Mä en pidä nk. nollamaksuluokan poistamista yhtään järkevänä. Päivähoitomaksut kun ovat kuntien tuloja ja toimeentulotuet taas ovat kuntien menoja. Ajatellaanpa, että jo nyt toimeentulotukea saava perhe joutuu jatkossa maksamaan vaikkapa 20 euroa kuukaudessa päivähoitomaksua kunnalle. Noh, sittenhän se kunta joutuu maksamaan 20 euroa enemmän toimeentulotukea :/ Eli kunta laittaa vasemmasta taskusta oikeaan taskuun. Ihan turhaa mun mielestäni.
En pidä subjektiivista päivähoito-oikeuttakaan järkevänä. Minusta päivähoitopaikan saamisen edellytyksenä pitäisi olla, että lapsi sitä tarvitsee. Jokainen tajuaa, että työssäkäyvän tai opiskelevan lapsi ei koko päivää yksinkään kotona voi olla, joten näillä lapsilla on varmasti ihan todellinen tarve hoitopaikalle. Sitten on lapsia, jotka erilaisista kuntoutuksellisista syistä tarvitsee hoitopaikkaa. Lääkäri, psykologin, toimintaterapeutin, puheterapeutin tms suosituksesta voitaisiin tällaiset lapset ottaa kunnalliseen päivähoitoon ilman subjektiivista päivähoito-oikeuttakin. Itse asiassa erityislapset saivatkin päivähoitopaikan jo ennenkuin koko subjektiivista päivähoito-oikeutta oli keksittykään. Lisäksi hoitopaikan tarve olisi aivan selvä sellaisilla lapsilla, joiden kotona lasta hoitava vanhempi ei sairauden tms syyn vuoksi kykene lastaan hoitamaan.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ollut voimassa jo toistakymmentä vuotta ja sitä on myös käytetty. Usein ajatellaan, että lapsi saa päivähoidossa virikkeitä, joita kotihoidossa ei voi saada. Ajatellaan, että lapsella pitää olla koko ajan kavereita ja ohjattua toimintaa. Mistä tällainen ajattelutapa on tullut? Mitä vikaa on kodin arkiaskareissa? Jos päivähoito on se autaaksi tekevä asia, miksi meillä on nyt historiamme mieleltään sairaimmat lapset ja nuoret? Miksi lapset voivat mieleltään paremmin silloin, kun oli puutetta leivästä, lauantait olivat työpäiviä, asuttiin ahtaissa asunnoissa eikä kukaan ollut vielä päiväkodista kuullutkaan?
:attn: