin kaukana - tai teidän tutut on sairaita muuten vaan.

Mä olen elämäni kasvanut "metsästäjien" ympäröimänä ja oma mieheni metsästää. Voin kertoa että tuollaisia kielenkatoja en ole IKINÄ KUULLUT. EI yksikään metsämies jahtaa puheissaa ihmisiä puhumattakaan "tapa kaikkia idiootteja". Päinvastoin, aseet pidetään lain mukaisesti säilössä, lapsille toki kerrotaan mitä aseet on, mutta ei lapsille tappamista opeteta. Satuitko tietämään että tollaisista puheista voi suoraan menettää aseluvat? Ja korkeintaa pimahtanut laukoo tollaista, hän tosin luultavammin hankkii aseensa jostain muualta ja toisiin tarkoituksiin.

ÄLÄ valehtele aiheesta josta et tiedä.[/QUOTE]samaa mieltä siitä, että jos kasvatus ja asiat on kunnossa, ei isän metsästys opeta lapselle tuollaista
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25156694:
meillä on telkkari, mutta minä kyllä katson mitä lapset sieltä katsoo. ja jos ukko haluaa illalla myöhemmällä katsoa, esim. lauantaina tai perjantaina jotain sellaista, jota ei lapsille sovi. menee sitten ylös katsomaan aikuisten poikien telkkarista.
Telkka on ihan ok jos jaksaa valvoa sen käyttöä. Me ollaan päädytty asumaan ilman telkkaa eikä luultavasti tulla koskaan sitä hankkimaan. Jääpä enemmän aikaa palstailla kun ei tarvii huolehtia siitä että näkee telkasta sitä ja tätä sarjaa joka jakson :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25156703:
samaa mieltä siitä, että jos kasvatus ja asiat on kunnossa, ei isän metsästys opeta lapselle tuollaista
Mun 4v tytön ystävän isä on innokas metsämies ja tyttö on ollu metsälläki isänsä kanssa jo. Ei se kuitenkaan oo ketään uhannu ampua.
 
äpö
[QUOTE="tunti";25156685]No nyt olet kyllä aika hemmetin kaukana - tai teidän tutut on sairaita muuten vaan.

Mä olen elämäni kasvanut "metsästäjien" ympäröimänä ja oma mieheni metsästää. Voin kertoa että tuollaisia kielenkatoja en ole IKINÄ KUULLUT. EI yksikään metsämies jahtaa puheissaa ihmisiä puhumattakaan "tapa kaikkia idiootteja". Päinvastoin, aseet pidetään lain mukaisesti säilössä, lapsille toki kerrotaan mitä aseet on, mutta ei lapsille tappamista opeteta. Satuitko tietämään että tollaisista puheista voi suoraan menettää aseluvat? Ja korkeintaa pimahtanut laukoo tollaista, hän tosin luultavammin hankkii aseensa jostain muualta ja toisiin tarkoituksiin.

ÄLÄ valehtele aiheesta josta et tiedä.[/QUOTE]
kuules. Vedit turhaan herneen nenuun. Kyse on tästä yhdestä perheestä. ja miksi päättelin että metsämies? Kun poika aikoi hakea aseen autotallista.
Miksi päättelin isän suhtautumisen olevan tälläistä?
Perheessä on väkivaltää ihan todistetusti.

Ja ei, ei minunkaan lapseni noin puhu aseista vaikka isä metsästää veljineen.
 
"tunti"
Mun 4v tytön ystävän isä on innokas metsämies ja tyttö on ollu metsälläki isänsä kanssa jo. Ei se kuitenkaan oo ketään uhannu ampua.
Näin se menee - tosiaan kun on kasvanut metsästys"kultuurin" keskellä koko elämän, niin pystyn kyllä sanomaan että tollaiset komentit ei sen porukan suuhun kuulu. Eihän metsästettäviä eläimiäkään ammuta suuna päänä, vaan eläimen pitää olla niin näkyvissä että "huteja" ei tule. Naaras hirveä/peuraa ei saa missään tapauksessa ampua jos sillä on vasa mukana...jos yksi metsästäjä aiheuttaa kaksi haavakkoa peräkäin, häneltä evätää ampumisoikeus joksikin aikaa...haavakkojen (tai haavakko epäillyn) eläimen perässä mennään tarvittaessa päiviä jotta saadaan kiinni...

Kaukana on raakalaisuus, machoilu ja uhittelu. Mä en käsitä mistä jotkut valopäät aika keksii että tuo on pahuuden alku ja juuri.

Kyllähän se on telkka ja varsinkin video-pelit joissa niitä "idiootteja" lahdataan mennen tullen. Mitä enemmän tapat ihmisiä (ne kun on ihmisiä peleissä) sitä parempi olet. Ja jos isä sattuu vielä olevaan teinivaiheeseen jäännyt uhittelija joka uhkaa joka sekuntti lyödä jota kuta turpaan niin mitä muuta tarvitaan?
 
[QUOTE="tunti";25156728]

Kyllähän se on telkka ja varsinkin video-pelit joissa niitä "idiootteja" lahdataan mennen tullen. Mitä enemmän tapat ihmisiä (ne kun on ihmisiä peleissä) sitä parempi olet. Ja jos isä sattuu vielä olevaan teinivaiheeseen jäännyt uhittelija joka uhkaa joka sekuntti lyödä jota kuta turpaan niin mitä muuta tarvitaan?[/QUOTE]ja kun nykyisin lasten isät kilvan hakkaa lasten kanssa niillä peleillä niitä "idiootteja, niin kyllä siinä lasten todellisuuden taju voi hyvinkin hämärtyä.
 
"tunti"
Alkuperäinen kirjoittaja äpö;25156717:
kuules. Vedit turhaan herneen nenuun. Kyse on tästä yhdestä perheestä. ja miksi päättelin että metsämies? Kun poika aikoi hakea aseen autotallista.
Miksi päättelin isän suhtautumisen olevan tälläistä?
Perheessä on väkivaltää ihan todistetusti.

Ja ei, ei minunkaan lapseni noin puhu aseista vaikka isä metsästää veljineen.
ok, sun tekstistä vaan haiskahti tämä perustava ajatus että metsästäjät on hulluja tappajia. Tulkitsin tekstin väärin.
 
Yhteistyössä