Miksiköhän synnytys alkaa aina näin iltasella pelottaa?

Mulla on usein päivisin niin, että oottelen jo ekoja supistuksia ihan
innolla. Sit kun tulee ilta / yö, tulee sellainen epätoivoinen olo, etten
mä sittenkään selviä ja uskalla.

Ja aina kun herään yöllä vessaan, pelkään että lapsivedet menee tms.

Kurjaa.

 

Mä taas jotenkin muistan, että mulla taas oli aina kova odotus yötä vasten, että josko jo? Jos sulla on jotain synnytyspelkoa, niin se varmaan saa samanlaiset mittasuhteet yöllä, kuin kaikki muutkin ongelmat, jota yön pimeydessä miettii! Onko sulla eka vaavi tulossa? Sitten kun "hän" päättää, että on aika treffata äitinsä, niin mä uskon, että sulle tulee semmonen "taistelutahto" tai joku semmonen voima, että JESS!nyt se alkaa, ja kohta näen vauvani! Luota vain itseesi, ja siihen, että kaikki menee loistavasti tai ainakin hyvin. Ja jokainen supistus/kipuaalto tuo vauvan lähemmäksi sinua, ja viimesenä ; miltähän se vauvasta tuntuu?? Kun hänkin siitä koitoksesta selviää, niin kyllä sinäkin.. <3 Kaikkea hyvää ja ikimuistoisen ihanaa synnytystä!

 

No mulla ainakin ihan se vaikuttaa et illalla/yöllä on enemmän aikaa ajatella. Päivisin ne "tuliskohan tänään"-ajatukset kääntyy hyvin nopeesti siihen vauvaan ja aikaan synnytyksen jälkeen,mut illalla ja yöllä tulee ajateltua pidemmän kaavan mukaan,varsinkin nyt tokaa odottaessa kun vähän jo tietää mitä on odotettavissa..

Mutta,kyllä se siitä! Kyl sä selviät Ja kannattaa uskaltaa! Mulla olis ponnistusvaihe tod näk menny nopeammin jos olisin heti uskaltanu ponnistaa kunnolla. Mut sattu niin tajuttomasti että pelkäsin sitä kipua enkä meinannu uskaltaa ponnistaa täysillä.. Nyt ajattelin puhua asiasta etukäteen ja selvittää mahdolliset kivunlievityskeinot nimenomaan ponnistusvaiheeseen.

 

Kiitos vastauksistanne.:heart:

Kyllä mulla on joo synnytyspelkoa, josta oon käynyt pelkopolilla raskauden
puolesta välistä lähtien.
Nyt jotenkin päivisin oon aika ok, mutta yöllä...:'(

Jotenkin kun on niin hiljaista, kaikki nukkuu, on niin yksin.

Ekaa vauvaa odotan, joo.
Toivon tosiaan tipsu, että kun synnytys sitten käynnistyy, niin olisin
innoissani, iloinen, sisukas enkä epätoivoinen tai kauhuissani.
Kiitos sinulle rohkaisun sanoista.:hug:

"vieras", mulla myös se ponnistusvaihe on pelottavin (vaikka en ole sitä kokenut).
Kättärillä ovat kirjanneet sen ylös ja suositelleet pudendaalipuudutusta
siihen ponnistusvaiheeseen.
Mulle on moni sanonut, että enemmän ne supparit sattuu, mutta jostainsyystä
mä en niitä oikein osaa pelätä...ONNEKSI!
Mä oon myös "treenannut" tuota ponnistamista sellasella Epi-no delphine plus-
synnytysharjoitusvälineellä, kun oon lukenut että se auttaisi just siihen
ponnistamispelkoon ja ennaltaehkäisisi repeämiä.
Voimia sinulle tulevaan synnytykseen myös, luotetaan että kaikki menee
meillä molemmilla hyvin!:hug:

 

Mulla sattui ja kesti avautumisvaihe, sit ku pääsi ponnistaa niin kesti puoli tuntia ja oli tosi helppo, oli tosin käynnistetty synnytys. Kauheeta se on. Sitä kipua ei usko ennen kun kokee. Paljon sulla on viikkoja? Pakko se on synnyttää jos meinaa lapsia saada. Tsemppiä.

 

Mua jännitti iltaisin eniten varmaankin se, että tunsin, että päivän voimavarat on käytetty ja jännäsin, millä energialla sitten muka synnytän. No, kaksi kertaa olen synnyttänyt ja molemmat kerrat yöllä. Eikä väsyttänyt yhtään. Paitsi miestä. Se tilanne on niin intensiivinen, ettei siinä ehdi pohtia, koska on nukkunut viimeksi.

Kivusta kerron omalta kohdaltani myös vähän, jos se auttaisi. Supistuskipu osaa olla todella napakkaa, mutta kun tietää, miksi sattuu, se ei ole niin paha asia. Jos yhtäkkiä, ilman syytä kokisin saman vaikka juuri nyt, pelkkä säikähdys ja paniikki triplaisi kokemuksen. Mutta kun tiesin, että kyseessä on ihan normaali supistuskipu, ei siinä mitään. Molemmilla kerroilla kävi myös niin, että kun kipu oli pahin ja pisti jo kiroiluttamaan, se meni yhtäkkiä pois, kun ponnistusvaihe alkoi.

Itse pelkäsin myös ponnistusvaihetta ja repeämäkipua. (sen varalta voi halutessaan pyytää kätilöltä välilihaan paikallispuudutteen, muista se) Kummassakaan synnytyksessä en revennyt, mutta muistan ekakerralta sen, että en meinannut uskaltaa ponnistaa tarpeeksi lujaa. Ajattelin, että nyt on vielä ihan siedettävä olla, mutta jos ponnistan lujempaa, sittenkö se kipu alkaa? Yhtäkkiä lapsi syntyi ja jäin ihmettelemään, eikö se nyt sitten ollutkaan tuon kamalampaa. Sanoinkin, että jos olisin tiennyt, ettei se satukaan, kiristää vain, olisin ponnistanut vauvan ulos viidessä enkä viidessätoista minuutissa. Vaikka totuushan on, että rauhallinen tahti auttaa estämään repeämiä.

Toisessa synnytyksessä ponnistusvaihe kesti vain kolmen supistuksen verran, vaikka vauva oli vähän esikoista isompi, mutta kiristävä tunne oli jo tuttu, enkä pelännyt.

 

Mua pelotti illalla vaan sen takia että pitäisi nukkumisen sijasta synnyttää Olin ihan tolkuttoman väsynyt viimeisinä viikkoina.

Illalla kaikki asiat saa isommat mittasuhteet mitä päivällä. Koita vaan olla ajattelematta asiaa sen enempää tai niistä ajatuksista tulee iltojen edetessä vielä ahdistavia.

Tsemppiä tulevaan! Nauti joka hetkestä, synnytys voi olla jopa todella hieno kokemus! Jännittävää se ainakin on

 

Kiitos kaikille vastauksistanne!

Sehän se varmaan illalla / yöllä tosiaan on, että väsyttää ja pelottaa miten
juuri siinä hetkessä jaksaisi synnyttää.

Täytyy yrittää uskoa ja luottaa itseen ja kätilöihin, että kyllä se homma
hoituu ja selvitään siitä hengissä.
Oma asenne on varmaan tosi tärkeä, oon lukenut PALJON synnytyskertomuksia
ja ne on olleet niin erilaisia, vaikka samaa asiaa ovat kaikki tehneet.
Jotkut kuvaa helvetin esikartanona ja toiset haaveilevat pääsevänsä
sen vielä kokemaan.

Mulla on laskettu aika reilun viikon päästä ja kyllä mä oon niin paljon
energiaa tähän synnytysmiettimiseen laittanut ettei moni usko.
Ja kyseessä kuitenkin järjellä ajateltuna luonnollinen asia johon naisen
kroppa on luotu.

Kiitos vielä rohkaisustanne!:hug:

 

Iltasin/yöllä kaikki asiat pelottaa enemmän kuin päivänvalossa, niin se vaan on.

Itsekkin kärsin kovista synnytyspeloista, kävin pelkopolilla jne. Ja niin se vaan taitaa mennä, että mitä enemmän pelkää ja kaikkeen kamalaan varautuu, niin sitä helpommalta se synnytys sitten tuntuu. Mulla ainakin meni noin. Synnytys oli mielestäni ihanaa/jännittävää/mielenkiintoista ja kaikki meni tosi hyvin, toivottavasti sulle käy samoin. Niin ja kun lapsivedet meni (yöllä) niin minä olin se kaikista järkevin ja rauhallisin, sen sijaan mies ja sukulaiset olivat täysin paniikissa.

 

aliina, kiitos kun jaoit ihanan synnytyskokemuksesi!

Toivon, että mullakin se menisi sitten noin.

Iso :hug: ja :heart: sinulle!

 

Kyllä sitä itsekin miettii paljon vaikka mulla on kaksi hyvää synnytyskokemusta taustalla mutta silti.. Kannattaa kuitenkin ajatella niin et vaikka ponnistusvaihe pelottas ja se sattuukin niin mun kohdalla se on ollut koko synnytyksen paras vaihe. Kun se ponnistulupa tulee viimeinkin niin tietää et kohta se on ohi ja nyytti mahan päällä lepäämässä Usko pois, synnytyksessä huokaset kun ponnistusvaihe alkaa ja jos kipua pelkää niin kannattaa mennä ajoissa sairaalaan et ehtii saada hyvin kipulääkitystä.

 

aliina, kiitos kun jaoit ihanan synnytyskokemuksesi!

Toivon, että mullakin se menisi sitten noin.

Iso :hug: ja :heart: sinulle!

Tuosta ponnistusvaiheesta: munkin mielestä se oli helpoin osuus, en tuntenut kipua yhtään ja kun lapsi tuli pihalle, niin se tunne oli täysin järjettömän hieno. Ei voinut kun itkeä ja huutaa täyttä kurkkua. Epiduraalin otin viime tipassa, koska pelkäsin sen laittamista ihan kamalasti. Mutta sitten saikin tunnin hengähtää ilman kipuja ja ruveta ponnistamaan.

Hali sullekkin ja kovasti tsemppiä!