Mitä mieltä? Lapset päiväkotiin vaikka vanhemmat vapaalla?

  • Viestiketjun aloittaja aikaa vailla
  • Ensimmäinen viesti
"Hömelö"
"Jos te aikuiset haluutte..." Niimpä, siinähän se joillekin näemmä kaikista tärkein asia tulikin. Hyvällä tuurilla seuraavana tärkeysjärjestyksessä on lasten tahto ja tarpeet. Minusta toi on asenteena ihan älyttömän itsekäs.
 
"Minttu"
Kaikilla ei välttämättä ole lastenvahteja tuosta vaan. Vanhempien yhteinen KAHDENKESKINEN aika voi olla äärettömän havinaista. Joten se voi olla hyvinkin tärkeää vanhemmille. Juu, lasten kanssa voi mennä ravintolaan, voi mennä leffaan jne. Mutta mitä se tekee kahden aikuisen parisuhteelle kun ikinä ei saa paneutua just ja vain ja ainoastaan siihen kumppaniin? Ihan vain aikuisten kesken, ilman että on jatkuvassa "hälytysvalmiudessa" jos lapset tarvii jotain.

Ei ole ihmekän että tulee paljon eroja kun puoliso on monille vain siittämistä varten ja kun lapset on saatu maailmaan sen toisen voi unohtaa. Ihan turha lässyttää mitään "me ei tarvita parisuhdeaikaa, me ollaan täysin tyytyväisiä näin, lapset on meille meifän elämä". Harva näin sanova on kysynyt mieheltään mitä mieltä hän on asiasta.
Nyt menee ihan sekasin puurot ja vellit. Edelleen toistan. Miten tämä parisuhdeaika liittyy lasten päivähoitoon, joka kuitenkin suurimmalti osalti kustannetaan verovaroin???? On korkeat maksut juu, mutta se on oikeasti vain pieni siivu siitä, mitä se kokonaisuudessaan maksaa.
Ja mitä varten Suomeen on päivähoito perustettu? Mitä perheiden tarpeita palvelemaan??? Ihan siis tarkoitan sieltä päivähoidon alkumetreiltä.Ihan vain ensin tällainen peruskysymys.
Unohdetaan nyt kaikki läpätiläpätit väsyneistä äideistä ja päiväkodissa riemuitsevista lapsista. Ja ihan oikeasti äidit. Päväkotipäivä on lapsen mittapuussa rankka päivä, vaikkei lapsi siellä liukuhihnalla seisokkaan. Eikä rankka tarkottas sitä, ettei viihtyis. Painotan tässä nyt periaatteita, joita jokainen vois miettiä ja sitä, että jos kaikki tekis "silloin tällöin" just, miltä itestä tuntuu. Maanlaajuisesti se on iso ilmiö.
 
"torvelo"
[QUOTE="Hömelö";30815333]En käsitä miten vapaapäivä ei ole vapaapäivä jos omat lapset on kotona.[/QUOTE]

Se on tätä nyky vanhemmuutta kun lapset hankitaan muiden riesaksi ;)
 
tavallinen työjuhta
voi luoja, ei sitten ihme että me tunnolliset vanhemmat jotka viemme lapsen aamulla hoitoon ja heti työpäivän jälkeen pois ja sitten vasta kauppaan jne saa aina huutia päiväkodissa kuinka pitää muistaa että lapsen hoitoaika on vaan se aika kun olet töissä ei se aika kun olet shoppailemassa ja jatkuvaa muistuttelua siitä kuinka lasta ei sitten aikuisen ollessa vapaapäivillä,
ei lasta tuoda hoitoon.
Onneksi nuorinkin lapseni on nyt koulu ikäinen joten eipä tarvitse itse kuunnella jatkuvaa vinkumista päiväkodin tädeiltä kuinka ne meitä tunnollisia vanhempia kyttäsi mutta eipä sitten hienomman lukeneemman perheen menoja kytättä,
päähän vaan siliteltiin kuinka toki tarvitsette vapaata ja kuinka toski on ymmärrettävää että työpäivän jälkeen pitää saada vielä rauhassa käydä kaupoillakin.
Ja ihan samalla tavalla sen "korkeimman" mukaan mekin maksoimme lapsen hoidon kuten se vieläkin parempituloinen.
 
moderniäiti
Täälä taitaa olla hyvin rikasta porukkaa kun se 600 kuukaudessa on pieni raha hoidosta meillä siis kaksi lasta hoidossa. Kyllä meillä viedään hoitoon kun siitä joudutaan maksamaan vaikka lapsi olisi kotona.
 
"kettu"
[QUOTE="Torsti";30817125]Tässä ei siis kyse ole LAPSEN parhaasta, vaan siitä mitä muut ajattelevat. "Häpiä on jos hoitoon vien."[/QUOTE]

Mistäs tiedät?
Veikkaan kuitenkin että kyse kuitenkin on lapsen parhaasta!
 
urvikurvi
Alkuperäinen kirjoittaja tavallinen työjuhta;30817551:
voi luoja, ei sitten ihme että me tunnolliset vanhemmat jotka viemme lapsen aamulla hoitoon ja heti työpäivän jälkeen pois ja sitten vasta kauppaan jne saa aina huutia päiväkodissa kuinka pitää muistaa että lapsen hoitoaika on vaan se aika kun olet töissä ei se aika kun olet shoppailemassa ja jatkuvaa muistuttelua siitä kuinka lasta ei sitten aikuisen ollessa vapaapäivillä,
ei lasta tuoda hoitoon.
Onneksi nuorinkin lapseni on nyt koulu ikäinen joten eipä tarvitse itse kuunnella jatkuvaa vinkumista päiväkodin tädeiltä kuinka ne meitä tunnollisia vanhempia kyttäsi mutta eipä sitten hienomman lukeneemman perheen menoja kytättä,
päähän vaan siliteltiin kuinka toki tarvitsette vapaata ja kuinka toski on ymmärrettävää että työpäivän jälkeen pitää saada vielä rauhassa käydä kaupoillakin.
Ja ihan samalla tavalla sen "korkeimman" mukaan mekin maksoimme lapsen hoidon kuten se vieläkin parempituloinen.
Hatunnosto sinulle!
Näin toimittiin meilläkin lapsi viimeisten mukana tarhaan ja melkeimpä aina ensimmäisenä pois.
Useat lapset sanoivat kun hain omaani "että voi kun minunkin isäni/äitini tulisi jo"
 
[QUOTE="Hömelö";30817109]Kolmen mutsi, ai vaikka se oliskin lapsille rasite? Kyseessä on kolme- ja viisvuotiaat jotka on kerinny totutella päiväkotiin kaks viikkoo eikä toistaseks ykskään hoitoon viemisen puolustelija ole vaivautunu minun nähdäkseni kysymään, miten lapset on hoitoon sopeutunu ja minkälainen hoitopaikka on...[/QUOTE]

So?

Millä tavalla näiden vähän aikaa tarhassa olleiden lasten hyvinvointi oleellisesti vaarantuu siitä että vanhemmat viettää sen yhden päivän keskenään?
 
systeemi toimii
[QUOTE="Minttu";30817158]Nyt menee ihan sekasin puurot ja vellit. Edelleen toistan. Miten tämä parisuhdeaika liittyy lasten päivähoitoon, joka kuitenkin suurimmalti osalti kustannetaan verovaroin???? On korkeat maksut juu, mutta se on oikeasti vain pieni siivu siitä, mitä se kokonaisuudessaan maksaa.
Ja mitä varten Suomeen on päivähoito perustettu? Mitä perheiden tarpeita palvelemaan??? Ihan siis tarkoitan sieltä päivähoidon alkumetreiltä.Ihan vain ensin tällainen peruskysymys.
Unohdetaan nyt kaikki läpätiläpätit väsyneistä äideistä ja päiväkodissa riemuitsevista lapsista. Ja ihan oikeasti äidit. Päväkotipäivä on lapsen mittapuussa rankka päivä, vaikkei lapsi siellä liukuhihnalla seisokkaan. Eikä rankka tarkottas sitä, ettei viihtyis. Painotan tässä nyt periaatteita, joita jokainen vois miettiä ja sitä, että jos kaikki tekis "silloin tällöin" just, miltä itestä tuntuu. Maanlaajuisesti se on iso ilmiö.[/QUOTE]

Sama summa päivähoitoon menee veronmaksajilta joka tapauksessa, olipa villepetteri hoidossa 200 pv vuodessa tai 190 pv vuodessa. Sen sijaan kotiapuun ja muihin kunnan järjestämiin tukipalveluihin alkaisi upota huomattavasti isompia summia, mikäli aletaan kellon kanssa minuutilleen kyttäämään lasten hoitoaikoja.
 
"Hömelö"
Kolmen mutsi, tuosta sun kommentista välitty hyvin sun kanta. Että ensin ajatellaan sitä omaa napaa ja sitten vasta kolmevuotiaan. Surullista. Ihan sama kuka kakaroita kattoo, kunhan pysyvät tallessa ja hengissä. Pääasia että minä itse saan lomailla ilman että tarttee katella ja kuunnella rasittavia pentuja.

Kyllä sillä minusta on aika helvetin iso merkitys, miten mun lapseni hoidossa viihtyy ja saako siellä kaiken tarvitsemansa tuen ja avun, minkä verran väsyy hoitopäivän aikataulusta ja härdellistä.
 
"Hömelö"
Kyllä mä haluaisin tietää, missä tapauksessa lapsen paras on viedä turhaan päiväkotiin. Etenkin kolmevuotias, saati pienempi. Jos perhe ja lapsi on ns. normaali ja hoidossa ollaan muutenkin useempi päivä viikossa, niin kyllä se päiväkotiin kärrääminen on lähinnä laiskan vanhemman, ei lapsen etu (ellei vanhempi ole esimerkiks menossa lääkäriin tai nuku kotona yövuoron jälkeen tms. vaan kyse on pelkästään siitä että halutaan vaan oleskella rauhassa omilta kakaroilta). Tai sitten asiat on jollain tavalla hullusti kotona jos siellä on niin huonot oltavat että tasapainoisempaa elämä on päiväkodissa.
 
[QUOTE="Hömelö";30817796]Kolmen mutsi, tuosta sun kommentista välitty hyvin sun kanta. Että ensin ajatellaan sitä omaa napaa ja sitten vasta kolmevuotiaan. Surullista. Ihan sama kuka kakaroita kattoo, kunhan pysyvät tallessa ja hengissä. Pääasia että minä itse saan lomailla ilman että tarttee katella ja kuunnella rasittavia pentuja.

Kyllä sillä minusta on aika helvetin iso merkitys, miten mun lapseni hoidossa viihtyy ja saako siellä kaiken tarvitsemansa tuen ja avun, minkä verran väsyy hoitopäivän aikataulusta ja härdellistä.[/QUOTE]

Vai niin, kuule, jos mä ajattelisin omaa napaani, olisin jo kymmeniä viestejä tähän ketjuun kirjoittanut.

Mulla on parempaakin tekemistä kun vääntää 24/7 palstalla notkuvien hömelöiden kanssa. :D
 
"Hömelö"
Systeemi toimii, pikkuhiljaa ollaan näemmä siirtymässä siihen että vanhemmat maksaa sen mukaan kuinka paljon lapset on hoidossa. Ja hyvä niin. Mutta sillä yhden lapsen ylimääräsenä vapaapäivällä on muutakin merkitystä kuin se taloudellinen puoli. Jos joskus hoitolapsia on vähemmän, pystyy hoitajat huomioimaan paikalla olevia paremmin. Hoitopaikassa on normaalia rauhallisempaa eikä paikalla olevat lapset ja aikuiset kuormitu päivästä samalla tavalla kuin normaalisti. Puhumattakaan siitä, kuinka yleensä lapset tykkää siitä jos saavat ylimääräsen vapaapäivän. Jos siis vanhemmat viitsii omien lastensa takia nähdä sen verran vaivaa että ehkä jopa viitsivät tehdä niiden kanssa jotain tai järjestää sen leikkikaverin. Sitäpaitsi lapset tarvitsee välillä myös semmosta joutenoloaikaa, jollon kerkiää jopa tylsistyä. Jos pienestä pitäen tottuu siihen että aina on jotain ohjattua ja aikataulutettua toimintaa, lapsihan tulee hulluks jos se joutuu joskus puoli tuntia vain odottamaan tai keksimään sitä tekemistä ihan omasta päästä. Mutta kun siitäkin on vanhemmille vaivaa jos lapsi tulee kitisemään tekemisen puutteessa, mieluummin työnnetään se jonkun muun hoidettavaks.
 
ällöä
[QUOTE="tiuku";30817124]
Just huomasin viime kuussa että lasten etu todellakin oli mennä päiväkotiin kun mulla oli harvinainen arkivapaa. Siivosin koko päivän taloa ja tein pienen remonttihomman. Lapset oli viikonloppuna ihan onnessaan kun ensin heräiltiin ihan rauhassa ja sitten riekuttiin pitkin kyliä tekemässä kaikkea hauskaa, eikä aloitettu lauantaita siivoamalla (ja stressaamalla remontista), niinkuin yleensä.[/QUOTE]

Koko päivän siivous tai remontointi on jotenkin ymmärrettävä syy laittaa lapset hoitoon vapaapäivänään. Mutta se, että kahden aikuisen ihmisen on lorvehdittava kotona tai puuhailtava sängyssä koko päivä, menee yli ymmärryksen. En ole koskaan hyväksynyt sitäkään, että nautiskellaan vaikkapa viikon päätteeksi kaikessa rauhassa yhteistä lounasta jossain ja lapset odottavat viimeisinä sulkemisaikaan asti päiväkodilla, että alkaisikohan viikonloppu :( Tuollaistakin olen kuullut tehtävän.
 
"Hömelö"
Perustelujen puutteessa keksitään sitte kääntää huomio ihan johonki muuhun. Ei sillä että mun tarvitsis mitään kellekään selitellä, mutta kyllä mulla on päivän aikana sillon, tällön aikaa istahtaa. Ruokatunnilla, asiakasta odotellessa, kaupan kassajonossa, lapsen leikkiessä kylään tulleen kaverin kanssa jne. Toiset kattoo telkkaria, toiset pelaa nettipelejä tai tuijottaa Facebookia. Mä käyn täällä varsin harvoin, mutta saatan jotain yhtä tai kahta mielenkiintosta keskustelua seurata aktiivisemmin sillon kun tulee siihen sopiva hetki. Mä olen tehny täyden työpäivän, hakenu lapseni hoidosta hyvissä ajoin iltapäivällä, tehny kotihommia ja puuhannu lapsen kanssa. Joten ei, mulla ei ole minkäänlaista huonoo omatuntoa siitä että mulla sillon, tällön päivän aikana on hetki sitä omaa aikaa, mitä kaikki tarvitsee. Mä en vaan pidä lastani päiväkodissa pidempään sen takia että saan rauhassa harrastaa täällä kirjoittelua.
 
"mama"
Meillä ei ole hoitoapua saatavilla eli päiväkoti on ainut paikka missä lapset ovat hoidossa. Minulla ei ole yhtään huono omatunto joskus pitää vapaapäivää ja viedä lapset hoitoon. Lapset eivät ole aivan pieniä, viihtyvät hyvin päiväkodissa, koska siellä on kavereita ja ohjelmaa. Toisinaan jos on vapaapäivä niin lapset on kotona ja valittaa, että ei ole mitään tekemistä kun minun pitää siivota kunnolla, tehdä ruokia pakkaseen ja hoitaa pankkiasioita/soitella pakollisia asioita. Helppo niiden on vinkua joilla on mummolat/hoitoapua saatavilla. Jos sitä ei ole niin päiväkoti on turvallinen ja hyvä paikka. Maksan vielä täydet hoitomaksut. Tiedän perheitä, joissa toinen vanhempi kotona, mutta lapsi käy virikehoidossa päiväkodissa. Ei tätäkään kyseenalaisteta mitenkään, miten minun vapaapäiväni (pakollisine siivouksineen/asioiden hoitoneen) olisi muka vähemmän oikeutettu kuin työttömien, joilla on asioiden hoitoaikaa joka päivä? Ymmärrän toki, että näille työttömien lapsille virikehoito tuo säännönmukaisuutta ja rytmitetyn ohjelman, mitä kotona ei ehkä ole. Mutta kyllä kaikki työssäkäyvät voivat viedä lapsen päiväkotiin ja hoitaa omia asioita, jos näin on kaikkien kannalta parempi ja lapsi viihtyy päiväkodissa. Minun vapaapäivinä lapset tulevat ajoissa päiväkodista kotiin.
 
"Minttu"
Joo. Näkökään vaan sitten osa on niin sisäistäny tän mahdollisuuden pitää päiväkotia lapsiparkkina,et melko turha jauhaa mistään periaatteista ym.
Mulla toki oli monta vuotta lapset vuoropäiväkodissa,jonne ei edes oteta lasta,jos ei ole työtä ja vielpä sellaista(kummalkin vanhemmal),et oikeesti tehdään vuoroja. Viemisaika ja haku ilmoitetaan pari viikkoa etukäteen.Ja listassa lukee "vanhempien työaika" Ei ois tullu mieleenkään huijata vähän asioittenhoitoaikaa. Ja heillä on myös oikeus varmistaa työnantajalta aikojen todellisuus. Kotiin kaupan kautta ja kotihommia tekemään. Harrastuksiin ym. Ja väsynyt lapsi oman työpäivänsä jälkeen kyllä oli ja näitten omien juttujen teko hankalaa. Ennen kouluun menoa mulla oli parikin tarhalaista. Kyllä mä olen aina ajatellu,et päiväkoti mahdollistaa mun työnteon ja sitten on se muu aika,josta jokaisen perheen tars iha selviytyä ilman heitä. En tarkoita,et ilman apua ja tukea.....mutta päiväkodin rooli ei ole mahdollistaa helpotusta vapaa-aikaan.
 
"minna"
Käsittääkseni kyse oli yhdestä päivästä kun sattui mahdollisuus viettää lmiehen kanssa aikaa. Ja minusta, jos Se on muuten mahdotonta, eikä tukiverkkoa ole, on ok viedä lapset hoitoon. Luultavasti kun vuorotyötä tekee näitä vapaa piviä sattuu muutenkin olemaan. Silloin lapset kotiin. Meillä lapset olo 16päivää hoidossa, parhaimmassa tapauksessa vain 12 päivää. Pidin kotona mun vapaa päivät, mutta pari kertaa kun oli esim seuraavana päivä miehen,valmistujaisjuhlat, vein hoitoon jotta sain siivota. Eli jos tästä puhutaan nyt yhdestä poilkeuksesta, mitä pahaa siinä on, että ovat lyhyen päivän hoidossa.
 
"minna"
Sitä en ymmärrä, että vanhemmat vievät aina hoitoon, vaikka,ovat itse kotona. Enkä sitäkään, että yksi lapsi viedään hoitoon, kun toisen kanssa ollaan kotona esim sairastaessa. Enkä sitä perustelua, että on pakko viedä koska tästä maksetaan. Mulle lapsen hyvinvointi menee edelle kun Se raha. Eli olen ehdottomasti sen kannalla, että lapsi pidetään kotona jos mahdollista. Mutta myös perheen hyvinvointiin liittyy pariauhteen hyvinvointi, että joskus on tärkeää saada olla miehenkin kanssa.
 
Vuorotyöläinen
En jaksa kaikkia viestejä kahlata läpi, mutta aloituksen perusteella veisin lapset hoitoon tuolloin.

Ensinnäkin ap on pitkien perhevapaiden jälkeen juuri pari viikkoa sitten palannut töihin. Kyse ei siis ole lapsista jotka eivät koskaan näe vanhempiaan tai saa olla päivää kotona, vaan päinvastoin lapsista jotka ilmeisesti ovat tähän asti olleet kotona ihan jokaikinen päivä.

Toisekseen kyse on vasta päiväkotiin totuttelujaksosta, meillä ainakin päiväkoti erikseen pyysi että ensimmäiset viikot/eka kuukausi pyrittäisiin pitämään lasta hoidossa joka päivä. Vaikka sitten lyhyempiä päiviä, mutta noin säännöllisesti jotta tottuisivat uuteen tilanteeseen nopeammin ja helpommin. Meillä siis tilanne on jatkossa ollut se että lapset ovat olleet hoidossa 2-4 päivää viikossa, yleensä kolme. Ja hoitopäivät ovat yleensä päättyneet jo kl 14-15 aikoihin.

Lisäksi edelliseen viitaten, eli vuorotyöläisenä ap:n lapsilla tulee todennäköisesti jatkossakin olemaan noita arkivapaita. Eli kysymys ei myöskään ole siitä että tämä olisi lasten ainoa mahdollisuus vapaapäivään koko vuonna.

Eli mä veisin lapset hoitoon tuossa tilanteessa, vaikka ihmiset täällä olisivat kuinka eri mieltä. Olen itseasiassa joskus tuosta syystä vienytkin hoitoon. Samoin kuin muista syistä milloin on ollut tarvetta lastenhoidolle. Kuitenkin mun lapset on olleet hoidossa sen 2-4 päivää viikossa ja tämänkin lyhyempiä päiviä. Eli en todellakaan ota vakavasti syyllistämisiä keneltäkään joka työnsä takia pitää lapsiaan hoidossa sen 40h/vko tai jopa pidempään.
 
"minna"
Mä näen kyllä paljon tärkeämmäksi saada viettää mieheni kanssa kahden keskistä aikaa, joka heijastuu positiivisena perheeseen kun Se voi hyvin, kuin Se että siivoan koko päivän ja vien lapset siksi hoitoon. Meillä on nuorin nyt 5v. Ensimmäistä kertaa on ollut mahdollisuuksia päästä mieheni kanssa vaikka syömään kahden kesken ja sanon, että kyllä Se tuo pari suhteeseen niin hyvää. Olis ollut varmaan niin tarpeen silloin kun lapset oli pienempiä, olisi päässyt rauhassa puhumaan aikuisten asioista ja huomioimaan toista paljon paremmin.
 
nojaah
Alkuperäinen kirjoittaja moderniäiti;30817623:
Täälä taitaa olla hyvin rikasta porukkaa kun se 600 kuukaudessa on pieni raha hoidosta meillä siis kaksi lasta hoidossa. Kyllä meillä viedään hoitoon kun siitä joudutaan maksamaan vaikka lapsi olisi kotona.
Minulla on työmatka n. 40km suuntaansa ja julkisilla matkoihin menisi 3-4h päivässä. Olenkin siis päätynyt kalliimpaan vaihtoehtoon ja kuljen omalla autolla: työmatkoihin maksimissaan 1,5h päivässä. Työantajalla ei ole mahdollisuutta tarjota autopaikkaa työpaikan läheltä, joten olen vuokranut sen itse ja maksan 80e/kk autopaikasta. Tämä systeemi on ollut mulla käytössä jo useamman vuoden. Tähän astiin en ole yhtenäkään viikonloppuaamuna tuntenut tarvetta viedä autoa työpaikan viereiseen autohallin, vaikka maksanhan paikasta viikonloppuisinkin. Ymmärrän, että sinä veisit auton viikonloppuisinkin maksamalleen paikalleen, että saisit täysin vastinetta rahoillesi? tse maksan mahdollisuudesta ja käytän tarpeen mukaan ;)

Sama juttu on päiväkodin kanssa. Sinä laitat lapset hoitoon, koska olet maksanut hoidosta. Mina maksan, jotta saan lapseni tarvittaessan (eli töissä käynti) hoitoon.
 
"..."
Sisareni on lastentarhanohjaaja. Hän näkee viikoittain perheitä, ketkä tuovat lapsiaan hoitoon, vaikka vanhemmat ovat vapailla. Mitä tästä seuraa? Lapset ovat väsyneitä, kiukkuisia ja turhautuneita.
Miksi? Koska päiväkoti on lapsille työtä. Päiväkodissa leikitään, ulkoillaan, askarrellaan. Se on lapselle sama asia, kun aikuiselle 8h työpivä. Lapsetkin tarvitsevat lepoa, aivan kuten aikuiset.

Sääliksi käy lapsia ketkä ovat jatkuvaan päiväkodissa, vaikka vanhemmat ovat vapaalla...
Vaikka ei sillä, jokainen tekee mitä lystää..
 
Tulevaisuutta
Pitkällä tähtäimeillä ajateltuna lapsilla on paljon mukavempaa kun on omille lapsille isovanhemmat samassa osoitteessa. Jotkut hurjat vielä tykkäisi olla sen saman kumppanin kanssa loppuelämänsä eikä katsella uutta seuraksi. Noh, jotkut taas eivät halua sitä kumppania mutta lasten vuoksi helpompi kestää sitä kunnes..

Sitä ennen kaikenmaailman tuet säästyvät kun mahdollisimman moni pysyy ydinperheenä eikä eroa, ei edes silloin kun lapset eivät enää vanhempiaan kaipaa ja pari huomaakin ettei enää ole mitään yhteistä. Kun on lasten syntymän jälkeen eletty vain lapsille. "Ei me tarvita mitää höpöhöpö yhteistä aikaa. Lapset on tärkeintä, seksiä ehtii harrastamaan sitten vanhana" jne. Kaikki parit tuttavapiirissäni ovat eronneet noiden kuuluisien laudahdusten jälkeen. :/
En puolusta lasten tyrkkäämistä päikkyyn kokonaan mutta silloin tällöin arkivapaat tai jopa peräti yhteinen vkonloppu tekee useille vanhemmille hyvää. Tietysti jos kumpikaan ei aikuisten seuraa kaipaa keskenää yhtään niin sitten olkoot vain lapsien kanssa. Eihän kaikki mm.äänekästä seksiä keskellä päivää tai yhteistä lounasta kaksin puolison kanssa pidä merkityksellisenä mutta joku pitää. Sallittakoon se silloin. :)
Ennenvanhaan lapset olivat paljon ja pidempiä aikoja "lomilla" kesät ja koulujen lomat. Eivät toki kaikki mutta.. noiden lasten vanhemmat ovatkin vielä yhdessä onnellisesti jostain kumman syystä.

Erilaisia ihmisiä löytyy. Joku "latautuu" lapsistaan vain ja toinen tarvitsee hetkensä aikuista seuraa. Kolmas tarvitsee täysin yksin aikaa "latautuakseen" pois perheen parista. Kaikki on ok tapoja!

Pitäkää oikein mukava arkivapaa, ap! Tehkää mitä ikinä lystäätte! :)
 

Yhteistyössä