onko lapsenne kauniita ja hyväkäytöksisiä?

\

Fyysisesti kauniita ja myös sisältä kauniita, sydän kultaa molemmilla.

Mutta ulkoinen käytös ei ole varmaa eivätkä aina uskalla vastata aikuisen puheeseen, eli ovat arkoja, eivätkä sillä tavalla miellytä aikuisia kuin reippaat ja rohkeat ja puheliaat lapset. Tämä arkuus johtuu varmaan siitä, että sukulaiset asuvat kaukana, ja heillä on vähän kokemuksia muista aikuisista. Ei siis ole kiintymyssuhteita kuin vanhempiin.

Tästä vähän aiheen vierestä...Minusta tuommoiset ujot lapset ovat paljon viehättävämpia kuin semmoiset liian rohkeat ja puheliaat lapset.

Ärsyttää älyttömästi kun muutama tuntemani lapsi (oma esikoiseni mukaan lukien) on semmoisia suuna päänä selittäjiä, että aikuiset ei saa mistään rauhassa keskustella. Kun joka asiaan pitää olla mielipide - ymmärsi asiasta mitään tai ei. Lähinnä tätä ilmenee ala-asteikäisillä tytöillä.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta kaunista käytöstä on se, että osaa odottaa puheenvuoroa ja pysyä poissa keskusteluista, joista ei mitään ymmärrä. Eli tämän vois kai ymmärtää niin, että lapsi saa näkyä mutta ei kuulua...

Oikeesti - lasten kanssa on mukava jutella, mutta pitää osata antaa myös aikuisille oma rauhansa. Meidän kakkonen on paljon miellyttävämpi tässä mielessä kuin esikko.

Toinen ärsyttävä ryhmä on lapset, jotka kirkuu. Ymmärrän jos naurattaa ja tekee mieli riehaantua, mutta semmoista korvia vihlovaa kirkunaa en ymmärrä. Enkä mitään auton penkkien potkimista tai varpailletallomisleikkiä, jota ei sitten millään osata lopettaa, kun on vaan hassua kun kielletään.

Tiedän, ettei kaikki tämä ole edes mitään kasvatuksen tulosta vaan lähtee myös lapsen luonteesta. Silti nyppii - jopa sen oman esikoisen päsmäröinti.

edit: ja vastauksena siis vielä: kauniita ovat kuin mitkä, mutta käytöksessä siis on paikoin toivomisen varaa...<br><br>

 

Oikein ovat söpöjä, mut käytös on välillä vähän niin ja näin

 

Jep ja jep
Tottakai poikkeuspäiviä voi tulla mutta yleensä poju on esim virastoissa, lääkärissä, kaupassa jne niin hiljaa ja tottelevainen ettei sitä edes huomaa. Vaikka joutuis jonottamaan jne niin se ei väsy ja ala tekeen tuhmia tai kiukkuaan.

 

Kauniita ovat kyllä. :heart:

Mutta se käytös... Sanoisin että toisinaan on hieman toivomisen varaa...

 

Kyllä tottakai erittäin.

 

\

Minun, mieheni ja monien muidenkin mielestä ovat kauniita, ihania, kultaisia, söpöjä, suloisia, herttaisia... ja hyväkäytöksisiä (ikä huomioon ottaen). Kaikki lapset ovat kauniita, omat lapset maailman kauneimpia! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

peesi tähän :heart:

 

\

\

Fyysisesti kauniita ja myös sisältä kauniita, sydän kultaa molemmilla.

Mutta ulkoinen käytös ei ole varmaa eivätkä aina uskalla vastata aikuisen puheeseen, eli ovat arkoja, eivätkä sillä tavalla miellytä aikuisia kuin reippaat ja rohkeat ja puheliaat lapset. Tämä arkuus johtuu varmaan siitä, että sukulaiset asuvat kaukana, ja heillä on vähän kokemuksia muista aikuisista. Ei siis ole kiintymyssuhteita kuin vanhempiin.

Tästä vähän aiheen vierestä...Minusta tuommoiset ujot lapset ovat paljon viehättävämpia kuin semmoiset liian rohkeat ja puheliaat lapset.

Ärsyttää älyttömästi kun muutama tuntemani lapsi (oma esikoiseni mukaan lukien) on semmoisia suuna päänä selittäjiä, että aikuiset ei saa mistään rauhassa keskustella. Kun joka asiaan pitää olla mielipide - ymmärsi asiasta mitään tai ei. Lähinnä tätä ilmenee ala-asteikäisillä tytöillä.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta kaunista käytöstä on se, että osaa odottaa puheenvuoroa ja pysyä poissa keskusteluista, joista ei mitään ymmärrä. Eli tämän vois kai ymmärtää niin, että lapsi saa näkyä mutta ei kuulua...

Oikeesti - lasten kanssa on mukava jutella, mutta pitää osata antaa myös aikuisille oma rauhansa. Meidän kakkonen on paljon miellyttävämpi tässä mielessä kuin esikko.

Toinen ärsyttävä ryhmä on lapset, jotka kirkuu. Ymmärrän jos naurattaa ja tekee mieli riehaantua, mutta semmoista korvia vihlovaa kirkunaa en ymmärrä. Enkä mitään auton penkkien potkimista tai varpailletallomisleikkiä, jota ei sitten millään osata lopettaa, kun on vaan hassua kun kielletään.

Tiedän, ettei kaikki tämä ole edes mitään kasvatuksen tulosta vaan lähtee myös lapsen luonteesta. Silti nyppii - jopa sen oman esikoisen päsmäröinti.

edit: ja vastauksena siis vielä: kauniita ovat kuin mitkä, mutta käytöksessä siis on paikoin toivomisen varaa...

?? Ai. Minä muistan miten oma äiti aina kehui niitä lapsia, jotka ovat reippaita ja rohkeita ja puheliaita, ja vanhanaikainen kasvatus hänelläkin on. Onhan se niinkin, että kun itse olin arka lapsi, olin "tylsempää" seuraa kuin villi ja reipas ja rohkea sisareni.

Jos lapsi ei uskalla vastata tai katsoa aikuista puhumattakaan silmiin katsomisesta, ei usein tule hyvä kuva, vaikka on vaan arka. Tulee ylpeä kuva. Vaikka on siis vaan arka, ja ei tottunut siihen, että joku muukin kuin oma äiti tai isä on hänestä kiinnostunut.

Ja onhan semmoisen kanssa helpompi olla, joka uskalltaa sanoa mitä haluaa, ja on temperamenttiä ja uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa sanoa mielipiteen, kun taas varsinkin oma esikoinen ei uskalla sanoa mitään, sanoo aina ei tiedä. On liian arka ja ei oikein itsetuntoa, niin on tosi vaivalloinen lapsi mielestäni. Kun taas kuopus on vähän enemmän rohkea, ja sanoo haluaako vai ei, ja mitä ajattelee jne, niin hän on mielestäni siis helppo. Vaikka on temperamenttisempi. Kun taas aran ja hiljaisen kanssa on vaikeaa elämä. Pitää olla niin varuillaan että ei jyrää häntä täysin.

 

No tottakai!! Mitäs luulet! Koulun ja hoidon kauneimmat, kilteimmät ja fikusimmat B)

No esikko ehkä, tämä toinen on pieni riiviö :heart:

 

sulonen pieni vaavi 2,5kk.heräilee yöllä ja kitisee ym.mutta ei se oo musta huonoa käytöstä,ku on vasta noin pieni.

 

\

\

\

Fyysisesti kauniita ja myös sisältä kauniita, sydän kultaa molemmilla.

Mutta ulkoinen käytös ei ole varmaa eivätkä aina uskalla vastata aikuisen puheeseen, eli ovat arkoja, eivätkä sillä tavalla miellytä aikuisia kuin reippaat ja rohkeat ja puheliaat lapset. Tämä arkuus johtuu varmaan siitä, että sukulaiset asuvat kaukana, ja heillä on vähän kokemuksia muista aikuisista. Ei siis ole kiintymyssuhteita kuin vanhempiin.

Tästä vähän aiheen vierestä...Minusta tuommoiset ujot lapset ovat paljon viehättävämpia kuin semmoiset liian rohkeat ja puheliaat lapset.

Ärsyttää älyttömästi kun muutama tuntemani lapsi (oma esikoiseni mukaan lukien) on semmoisia suuna päänä selittäjiä, että aikuiset ei saa mistään rauhassa keskustella. Kun joka asiaan pitää olla mielipide - ymmärsi asiasta mitään tai ei. Lähinnä tätä ilmenee ala-asteikäisillä tytöillä.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta kaunista käytöstä on se, että osaa odottaa puheenvuoroa ja pysyä poissa keskusteluista, joista ei mitään ymmärrä. Eli tämän vois kai ymmärtää niin, että lapsi saa näkyä mutta ei kuulua...

Oikeesti - lasten kanssa on mukava jutella, mutta pitää osata antaa myös aikuisille oma rauhansa. Meidän kakkonen on paljon miellyttävämpi tässä mielessä kuin esikko.

Toinen ärsyttävä ryhmä on lapset, jotka kirkuu. Ymmärrän jos naurattaa ja tekee mieli riehaantua, mutta semmoista korvia vihlovaa kirkunaa en ymmärrä. Enkä mitään auton penkkien potkimista tai varpailletallomisleikkiä, jota ei sitten millään osata lopettaa, kun on vaan hassua kun kielletään.

Tiedän, ettei kaikki tämä ole edes mitään kasvatuksen tulosta vaan lähtee myös lapsen luonteesta. Silti nyppii - jopa sen oman esikoisen päsmäröinti.

edit: ja vastauksena siis vielä: kauniita ovat kuin mitkä, mutta käytöksessä siis on paikoin toivomisen varaa...

?? Ai. Minä muistan miten oma äiti aina kehui niitä lapsia, jotka ovat reippaita ja rohkeita ja puheliaita, ja vanhanaikainen kasvatus hänelläkin on. Onhan se niinkin, että kun itse olin arka lapsi, olin "tylsempää" seuraa kuin villi ja reipas ja rohkea sisareni.

Jos lapsi ei uskalla vastata tai katsoa aikuista puhumattakaan silmiin katsomisesta, ei usein tule hyvä kuva, vaikka on vaan arka. Tulee ylpeä kuva. Vaikka on siis vaan arka, ja ei tottunut siihen, että joku muukin kuin oma äiti tai isä on hänestä kiinnostunut.

Ja onhan semmoisen kanssa helpompi olla, joka uskalltaa sanoa mitä haluaa, ja on temperamenttiä ja uskaltaa olla oma itsensä ja uskaltaa sanoa mielipiteen, kun taas varsinkin oma esikoinen ei uskalla sanoa mitään, sanoo aina ei tiedä. On liian arka ja ei oikein itsetuntoa, niin on tosi vaivalloinen lapsi mielestäni. Kun taas kuopus on vähän enemmän rohkea, ja sanoo haluaako vai ei, ja mitä ajattelee jne, niin hän on mielestäni siis helppo. Vaikka on temperamenttisempi. Kun taas aran ja hiljaisen kanssa on vaikeaa elämä. Pitää olla niin varuillaan että ei jyrää häntä täysin.

No onhan se näinkin.

Makuasioitahan nämä tietysti on - loppupeleissä.

Ehkä tässäkin se kultainen keskitie on paras! B)

 

Kaunis on muttei aina niin hyväkäytöksinen. 5-v tyttö.

 

varsinaisia pikkuriiviöitä. Käyttäytyvät hyvin vain halutessaan.Molemmilla kamala uhmaikä.

 

kaunis ja huonokäytöksinen 2v.

 

On, paitsi poikaa 1v9kk pidän vielä melko syyntakeettomana..

 

Missi- tai mistermallia ei ole kumpikaan. Hyväkäytöksisiä nuo osaavat olla...junnu erityisesti osaa hurmata "1920-luvun gentleman" -tyylillään.

Mä taisin olla jotain 3 v, kun mulle opetettiin, mikä haarukka, mikä lusikka ja mikä lasi on minkäkin aterian kanssa. Mun lapset saivat saman opin vähän myöhemmin, mutta kyllä mun lapset jo eskari-iässä osasivat erottaa punaviinilasin ja valkoviinilasin toisistaan, käyttää rapuveistä jne. Nyt muksut ovat 20 ja 15 v ja jos jompi kumpi niistä heitettäisiin Halosen Taren illalliselle tai Kalle Kustaan päivälliselle, niin tuskin mun tarttis lasteni puolesta hävetä.

Itse olen kiitollinen siitä, että jo lapsena sain opastuksen käytöstapoihin. Olen joutunut elämäni varrella ennalta arvaamatta mm suurlähettilään daamiksi illalliselle ja lapsuudenkodissa opittujen asioiden vuoksi ei tarvinnut ainakaan hävetä B) Saman kansainvälisen käytöstapavarmuuden olen halunnut antaa myös omille lapsilleni, koska koskaan ei tiedä, kenen kanssa joutuu illallistamaan

 

juu kauniita tietty! ja hyväkäytöksisiäkin ainakin kerran kuussa kaks tuntia

 

\

\

Fyysisesti kauniita ja myös sisältä kauniita, sydän kultaa molemmilla.

Mutta ulkoinen käytös ei ole varmaa eivätkä aina uskalla vastata aikuisen puheeseen, eli ovat arkoja, eivätkä sillä tavalla miellytä aikuisia kuin reippaat ja rohkeat ja puheliaat lapset. Tämä arkuus johtuu varmaan siitä, että sukulaiset asuvat kaukana, ja heillä on vähän kokemuksia muista aikuisista. Ei siis ole kiintymyssuhteita kuin vanhempiin.

Tästä vähän aiheen vierestä...Minusta tuommoiset ujot lapset ovat paljon viehättävämpia kuin semmoiset liian rohkeat ja puheliaat lapset.

Ärsyttää älyttömästi kun muutama tuntemani lapsi (oma esikoiseni mukaan lukien) on semmoisia suuna päänä selittäjiä, että aikuiset ei saa mistään rauhassa keskustella. Kun joka asiaan pitää olla mielipide - ymmärsi asiasta mitään tai ei. Lähinnä tätä ilmenee ala-asteikäisillä tytöillä.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta kaunista käytöstä on se, että osaa odottaa puheenvuoroa ja pysyä poissa keskusteluista, joista ei mitään ymmärrä. Eli tämän vois kai ymmärtää niin, että lapsi saa näkyä mutta ei kuulua...

Oikeesti - lasten kanssa on mukava jutella, mutta pitää osata antaa myös aikuisille oma rauhansa. Meidän kakkonen on paljon miellyttävämpi tässä mielessä kuin esikko.

Toinen ärsyttävä ryhmä on lapset, jotka kirkuu. Ymmärrän jos naurattaa ja tekee mieli riehaantua, mutta semmoista korvia vihlovaa kirkunaa en ymmärrä. Enkä mitään auton penkkien potkimista tai varpailletallomisleikkiä, jota ei sitten millään osata lopettaa, kun on vaan hassua kun kielletään.

Tiedän, ettei kaikki tämä ole edes mitään kasvatuksen tulosta vaan lähtee myös lapsen luonteesta. Silti nyppii - jopa sen oman esikoisen päsmäröinti.

edit: ja vastauksena siis vielä: kauniita ovat kuin mitkä, mutta käytöksessä siis on paikoin toivomisen varaa...

Melkein ku minun kirjottamani. =) Siis olen monissa kohdin samaa mieltä!

 

Tottakai Äitiinsä tulleet B)

 

\

\

Fyysisesti kauniita ja myös sisältä kauniita, sydän kultaa molemmilla.

Mutta ulkoinen käytös ei ole varmaa eivätkä aina uskalla vastata aikuisen puheeseen, eli ovat arkoja, eivätkä sillä tavalla miellytä aikuisia kuin reippaat ja rohkeat ja puheliaat lapset. Tämä arkuus johtuu varmaan siitä, että sukulaiset asuvat kaukana, ja heillä on vähän kokemuksia muista aikuisista. Ei siis ole kiintymyssuhteita kuin vanhempiin.

Tästä vähän aiheen vierestä...Minusta tuommoiset ujot lapset ovat paljon viehättävämpia kuin semmoiset liian rohkeat ja puheliaat lapset.

Ärsyttää älyttömästi kun muutama tuntemani lapsi (oma esikoiseni mukaan lukien) on semmoisia suuna päänä selittäjiä, että aikuiset ei saa mistään rauhassa keskustella. Kun joka asiaan pitää olla mielipide - ymmärsi asiasta mitään tai ei. Lähinnä tätä ilmenee ala-asteikäisillä tytöillä.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta kaunista käytöstä on se, että osaa odottaa puheenvuoroa ja pysyä poissa keskusteluista, joista ei mitään ymmärrä. Eli tämän vois kai ymmärtää niin, että lapsi saa näkyä mutta ei kuulua...

Oikeesti - lasten kanssa on mukava jutella, mutta pitää osata antaa myös aikuisille oma rauhansa. Meidän kakkonen on paljon miellyttävämpi tässä mielessä kuin esikko.

Toinen ärsyttävä ryhmä on lapset, jotka kirkuu. Ymmärrän jos naurattaa ja tekee mieli riehaantua, mutta semmoista korvia vihlovaa kirkunaa en ymmärrä. Enkä mitään auton penkkien potkimista tai varpailletallomisleikkiä, jota ei sitten millään osata lopettaa, kun on vaan hassua kun kielletään.

Tiedän, ettei kaikki tämä ole edes mitään kasvatuksen tulosta vaan lähtee myös lapsen luonteesta. Silti nyppii - jopa sen oman esikoisen päsmäröinti.

edit: ja vastauksena siis vielä: kauniita ovat kuin mitkä, mutta käytöksessä siis on paikoin toivomisen varaa...

Samaa mieltä. Rajansa kaikella.

 

Komiahan tuo poika on, ei siitä mihinkään pääse. Ja nyt kun pahin uhma alkaa olla takana ainakin joksikin aikaa niin käytöskin on mainio =) Poika tervehtii niin tuttuja ja tuntemattomia, vastaa kun kysytään oli kysyjä sitten oma äiti tai kaupan kassa, kiittää ja pyytää anteeksi oma-aloitteisesti eikä riehu paikoissa jossa se ei ole soveliasta (pihalla painaakin sitten täyttä päätä ja kolhii itsensä ). Pitäisi vielä saada ymmärtämään se, ettei tarvitsisi keskeyttää jos aikuiset juttelee keskenään... Saas nähä miten käytös muuttuu sitten kun tulee seuraava kiukku kausi. Ei taida olla yhtikäs mitään tietoa moisista hyvistä tavoista Mutta nauttia nyt kun tämä hetki on päällä ja murehtia tuota uhmaa sitten taas kun päälle puskee B)

 

Äitinsä mielestä kauniita ja komeita totta kai!
Hyväkäytöksisiä, parhaani teen. "Kiitos", "anteeksi", "olkaa hyvä" kuuluvat hyvään käytökseen ja ne oppii vain opettamalla, näin ainakin uskon.

Mutta mikä tarkoitetaan tällä hyvällä käytöksellä. Se minkälaisia lapset ovat vieraille (siinä tapauksessa voisin sanoa heidän olevan useimmiten hyväkäytöksisiä) vai minkälaisia ovat kotona. Koska kotona osaavat pistää vastaan ja ihan hyvä niin. Vähän omaa tahtoa ei koskaan ole pahitteeksi, kunhan eivät ihan silmille hyökkää. Jälkimmäinen ei tiedä hyvää

 

Toki