NinaTT! Kerrohan, miksi lasta ei saisi kiittää, kehua ja kannustaa?

Mä käsitin NinaTT:n kirjoituksen niin, että lasta ei pidä kiittää siitä nenänniistotaidosta edes silloin kun se on juuri opittu, koska kaikki muutkin lapset oppivat sen keskimäärin samaan aikaan. Ei kai kukaan kehukaan koko ajan kaikesta (esimerkkinä jo aiemmin mainitsemani paidan päälle pukeminen; silloin kun nyt 3,5-vuotiaani oppi taidon kovan ähellyksen ja yrittämisen päätteeksi, kehuin häntä siitä, mutta en tietenkään enää, kun taito on automaatistunut).

Näin mäkin asian käsitin. Eli NinaTT:n oppien mukaisesti lasta ei saa kehua vaikka se opittu taito olisi sille lapselle uusi koska sen lapsen pitäisi ilmeisesti jotenkin jo ymmärtää, että kaikki hänen ikäiset oppii tämän ja se ei ole taito eikä mikään vaan jokapäiväinen arkinen toiminto. Aika paljon vaadittu n. 1-3-vuotiaalta.

Ja lasta ei saa kehua, kun joku kysyi mitä haittaa siitä on, sen takia et lapsi tulee riippuvaiseksi niistä kehuista. Eli tekee ne asiat muka vain sen takia et saa kehuja eikä sen oppimisen ja tekemisen ilosta.

:attn:

 

NinaTT:n lapsi on vielä niin pieni et toisaalta ymmärrän et NinaTT ei ole vielä joutunut sellaiseen tilanteeseen et lasta pitäisi kehua. Mutta tasantarkkaan sellaisia tulee ja saa olla aika kylmä äiti joka ei lastaan siinä tilanteessa kehu. Esimerkiksi poika tuli tänään aamulla mua hakemaan huoneeseensa johon oli rakentanut pitkä ja monimutkaisen junaradan. On tehnyt näitä ratoja ennenkin eikä se kuitenkaan ole 3-vuotiaalta mitenkään tavattoman loistava suoritus Mutta poika itse oli niiin ylpeä ja innoissaan aikaansaannoksestaan. Jälleen kerran. Joka kerta kun poika saa tehtyä hienon radan on hän yhtä ylpeä ja innoissaan siitä. Ja minähän kehuin. Rata oli upea, poika taitava ja äitikin ylpeä. Eikä onnellisempaa pientä miestä varmaan maailmasta löytynyt.

Jos mä olisin sen sijaan sanonut vaan, joo oot sä tällaisia ennenkin tehnyt, melko tavanomainen suoritus sun ikäiseltä pojalta, niin miltähän sä luulet et pojasta olisi tuntunut? Eikö arkipäiväisistä asioista saa olla ylpeä ja iloinen?

Jos NinaTT on paikalla, voisiko vastata?

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

 

Mun mielestä näissä marginaaliryhmien kasvatustavoissa, kuten kehumattomuus ja sukupuolikriittisyys, on se hankala puoli, että koko muu maailma kehuu ja omaa selvän sukupuolen.

Miten lapsi pystyy sopeutumaan maailmaan, joka noudattaa täysin päinvastaisia tapoja kuin mitä on kotona oppinut?

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

No kun sä et saa. Sehän olisi lapsen käytöksen muokkaamista ja sitä ei saa tehdä. Sun pitää selittää ja kertoa lapselle miten kannattaa toimia ja lapsi päättää itse haluaako hän niin toimia vai. Muistakaa, että lasta ei saa myöskään kieltää Lapsen pitää ITSE oivaltaa, että juokseminen on kivaa, oppiminen kannattaa ja et kotitöihin osallistuminen vaan kuuluu osana elämää.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

Mäkin haluaisin tietää ne keinot, millä lapsen saa innostumaan näistä kaikista pakollisistakin asioista, jos ei kehumalla? Mä en tiedä ollaanko meidän perheessä vain niin tyhmiä ja peruslaiskoja ettei meillä lapsilla eikä aikuisillakaan tahdo motivaatio riittää ilman positiivista palautetta. Ehkä me vain ollaan niitä "ei normaaleja" yksilöitä.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

Liikaa vaatimuksia lapselle, minun mielestäni. Ihan jo siitä alkaen, että onnistumisen tunnehan ei ole sisäsyntyinen, vaan se syntyy ja sisäistetään pikku hiljaa, kun lapsi peilaa tekojaan aikuisten reaktioihin. Alunperinhän onnistumisesta seuraava hyvänolontunne syntyy siitä, kun lapsi huomaa aikuisen ilahtuvan lapsen teosta/toiminnasta ja reagoivan siihen positiivisesti (hymy, kehut, halaaminen jne.). Vähitellen lapsi oppii muistamaan tämän aikuisen reaktiosta syntyvän mielihyvän ja liittää sen suoraan onnistuneeseen toimintaan.

 

Mä olen taas sitä mieltä et kehuminen on hyvästä ja kiva että lapsi oppii arvostamaan sanallista arvostusta ennemmin kuin että aina kun on on tehnyt jotain niin tungetaan rahaa. Mä en esim ymmärrä sitä että todistuksesta annetaan rahaa numeroiden perusteella, lapsilla saattaa olla kuitenkin lahjakkuudet eri aloilla, toinen matematiikassa ja toinen on vaikka hyvä temppuilemaan pyörällä mut sitä pyörällä temppuilijaa ei arvostettaisi koska sitä ei opeteta koulussa. Sanallisesti kehumalla on helpompi arvostaa kaikenlaisia taitoja tasapuolisesti ja sit kun muksut menee työelämään niin ei sielläkään bonuksia saa jokaisesta tekemästään hienosta työstä mut pomolta voi aina saada kehut.

 

En ehtinyt lukea koko ketjua, mutta mun mielestä kehumisella on tärkeä tehtävä lapsen kasvussa. Lapsi tuntee olevansa taitava ja arvostettu. Lapsi myös tykkää siitä, että saa vanhempansa iloiseksi. Tavan kiittää ja kannustaa voi kyllä suhteuttaa lapsen ikään, luonteeseen ja sukupuoleen. Potalle pissaajaa voi kiitellä liioitellusti mutta isompi lapsi ymmärtää, jos äiti tai isä liioittelee.
JOSKUS se liioiteltu kiittely ja kehuminen voi olla peräisin vanhemman huonosta omastatunnostakin. Esim jos on paljon poissa lasten luota tms, niin sitten kehuu lasta ylisanoin, että lapsi leppyisi. Tai se kehuminen voi olla tapa näyttää omaa rakkauttaan esim. isovanhemmilla.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

Mäkin haluaisin tietää ne keinot, millä lapsen saa innostumaan näistä kaikista pakollisistakin asioista, jos ei kehumalla? Mä en tiedä ollaanko meidän perheessä vain niin tyhmiä ja peruslaiskoja ettei meillä lapsilla eikä aikuisillakaan tahdo motivaatio riittää ilman positiivista palautetta. Ehkä me vain ollaan niitä "ei normaaleja" yksilöitä.

No sehän siinä juurikin on kun mitään keinoja ei ole, tai siis ei saa olla. Samaahan NinaTT on ennenkin puhunut et lasta ei saa kieltää vaan lapselle pitää selittää miten hänen kannattaisi toimia ja luottaa siihen et lapsi on tarpeeksi fiksu toimiakseen omaksi parhaaksi. Samasta syystä lasta ei saa kehua koska lapsen pitää itse, ilman vanhemman ohjausta, oivaltaa ja haluta. Noi pakolliset asiat kuuluu samaan kategoriaan. Lapsen pitää vaan itse keksiä et ne on sellaisia et ne kuuluu tehdä. Kai se olisi sitten se mallina, esimerkkinä toimiminen? Muistakaa nyt et Ninan lapsi on vasta 1v Sen ikäisen kanssa "järkeily" ja "selittely" on vähän eri asia kun 3v:n tai 7v:n kanssa

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

Liikaa vaatimuksia lapselle, minun mielestäni. Ihan jo siitä alkaen, että onnistumisen tunnehan ei ole sisäsyntyinen, vaan se syntyy ja sisäistetään pikku hiljaa, kun lapsi peilaa tekojaan aikuisten reaktioihin. Alunperinhän onnistumisesta seuraava hyvänolontunne syntyy siitä, kun lapsi huomaa aikuisen ilahtuvan lapsen teosta/toiminnasta ja reagoivan siihen positiivisesti (hymy, kehut, halaaminen jne.). Vähitellen lapsi oppii muistamaan tämän aikuisen reaktiosta syntyvän mielihyvän ja liittää sen suoraan onnistuneeseen toimintaan.

Mä oon täysin samaa mieltä. Liikaa vaadittu pieneltä ihmiseltä. Mutta siihen tämä perustuu jos oikein käsitin mitä NinaTT tarkoitti. Että lapsi on oikeesti sisäsyntyisesti fiksu ja järkevä. Et lapsella itsellään on kyllä kyky ymmärtää jo pienestä mitä kannattaa tehdä ja miten kuuluu toimia jne, pitää vaan antaa lapselle itselleen mahdollisuuden toteuttaa se, ilman vanhemman ohjausta ja muokkausta.

 

Ja jos lasta ei "saa" kehua, miten sille sitten osoitetaan, että piirustus oli hieno, juoksukilpailun voitto upea asia, että on mukavaa, kun lapsi osallistuu kodin töihin jne.

Minäkin haluan tietää? Miten se osoitetaan että ne kaikki on myönteisiä asioita?

NinaTT:hän vastasi tuolla et lapsen pitää itse oivaltaa et onnistuminen on kivaa. Uuden oppiminen on kannattavaa ihan vaan uuden oppimisen riemusta. Kotitöitä kuuluu tehdä. Samoin vaatteiden pukeminen, itse syöminen ja nenän niistäminen, on perustaitoja joita jokainen osaa. Lapsen pitää myös ymmärtää mikä on ikätasolleen sopiva taito ja ymmärtää olla että on vaan kehittynyt muiden tavoin. Että hänen taito ei ole mitenkään erityinen. Sä et saa kannustaa lasta tekemään mitään, vaan lapsen pitää itse haluta tehdä sitä.

Mäkin haluaisin tietää ne keinot, millä lapsen saa innostumaan näistä kaikista pakollisistakin asioista, jos ei kehumalla? Mä en tiedä ollaanko meidän perheessä vain niin tyhmiä ja peruslaiskoja ettei meillä lapsilla eikä aikuisillakaan tahdo motivaatio riittää ilman positiivista palautetta. Ehkä me vain ollaan niitä "ei normaaleja" yksilöitä.

No eihän kaikista töistä tarvitse innostuakaan, mutta silti ne on jonkun tehtävä. Tulee siitä kiitosta tai ei.
Vaikka kuinka paljon kehuisin lastani, kun hän on tiskannut tai siivonnut lelunsa, niin en usko että hän siitä oppii tykkäämään. Eikä hän varmasti jatkossa tiskaa tai siivoa ainoastaan sen takia, että MINÄ KEHUISIN häntä siitä. Vaan siksi koska minä KÄSKEN.

Mutta näiden oppien mukaan sä et saa myöskään käskeä Koska jos lapsi ei nouda sun käskyä, niin siitä pitäisi seurata rangaistus? Eikö? Ja lastahan ei saa kieltää tai rangaista. Eli sun olisi pitänyt osata jo ihan vauvasta saada lapsi itse tajuamaan et hänen kannattaa ja kuuluu toimia noin (eli tiskata) joten nyt isompana hän sitten toimisi niin, ihan oma-aloitteisesti, ilman kiitosta, ilman käskyä, vaan koska hän itse on päättänyt et niin kuuluu toimia Ja muistan tässä vaiheessa korostaa et ihan hyvä idea varmasti tällainen kasvatusmalli... siinä vaiheessa kun se sun lapsi on vielä sen alle 1v Eiköhän Ninankin mieli muutu vielä jossain vaiheessa kun lapselle tulee ikää lisää.

 

Mä oon jonkin verran lukenut näitä ei kehuja-ketjuja ja vaikka jotenkin saan kiinni siitä ajatuksesta mitä NinaTT ajaa takaa, niin siltikään en ihan ymmärrä. Siitä olen samaa mieltä, etteivät vanhemmat ole mitään kehu-automaatteja, mutta kyllä meillä lapsia kehutaan, kun jossain onnistuvat tai oppivat uuden asian. Aika karu peruste ja lapsen taitojen vähättelemistä jättää kehumatta siksi että kyllähän kaikki muutkin saman ikäiset asian oppivat-sille lapselle se on kuitenkin ensimmäinen kerta. Ja meillä ei todellakaan kehuta kehumisen vuoksi, mutta jos siihen on aihetta, niin ihan varmasti ja vilpittömästi lapsille se myös ilmaistaan.

Ja jos normaalista kehumisesta puhutaan, niin ei ainakaan meillä lapset asioita kehumisen takia tee-kun uutta oppivat niin kehutaan, mutta kun opitusta tulee tuttua ja tavanomaista, ei kehuja enää tarvita. Esimerkkinä mainittakoon vaikka huoneen siivous. Esikoiselle, kohta 4v., on pienestä asti opetettu että lelut korjataan pois kun leikki loppuu ja kun pienempänä näin toimi, niin kehuttiin miten hienosti osaa siivota. Nyt ei ole enää pitkään aikaan kehuja siivoamisesta tarvinnut, vaan siivoaa itse ja oma-aloitteisesti lelut pois. Siivoaminen ei siis ole millään tavalla riippuvaista siitä, että tuleeko kehuja vai ei, vaan kuten poika itse on monesti todennut:kun välillä siivoaa lelut pois, on kivempi leikkiä. =)

Muutenkin mun mielestä kaikenlainen ääripään hakeminen asiassa kuin asiassa on kaukana hyvästä. NinaTT ei varmaankaan omasta mielestä ääripäässä ole, vaan toimii siten kuten itse kokee hyväksi, mutta varmaankin mun ja monen muun mielestä ajattelutavassa on paljon mustavalkoista. Kyllä meilläkin on nukuttu perhepedissä, on imetetty, kuunnellaan lasta ja ollaan aidosti kiinnostuneita siitä mitä lapsi tekee jne. mutta en mä koe tekeväni siitä mitään ihmeellistä ja erikseen korostettavaa vaan toimivani ihan maalaisjärjellä ja sen mukaan mikä meillä on koettu toimivaksi.

 

Mä oon jonkin verra lukenut näitä ei kehuja-ketjuja ja vaikka jotenkin saan kiinni siitä ajatuksesta mitä NinaTT ajaa takaa, niin siltikään en ihan ymmärrä. Siitä olen samaa mieltä, etteivät vanhemmat ole mitään kehu-automaatteja, mutta kyllä meillä lapsia kehutaan, kun jossain onnistuvat tai oppivat uuden asian. Aika karu peruste ja lapsen taitojen vähättelemistä jättää kehumatta siksi että kyllähän kaikki muutkin saman ikäiset asian oppivat-sille lapselle se on kuitenkin ensimmäinen kerta. Ja meillä ei todellakaan kehuta kehumisen vuoksi, mutta jos siihen on aihetta, niin ihan varmasti ja vilpittömästi lapsille se myös ilmaistaan.

Ja jos normaalista kehumisesta puhutaan, niin ei ainakaan meillä lapset asioita kehumisen takia tee-kun uutta oppivat niin kehutaan, mutta kun opitusta tulee tuttua ja tavanomaista, ei kehuja enää tarvita. Esimerkkinä mainittakoon vaikka huoneen siivous. Esikoiselle, kohta 4v., on pienestä asti opetettu että lelut korjataan pois kun leikki loppuu ja kun pienempänä näin toimi, niin kehuttiin miten hienosti osaa siivota. Nyt ei ole enää pitkään aikaan kehuja siivoamisesta tarvinnut, vaan siivoaa itse ja oma-aloitteisesti lelut pois. Siivoaminen ei siis ole millään tavalla riippuvaista siitä, että tuleeko kehuja vai ei, vaan kuten poika itse on monesti todennut:kun välillä siivoaa lelut pois, on kivempi leikkiä. =)

Muutenkin mun mielestä kaikenlainen ääripään hakeminen asiassa kuin asiassa on kaukana hyvästä. NinaTT ei varmaankaan omasta mielestä ääripäässä ole, vaan toimii siten kuten itse kokee hyväksi, mutta varmaankin mun ja monen muun mielestä ajattelutavassa on paljon mustavalkoista. Kyllä meilläkin on nukuttu perhepedissä, on imetetty, kuunnellaan lasta ja ollaan aidosti kiinnostuneita siitä mitä lapsi tekee jne. mutta en mä koe tekeväni siitä mitään ihmeellistä ja erikseen korostettavaa vaan toimivani ihan maalaisjärjellä ja sen mukaan mikä meillä on koettu toimivaksi.

:flower: :flower: :flower: Kuin mun kirjoittamaani tekstiä! JUURI NÄIN meilläkin .

 

Minä en ole ennen käsitellyt tätä kehumis-asiaa, mutta huomaan toimineeni aika samalla lailla kuin mitä ninaTT tässä kertoo. Meillä jokainen perheenjäsen on arvostettu ja jokainen osallistuu. Siitä ei erikseen kiitellä ja kehuta. Jos mieheni kehuisi ruokiani joka ilta, ihmettelisin. En minäkään kiitä häntä työssäkäymisestä. Hän nauttii töistänsä ja minä nautin kodinhoitamisesta. En minä sitä mieheni vuoksi tee vaikka miehenikin siitä hyötyy. Samoin lapseni siivoavat jälkensä itsensä takia. Eivät sen takia, että minä en pidä sotkusta. Jos minä kiittäisin heitä omien töidensä tekemisestä, kokisin asettavani itseni heidän yläpuolelle. Ikäänkuin kaikki mitä he tekevät, he tekevät minun takiani.

Meille tämä sopii oikein hyvin. Palautetta sanoisin kuitenkin antavamme tarpeen tullen. Emme kehu ja kiitä kehujen ja kiitosten takia. Sen sijaan annamme palautetta tarpeen tullen. Mieheni voi joskus sanoa, että minä pidän lasagnesta jos olen laittanut sitä. Tai lapset sanovat kaupassa, että tehdään taas sitä perunaporkkanamuusia. Joskus toisin päin: Äiti, voitaisiinko syödä jotain muuta ku kaalilaatikkoa? Minä saatan sanoa lapselle, että minua sattuu korviin jos hän huutaa niin kovaa. Leikit hiljenevät. Vanhin lapsista lukee jo: Pyydän häntä usein lukemaan pikkuveljelleen iltasadun. Näin hän kokee itsensä ja taitonsa tarpeelliseksi (ja sitä hän onkin minun laittaessa nuorinta sänkyyn!) ilman kehuja.

En siis näe miten meidän perheessä tarvittaisiin kehuja kehujen vuoksi. Me puhumme suoraan. Jos lapset haluavat makaronilaatikkoa useammin, he sanovat "äiti, syödään makaronilaatikkoa useammin." Jos minä haluan mieheni auttavan pyykkien kanssa, pyydän häntä auttamaan. Arvostamme toisiamme ja näytämme sitä monella eri tavalla. Kehut tuntuisivat ainakin omasta mielestäni vähän falskeilta.

Minä koen tämän asian ihan eri tavalla. Mainitsit, että pidät kotitöistä, eikä sinua sen vuoksi tarvitse kiittää. Luulen että en ole ainoa, joka ei kotitöistä erityisesti pidä, eikä todellakaan tee kotitöitä sen takia, että nauttii siitä, vaan ne ovat välttämättömiä. Ja onhan ihmiselämässä monia asioita, jotka ovat välttämättömiä vaikkei niistä erityisemmin pitäisikään. Kyllä siinä vaiheessa kun on siivonnut, tehnyt ruokaa ja pessyt pyykkiä koko päivän, se kiitos on ihan tervetullut ja ihana asia. Kyllä esim ne kotityötkin näin aikuisella tulevat vastenmielisemmiksi, jos ei koskaan niistä edes kiitosta saa, eikä kukaan sitä arvosta.

Miksei sama pätisi myös lapsiin? Jos ei pidä paidan pukemisesta ja on mukavampi olla alasti, miksi pitäisi edes opetella pukemaan, jos ei saa siitä tekemisestä itsestään mitään iloa? Miksi pitäisi opetella solmimaan kengännauhat, kun voi vetää ne kumpparitkin jalkaan, jos ei nauhojen solmimisesta pidä? Miksi pitäisi opetella ajamaan ilman apupyöriä, jos ne kerran siihen pyörään saadaan kiinnitettyä? Miksi pitäisi siivota oma huone, kun siinä sotkussakin on ihan kiva leikkiä? Niin, tässä vaiheessa tulee ne kehut, kannustukset ja kiitokset tarpeeseen. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että kaikki lapset rakastaa kengännauhojen sitomista ja kaikkia lapsia oikeasti häiritsee se sotku siellä huoneessa?

 

Siis mikä tuosta ninaTT:n lapsesta kasvaa kun sitä ei saa kieltää eikä kehua ja mitä muuta hullutusta vielä keksii... Lapsiparka...

 

Siis mikä tuosta ninaTT:n lapsesta kasvaa kun sitä ei saa kieltää eikä kehua ja mitä muuta hullutusta vielä keksii... Lapsiparka...

vapaa kasvatus jossa joutuu itse toteamaan kuin ihanaa onkaan kun sänky on pedattu ja huone näyttää siistiltä..kyllä kyllä.
15vuotiaana: oi että tää olut maistuu hyvälle ja maailmaki näyttää paremmalta paikalta näin hetkisen...

 

Se pointti sijaitsee jotakuinkin siinä, että sä teet sen lapsen riippuvaiseks niistä kehuista. Ihan ku se ei olis hieno saavutus ilman kehuja. Ja lapselle olis tärkeempää, että joku osoittaa kiinnostusta ku sanoo sen auttomaattisen "oi, ompa hieno..."


Kannustaminen on mun mielestä vähän eri asia ku kehuminen. Samoin kiittäminen tietyissä tapauksissa. Jos mä pyydän jotain ja saan sen, niin sanon kiitos. Se on sellanen käytöstapa jonka haluan näyttää tytölle. Sen sijaan jos tyttö vaikka siivoaa jälkensä leikkiensä jälkeen, niin en mä kiitä tai kehu. Se on sille ilmeisesti aika itsestään selvyys, että ne tölkit menee takasin omalle hyllylleen sen jälkeen ku on niitä lainannu Kannustamistakin on monta eri muotoa.

Mutta siis jos lasta kehuu yrittääkseen muokata hänen käyttäytymistään, niin motiivi on väärä ja tulos saattaa olla joku muu ku toivottu. Jos kehuu "hyvää" käytöstä niin se on sama ku rankaisee huonoa käytöstä. Yrittää manipuloida lapsen käyttäytymismalleja.

Jotain tohon suuntaan. Ymmärsitkö yhtään? Tuli vähän sekavasti.

No itsestään selvyyksistä ei tarvikkaan kehua. Mutta esim siinä vaiheesa kun lapsi vasta opettelee juurikin sitä huoneen siivousta kannustus, kehu ja kiittäminen on tarpeellista.
Myöhemmin sen voi jättää pois. Siitä asiasta.

Kyllä minä ainakin nautin siitä silmien loisteesta minkä saan palkinnoksi kun jostain asiasta kehun tai kiitän. Tyyliin "hienosti tehty" "kiitos" "ompas hieno piirustus/maalaus/askartelu"..

 

Mitä ihmeellisimpiä kasvatusteorioita ja -metodeja sitä keksitäänkin Ja lapsi-parat ovat sitten niitä koekaniineita jotka tulevaisuudessa kärsivät ja näyttävät tuloksen :/
Jokainen kaipaa hyväksyntää vaikkapa sitten kehujen muodossa, mutta sellaisessa muodossa että sen todella kokee hyväksynnäksi, ja jos siitä jää paitsi, elämä ei tule olemaan koskaan eheää. Viimeistään murkkuikäisenä sitä hyväksyntää aletaan hakea vääristä paikoista ja koskaan se aukko ei täyty, kun lapsena ei ole kokenut tulleensa kehutuksi.
On suurempi haitta, että saa liian vähän kehuja kuin että saisi niitä liikaa! Kehut eivät lihota!

Onneksi suurimmalla osalla taitaa olla oma järki päässä. Kirjoja ja opuksia voi kyllä lukea, mutta on eriasia miten orjallisesti ne opit ottaa käyttöön elämässään!

En tiedä mitään vaistovanhemmuuden teorioista, mutta jos maalaisjärjellä ajattelee, on aidon kehun antaminen juuri sitä vaistovanhemmuutta jolloin toimitaan vaistomaisesti niin kuin vanhemman kuuluu.

 

En aina ole ollut poppaliinan kanssa samoilla linjoilla, mutta tässä ketjussa hän on ollut todella hyvä ja hänen kommenttinsa myös!

 

En aina ole ollut poppaliinan kanssa samoilla linjoilla, mutta tässä ketjussa hän on ollut todella hyvä ja hänen kommenttinsa myös!

Kiitos kehuista, tuo teki gutaa sielulle

 

Ikävä kyllä en kerennyt lukea, kuin osan ketjusta, kun aika aika jo loppui. Hyviä, mielenkiintoisia kirjoituksia Nina TT (tms.). Oli ilo lukea! Sisäistin mielestäni kirjoituksiesi pointin aika hyvin ja melkoisen samoilla linjoilla olen vaikka taidankin kehua sanallisesti lapsiani sinua enemmän. Mutta, täytyy muistaa, että kehuja on monenlaisia. Ei lapsi tarvitse aina sitä sanallista kehua. Hyväksyvä katse ja kosketuskin on kehuja. Samoin läsnäolo ja kiinnostuneisuus lapsen tekemisistä. Rakastaminen ja halaus. lapsen hyväksyminen sellaisenaan kun hän on. Jokaisella on omat tapansa ja menetelmänsä kehua. Positiivinen palaute tavalla tai toisella on kehumista. Sanallisen palautteen voi antaa sadalla eri tavalla vahvistaen lapsen itsetuntoa, ihan ilman valehtelemista ta ylikehumista.

Ok, täysin sekavaa tekstiä, kun ei kerkeä ajatus kulkea kirjoittamisen perässä. Hyviä ajatuksia kuitenkin tässä ketjussa. Pähkäiltävää

 

Ikävä kyllä en kerennyt lukea, kuin osan ketjusta, kun aika aika jo loppui. Hyviä, mielenkiintoisia kirjoituksia Nina TT (tms.). Oli ilo lukea! Sisäistin mielestäni kirjoituksiesi pointin aika hyvin ja melkoisen samoilla linjoilla olen vaikka taidankin kehua sanallisesti lapsiani sinua enemmän. Mutta, täytyy muistaa, että kehuja on monenlaisia. Ei lapsi tarvitse aina sitä sanallista kehua. Hyväksyvä katse ja kosketuskin on kehuja. Samoin läsnäolo ja kiinnostuneisuus lapsen tekemisistä. Rakastaminen ja halaus. lapsen hyväksyminen sellaisenaan kun hän on. Jokaisella on omat tapansa ja menetelmänsä kehua. Positiivinen palaute tavalla tai toisella on kehumista. Sanallisen palautteen voi antaa sadalla eri tavalla vahvistaen lapsen itsetuntoa, ihan ilman valehtelemista ta ylikehumista.

Ok, täysin sekavaa tekstiä, kun ei kerkeä ajatus kulkea kirjoittamisen perässä. Hyviä ajatuksia kuitenkin tässä ketjussa. Pähkäiltävää

Jus näin, kehuminen ei aina tarkoita, että sanotaan onpa nätti piirustus tai osaatpa ajaa hienoti fillarilla yms, vaan se on paljon ilmeitä ja eleitä yms. Ja mielestäni, jos ei kehu lapsen suoritusta vaihtoehtona on "ei mitään", joka tarkoittaa kylmyyttä ja väliinpitämöättömyyttä lasta kohtaan.

Nyt olisi kiva tietää, mitä on ihan oikeasti se kehumattomomuus, jota nina77 tarkoittaa.