Suolatonta voita ei moni tee... Millä noista on alkuperäislehmistä on rasvapitoisin maito? Katsos, reilu vuosi sitten
MT uutisoi:
"Voin maailmanmarkkinahinta on kiivennyt jo vuoden hurjaa tahtia. Samanlaista meno on ollut Euroopassa. Viime kesänä voikilo maksoi meijerin portilla 2,5 euroa, ja heinäkuussa EU:n keskihinta ylsi jo 5,89 euroon, komission Milk Market Observatory kertoo.
Edellinen ennätys on vuodelta 2012. Silloin voikiloa kaupattiin hieman yli neljän euron kilohinnalla.
Keskihinta kätkee taakseen isoja eroja jäsenmaissa. Isojen tuottajamaiden kärkipaikkaa pitää
Saksa, missä voin kilohinta on noussut jo 6,5 euroon.
Maidon tuottajahinta on noussut myös, ja nousu nojaa pitkälti voihin. Myös tavallisen maitojauheen hinta on vahvistunut, mutta ei likikään voin tahtiin. Rasvattoman maitojauheen hinta mataa pohjalukemissa.
Voita ei ole korkeasta hinnasta huolimatta riitä varastoon. EU:n lyhyen ajan ennusteen mukaan voin tuotanto alenee tänä vuonna 3 prosenttia. Vielä keväällä maidosta kannatti tehdä juustoja voin sijasta, mutta nyt hintasuhteet puoltavat jo voita."