Päiväkodin kommenteista ihmeteltävää. Onko muka jotenkin erityisen pitkä hoitopäivä?

  • Viestiketjun aloittaja Justiin
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Tarhatädit ajattelee asioita omasta näkökulmastaan, ja tietysti lapsen hoitopäivä pitenee. Mutta toisaalta voit ajatella asiaa niinkin että sinulla olisi saattanut olla tuon pituinen hoitopäivä lapsellasi jo monta vuotta, jos et olisi tehnyt osa-aikatyötä.

Suuri osa ihmisistä käy sen 8h päivästä töissä, ja mun mielestä päiväkoti on sitä varten että lapset hoidetaan sielä kun vanhemmat on töissä. Eikä niin että vanhempien pitää kamalasti kikkailla että hoitopäivästä saatais keinotekoisesti lyhyempi.
 
"näin meillä"
Meillä tulee hoitopäivän pituudeksi 8 tuntia, vaikka teen lyhennettyä päivää.

Eli työaikani on 8-14.30, mutta päiväkotiin on vietävä klo 7, koska työmatkaan menee se tunti. Miehen työaika on 6-14 ja hän on sitten hakemassa klo 15.

Jos tekisin normaalia työaikaa, hoitopäivästä tulisi 8h 30min. Eli eipä tuo lyhentäminen paljoa auta, mutta 1/2 tuntia aamussa tuntuu jo paljon.
 
No eipä sille paljon voi mitään jso päivästä tulee pitkä!
Meillä molemmilla on 8h päivä eikä liukuma mahdollisuutta ja siihen työmatkat päälle jotka ovat suuntaan 45min joten meille tulee 9,5h hoitoajaksi sitten kun ollaan molemmat töissä...
 
4n äiti
Meillä lapsilla on 8,5 - 9 h joka päivä hoitoaika. Ihan normi, eikä lyhentää voi. Työaika kuitenkin on 7.30-15.00/15.30. viedään klo 7.00, haetaan viim. klo 16.00. Minkäs teet.
 
kv
No jos minä pääsen syksyllä hakemaani työhön, niin aluksi tulee hoitoajaksi 5.30-16.Työmatkoihin on pakko varata jo 45minuuttia. Puolisolla sama työpaikka ja ainakin aluksi sama työaika.Ja pitää sinne tehtaalle kävelläkin ja vaatteet vaihtaa. Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee, en minä riemusta kiljuen laita lastani hoitoon , mutta kun laskut pitää maksaa ja meillä ei raha kasva puussa.
 
"annika"
No jos minä pääsen syksyllä hakemaani työhön, niin aluksi tulee hoitoajaksi 5.30-16.Työmatkoihin on pakko varata jo 45minuuttia. Puolisolla sama työpaikka ja ainakin aluksi sama työaika.Ja pitää sinne tehtaalle kävelläkin ja vaatteet vaihtaa. Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee, en minä riemusta kiljuen laita lastani hoitoon , mutta kun laskut pitää maksaa ja meillä ei raha kasva puussa.
sinulla(tai miehelläsi) on oiekus osittaiseen hoitovapaaseeen jolla saat työaikaa lyhennettyä. kai yleensä leimaat itsesi sisään ennenkuin menet vaihtamaan vaatteet eli se on jo työaikaa?
 
[QUOTE="annika";24339032]sinulla(tai miehelläsi) on oiekus osittaiseen hoitovapaaseeen jolla saat työaikaa lyhennettyä. kai yleensä leimaat itsesi sisään ennenkuin menet vaihtamaan vaatteet eli se on jo työaikaa?[/QUOTE]

Ap:llä ei ole edes oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen, jos on nyt kerran saanut uuden työpaikan.
 
"mii"
Mä en todellakaan tiedä mitä teen, kun pitää töihin palata. Ei oo autoa tai ajokorttia. Ainoo bussivuoro 35 kilsan päähän lähtee 6:30 eli muksut hoiteoon kuudelta. Ja haku viideltä. Olen yrittänyt hakea töitä omalta kylältä, mutta eipä juuri mitään oo tarjolla. Mies menee tosi harvoin seiskaan ja pääsee puol neljä. Meillä joutuu vielä tekee paljon ylitöitäkin. Mietin oisko paree jäädä työttömäks..
 
työssäsyössä
[QUOTE="vieras";24339103]Ihan hullun pitkiä päiviä joidenkin lapset joutuu olemaan. Sääliksi käy..[/QUOTE]

niinpä, töissä on pakko käydä, mieluusti olisin kotona, mutta siitä ei sitä palkkaa makseta :(
mun työaikani on 8h päivä, siihen matykat puol tuntia suuntaansa, joten lapsilla tulee lähes aina 9h päiviä, mies myös päivätyössä, joten sama se kumpi hakee tai vie, yhtäpitkä siitä päiovästä tulee kuitenkin, kun työmatkakin kestää molemmilla saman ajan
 
"..."
Kyllä tuo on 6-vuotiaalle sopiva päivä, kohtahan se aloittaa koulunkin. Ehkä ei ekaluokkalaisilla mitään 8h koulupäiviä kyllä ole mutta kuitenkin.. pointtinani siis se, että en ymmärrä miksi kommentoivat mitään tuon ikäisen hoitoajasta. Itselläni pistää silmään nämä 2 vuotiaat jotka ovat samanlaisia aikoja kuin 6veet :( En voi sille mitään mutta tekee pahaa. Tämä nyt on sitten vain minun mielipide.
 
"minna"
Ihan normaali päivä se on tarhalapselle. Monellahan on 8h työpäivät ja työmatkat päälle, joten väkisin se on tuollainen. Pitkä päivähän se on, mutta kyllä se vaan on tätä elämää, kun täytyy rahaa tienata, jotta pärjää. Joten älä ole huolissasi. Ja lapsesi on kuitenkin jo 6 vuotta ja se on hienoa, jos saa edes jonkun aikaa järjestettyä niin, että lapsella on ollut lyhyemmät päivät. Monilla ei ole sitäkään mahdollisuutta.

9 tunnin päivä on pitkä sellaiselle lapselle, jonka äiti tai isä on kotona ja on virikehoidossa.
 
Ihan normaali päivä on. Ainahan se olisi kivempi, jos päivä olisi lyhempi, mutta aika harvoin käytännössä onnistuu...

Siirtyikö teillä hoitoontulo aiemmaksi? Me saatiin vuosi sitten samanlaisia kommentteja ja vieläpä haukut siitä, että minä olen menossa liian kauas töihin! Tämä siksi, että meidän lapsi oli aloittamassa hoitopäivää 6.30 ja seuraava lapsi tuli vasta 7.30. Tätä kyseistä päiväkodin tätöstä tympi, kun päiväkoti piti ruveta avaamaan tuntia aiemmin kuin ennen. Tämä siitä huolimatta, että päiväkodin ovessa kyllä luki, että avoinna 6.30 alkaen...
 
"vieras"
aika väsyneeltä kuullostaa päikkärin hoitsut olevan... eiks se oo niitten hommaa? ehkä sä maksat siitä ja voit sanoo että otat koko rahalla...
tää on just tätä jos lapsi liian vähän hoidossa niin jopa jää jälkeen ryhmästä/ryhmäytymisestä jne...
 
----
Pitkähän se on, mutta aivan normaali silti. Olen itse päiväkodissa töissä ja harvassa ovat ne lapset, joiden hoitopäivä on alle 8h. Pääasiassa lasten päivät ovat 9-10h.
 
:/
Meillä lapset on tuon 9-10 tuntia, koskaan ei ole tosin ylittänyt 10 tuntia. Ja kerran-pari viikossa ovat 8.30-16 päikyssä... Meillä päikky on ottanut kans tavaks huomautella lasten pitkistä päivistä ja pitäisi löytää joku vaihtoehto / ratkaisu että saataisiin päivät lyhyemmiksi. Kuulemma lapsillakin tulisi olla lakisääteinen hoitopäivä kun laki säätelee vanhempien työpäivätkin :/
 
leikki on lasten työtä
Sääliksi käy pitkiä päiviä päiväkodeissa olevat lapset. Kuka meistä aikuisista suostuisi olemaan töissä/koulussa yli 8h päivässä? Mutta minkäs teet kun tässä maassa arvostetaan työntekoa ja materiaa ylitse kaiken muun. Pitää mielellään asua mahdollisimman leveästi, omistaa vähintään yksi auto, kesämökki, matkustella, harrastaa, shoppailla...
 

Yhteistyössä