Monet unohtavat kuinka suuri turva lapselle on vanhemman kuollessa että saa uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, ja siihen että niin oli vain tarkoitettu. Kaikista parasta olisikin lapsen kysyessä kuolemasta, että kerrottaisiin että kukaan ei tiedä täysin varmasti kaikesta elämään ja kuolemaan liittyvistä asioista, jotku uskoo taivaseen, jotku usko että ei tapahdu mitään jne. Pääasia olisi etä lapselle jäisi toivo, jota käyttää pahimman tuskan ylipääsemiseksi jos sattuisi niin että molemmat vanhemmat kuolisivat. Kyllä lapsi varmasti aikuistuessaan osaisi sitten itse löytää ne omat maailmankatsomukset, vaikka hänelle satunnaisesti jumalasta olisikin puhuttu.
Mutta niin nykyään on vähän "trendinä" ateismi, tai älkää käsittäkö väärin, enemmänkin trendinä käyttää ateismia siihen että antaa tietynlaisen vaikutelman itsestään. Itselläni ei henkilökohtaisesti kiinnosta uskooko joku kristinuskon jumalaan, johonkin muuhun jumaluuteen, tai ei jumalaan ollenkaan. Minun silmissä asiastaan vaahtoava ateisti on yhtä kamala kuin ovikelloa soitteleva jehovantodistaja. Pitäisi osata antaa tilaa ihmisille etsiä itse vastauksia elämän hankaliin kysymyksiin, ja kyllä jopa hyväksyä se että joku uskoo siihen että jumala varjelee meitä kaikkia. Ne ovat monesti henkireikiä ihmisille. Ei se ole minulta pois jos joku kokee löytäneensä uskosta sielunrauha, tai löytäneensä sen ilman uskoa.