Miten mä oppisin hankkimaan ystäviä aikuisena

En oikein edes itse tajua missä se oikein tökkii. Työpaikalla juttu luistaa sekä työkavereiden, että vakituisten asiakkaiden kanssa ja ilmapiiri on hyvä ja välit kunnossa. Ja samoin on harrastuksissa.

Mutta jotenkin en vaan osaa luoda sitä kontaktia kenenkään kanssa, millä muuttaisi sen työ- tai harrastustuntemisen myös muuta elämää koskevaksi kaveruudeksi tai jopa ystävyydeksi.

On se tietysti myös todettava, että eipä kukaan noissa porukoissa ole myöskään osoittanut mitään intoa tutustua minuun sen paremmin, mutta toisaalta taas, en ole erityisen hyvä "lukemaan" ihmisiä, joten jokin juttu on saattanut jäädä minulta huomaamatta.

En vain osaa päättää, että onko tilanne vain se, että muut odottavat minun olevan se aloitteellinen osapuoli, vai onko se vain nyt niin, että jos minun kanssani haluttaisiin ystävystyä, niin huomaisin sen kyllä.

 

Itse tutustun helposti uusiin ihmisiin ja saan kavereita nopeasti mutta ystävystyminen kestää kauemmin. Toki määrittelen ystävän sellaiseksi johon voi luottaa, jolle voi kertoa mitä vain ilman arvostelua ja jonka kanssa on tosi mukavaa viettää aikaa ja tehdä mitä vain.

Suosittelen että aloitat vain juttelemaan jotain omasta elämästäsi ja katsot jatkaako toinen juttua. Usein ihmiset ovat avoimempia kun joku toinen on ensin avoin

 

Pitää pyytää toista ulos tietty. Mä tapasin aikuisiällä parhaan ystäväni töissä ja pyysin häntä lähtemään kanssani juuri avattuun homobaariin. Koska hän ei pitänyt pyytöä yhtään omituisena niin tiesin, että meillä tulee synkaamaan todella hyvin.

Mä muutenkin rohkeesti vaan pyydän uusia ihmisiä lähtemään mun kanssa ulos.

 

Mulla on vähän sama ongelma, tuttavuudet jäävät tuttaviksi. Toivon niin kovasti uusia ystäviä koska läheisiä ystäviä minulla ei ole kuin yksi Tuntuu että kaikilla muilla on jo tiivis kaveriporukka eivätkä kaipaa uusia ystäviä....

Puuhippa, kiitos vinkistä, tuota voisi kokeilla! Jos saan kerättyä rohkeutta moiseen....

 

Mulla taas on ongelmana se, että muutin mieheni luokse hänen kotipaikkakunnalleen, jossa hän tuntee kaikki ja minä en ketään. Opiskelen päivät pitkät neljän seinän sisällä, eli en ole töissä ja harrastusmahdollisuuksia on tosi vähän jos ollenkaan. Ihana työpaikka, jossa oli mahtavia työkavereita jäi 300 kilometrin päähän, ja lähimmät ystävät asuvat 160 kilometrin päässä. Olen suhteellisen ujo, joten tutustuminen on vaikeaa, mutta toisaalta tutustumisen jälkeen saan todella helposti ystäviä, kun olen niin puhelias. Kun nyt vain pääsisi siihen tutustumisvaiheseenkaan...

 

Sitä pitää vissiin vaan jutella kovasti ja yrittää löytää samanhenkistä seuraa.helppoa se ei aina ole-tiedän kokemuksesta