Oulun seudun kuumeilijat!

Tervetuloa mukaan kaikille uusille =)

Pillereiden lopettamisesta minäkin haluan kertoa oman tarinan. Itse söin aikoinaan 9vuotta pillereitä. Lopettamisen jälkeen kierrot menivät aivan sekaisin ja ne huitelivat 43-99päivän välillä. Kaksi vuotta meni ennen, kun tulin raskaaksi. Luulen, että en ovuloi edes joka kierrossa. Mutta nykyään, kun esikoinen on 1v 8kk , kierrot ovat asettuneet inhimillisiin lukemiin 32-37 =) Joten todellakin tuo pillreiden lopettamisen jälkeen on hyvin yksilöllistä kuinka nopeasti raskaaksi tulee.

Vielä oma napaa: Mitään raskaus tuntemuksia ei ole. Ainoastaan oikea munasarja on ollut kiepänä viikonloppuna. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että täti kyläillee viikon sisällä. :stick:
 
Tervetuloa uusille! :flower:


Mammajooga kuulostaa ihan kiinnostavalta, enpä ole päässyt kokeilemaan.


Unohdin aloittaa terot oikeaan aikaan, aloitin sitten vähän myöhemmin ja nyt odotellaan kuurin loppua ja tätiä. Tätä samaa siis... Tärppäisipä jo!
 
Tervetuloa uudet :)

Minä olen myös tuota mammajoogaa hieman ajatellut, jahka siihen saakka edes päästään. Mutta joogaa olen "kokeillut" muuten (en siis mitenkään aktiivisesti harrastanut) ja uskoisin sen tekevän ihan hyvää siinä vaiheessa kun kropassa tapahtuu muutoksia... ja mitä on viisaammilta kuullut liitoskivuista, selkäongelmista jne. Salilla, missä käyn, on tuota tarjollakin sopivasti :)

Edelleenkin seesteisen odottavissa tunnelmissa täällä mennään, mutta pikkuhiljaa vähän jänskättää ensi viikko. Vähän jo enemmän taas laskee päiviä ja yrittää muka kuulostella omaa oloaan, vaikken kyllä tunne yhtään mitään yhtään mihinkään suuntaan :D
(No, eipä kyllä ole vielä tarpeenkaan..)
 
Täällä myös oululainen kuumeilija liittyy seuraan. Toinen lapsi olisi haaveissa, esikoinen on 1v4kk ja syyskuussa olisi tarkoitus alkaa yrittämään pikku kakkosta. Ensimmäisen kanssa meni 1,5v ennen kuin raskauduin, mutta ihan luomusti onnistui ja toivon hartaasti, että toisessa ei menisi niin kauan.

Elokuussa olisi lääkäri, jolta pitää saada raskauslupa (diabetes) ja olen jo siirtynyt seuraamaan ruokavaliota ja sokereitani. Vauvakuume on ollut jo joulusta:D
 
Täällä kans yks oulun läheltä, tai no onhan tuossa reilu 200km väliä. :) Vuosi on nyt yritystä takana, ja ensiviikolla olisi aika lekurille jossa tutkitaan mikä mahdollisesti voisi olla vikana. Kuukautiskiertohan minulla on 40 - 120 päivään, ja senkin vuoksi täytyy lekurilla käydä.

Toivotaan että mahdollisimman pian selviää mistä tää kaikki johtuu. :)
 
Mesikämmen: tsekkaa yv-laatikko :)

Moonbride: mene ihmeessä käymään lääkärissä, niin sun ei tarvi murehtia asiaa itsekses, vaan saat ammattilaiselta vastauksia mistä vois olla kyse. Toivottavasti ei ole ainakaan mitään vakavaa. Mut eikös hormonitoiminta voi aiheuttaa rintoihin "oireiluja"? Harmi anyway.
 
Kiva, täällähän on taas tullut uusia mukaan, tervetuloa! :)
mami2010 ja nennuskah: ootteko minkä ikäisiä?

Itsekin olen joogaa kokeillut joskus, tosiaan voisi olla ihan hyvä harrastus jos ja kun joskus tästä olisi sovelias siihen mammaryhmään. :) Olen kovasti yrittänyt jumpata ja pyöräillä ym, että saisi tuon pömppömahan pienemmäksi ennen häitä :D mutta eipä oikein näytä tuottavan tulosta. Oon alkanut miettiä, että onkohan sittenkin jotain turvotusta pillereistä johtuen tms, kun muuten olen aika hoikka ja samoihin aikoihin kun aloin pillereitä syömään, ilmestyi tuo "pömppömaha", eikä ole siitä muuttunut mihinkään suuntaan, vaikka tekisi mitä. Paino nousi silloin n. puolessa vuodessa n.7-8kg ja siinä pysynyt sen jälkeen. Odotan nyt mielenkiinnolla, että tapahtuuko mitään muutosta kun jätän pillerit poies. Ihana päästä muutenkin niistä eroon, kun tuntuu, että taitaa monet muutkin ongelmat olla niistä peräisin. :( No, mutta häitä odotellessa...

Ihania hellepäiviä kaikille! :cool:
 
Nöhveli Ikää mulla on 25v. ja meilläkin on häät tulossa elokuussa:D Mulla on vaan edellisestä raskaudesta jäänyt kymmenen kiloa ylimääräistä, joita ei taida siihen mennessä saada karistettua...

Pitäisi kyllä vähän pudottaa painoa, kun raskaus on niin rasitus elimistölle, ja viimeksi lihosin tosi paljon.
 
mami2010 Munkin olisi pitänyt saada painoa pudotettua ennen seuraavaa lapsettomuuspolikäyntiä, mutta ei ole onnistunut. Mulla on pco ja se on todettu jo silloin kun olin anoreksian takia alipainoinen, joten enpä usko että painonpudotuksella on paljonkaan vaikutusta asiaan. Muutaman kilon olen saanut korkeimmasta painosta pudotettua, toivottavasti ei ole tullut takaisin. Huolestuttaa vaan kun täällä oulun lapsettomuuspolilla on painoindeksiraja, että jos ne ei anna lääkkeitä mulle, vaikka indeksi ei ihan tuota ylitäkään. Tai en ole varma. Tästä olen repinytkin ressiä ja tänään sanoin miehelle, että jos en sieltä saa clomeja käyttöön, painun yksityiselle, maksoi mitä maksoi. Sieltä kai antavat vaikka painoa olisi vähän enemmän. Tai en tiedä.


Anteeksi vuodatus! :ashamed:


Mistäs päin Oulua te olette jotka olette ihan Oulusta? :) Toki saa vastata mistä on vaikkei olekaan Oulusta!
 
Sieltähän se täti tuli kylään sunnuntaina eli kp 2/32-37 meneepi. HArmittaa ja ärsyttää taas niin vietävästi :stick: En tiedä, miksi se joka kuukausi harmittaa aina vain enemmän tädin vieraillu, vaikka tietää ettei ole raskaana. Mulla, tuo oikean munasarjan kipuillu viikkoa ennen tätiä, on aika hyvä merkki. Siitä tiedä, että tädin kyläilly on lähellä:kieh: Jospa tässä taas jaksaa lähtä seuraavaa yritysta kohti.....

Miehen kanssa eilen puhuttiin, että meidänkin täytyneen lähtä tutkimuksiin, kun raskaaksitulo on näin vaikeaa eli vikaa kyllä täytyy jossakin olla. En tiedä pitäisikö sitä yksityispuolelta lähtä tutkimuksiin vai yrittää kunnalliselta puolelta? Mitä kokemuksia teillä on?
 
mami2010 Kiva, onko isotkin häät tulossa? (Jos saan tiedustella...;)) Meinaa alkaa paniikkia pukata jo valmistelujen kanssa, kun vielä aika kesken...:eek:

moonbride Linnanmaalla asustelen. Vielä. On kyllä katteltu isompaa asuntoa, mielellään Oulun eteläpuolelta, mutta ei oo vielä löytynyt sopivaa. Joku rivitaloasunto olis näin alkuun aika ihana, omakotitalo sitten joskus myöhemmin. Tila tulis ihan tarpeeseen, jos näitä vauvojakin nyt rupeais tässä vaikka ilmiintymään... ;) Jos tiedätte hyviä asuinpaikkoja / vuokrakohteita sieltä joen eteläpuolelta, niin ilmoitelkaa, kiitollisena otetaan vinkkejä vastaan. :)
 
Nöhveli Rivitalojahan täällä Oulussa ei oikein ole, paitsi Kaakkurissa taitaa olla. Hiironen on ainakin mukavaa asuinaluetta ja Mäntylä.


Meillä varmaan vuoden vaihteessa suunnitelmissa muutto pois Oulusta tuonne lähialueelle miehen työn perässä. Entiselle kotipaikkakunnalle siis. Ei ole vielä varmaa, mutta luulisin. Mekin halutaan rivitaloon ja sitten myöhemmin omakotitaloon. :)
 
Uusi kuumeilija Oulusta. Yrittelyt on vielä haaveissa, ei ole vielä päästy yhteisymmärrykseen pillerien lopettamisesta. Puolisen vuotta olen miehelle höpöttänyt lapsista ja lasten hankkimisesta. On sentään sitä mieltä, että lapsia haluaa, ainakin joskus. Mutta koska on se oikea aika, se vielä keskustelun alla. Toisaalta haluaisi opiskella opinnot loppuun, hankkia työkokemusta, matkustella huoletonna... Toisaalta tietää, ettei sitä niin "sopivaa" aikaa tule varmaan koskaan, eikä niitä lapsia aina kerta rykäisystä pullahda. Välillä mies ahdistuu lapsiahdisteluistani, välillä taas asiasta väännetään vitsiä ja puhutaan lasten nimistä. Omaa vauvakuumetta ei paranna monien tuttujen raskausuutiset, toisaalta mieskin on saanut siedätyshoitoa aiheeseen. :D
 
Sennay
Hei! Täälläkin uusi kuumeilija Oulun lähialueelta, tarkemmin sanottuna 140km päästä. Ikää on 21, elokuussa 22 ja minulla myös tuo PCO. Eilen sain diagnoosin, eikä tullut yllätyksenä. Kuukautiset olleet viimeksi joulukuussa, hirsutismiä, vähän akneakin ja omenalihavuutta. Opiskelen vielä, tarkoitus olisi valmistua vuoden päästä, jos koulu antaa siihen mahdollisuuden. Lääkäri määräsi vuodeksi Qlaira-ehkäisypillerit ja sen jälkeen olisi tarkoitus aloittaa esikoisen yrittäminen, eli kesällä 2012 viimeistään. Vauvakuumetta potenut jo viimeiset puoli vuotta ja tuntui uskomattoman ihanalta, kun avopuoliso sanoi, että vuoden päästä voidaan hänen puolestaan alkaa yrittämään lasta. Plussatuulia kaikille!! ++++ :whistle:
 
Tervetuloa uudet! :flower:


Sennay Mullakin pco, siinä on ikävä vaiva! Mulla onneksi akne helpotti kun käytin Brevoxyliä. Mikään muu ei auttanut ja naama oli kamalassa kunnossa. Nyt on sileä ja nätti :) Tosin arpia on vähäsenn. Ylipainoa löytyy ja painoa on aivan järjettömän vaikea pudottaa. Tsemppiä teille yrityksen aloittamiseen!


Täällä odotellaan tätiä Terolut-kuurin jälkeen. Semmoisia tuntemuksia on, että kohta alkaa vuoto. Kunpa ei alkaisikaan... :)
 
Sennay
Kiitos Moonbride tsemppaamisesta. Plussatuulia sinulle, :whistle: toivottavasti täti ei tulekaan käymään. Aloin lääkärin suosituksesta kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota, jotta saisin painon putoamaan. Kolmas päivä menossa ja helpolta tuntuu toistaiseksi. :) Olen uudesta vuodesta pudottanut n. 12kg ja vielä olisi ainakin 18kg pudotettavaa. Hiljaa hyvää tulee, pienillä tavoitteilla kohti isompia. :)
 

Yhteistyössä