Millainen päivärytmi teillä, joilla 6-7kk vanha vauva?

  • Viestiketjun aloittaja "eräs äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"eräs äiti"
Meillä on päivärytmi vielä hirveän sekava ainakin iltaisin. Aamupäiväunet ovat aika selkeästi samaan aikaan aina. Iltaisin ottaa pienet unet, välillä kahdet ja nukkumaan käy 22-24 eli hyvin vaihtelevasti.
Kiinteää ruokaa ollaan vasta aloiteltu ja ruokarytmikin on vielä hukassa. Kaipaisin neuvoja ja miten yhdistätte imetyksen ja kiinteiden annon..?
 
vierasfds
Itse annoin aina ensin kiinteää ja sitten vasta imetin. Ja imetin ainoastaan ruokailun jälkeen ja unille, kun tuohon aikaan nukahti helpoiten tissille. Aamu-unet oli meillä myös samaan aikaa, mutta sitten loput unet olikin mitä sattuu, nukkui kahdet tai kolmet päikkärit. Niistä huolimatta nukkumaan on mennyt aina klo 20-20.30, joskus jopa ennen kahdeksaa.
 
näin
Aamulla valvoo noin 2h, jonka jälkeen päiväunille.
Nukkuu 1-2h, yleensä vähemmän.
Seuraavaksi jaksaa valvoa noin 2,5-3h ja tuossa jossain välissä maistattelen kasvissosetta. Sitä menee kaikkinensa ehkä noin 1-2tl tässä vaiheessa, en imetä ensin. Vauva ei tahdo rintaa heti herättyään ja jos annan myöhemmin, niin ne vähäisetkään kiinteät eivät maistu.
Toiset päiväunet joskus siinä iltapäivällä kahden tai kolmen aikaan. Jos nukkuu 30min-1h niin ottaa usein illasta vielä yhdet lyhyet unet. Jos taas uni maistuu 2h, niin pärjää yöunille saakka. Hedelmäsosetta annan toisten päikkärien jälkeen, kun on ollut hereillä jonkun aikaa, imetys vasta sen jälkeen.
Yöunille klo 20-22 välillä, riippuen siitä nukkuiko kahdet vai kolmet päiväunet. Vauvalla ikää 6,5kk.
 
duurissa
-aamulla herää n klo 7-8, syö puuron, maitoa vähän päälle ehkä
-viim. klo 11 päikkäreille, sitä ennen maitoa
-herää n klo 13-14 syö ruokaa, maitoa ehkä päälle
-hedelmäsosetta
-ehkä vähän ruokaa tai ainakin maitoa ja unille klo 16 -17
-herää n klo 18-19, maitoa
-puuroa, maitoa ja nukkumaan n klo 20-21, joskus aiemminkin

ei herää yöllä, ikää 7 kk
 
"Cream"
Herätään 10maissa. Imetys sängyssä.
Aamupuuro, joka ei maistu. Tissiä. Leikkiä ja touhua.
Hedelmäpiltti ja tissiä n.klo 13 ja sitten lenkille ja unille.
Heräämisen jälkeen maistellaan ruokaa ja sitten tissiä. Touhua ja leikkiä.
Pienet iltaunet klo 18.
N.klo 21iltapuuro joka ei oikein maistu. Illan aikana muutamaan otteseen tissiä.
Unille n.klo 23.
 
"Cream"
Ja jatkan vielä. Meidänkin rytmi oli aika vaihteleva mutta tuo
ylläoleva on karkea kuvaus kuinka päivät sujui silloin kun lapsi oli
n.7kk. Uniajat vaihteli aika paljon.
Itsekin jonkin aikaa stressasin ja mietin, meneekö tämä nyt hyvin ja
mitä tehdä. Mutta ajan myötä ja kun ruokailut alkoivat säännöllistyä ja
vauva kasvoi, päivärytmikin parantui!
 
Vauva 7kk:
Herätys 7-8 aikaan. Tissi ja hetken päästä päälle puuroannos+hed./marjasosetta.
klo 10 kieppeillä reilu 30 min unet.
11.30-12.30 tissi ja lounassosetta. Sosetta ei yleensä uppoa paljoa.
Noin klo 13-15 unet.
15.30. välipala hed.sosetta+tissiä.
17 päivällistä+tisu. Sosettta ei uppoa kovinkaan paljoa.
19.30- 20 puuroannos+ hed./marjasose. Päälle tissi ja unilla on viimeistään 20.30.

Soseita on syöty nyt n. 6 viikkoa. Toivon, että määrät kasvaa ja yösyötöistä pääsisin eroon. Ennen söi yöllä 2 kertaa, mutta nyt viikon sisällä alkanut heräillä klo 24, 02 ja 04. Rauhoittuu vain tisulle. Nälkä ei voi aina olla. Voisi johtua ehkä yläetuhampaiden puhkeamisesta. (4 hammasta on jo ennestään)
 
"Hilla"
Herätys n. Klo 7. Sitten puuro.
Maitoa klo 9 ja ekoille päikkäreille, nukkuu 2-3tuntia.
Lounas n. Klo 12.
Maitoa ja päikkäreille n. Klo 13, nukkuu 1-2tuntia.
Välipala ja maitoa.
Päivällinen n. Klo 17. Pienet unet siihen päälle, n. 15-30 min.
Maitoa
Iltapala klo 19, iltapesut ja iltamaito.
Nukkumaan klo 20.
Saattaa herätä kerran yössä maidolle.
 
"Cream"
Jatkan. Kysymys Ap:lle. Onko vauva aloittamassa hoidon aikaisin?Jos
on, niin siinä tapauksessa tuo nukkumaan meno olisi hyvä
aikaistaa.Siihen ehkä auttaisi se, ettei vauvan annettaisi nukkua
ainakaan niitä toisia iltaunia.Ja alkaisitte herätä aamulla
aikaisemmin.Mutta jos vauva ei ole menossa pienenä hoitoon,niin älä
sitten turhaa murehdi päivärytmiä.Kyllä se ajan myötä säännöllistyy.
 
.............
Kauheen monta ruokakertaa 7kk ikäisillä jo päivässä.
Oletteko aloittaneet soseet silloin 4kk iässä?
Muistan kuulleeni, että sopiva tahti olisi yksi uusi ruokakerta päivään lisää per kuukausi. Eli jos aloitettu 4kk iässä, niin 7kk olisi kolme ruokaa päivässä ja neljättä lisättäisiin hiljalleen kuvioihin.
 
"Hilla"
Kauheen monta ruokakertaa 7kk ikäisillä jo päivässä.
Oletteko aloittaneet soseet silloin 4kk iässä?
Muistan kuulleeni, että sopiva tahti olisi yksi uusi ruokakerta päivään lisää per kuukausi. Eli jos aloitettu 4kk iässä, niin 7kk olisi kolme ruokaa päivässä ja neljättä lisättäisiin hiljalleen kuvioihin.
4 kk:n iässä joo.

Pakko antaa ruokaa sen verran kuin vauva tarvitsee. Silti painonnousu vähäistä vaikka viidesti päivässä syö reiluja annoksia. Läpipasko :D

En ole kyllä kuullut koskaan tuota 1 ateria per kuukausi. Ei esikoisenkaan aikaan kukaan tuosta puhunut.
 
...............
[QUOTE="Hilla";29326793]4 kk:n iässä joo.

Pakko antaa ruokaa sen verran kuin vauva tarvitsee. Silti painonnousu vähäistä vaikka viidesti päivässä syö reiluja annoksia. Läpipasko :D

En ole kyllä kuullut koskaan tuota 1 ateria per kuukausi. Ei esikoisenkaan aikaan kukaan tuosta puhunut.[/QUOTE]

En mäkään sitä neuvolasta ole kuullut. Niillähän tuntuu olevan tavoitteena, että 6kk ikäinen on jo vieroitettu yötissistä ja ruokaa menee viidesti päivässä :D
Maitohan on kumminkin pääasiallinen ravinto sinne vuoden ikään saakka.

Yksi mun lapsista kasvoi myös todella hitaasti, vaikka söi isoja annoksia viidesti päivässä. Laitoin öljyä ruokiin, eikä kasvua tapahtunut siltikään. Vasta 1v2kk lähtien alkoi tulemaan pituutta ja painoa vauhdilla. Otti ikäisensä kiinni. Kasvutahtikin on niin yksilöllinen.
 
Ekan lapsen kanssa stressasin siitä, oliko rytmiä ja jos oli, oliko se oikeanlainen... Nyt koen hyväksi sen, että laitan vauvan nukkumaan, kun hän on väsynyt ja syötän, kun hän on nälkäinen. Illalla n. kahden tunnin tarkkuudella pyrin laittamaan nukkumaan. Kahdet tai kolmet päiväunet nukkuu, kesto 1-4 h. Menee nyt vähän aiheesta ohikin, mutta ekan kanssa stressasin milloin mitäkin: Onko kamalaa, jos vauva nukahtaa tissille? Onko kamalaa, jos ei olla päiväuniaikaan kotona, vaan vauva nukkuu päikkärinsä milloin missäkin? Teenkö tarpeeksi virikkeellisiä juttuja vauvani kanssa? (Oikeasti, en osannut viettää "omaa aikaa" ollenkaan, vaan loruilin vauvalle, pussailin, soitin vauvamusaa jne :) Tuleeko vauvalta liian usein kakkaa? Pitäisikö opettaa potalle 6 kk vai 2 v iässä? Oppiiko vauva kääntymään ja vääntymään ja kierimään ja nauramaan ja vierastamaan oikeaan aikaan...
 
"Hilla"
En mäkään sitä neuvolasta ole kuullut. Niillähän tuntuu olevan tavoitteena, että 6kk ikäinen on jo vieroitettu yötissistä ja ruokaa menee viidesti päivässä :D
Maitohan on kumminkin pääasiallinen ravinto sinne vuoden ikään saakka.

Yksi mun lapsista kasvoi myös todella hitaasti, vaikka söi isoja annoksia viidesti päivässä. Laitoin öljyä ruokiin, eikä kasvua tapahtunut siltikään. Vasta 1v2kk lähtien alkoi tulemaan pituutta ja painoa vauhdilla. Otti ikäisensä kiinni. Kasvutahtikin on niin yksilöllinen.
Pituutta tulee hienosti lisää! Mutta se paino laahaa pahasti perässä.
Vaikka isänsä on kyllä saman ikäisenä ollut prikulleen saman kokoinen kuin tää meidän heppu nyt =) että perinnöllistä vissiin.
Mä oon itse ollut melkoinen Michelin-ukko :D
 
Kiinteät aloitettiin 5,5kk iässä. En ole tiennyt miten nopeasti ruokailukertoja lisätään. 6kk neuvolassa täti näytti mulle esitettä, että tallaista rytmiä voisi alkaa noudattaa. Siinä oli just 5 ateriakertaa. No empä sitten enää stressaa, kun pikkuinen ei syö lounasta/päivällistä montaa lusikallista. Aamu ja iltapuurot uppoaa aina.
 
Ljl
Nyt jo 8kk:lla ollut nyt kahden kuukauden ajan suunnilleen tällainen rytmi. Ajat voivat päivästä riippuen heitellä +/- 1 h. Aamu ja ilta ovat tosi säännölliset, iltapäivä kaikkein epäsäännöllisintä aikaa.

Herää n. klo 7, puuroa
Lyhyet aamu-unet klo 9 (nämä jättää joskus väliin)
Lounas klo 11
1. päiväunille klo 12, nukkuu 1h
Välipalaa klo 13
2. päiväunille klo 15, nukkuu 1h
(Joskus unet siirtyy päivällisen jälkeen jos ei vielä nukuta)
Päivällistä klo 16
Iltapuuro klo 19
Nukkumaan klo 21 mennessä
(Saa iltanukutuksen yhteydessä lisää maitoa tai velliä, jos kaipaa)

On aina nukkunut päivisin lyhyitä unia mutta yöllä hyvin. Ulkoilaan päivittäin mutta unet ei siitä pitene. Soseet ja puurot maistuu hyvin, maitoa saa soseruuan jälkeen (aiemmin rinnasta, nyt pullosta). Päivässä menee n. 500 ml yhteensä. Ei syö enää yöllä mutta saattaa heräillä harjoittelemaan ryömimistä, yleensä ainakin kerran yössä.
Syönyt 5 ateriaa jo 5,5kksta alkaen, hänelle sopi että ruokailut rytmitti päivää. Neuvolan mukaan tämä ok.
 
"hmk"
7kk
klo 06.30 herätään
klo 7-7.30 aamupuuro + maitoa
klo 9 nukkuu erittäin harvoin tunnin päikkärit
klo 11 lounas + maito (pieni pilttipurkillinen)
klo 11.30->?? päikkärit
klo 14 välipala + maito (1/2-1 pilttipurkillista hedelmä- tai marjasosetta)
klo 17-17.30 päivällinen + maito (pieni pilttipurkillinen)
klo 19 iltapesut
klo 19.30-20 iltapuuro + maito
klo 20-20.30 nukkuu

herää öisin monesti, yleensä 2 kertaa syö n.1dl-1,5dl maitoa, muuten ei hiljene.
 
duurissa
Kauheen monta ruokakertaa 7kk ikäisillä jo päivässä.
Oletteko aloittaneet soseet silloin 4kk iässä?
Muistan kuulleeni, että sopiva tahti olisi yksi uusi ruokakerta päivään lisää per kuukausi. Eli jos aloitettu 4kk iässä, niin 7kk olisi kolme ruokaa päivässä ja neljättä lisättäisiin hiljalleen kuvioihin.
Me aloiteltiin soseet tossa vähän ennen kuin tuli 6kk täyteen :D Puurolla alettiin ja nyt on pari viikkoa ollut tuo "ruoka"sosekin mukana aterioilla. Mä en ole ikinä kuullutkaan mistään kuukausi per ruokakerta jutusta, hyvänen aika, ei todellakaan. Ja mulla on ihan itse tehtyjä lapsia sentäs kahdeksan :D

Lapsi kun alkaa liikkuun niin kulutus kasvaa hirvittävästi verrattuna siihen kun on vaan makoileva pikkupötikkä... Meillä siis kävellään jo "puita pitkin", kontattu on jo kauan.
 

Yhteistyössä