nyt kun on haukuttu ne vieraat siellä koiraperhleessä, niin haukutaan ne koiran omistajat samoin tein

Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
RAdiossa oli vastikään hyvä keskustelu koira+lapset aiheesta.. siinä sanottiin mm. että koiralle pitää opettaa se että kaikki perheenjäsenet jo ihan vastasyntyneestä vauvasta lähtien on sen yläpuolella..
näinhän se olla pitäis, mutta kun isossa osassa koiraperheitä se on just niin, että koira on ylinnä ja sitten vasta muut.
 
anni*
ja jos joku olis tullu silloin sanomaan (kun meillä oli vielä koira/koiria) että koiramme pitää laittaa eri huoneeseen niin olisin taatusti näyttänyt sille vieraalle ulko-ovea! en käsitä miks jonkun vieraan pitäis olla niin kuningas et toisten perheen jäsen pitäis teljetä johonkin muualle, ainakin jos koira ei pure tai edes murise!!
ja sitä paitsi meidän koirat olis ainakin haukkunut tai raapineet ovea kun eivät ole tottuneet (siis eivät olleet tottuneet) että ne teljettäis johonkin eri huoneeseen.
ja allergia-oireet eivät häviä vaikka ei sitä koiraa tai kissaa henk.koht edes näe...
 
mm
Alkuperäinen kirjoittaja aamukasteen raikastama etana:
ei se koira siitä vahingoitu, jos se hetkeksi laitetaan eri huoneeseen tai kesällä ulos kyseisissä tapauksissa.
Mihin pihalle? Ei ole omaa pihaa. Meinaatko, että jätän narun nokkaan tien poskeen? No en tosiaan.

Ymmärrän kyllä pointtia, mutta ärsyttää pieni oletus, että kaikilla olis sitä tilaa ja pihaa. Monet asuvat esimerkiksi yksiössä..vessaanko se koira sullotaan?

Eiks ois parempi nähdä josain muualla, jos ihan kamalasti pelkää koiria? Eiväthän kaikki esim. lapsettomat perheet (siis en tarkoita välttämätä lisääntymiskyvyttömiä, vaan niitä ei ole vielä) halua lapsiperheisiin mennä kyläään..vaan sovitaan ne tapaamiset muualle, ettei ne lapset kilju ym. Ihan näin näkökulmana ;)

Ite voin laittaa koiran huoneeseen, jos se jotain häiritsee. Mutta ei ees koiranpelkääjät ole tätä toivoneet. Olen vain sanonut, että ole niinkuin et koiraa näkisikään. Ja koira sitten kyllä ymmrätää, et ei tää oo semmonen, joka rapsuttaa. Koiranki voi komentaa pois/muualle.
 
tätä peesaillen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joo,mä en kans ymmärrä ettei koiranomistajat ymmärrä ettei kaikki niistä hurtista pidä.Itsellä yhdessä kyläpaikassa ärsyttää kun rakki tunkee viereen rapsutettavaksi ja sanonkin suoraan että en välitä ja sit omistajat ihmettelee että kun en pikku jeppeä halua silittää.Onneksi useimmiten kuitenkin laittavat piskit toiseen huoneeseen tai ulos kun ollaan siellä vierailulla.
Peesi. Mahtoikohan ap saada mun kirjoituksesta kipinän? Tuolla toisessa ketjussa jo marmatin sitä, kun eräs tuttu ottaa oman koiransa aina mukaan tullessaan kylään meille.
 
mm
Alkuperäinen kirjoittaja anni*:
ja jos joku olis tullu silloin sanomaan (kun meillä oli vielä koira/koiria) että koiramme pitää laittaa eri huoneeseen niin olisin taatusti näyttänyt sille vieraalle ulko-ovea! en käsitä miks jonkun vieraan pitäis olla niin kuningas et toisten perheen jäsen pitäis teljetä johonkin muualle, ainakin jos koira ei pure tai edes murise!!
ja sitä paitsi meidän koirat olis ainakin haukkunut tai raapineet ovea kun eivät ole tottuneet (siis eivät olleet tottuneet) että ne teljettäis johonkin eri huoneeseen.
ja allergia-oireet eivät häviä vaikka ei sitä koiraa tai kissaa henk.koht edes näe...
Niinpä. En minäkään mene lapsiperheisiin vierahille ja sano, että "viittikkö sulkee johonki kaappiin noi penikat, ku en oikeen pidä niistä" ;)
 
Tulen nyt tähän ketjuun kertomaan, kuinka eilein ahdisti anopilla - olivat extempore ottaneet koiran! Koira olisi mennyt piikille, koska ei tullut toimeen edellisen omistajan vanhemman koiran kanssa, joten ajatus tietysti oli ihan hyvä kun ottivat. Koira on noin 3v kastroitu sekarotuinen, ainakin jotain staffia taitaa löytyä pään muodosta päätellen. MUTTA: sepä ei olekaan tottunut lapsiin, ja säikkyi kun lapset leikkivät ja väisteli kun lapsi yritti sitä taputtaa. En usko että se mitenkään vihainen on, mutta kyllä minua pelotti koko vierailun ajan. En tiedä mitä koira olisi tehnyt jos joku olisi takaapäin sitä koskettanut, kun koira säpsähti jo sitä kun kuopus (1,5v) oli suoraan edessä ja taputti lavan kohdalle.

Meilläkin on koira ja isommat tietävät hyvin miten sen kanssa ollaan, kuopusta täytyy vielä vahtia ettei hali liian kovaa. Minusta vain tuntui anopilla kuin olisi aikapommi tikittänyt, kun koira tuntui olevan joka paikassa ja koko ajan sai sydän syrjällä katsoa ettei kukaan lapsista säikäytä sitä. En tiedä koska uskallamme uudelleen mennä kylään :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja tätä peesaillen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joo,mä en kans ymmärrä ettei koiranomistajat ymmärrä ettei kaikki niistä hurtista pidä.Itsellä yhdessä kyläpaikassa ärsyttää kun rakki tunkee viereen rapsutettavaksi ja sanonkin suoraan että en välitä ja sit omistajat ihmettelee että kun en pikku jeppeä halua silittää.Onneksi useimmiten kuitenkin laittavat piskit toiseen huoneeseen tai ulos kun ollaan siellä vierailulla.
Peesi. Mahtoikohan ap saada mun kirjoituksesta kipinän? Tuolla toisessa ketjussa jo marmatin sitä, kun eräs tuttu ottaa oman koiransa aina mukaan tullessaan kylään meille.
no en lukenut sitä toista ketjua, tuli vaan mieleen kirjoituksesta, että ei se ole aina niinkään, että se vieras on syyllinen.

nih
Alkuperäinen kirjoittaja Oskunemäntä:
Alkuperäinen kirjoittaja nih:
[quote="aamukasteen raikastama etana" nyt kohta joku alkaa lässyyttää, että sehän on koiran koti, jossa se saa tehdä mitä haluaa. eihän me aikuisetkaan tai lapset saada tehdä kotonakaan mitä halutaan, mitä siitä sitten tuolee, jos koira saa tehdä.
Tottahan tuo on, että se on koiran koti, ei vieraiden. Koira ei myöskään ymmärrä niinkuin ihminen, että miksi hänet suljetaan toiseen huoneeseen. Koira voi pitää sitä rangaistuksena, mikä ei tosiaankaan ole hyvä juttu. Allerginen voi myös vieraisille mennessää ottaa allergialääkkeen ja koirapelkoisen on varmaan aika opetella pääsemään pelosta irti.
Tämä taas on tyypillistä koiran inhimillistämistä jota tietty koiranomistajatyyppi harrastaa: koira on koira ja se on kaikkien ihmisten alapuolella laumassa, myös vieraiden ihmisten. Se ei säry tai loukkaannu siitä että se laitetaan joskus toiseen huoneenseen. Laumanjohtaja päättää missä se on. Ja juu, olen itsekin koiranomistaja, meillä vaan ei koira rulaa vaan minä...[/quote]

Meillä koirat ovat oman laumansa alapuolella, muttei vieraiden. Mutten silti sitä hyväksy, että koira hyppii vieraite vasten tms. Kuka tässä on sanonut, että koira loukkaantuu tai särkyy, jos se eristetään toiseen huoneeseen vieraiden tullessa? Olen sanonut, että koira ei sitä ymmärrä, miksi hänet eristetään aina vieraiden tullessa eriin huoneeseen. Koira voi alkaa yhdistämään vieraidentulon negatiiviseen asiaan, josta häntä rangaistaan sulkemalla lauman ulkopuolelle.
 
mm
Alkuperäinen kirjoittaja aamukasteen raikastama etana:
Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
RAdiossa oli vastikään hyvä keskustelu koira+lapset aiheesta.. siinä sanottiin mm. että koiralle pitää opettaa se että kaikki perheenjäsenet jo ihan vastasyntyneestä vauvasta lähtien on sen yläpuolella..
näinhän se olla pitäis, mutta kun isossa osassa koiraperheitä se on just niin, että koira on ylinnä ja sitten vasta muut.
Joo, mutta siis ethän voi sanoa, et koiran pitää hyväksyä VIERAAN LAUMAN JÄSEN itsensä yläpuolelle. Tästä voi nimettäin olla haittaakin. Jos joku tulee puukon kanssa heilumaan ja koira on oppinut, et tää on nyt yläpuolella..niin mitä hyötyä siitä koirasta silloin on? Ite oon nimettäin sitä mieltä, että koira sais tuossa tapauksessa purra niin lujaa ku lähtee palleille =D

Ja esmes laumanvartijakoiraa et voi mitenkään tämmöiseksi kouluttaa, että hänen pitäisi hyväksyä laumanulkopuoliset edes omalle reviirilleen! Näihin pääsee vain omistajan läsnäollessa.

Toki omistajan läsnäollessa koiran pitää kunnioitaa vieraita..mut sit seki on kii, et onko ne vieraat normaalisti..vai hakkaako ne lapset leuilla päähän. E itätä pidä sallia. Ite en tämmösiä vieraita ees halua kylään, joiden lapsia ei ole opetettu kunnioittamaan eläimiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Mä tykkään koirista, ja tykkään myös lapsista esimerkiksi.

Kylään mennessäni en kuitenkaan haluaisi, että koira hyppii minua vasten tai tunkee kuonoaan jalkoväliini jatkuvasti :snotty:, samaan tapaan kun en tykkää jos kyläpaikan lapset tulevat repimään hiuksiani tai potkimaan tms.
Tullut muutaman kerran kylässä ollessa "komennettua", kun vanhemmat itse eivät sitä tehneet :) Sitten ihmeteltiin, mites sinä nyt noin meidän Ville-Lissua komensit :D
 
Mä tykkään koirista tosi paljon. En kuitenkaan anna niiden hyppiä vasten, nuuskia haaroväliä, märkiä nuolaisuja naamalle yms. työnnän koiran pois tai sanon suoraan omistajalle asiasta.

Poika arastelee koiria, kiertää koirat kaukaa. Jos on innokas koira vastassa niin sanon omistajalle, että lapsi arkailee koiria. Jos ei omistaja tajua pitää koiraa kiinni kun kenkiä ja takkeja riisutaan niin sit voidaan lähteä samantien pois.

Kotonaan koirakin on että ei nyt sentään liiallisuuksiin tarvi mennä jos vieraita tulee.
 
Olin viikolopun paikassa jossa koiralle oli pakkomielteenä ruoka...

mun mielestä koiran paikka ei ole keittiössä kun ihmiset syö.. koira sai istua koko ruokailun ajan keittiössä kerjäämässä.. välillä hyppi pöytää vasten et josko ylettyis johonki. jääkaappi ku aukes niin koira oli heti sisällä.. ei ollu puhettakaan et lapsella esim. olis voinu olla jotain syötävää kädessä kun koira olis sen napannut heti.

annettiin ruokapaloja pöydästä sun muuta. Mä en tykkää ja osottelin kyllä koiraa muualle edes ruokailun ajaksi..

hermot meni.
 
jj
Alkuperäinen kirjoittaja aamukasteen raikastama etana:
ei todellakaan pidä rangaistuksena. jos se siihen pennusta saakka opetetaan. eräässä perheessä esim. on kaksi todella isoa koiraa, jotka jo kokonsa takia laitetaan eri huoneeseen, kun vieraita menee. ei ne sinne suinkaan häntäkoipien välissä, kärsivän näköisenä mene. vaan iloisena hölköttävät sinne omiin peteihinsä koisaamaan.
Aivan, mutta eivät kaikki ole tämmöistä opettaneet. Miksi? No jos sitä ei tarvitse mihinkään. Jos vaikka 1 vierailu sadasta ois tollanen tapaus, missä se pitäis toiseen huoneeseen laittaa..ja tätäki tapahtuis ehkä tyyliin kerran 5 vuodessa..niin sama nähdä nämä vieraat muualla, jotka tuottavat jotenkin ongelmia.

Ite oon ottanu esmes koirat sinkkuaikoina. Ne on opetettu jne, mut en minä ole tarvinnut sellaista, että koira pitäisi sulkea yksinään johonkin huoneeseen muista eristettynä. Sitten kun kerran tuli kylään kaverini, jolla oli reissusta johtuen oma koira mukana..niin iskin tietysti omat koirat eri huoneeseen (ei oltu totutettu ja en halunnut kiirellä aikataululla ruveta totutteleen..varsinki jos on erimieilisyyksiä sitten). Noh, kyllähän ne vähän osoitti mieltään, kun huusholliin tuodaan vieraan lauman jäseniä ja näin. Mutta ok meni. Koskaan muullon en ole tarvinnut tuota. Miksi mun pitäis siis nyt kouluttaa noin? Koska jos joku vieras tuota vaatisi, niin näkisin tän vieraan jossain muualla. Meiläl on myös koiraportti, joten kerran kun tuli todella pieni lapsi kylään, laitoin ne sinne koiraportin taakse (tämä siis vähän pelkäsi koiria tää lapsi). Lapsi ei kuitenkaan tuu luultavasti koskaan muullon käymään, joten tää oli ok..varsinki ku ne näki portin läpi tilanteen. Mut siis jos tuota suljettuun huoneeseen sulkemista ei tarvitse, niin typerää sitä olisi vaatia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
Olin viikolopun paikassa jossa koiralle oli pakkomielteenä ruoka...

mun mielestä koiran paikka ei ole keittiössä kun ihmiset syö.. koira sai istua koko ruokailun ajan keittiössä kerjäämässä.. välillä hyppi pöytää vasten et josko ylettyis johonki. jääkaappi ku aukes niin koira oli heti sisällä.. ei ollu puhettakaan et lapsella esim. olis voinu olla jotain syötävää kädessä kun koira olis sen napannut heti.

annettiin ruokapaloja pöydästä sun muuta. Mä en tykkää ja osottelin kyllä koiraa muualle edes ruokailun ajaksi..

hermot meni.
Varmasti meni. Vaikka meilläkin on koiria, ni aina ollut tiukka kuri, et keittiöön ei ole koirilla asiaa. Siellä saa olla kissojen kupit ruokineen lattialla, ni koirat ei mene syömään. Tarpeeks monta kertaa nuoremman uroksen kiikutin niskapersotteella keittiöstä pois ku louskutti kupit tyhjiksi, ni nyt on viimeset vuodet menny hyvin ja koirat pysyvät poissa keittiöstä. Riittää, et kissat norkoilee jaloissa ja roikkuvat jääkaapin ovella kun sen aukaisee...se, et siinä ois vielä kolme 40-45 kiloista koiraa, ni... :whistle:
 
heh

No ilmeisesti heitä ei tämä häirinnyt. Kyllä meillä saa koirat olla samassa huoneesas, kun syödään. Tosin ne eivät kerjää ja ovat kaukana pöydästä. Jos jotakin tää häiritsee, niin ei tartte tulla kylään ;)

Et voi mitenkään mennä vieraspaikkaan vaatimaan, et pitää tehdä sitä sun tätä. Voit vaan tehdä johtopäätökset, että ehkä tapaatte jossain muualla myöh, jos jokin tapa ei miellytä..oli se sitten paskanmakunen kahvi tai koira.
 
Meidän koira ei vieraista perusta. Käy nuuhkaisemassa ja menee petiin. Jos tulossa on koirakammoinen vieras, niin laitan portin, niin että koira ei pääse olkkariin tai keittiöön. Ja samoin jos on tulossa koiriin tottumattomia lapsia, niin laitan koiran portin taakse, ei tarvi koko ajan silmät takaraivossa vahtia.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Tulen nyt tähän ketjuun kertomaan, kuinka eilein ahdisti anopilla - olivat extempore ottaneet koiran! Koira olisi mennyt piikille, koska ei tullut toimeen edellisen omistajan vanhemman koiran kanssa, joten ajatus tietysti oli ihan hyvä kun ottivat. Koira on noin 3v kastroitu sekarotuinen, ainakin jotain staffia taitaa löytyä pään muodosta päätellen. MUTTA: sepä ei olekaan tottunut lapsiin, ja säikkyi kun lapset leikkivät ja väisteli kun lapsi yritti sitä taputtaa. En usko että se mitenkään vihainen on, mutta kyllä minua pelotti koko vierailun ajan. En tiedä mitä koira olisi tehnyt jos joku olisi takaapäin sitä koskettanut, kun koira säpsähti jo sitä kun kuopus (1,5v) oli suoraan edessä ja taputti lavan kohdalle.
Tässä sinä teit väärin, ei koira eikä anoppi. Miksi annoit lapsen koskettaa vierasta koiraa, joka selkeästi pelkäsi lapsia? Tuossa tilanteessa et olisi voinut syyttää muuta kuin itseäsi, jos jotain olisi käynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Greeata:
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
Olin viikolopun paikassa jossa koiralle oli pakkomielteenä ruoka...

mun mielestä koiran paikka ei ole keittiössä kun ihmiset syö.. koira sai istua koko ruokailun ajan keittiössä kerjäämässä.. välillä hyppi pöytää vasten et josko ylettyis johonki. jääkaappi ku aukes niin koira oli heti sisällä.. ei ollu puhettakaan et lapsella esim. olis voinu olla jotain syötävää kädessä kun koira olis sen napannut heti.

annettiin ruokapaloja pöydästä sun muuta. Mä en tykkää ja osottelin kyllä koiraa muualle edes ruokailun ajaksi..

hermot meni.
Varmasti meni. Vaikka meilläkin on koiria, ni aina ollut tiukka kuri, et keittiöön ei ole koirilla asiaa. Siellä saa olla kissojen kupit ruokineen lattialla, ni koirat ei mene syömään. Tarpeeks monta kertaa nuoremman uroksen kiikutin niskapersotteella keittiöstä pois ku louskutti kupit tyhjiksi, ni nyt on viimeset vuodet menny hyvin ja koirat pysyvät poissa keittiöstä. Riittää, et kissat norkoilee jaloissa ja roikkuvat jääkaapin ovella kun sen aukaisee...se, et siinä ois vielä kolme 40-45 kiloista koiraa, ni... :whistle:

no siellä kissakin joutui syömään tiskipöydällä koska koira olis vetäny senkin safkat...

se on aina ollu tollanen adhd-koira jolla ei energia lopu ikinä..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja aamukasteen raikastama etana:
Alkuperäinen kirjoittaja sukkapari:
RAdiossa oli vastikään hyvä keskustelu koira+lapset aiheesta.. siinä sanottiin mm. että koiralle pitää opettaa se että kaikki perheenjäsenet jo ihan vastasyntyneestä vauvasta lähtien on sen yläpuolella..
näinhän se olla pitäis, mutta kun isossa osassa koiraperheitä se on just niin, että koira on ylinnä ja sitten vasta muut.
ja tää on väärin. niin ihmisiä kun sitä koiraakin kohtaa.
meillä ei eläimet isottele mutta elää muuten hyvää eläinmäistä elämää.
ja koiran olen laittanu erihuoneeseen tai ulos kun äitini tulee vierasille. se pelkää kuollakseen isompia koiria. nykyään se on jo sanonut että ei tarvi laittaa muualle kun on rauhassa saanut tutustua ja huomata toinen vaarattomaksi.
meidän koira rakastaa vieraita ja ois kokoajan kimpussa kun tulevat sisään. käsken koiran pois ja toivon vieraan myös itsensä kieltävän koiraa. meillä nyt ei kovin vieraita edes käy,yleensä hyvä ystävä perhe jossa koira,mun sisko jolla koira tai mun tai miehen vanhemmat.
 
Mut vois sitä joskus tosiaan ajatella sitä koiraakin.. tykkääkö se koira niistä vieraista? esim. vieraista lapsista?
joskus vain saanut sellaista kommenttia, et vois sitä joskus meilläkin käydä kylässä, on pyytänyt kyseisiä koirien omistajia meille kylään, mut miten menet kun perheeseen menee ja kysyy voisko tuota teidän koiraa jotenki hillitä, ku meidän 1v2kk laps ei ole tottunut sisäeläimiin ja pelkää ihan hysteerisenä sitä päälle tunkevaa koiraa.. en mä kyl sellaiseen koiraperheeseen mielelläni mene vaik kyseisessä perheessä on itselläänkin lapsia ja vaik koira olis kuin kiltti!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oskunemäntä:
Tämä taas on tyypillistä koiran inhimillistämistä jota tietty koiranomistajatyyppi harrastaa: koira on koira ja se on kaikkien ihmisten alapuolella laumassa, myös vieraiden ihmisten. Se ei säry tai loukkaannu siitä että se laitetaan joskus toiseen huoneenseen. Laumanjohtaja päättää missä se on. Ja juu, olen itsekin koiranomistaja, meillä vaan ei koira rulaa vaan minä...
Näin on.
Eräs tuttu luopuu mieluummin miehestään kuin koirastaan jos sellainen tilanne sattuisi tulemaan.En ymmärrä tällaista. :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Greeata:
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
Olin viikolopun paikassa jossa koiralle oli pakkomielteenä ruoka...

mun mielestä koiran paikka ei ole keittiössä kun ihmiset syö.. koira sai istua koko ruokailun ajan keittiössä kerjäämässä.. välillä hyppi pöytää vasten et josko ylettyis johonki. jääkaappi ku aukes niin koira oli heti sisällä.. ei ollu puhettakaan et lapsella esim. olis voinu olla jotain syötävää kädessä kun koira olis sen napannut heti.

annettiin ruokapaloja pöydästä sun muuta. Mä en tykkää ja osottelin kyllä koiraa muualle edes ruokailun ajaksi..

hermot meni.
Varmasti meni. Vaikka meilläkin on koiria, ni aina ollut tiukka kuri, et keittiöön ei ole koirilla asiaa. Siellä saa olla kissojen kupit ruokineen lattialla, ni koirat ei mene syömään. Tarpeeks monta kertaa nuoremman uroksen kiikutin niskapersotteella keittiöstä pois ku louskutti kupit tyhjiksi, ni nyt on viimeset vuodet menny hyvin ja koirat pysyvät poissa keittiöstä. Riittää, et kissat norkoilee jaloissa ja roikkuvat jääkaapin ovella kun sen aukaisee...se, et siinä ois vielä kolme 40-45 kiloista koiraa, ni... :whistle:
Tuli kerran etittyä vähän aikaa kattia asunnosta... Oli sitten loppujen lopuksi jääviileekaapissa :LOL:
 
Yhteistyössä