Nyt minäkin koin sen: Kelan ihmeitä tekevän voiman - olen terve!

tiedän tunteen
Kokemusta on joo. Minä en pääse edes määräaikaiselle eläkkeelle vaikka psyykkiset oireeni ovat sitä luokkaa, etten voi töissä käydä. En voi kulkea julkisilla töihin paniikin takia (autoa ei ole), en pysty olemaan vieraiden ihmisten kanssa, masennus on diagnosoitu krooniseksi, samoin ahdistus,- ja pelkotilat.
 
kauheeta
Äitini sairasti haimasyöpää. Kelan lääkäri väitti "tahalliseksi anoreksiaksi" eikä äiti ollut siis oikeutettu saamaan vammaistukea, varhaiseläkettä tai työkyvyttömyyseläkettä. Kuukauden sairasloman sai kyllä, siihen asti että työpaikka totesi lausunnon perusteella äidin "lintsaavan", ja lopetti työsopimuksen.

Kela myönsi äidille 16-vuotta täyttäneen vammaistuen kolme päivää ennenkuin äiti kuoli "henkilön hetkellisen pidentyneen työkyvyttömyyden ja päivittäisen avuntarpeiden vuoksi". Siitäkin piti käydä huutamassa ihan päin naamaa toimistolla.

Lupaan juhlia skumppapullon kanssa silloin, kun joku tajuaa räjäyttää koko laitoksen viimeiseen universumiin asti.
Järkyttävä kertomus. :(
Minäkään en itkisi jos joku räjäyttäisi kelan hevon tuuttiin, sen verran paskaa on sieltä satanut meikäläisenkin niskaan, mutta toi oli jo kaiken huippu.
 
"hei"
Kelalle kannattaa kirjoittaa henkilökohtainen kirje. Äitiäni ei olisi aikoinaan päästetty eläkkeelle millään, mutta kirjoitti elämäntarinansa kirjeenä ja eläkkeen sai. Rankka ja raskas elämä takana, siispä jälkensäkin oli psyykkeeseen ja voimavaroihin jättänyt.
 
Destello
Järkyttävä kertomus. :(
Minäkään en itkisi jos joku räjäyttäisi kelan hevon tuuttiin, sen verran paskaa on sieltä satanut meikäläisenkin niskaan, mutta toi oli jo kaiken huippu.
Olisitpa ollut kuulemassa mitä paikallisen sairaalan lääkärit tästä syövästä puhuivat, ja äidistä yleensäkin terveydellisesti. Itse olen ravannut 1.5 vuotta lääkäreillä selkäni takia, ja vika on kuulemma korvien välissä. Niimpä vissiin.

Menkääpä joku tekemään sama virhe, että menette Kelaan ja sanotte että teillä on fibromyalgia, joka lähestulkoon terrorisoi kaiken liikettä vaativan työnteon. Ehkä elämäni niitä ainoita hetkiä, kun kaikessa kurjuudessani olen saanut kokonaisen toimiston nauramaan yhteen ääneen :headwall:
 
"niin"

Ei niitä kiinnosta, niillähän on itsellään terveys kunnossa ja hyväpalkkainen työ.
Ihan kuin ihmiset olisivat piruuttaan, huvikseen ja niitten kiusaksi sairaita. Se kelan käytäntökin on ihan kuin joutuisi oikeuden eteen, kuulusteltavaksi syytettynä siitä että olet sairas, etkä pysty niihin juttuihin kuin terveet. Ainoa ero, että rikoksiin syyllistyneilläkin on sentään oikeus saada puolustusasianajaja, niitä vastaan joutuu tappelemaan ihan yksin.
 
Destello
[QUOTE="niin";25055080]Se kelan käytäntökin on ihan kuin joutuisi oikeuden eteen, kuulusteltavaksi syytettynä siitä että olet sairas, etkä pysty niihin juttuihin kuin terveet. Ainoa ero, että rikoksiin syyllistyneilläkin on sentään oikeus saada puolustusasianajaja, niitä vastaan joutuu tappelemaan ihan yksin.[/QUOTE]

Herranjumala. En ole koskaan ennen kuullut yhtä osuvaa vertauskuvaa mistään aiheesta, kuin Kelalla asioimisesta tällä tavalla kerrottuna. Pitääkin seuraavan kerran kysyä että "onko mulla oikeus asianajajaan että saan kerrottua myös oman kantani asiassa" :LOL:
 
Onpa tänne kertynyt paljon vastaavanlaisia kokemuksia. Kamalaa luettavaa

Nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa lähteä tappelemaan. Ei vain ole voimia. Mutta kunhan saan tästä muita asioita alta hoidettua, niin aion ottaa asian uudestaan puheeksi lääkärissä ja ehkä tehdä sen valituksenkin.
 
"vieras"
Mua rupes suoraan sanottuna v*tuttamaan ap:n puolesta
On niin persiistä koko laitos, että mä todella haluaisin, ettei mun tarviis ikinä asioida siellä. Mutta turha toive valitettavasti
 
meillä myös
Kyllä ne on ihmeellisiä.Minunkin mies koki ihme parantumisen 6v jälkeen. Yksi kaks onkin taas työkykinen,jopa entieen ammattin.
Omat lääkärit; käsikirgian erikoislääkäri,kipupolin ylilääkäri ja Kuntotus ylilääkäri ovat erimieltä,kuin kelan ja vakuutusyhtiön lääkärit.
Tähän asti kaikki ovat olleet sitä mieltä ,ettei enää voi tehdä entisiä töitä,nyt sitten yks kaks mies koki ihmeparantumisen ja on muka kykenevä entisiin töihin.
Tässä on nyt tapeltu 1v asianajan avustuksella,kuun lopussa sit kokoontuvat viimeinkin kuntotustyöryhmään johon tuo kelan lääkärikin saapuu.Siellä on sit asianajaja,miehen 4 - 5 lääkäriä,kelan lääkäriä vastassa.
Mies on nyt vuoden ollut rahattomana,sossussa joutunut rahaa hakemaa. Eipä voi muutakaan tehdä,kun on sairaslomalla ja Työkkäri ei hyväksy työttömäksi työnhakijaksi,et sais edes työttömyyspäivärahaa.
 
meillä myös
Onpa tänne kertynyt paljon vastaavanlaisia kokemuksia. Kamalaa luettavaa

Nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa lähteä tappelemaan. Ei vain ole voimia. Mutta kunhan saan tästä muita asioita alta hoidettua, niin aion ottaa asian uudestaan puheeksi lääkärissä ja ehkä tehdä sen valituksenkin.
Hanki asianajaja,hän hoitaa hommat. Itse ei kannata ruveta heitä vastaan taistelemaan.Siinä menee vaan mielenterveys,kuten miehelläni,tajusi lopulta ottaa asianajajan hoitamaan asiat.
 
"Nitta"
Pikkkujuttu itsellä sinällään muuhun verrattuna, mutta Kela siis kieltäytyi myöntämästä ekan lapsen kohdalla äitiyspakkausta tai äitiyspäivärahaa vedoten siihen, että olin sairaslomalla raskausdiabeteksen vuoksi ja koska heidän tietojensa mukaan olen ollut tuota siis yli 20 vuotta (olen oikeasti tyypin 1 diabeetikko, joten lääkäri sinällään vetänyt ICD-koodin viereen oikeasta).

Noh, kävin sitten mielenkiintoisen puhelinkeskustelun, jossa minulle päin naamaa Kelasta kerrottiin, että olen huijari, koska kukaan ei voi olla raskaana yli 20 vuotta. Mitä tuohon muuta voi sanoa kuin että:"jos tämä teille on uskomaton juttu, niin mietipä mitä mieheni sanoo kun saa kuulla tuosta?". Tanan ääliöt.

Noh, sain kirjallisen valiltuksen kautta tuon korjattua ja sen äitiyspakkauksenkin kotiin hetkeä ennen kuin lapsi syntyi. Mutta katkaisivat sitten äitiysrahan maksun uudestaan kun en kuulemma ollut toimittanut lääkärintodistusta jälkitarkastuksesta. No en ollutkaan, muttei minun pitänytkään, kun ne menivät automaattisesti järjestelmän kautta neuvolasta Kelaan. Jostain syystä tuo oli evätty vain minulta, ei keltään muulta, jotka oli saman automaattisen kuitin kohteena siitä neuvolasta. Olihan tuo mukava huomata, että rahaa ei tilillä sitten ollutkaan.

Se laitos on aivan mielivaltainen - hyvässä lykyssä saa asiallista kohtelua. Pahimmillaan mielivalta on aivan armotonta.
 
"..."
Olenkin useasti miettinyt, että mihin me tarvitsemme lääkäreitä kun meidän Kelan lääkärit kerran ovat niin osaavia ja tietäviä. Osaavat parantaa ihmisen ihan pelkästään lukemalla hänen paperit. Emme siis tarvitse enää sairaaloita tai terveyskeskuksia :D
Suurin osa päätöksistä tehdään ihan virkailijan harkinnan mukaan, lääkäriä ei välttämättä pyydetä edes hakemusta lukemaan... Eli parhaassa tapauksessa ei-korkeakoulutettu ihmineen täysin lyttää vuosiakausien kokemuksen omaavien erikoislääkärien tutkimustulokset ja suositukset!
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä myös;25056175:
Hanki asianajaja,hän hoitaa hommat. Itse ei kannata ruveta heitä vastaan taistelemaan.Siinä menee vaan mielenterveys,kuten miehelläni,tajusi lopulta ottaa asianajajan hoitamaan asiat.
Teidän tilanne on kyllä ollut vielä kamalampi. Ja muutaman muunkin. Vaikka en kiellä sitä yhtään, että olisin tosissaan ollut tuon 85 euron tarpeessa. Mutta asianajaja tuota ajamaan, se on kyllä liian kallista :( Nämä asiat pitäisi hoitua ihan eri tavalla.
 
Meillä onneksi ainut lohtu on ollut,että mies sai ilmaiseksi Asianajajan. Eipä olisi muuten ollut rahkeita sellaista hankkia.
 
"vieras"
Ihan idioottimainen laitos, tosiaan.
Sairastan bipolaarihäiriötä ja sen lisäksi minulla on ADHD-diagnoosi. Kahteen kertaan olen hakenut kuntoutustukea, eli määräaikaista eläkettä. En ole työkykyinen, kahdestakin eri neuropsykologisesta tutkimuksesta on asiantuntijalausunnot, psykiatrin B-todistukset, silti hakemukset on hylätty.
Koska olen kuulemma saanut "lääkkeistä apua sairauksiini". En tosiaan ole. Mikään lääkitys ei ole kunnossa. Ei ole ikinä ollutkaan.
 
JONSERED Karhunkantaja
Ja taitaa vielä olla niin, että lääkkeenä ritalin ja concertti on huonompia mitä aiempi dexi. dexi kuitenkin on vapailla markkinoilla alle 50 euroa gramma, joten sitä ei voi myydä apteekista kalliilla
Ritalinia ei enää saa, Medikinet korvaa sen. Ja se, mikä on toiselle huono, voi toiselle olla hyvä lääke. En näe mitään syytä, miksi edes koittaisin Dexeä tai muuta, kun Concerta toimii minulla kuten kuuluukin.
 
huoh...
Onpa tänne kertynyt paljon vastaavanlaisia kokemuksia. Kamalaa luettavaa

Nyt on oikeasti sellainen olo, ettei jaksa lähteä tappelemaan. Ei vain ole voimia. Mutta kunhan saan tästä muita asioita alta hoidettua, niin aion ottaa asian uudestaan puheeksi lääkärissä ja ehkä tehdä sen valituksenkin.
Itselläni oli hetkellisen työkyvyttömyyden aiheuttanut hengituselinsairaus. Leikannut kirurgi ja asiaan erikoistunut lääkäri olivat sitä mieltä, että pois työmaalta. Kelan asiantuntijalääkäri, joka oli tässä tapauksessa ortopedi oli sitä mieltä, että töihin vaan. Kokeilin kepillä jäätä ja laitoin kaikki paperit työeläkelaitokselle ja ne laittoivat eläkkeelle!

Kelan mielestä täysin työkykyinen kaveri jolla ei ollut oikeutta sairauspäivärahaan oli eläkevakuutusyhtiön mielestä eläkekamaa. Ei se mitään, mutta työelämään tekisi mieli. Ja nyt kannustinloukku
 
"vieras"
Eipä se valituksen tekeminen tahdo auttaa, kun samat ihmiset jotka kielteisen päätöksen antavat, käsittelevät myös valitukset. Ainakin joskus. Kelan pitäisi arvioittaa työkyky jollain satunnaisella, eikä vain tietyillä lääkäreillä, koska totta kai näiden tavoite on mikä on.
 
aivan järkyttäviä tarinoita, voihan vattu... mies sai myös kelamelasta terveen paperit, lääkärin edes näkemättä miehen polvia, totesi ne terveiksi, vaikka synnynnäinen sidekudossairaus estää pitkälti välillä normaalinkin elämän, polvi revähtää sijoiltaan jopa seisoessa paikallaan, toinen leikattu, toinen renaa edelleen, mutta hallelujaa, ovat terveet!! =) =) perkele...
 
Yhteistyössä