Nyt oli viiminen pisara....en tiedä mitä tehdä.....taitaa tulla sotatila perheessä*huokaus*

  • Viestiketjun aloittaja raivona, huolissaan
  • Ensimmäinen viesti
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Aaban:
No jos hänen oli tarkoitus muutenkin vielä asua kotona, niin en tuollaisen toilailun vuoksi häntä ajaisi muualle asumaan.
Ja jos ajaisimme hänet kotoa pois, niin siitä se alamäki alkaisi ja lujaa ja sitähän emme halua.
Mutta kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita pyörii päässä, sitä ei voi kieltää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Poika ei soittanut kotiin, vaan minä soitin hänelle ja sain selville asian kun puhuimme ja kysyin missä auto on, kun mun piti päästä labraan ( aika varattuna )
Kertoi että hän on linkkarilla tulossa kotiin.Kävelymatkaa tien varresta on vielä 5km...tekee ihan hyvää hänelle kävellä ja miettiä.
Okei, ymmärsin väärin. Tosiaan tuossa itsekin sanoit, että pitää antaa tunteiden vähän viiletä ja sitten puhua. Minusta on oleellista jatkon kannalta se, että nuori ymmärtää tehneensä väärin. Jos ei, jos ajattelee, että mitä välii, tai kaikkihan sitä tekee, eihän siinä pahasti käynyt, on tilanne hankalampi. Niitäkin nuoria on joitten mielestä yhteiskunnan pelisäännöt eivät heitä koske. Jos se kuitenkin se oikean ja väärän tunnistaminen sieltä löytyy ihan normaalisti, on tilanne vielä korjattavissa. En pidä pahana sitäkään, että täysi-ikäiselle painotetaan sitä, että vanhemmillekaan ei pitäisi kohtuuttomia lasteja niskaan nakella. Että se huolenpitokin ja välittäminen ovat, jos nyt eivät ehdollisia, niin rajallisia, joskus, jossain määrin.
 
jaiks
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Oothan sä poliisille soittanut kuitenkin? Vaikka onkin sun oma lapsi niin ehdottomasti viranomaiset siihen mukaan niin poikakin oppii kantapään kautta. Muuta en kyllä osaa sanoa, kyse kuitenkin täysi-ikäisestä ihmisestä... sitä kun ei oikein voi enää määräillä kenen kaverin kans saa olla ja kenen ei. Mut tietysti jos kotona vielä asuu jatkossakin niin te saatte ne kotonaolon pelisäännöt päättää... vaikeeta.
Miksi soittasin poliisille, kun he ovat paikalla jo olleet?
Siksi, että yrität saada jonkun poliiseista pitämään "lapselle" puhuttelun. Ei oikeasti välttämättä huono idea. Oma mieheni on 16vuotiaana kääntänyt kelkkansa kun hölmöiltyään eräs poliisi on oli hänelle sanonut, että "nyt olisi hyvä hetki pysähtyä miettimään. Sinä olet fiksumpi kuin miten tomit. Pidän sinua silmällä"

Nyt tiukka ja asiallinen keskustelu siitä millaisen elämän poika tahtoo??? Äiti ei voi loputtomiin tukea, mutta en kannata sitä, että kun mokaa kunnolla niin heitetään pihalle. Voit olla varma, että menee huonompaan suuntaan.

Eli pojan kanssa mietintä, että missä hän on vuoden päästä jos elämä jatkuu samaan malliin? Mitä hän elämältä haluaa? Selvitys siitä miltä tuntuu kun itse yrittää kaikkensa ja rahat on tiukilla.

Supervoimia ja tsempityksiä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja jaiks:
Siksi, että yrität saada jonkun poliiseista pitämään "lapselle" puhuttelun. Ei oikeasti välttämättä huono idea..
Tuosta taitaa tulla käräjäreissu jokatapauksessa. Kuulustelut ja käsittely ja seuraamukset.
Varmasti tulee ja hyvä että tuleekin, jotta ottaisi opikseen.Mitenköhän käy kortin, kun vasta kesäkuussa sai ja kakkosvaihekin ajamatta.Menikö ihan kokonaan ja joutuuko ajamaan ihan alusta alkaen sitten joskus?No, sen saa itse maksaa, jos niin käy.Bussit kulkee.
 
Siinä taitaa tulla ajokielto ja se kakkosvaiheen siirtyminen, mutten tiedä kuinka pitkäksi aikaa.
 
Kyllä
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Viimeisessä lauseessa on tällä hetkellä se positiivinen asia, mistä olen kiitollinen
Toinen hyvä asia oli se, että poika soitti kotiin ja tuli kotiin (ainakin ymmärsin näin) , sillä pahemmassa tapauksessa hän olisi voinut lähteä jonnekin piilottelemaan ja olisitte nyt vielä enemmän huolissanne. Tiedän, ettei paljon lohduta juuri nyt, mutta silti. Tuossa iässä se järki voi napsahtaa paikoilleen todella lyhyessä ajassa, toivottavasti hyvällä, eikä pahalla, pahojen (vielä pahempien ) kokemusten kautta. Tiedä vaikka puolen vuoden päästä muistelisitte tätä yhdessä ja poika ihmettelisi, että kuinka hän niin pässi saattoi ollakin.
Poika ei soittanut kotiin, vaan minä soitin hänelle ja sain selville asian kun puhuimme ja kysyin missä auto on, kun mun piti päästä labraan ( aika varattuna )
Kertoi että hän on linkkarilla tulossa kotiin.Kävelymatkaa tien varresta on vielä 5km...tekee ihan hyvää hänelle kävellä ja miettiä.
Raivoaminen ei varmasti mitään auta, mutta minusta pojalle on hyvä tehdä selväksi kuinka vakavasta asiasta on kyse. Se, että kenellekään ei käynyt mitään (ei pojalle eikä sivullisille) ei ole pojan ansiota, vaan hyvän onnen. Poika tai joku muu olisi voinut menettää henkensä tai vaikka halvaantua.

Ensinnäkin ottaisin selville oliko tämä eka kerta kännissä ratissa vaiko ainoastaan eka kerta josta jäi kiinni. Veikkaan viimeistä.

Toisekseen tekisin pojalle selväksi että vielä tällä kertaa tuen häntä kaikin voimin, mutta tämä alkaa olla se viimeinen mahdollisuus ryhdistäytyä. Että nyt alkaa olla hölmöilyt jo sitä luokkaa ettei toista samanlaista enää voi antaa anteeksi. Jos poika nyt yrittää tehdä elämästään jotain niin lupaat mennä vaikka läpi tulen ja veden häntä auttaaksesi, mutta jos jatkaa hölmöilyjään ja känniajeluja niin se on sitten siinä. Sitten on omillaan.

Sovitte vaikka ihan paperilla ja pöydän ääressä jatkosta. Teette selväksi että hän on jo aikuinen, jolla on ITSELLÄÄNKIN vastuuta elämästään, vanhemmat eivät voi aina olla siivoamassa sotkuja. Sovitte että saa teillä asua kunhan hoitaa koulunsa loppuun, ja ajokorttiasiaakin voitte sopia harkittavaksi uudelleen vaikka parin kolmen vuoden päähän. Voitte sopia vaikka että poika hommaa jonkun viikonloppu- tai iltahomman ja niillä rahoillaan osallistuu hölmöilynsä kustannuksiin (vakuutus ei taida korvata jos kuski mällää kännissä auton?).

Jaksamista. Vaikea tilanne teillä.

Kortti pois ja sekä kirjalliset että inssi uusikis, ja väliaikainen kortti lähtee uudestaan alusta.

"Jos ajo-oikeuden haltija, jolla on lyhytaikainen ajokortti joutuu ajokieltoon kahden liikennerikkomuksen johdosta tai rattijuopumuksesta tai törkeän liikenteen vaarantamisesta tarkoittaa tämä sitä että hän joutuu suorittamaan kuljettajantutkinnon uudestaan ja samalla hän saa jälleen lyhytaikaisen ajokortin kahdeksi vuodeksi."

ap
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:

Eka kerta on kun kännissä ajoi( tässä asiassa ukson häntä ).Tähän saakka on auto ollut pihassa joko kaverin tai muualla ja on ilmoittanut että tulee kotiin, kun pää selviää ja uskaltaa mennä rattiin.Se miksi ajoi nyt kännissä, niin on epäselvää, miksi noin meni tekemään, vaikka aiemmin on sanonut ettei ikinä.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
Alkuperäinen kirjoittaja Candide:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Varmasti tulee ja hyvä että tuleekin, jotta ottaisi opikseen.Mitenköhän käy kortin, kun vasta kesäkuussa sai ja kakkosvaihekin ajamatta.Menikö ihan kokonaan ja joutuuko ajamaan ihan alusta alkaen sitten joskus?No, sen saa itse maksaa, jos niin käy.Bussit kulkee.
Siinä taitaa tulla ajokielto ja se kakkosvaiheen siirtyminen, mutten tiedä kuinka pitkäksi aikaa.
Kortti pois ja sekä kirjalliset että inssi uusikis, ja väliaikainen kortti lähtee uudestaan alusta.

"Jos ajo-oikeuden haltija, jolla on lyhytaikainen ajokortti joutuu ajokieltoon kahden liikennerikkomuksen johdosta tai rattijuopumuksesta tai törkeän liikenteen vaarantamisesta tarkoittaa tämä sitä että hän joutuu suorittamaan kuljettajantutkinnon uudestaan ja samalla hän saa jälleen lyhytaikaisen ajokortin kahdeksi vuodeksi."
Kiitos tästä tiedosta sinulle
 
-Jonttu-
Kun kerran täällä sanotaan, ettei kannata heittää nuorta vielä omaan asuntoon, niin tehkää vuokrasopimus. Nuori saa opetella vastuunottoa, ja ruveta maksamaan teille vuokraa. Ja samalla suunnittelette maksusuunnitelman auton korvaamiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:

Peesi - tätä ajattelin itsekin ehdottaa!

ap
Alkuperäinen kirjoittaja Tinzus:
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Kun kerran täällä sanotaan, ettei kannata heittää nuorta vielä omaan asuntoon, niin tehkää vuokrasopimus. Nuori saa opetella vastuunottoa, ja ruveta maksamaan teille vuokraa. Ja samalla suunnittelette maksusuunnitelman auton korvaamiseksi.
Peesi - tätä ajattelin itsekin ehdottaa!
Hmm...tuossa voisi olla ideaa.....mutta mistä hän sen vuokran maksaa...nyt saa opintotukea, joten siitä vois jonkinlaisen summa maksaa, mutta jos ei saa kesätöitä, niin silloin olisi katkolla.Mikä olisi se summa, kun opintotukea tulee jotain 220? ( jos nyt oikein muistan )
 
-Jonttu-
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Hmm...tuossa voisi olla ideaa.....mutta mistä hän sen vuokran maksaa...nyt saa opintotukea, joten siitä vois jonkinlaisen summa maksaa, mutta jos ei saa kesätöitä, niin silloin olisi katkolla.Mikä olisi se summa, kun opintotukea tulee jotain 220? ( jos nyt oikein muistan )
Opintotuesta vaan reippaasti kaljarahat pois. Kotona asuvalla ei paljon kuluja ole, esim. jos linkkakortti olis 50 ?, ja koulukirjoihin menisi toiset 50 ?, niin loput voitte pidättää vuokrana.
 
laitetaan harkintaan, hyvä ajatus, oppisipa ottamaan vastuuta
 
5 lapsen äiti Tre.lta
Muutto auttoi meillä. Lapseni oli 17.v (2kk vaille 18.v) kun muutti, saa tuet kyllä kun on vuokralla toisella. Lapseni on nyt 21.v ja kiittää että olin topakka ja herätin hänet muutolla. Autettiin asunnon haussa, muutossa ja alkuun. Neuvoin mistä saa tukia ja opetin mitä mihinkin hakemukseen laitetaan. Rakkauttako? Joskus on oltava topakka ja puututtava näinkin rajusti asioihin, mutta kuten sanoin hän kiittää ja todella arvostaa sitä että puutuin näinkin rajusti.

Kuinkas monen lapsi lähtee opiskelemaan toiselle paikkakuknnalle nuorempanakin...ei tuo ikä ole huono alkaa kantamaan ihan itse vastuuta teoistaan, varsinkin jos on uhka muillekin ihmisille kuin itselleen. Mielestäni kaikki rattijuopot pitäisi tuomita vankeuteen muutamaksi kuukaudeksi katsomaan rattijuoppojen uhrien kuvia.
 
Seera
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Hmm...tuossa voisi olla ideaa.....mutta mistä hän sen vuokran maksaa...nyt saa opintotukea, joten siitä vois jonkinlaisen summa maksaa, mutta jos ei saa kesätöitä, niin silloin olisi katkolla.Mikä olisi se summa, kun opintotukea tulee jotain 220? ( jos nyt oikein muistan )
Opintotuesta vaan reippaasti kaljarahat pois. Kotona asuvalla ei paljon kuluja ole, esim. jos linkkakortti olis 50 ?, ja koulukirjoihin menisi toiset 50 ?, niin loput voitte pidättää vuokrana.
laitetaan harkintaan, hyvä ajatus, oppisipa ottamaan vastuuta
Jos minulle olisi ehdotettu tallaista nuorena, niin olisin saman tien muuttanut kotoa pois. Ei tuosta pienesta opintotuesta ole vuokranmaksuun. Ja ei kai tassa rahasta ole kysymys?
 
Siis oliko kyse 18-vuotiaasta eli täysikäisestä? Sori vaan mutta mun kaaliin ei siinä tapauksessa mene et aikuiselta ihmiseltä viedään kaljarahat ettei voi juoda. Eiköhän se alkon käyttö pidä saada ihan muilla keinoilla kuriin. Ja nimenomaan olisi hyvä että oppisi sen järkevän rahan käytön ennen kuin muuttaa pois kotoa. Jos kotona asuessa omatkin tulot menee vanhempien kukkaroon niin miten luulette et rahan käyttö onnistuu sitten kun lähtee omilleen ja kaikki tuleekin yhtäkkiä itselle?
 
tiina
Alkuperäinen kirjoittaja raivona:
18v nuori sössiny opiskelujaan( joskus siitä täällä kirjoitinkin )...viimisellä hetkellä alkoi korjata asioitaan ja isänsä otti työssäoppimiseen.Ei valmistu keväällä, kuten ei pari muutakaan kaveriaan.Tyhmyys tiivistyy.

Eilen kerto menevänsä kaverille ja annoin auton avaimet ja sanoin että auto sitten kotiin ajoissa, jotta pääsen aamulla labraan.Autoa on just laitettu, kun se piti vaihtaa.Nuori oli ajanu auto katolleen ( no, se ois voinu kelin vuoksi tapahtua kelle tahansa ) mutta JUOVUKSISSA!!!!!

Mä olen niin raivona.Saa unohtaa haaveet ajokortista.Kortti meni, kakkosvaihe vielä ajamatta.Me emme sitä enää tule maksamaan.

Pääasia tietty et nuori hengissä ja tulee kuulemma linkkarilla kotiin ja oli juovuksissa ku soitin.Huusin puhelimessa ja hän alkoi itkeä.Isänsä sai raivarin kun asiasta hälle soitin.Hän niska limassa yrittää painaa töitä, elättää perheen ja nyt nuori teki tämän tempun.

Olen niin raivona, huolestunut, sekaisin etten tiedä mitä tehdä.
Rakastan lastamme, mutta saa ottaa vastuun teoistaan, ei kaipaa päähän taputteluja.

Miten edetä jatkossa?Hommataanko hänelle asunto eli laitetaanko muuttamaan koto pois?Itse joutuis tuet sun muut hakeen tai voitais me auttaa niiden hakemisessa......meidän tulot ei riitä kahteen asuntoon, kun itse olen työtön. Pelkään että sitten taitaa mennä elämä alamäkee ja lujaa vai annetaanko asua kotona ja suorittaa opinnot loppuun.Eipä pääsis ainakaan valittamaan et hän ei linkkarilla kulje, kun TYPERYYTTÄÄN meni tollasen tempun tekeen.Autoa kun ei ole ja korttiakaan.

..... että vielä tämäkin piti tapahtua......

Auttakaa,antakaa neuvoja, asiallisia kiitos.Mäalan nyt olla loppu.....
Ei muuta kuin voimahali, täällä painitaan täsmälleen saman asian kanssa, opiskelunsa ja työnsä ja raha-asiansa täysin sössinyt pian jo 20-vutias kyseessä.
 
Ensiksikin ap:lle iso :hug: , ei ole helppoa nyt, mutta toivottavasti helpommaksi muuttuu.
Serkkupoikani ajoi isänsä auton 0,6 promillen humalassa valotolppaan, joten lähipiirissä käynyt aika vastaava tilanne. Tosin serkkuni kanssa ei ollut murrosikää kummempia ongelmia ennen onnettomuutta. Heillä oli myös alkuun huudettu, kirottu ja tapeltu, kunnes päästy yhteisymmärrykseen, että rakkaudesta tässä raivotaan. Pojan kanssa oli tehty maksusuunnitelma, että korvaa puolet autosta isälleen (n. 1500 eur), joka on tietysti älytön raha nuorelle jannulle.

Poika koki itse suurtä syyllisyyttä tämän jälkeen ja häntä varmasti auttoi se, että vanhempien ja muutamien raivostuttavien sukulaisten osalta syyllistäminen loppui, kun oli sovittu miten asia korvataan. Serkkuni kävi koulun loppuun ja on nyt töissä ja lyhentää velkaansa isälleen. Kotoa häntä ei pois heitetty, päinvastoin ei oltaisi edes annettu lähteä ennenkuin koulut on käyty ja jotain työtä tiedossa.
 
Tytti
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Niin, juuri tämän takia lastenkasvatus täytyy aloittaa jo ihan pienestä.
Tervetuloa aikanaan vanhempien lasten maailmaan! Kyllä se vain niin on että murrosikä laittaa sen pääkopan toisilla enempi ja toisilla vähempi "sekaisin". En todellakaan usko että ap;n lasta ei olisi kasvatettu. Itse väännän kättä lähes päivittäin, ah niin ihanan murkkupojan kanssa. Onneksi sentään keskusteluyhteys pelittää, se vain on niin mustavalkoinen maailma tällä hetkellä. Neuvoja en osaa sinulle ap enempää antaa, mutta jaksamis ja voima halit lähtee täältä!! Ja oikeasti, hänestä varmasti tulee vielä hieno mies, kunhan itse jaksatte siinä rinnalla pysyä!

(tässä vielä päivän lainaus jääkaappi magneetista: Murrosikäisten vanhemmat ymmärtävät miksi jotkin lajit syövät jälkeläisensä ;))
 
Niin
Alkuperäinen kirjoittaja Seera:
Ja ei kai tassa rahasta ole kysymys?
Siinä vaiheessa kun joku mällää kännispäiten mun auton lunastuskuntoon eikä vakuutus korvaa, niin kyllä, nimenomaan rahasta on kysymys.

Jos kyseessä olisi ollut pojan oma auto, oisko sillonkin susta kohtuutonta jos poika joutuis osallistumaan kustannuksiin? Nyt kun poika tööttäs porukoiden auton, sun mielestä kyse ei oo rahasta?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Juon Kahvini Miten Sattuu:
Siis oliko kyse 18-vuotiaasta eli täysikäisestä? Sori vaan mutta mun kaaliin ei siinä tapauksessa mene et aikuiselta ihmiseltä viedään kaljarahat ettei voi juoda. Eiköhän se alkon käyttö pidä saada ihan muilla keinoilla kuriin. Ja nimenomaan olisi hyvä että oppisi sen järkevän rahan käytön ennen kuin muuttaa pois kotoa. Jos kotona asuessa omatkin tulot menee vanhempien kukkaroon niin miten luulette et rahan käyttö onnistuu sitten kun lähtee omilleen ja kaikki tuleekin yhtäkkiä itselle?
Kyse ei ole juomisen estämisestä.On silloin tällöin ottanut, mutta menee myös viikkokausia ettei ota pisaraakaan.
Ei tässä ole rahasta kysymys, vaan vastuunottamisesta, mitä voisi olla hyvä harjoitella.Et ihan ymmärtänyt tuota vuokranmaksuajatusta samalla tapaa kuin minä ja ehdottaja.
 
Siis ei pelkästään rahasta kysymys, mutta osittain kyllä.Sillä jotenkin on velvollinen korvaamaan aiheuttamaansa vahinkoa.
 
Yhteistyössä