Raskauden ensioireet?

  • Viestiketjun aloittaja Maria
  • Ensimmäinen viesti
Säde86
Luin noita edellisiä tekstejä ja sain huomata, et aika paljon samanlaisia oireita on ollut mullaki. Ensin alkoi tämä mystinen vastakipu, ja nyt 2 viikkoa on särkenyt rintoja, vessassa olen saanut juosta useammin mihin olen tottunut, viime viikolla aloin palelee, ja nyt muutaman päivän on ollut pientä lämpöä 36,8-37,7.
Ja tänään töissä ihmettelin huimausta.
Pieni raudan makukin on ollut suussa kun olen mennyt nukkumaan, en ole aikasemmin lukenut/kuullut et sekin voisi liittyä raskauden ensioireisiin, mut näköjään voi.
Menkat olisi pitänyt alkaa viime perjantaina 23.9, muttei ole kuulunut vieläkään. Ja mulla on ollut jo parisen vuotta säännölliset kuukautiset. Kierto 26 päivää. Pillerit jätin pois tammikuussa, ja sen jälkeenkin ollut täysin säännölliset. Pillereiden pois jättäminen ei silloin vielä tarkoittanut mitään, kun vasta nyt parin kuukauden aikana ollaan alettu yrittämään lasta. En kumminkaan ole nyt ajatellut, että olisin raskaana.
Viime menkat oli niukat ja ihmettelin sitä hieman mutten antanut sen häiritä.
Heti seuraavalla viikolla menkkojen jälkeen oli oikealta puolelta alavatsa kipeä, tuntui kuin olisi pistetty jollakin terävällä, muutaman sekunnin kestävä kipu ja sen jälkeen kaikki ohi. Pistoksia on tullut tässä 4 viikon aikana melkein joka päivä tai joka toinen. Joten päätin mennä käymään hoitajan luona maanantaina.
Kerroin hoitajalle asian ja hän oli sitä mieltä, että ihan hyvin olisin voinut olla jo silloin viime menkkojen aikaan raskaana, kun kerran alkoi kivut niin pian menkkojen loputtua. Jaa a.
Otettiin veri-ja virtsakokeet, mut kaikki näytti olevan negatiivisiä. Odotan vielä sen viikon verran ja sitten teen ensimmäisen testin.. :) Jos se näyttää plussaa niin toivottu on! Ja jos ei, niin pitää tutkia lisää tätä mystistä vaivaa.. On vain niin samanlaiset oireet mitä raskaana olevilla.
Niinkuin hoitajakin sanoi, että -onnea matkaan! :)
 
mom !
Meikä plussas tännään ja kyllä on onnellinen olo! :) Onnea kaikille plussanneille ja sitä odotteleville ! <3
Mitään oireita ei tosiaan ollut pahemmin, muutakun että aamuisin ja iltaisin mahaan "pisti" ja huimausta ja väsymystä oli ihan hirveästi, menkat vähän myöhässä ja tänään sitten sain ne odotetut kaksi viivaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Säde86
"vierailija"
Minulla on ollut alavatsan kihelmöintiä,pahanolontunne,virtsaaminen lisääntynyt..Ja tänää huomasin töissä että kun tein leipiä niin monivilja leipä tuotti minulle oksettaan tunteet ja suihkusaippuaniki oksettaa minua aikaisemmin ei ole ollut sellaista.Mahassa tuntuu että voisi ollakin jtn siellä:)tuntuu sellainen nipistely jne..Toivomme kyllä mieheni kanssa kovasti lasta <3 Kuukautiseihini on vielä aikaa,mutta silti tuntuu että olisin raskaana..:) Myös päänsärkyä on ollut aika paljon kahtena päivänä..Toivon että odottaisin lasta <3 :)
 
"Vierailija"
huomasin eilen illalla ennen nukkumaan menoa että on vahva metallin/raudan maku suussa..ja tänään töissä sitten kun aloin keittämään kahvia niin tuoreen kahvijauheen haju tuotti oksennuksen tunteen ja monet monet muut asiat kans ovai tuottaneet..Alavatsaani kipristelee vasemmalta puolen aika paljo välillä..
 
"jopsu"
Mulla oli vain kylmä mut lämmöt oli normaalit..ennen menkkoja normaalisti yli 37 mut plussasta 36,6.. Ekasta raskaudesta oli ihan tajuttoman kovaa päänsärkyä mut toisesta oli vaan "pumpulia pään sisällä" olo..
Ja alaselkää vihlo rappusissa molemmista.
 
"Vierailija"
TOivon todella että olen raskaana <3 Eilen ei ollut juuri mitään oireita..Paitsi että oli kauhea päänsärky..Alavatsaa sitten illalla kun alkoi nukkumaan niin alko hieman nipistelemään..Olisi tarkoitus tänään tehdä testi..Oii olisinpa raskaana <3
 
  • Tykkää
Reactions: Säde86
[QUOTE="Vierailija";24780967]huomasin eilen illalla ennen nukkumaan menoa että on vahva metallin/raudan maku suussa..ja tänään töissä sitten kun aloin keittämään kahvia niin tuoreen kahvijauheen haju tuotti oksennuksen tunteen ja monet monet muut asiat kans ovai tuottaneet..Alavatsaani kipristelee vasemmalta puolen aika paljo välillä..[/QUOTE]

Itselläni ei ole tullut minkäänlaisia oksennus reaktioita, mutta haistan melkein kaiken aivan liian hyvin :)
Ruoka tuoksuu aivan mahtavalle nykyään ja maistuu sitäkin paremmalle, melkein ihan sama mitä syö.
Taidan lihota aika paljon odotuksen aikana, nyt jo alkanut vaatteet kiristää.
Viimesen kolmen viikon aikana on tuulut puoltoista kiloo lisää, ups!
Mulla oli noi kivut oikealla puolella ja se oli silloin selvä raskauden merkki jonka tiedän vasta nyt jälkeenpäin. En ajatellut odottavani vaan ajattelin, et kivut johtuvat liiasta liikunnasta ja häviää kohta, mut eipäs hävinny.
Olen onnellinen raskaudestani, ollaanhan me sitä yritettykin jonkin aikaa.
Kohta ensimmäiseen neuvolakäyntiin! :heart:
 
taas raskaana?
Mulla on jokaikisessä raskaudessa (6kpl, joista osa mennyt kyllä sitten kesken) varma merkki ollut nuo repäisykivut! Eli äkkinäisestä liikkeestä tai aivastuksesta tuntuneet.. Toinen varma merkki on ollut totaalistoppi makeanhimolle. Kaikki makea on alkanut yhtäkkiä ennemminkin ällöttää kun normaalisti olen oikea sorkerihiiri. Ja aina jo parisen päivää ennen oletettuja menkkoja nuo on alkaneet.

Tietty sitten lisäoireina on ollut aina kaikkea muutakin kuten palelua, väsymystä, rintojen kihelmöintiä, menkkamaista jomotusta ja erinäisiä nippailuja masussa, lievää pahoinvointia ja närästystä. Ja jo n. viikko ovulaatiosta nämä alkaa.
 
"Vierailija"
Eilen tein testin ei ainakaan vielä näyttänyt positiivistä..tosin ovulaatiosta on vähän yli viikko..Tuoreen kahvin hajukin hieman äklöttää..Onnea Säde86:) toivoon niin paljon että olisin itsekin raskaana <3 Siskollani on 2kk vauva ja toinen odottaa lasta niin haluan jo itsekin vaikka mieheni kanssa onkin vähän ongelmia..Mutta silti halutaan kumpikin lapsi <3
 
  • Tykkää
Reactions: Säde86
hallansuru
ennen kierukanpoistoa viikon sisällä peuhailtu sängyssä ja heti kierukan poiston jälkeisenä päivänä.nyt minua alkaa etoa kahvi yms.kuten edellisessä raskaudessa.samoin esim.oluen haju.jo nyt.onko mahdollista että jo nyt elikkä parin päivän sisällä tulee oireita? ei ihan ovulaatio vaihe kyl just nyt ole mutta ei ollut silloinka ku edellisen sain.silloin oli pillerit ja yks jäi välistä ja hups...
nyt tarkoituksella yritetään lasta mieheni kanssa.miten pian teille on tullut oireita ja kuinka pian kannattaa testata apteekin testillä onko raskaus alkanut? minulla on psyykelääkkeitä enkä uskalla ottaa kun pelkään et oon tullut raskaaksi :O kierukan ohjeissa luki et jos on viikon sisällä ennen kierukan poistoa yhdynnässä voi tulla raskaaksi.voikohan olla totta? kokemuksia? mirena kierukka oli minulla.niiiiiiiiin kovasti raskautta toivon.....
 
"Vierailija"
Viime viikol tein testin mut näytti negatiivista.. :/ Tänään teen toisen testin..Kahvin haju ällöttää(juon silti),joidenki pesuaineiden haju ällöttää,mahassa välil nipistelee molemmilta puolin..en oikeen ole varma millon oli ovis,mut niinhän sitä sanotaan et sillon voi tulla parhaiten raskaaksi mut kumminki voi tulla ennen sitäki..Maha on välil aika kipee ja tuntuu monesti et pitäs oksentaa mut ei kumminkaan tarvi..päänsärkyäki on välil mut menee ohi yht nopeesti ku tuleeki särky..Toivon niin et oisin raskaana:) <3
 
"vierailija"
Olen lukenut paljon kaikkien lähettämiä viestejä oireistaan ja olen löytänyt paljon samoja, kuin minulla. Mahdollisesta hedelmöityksestä on pian 2 viikkoa ja minulla on ollut jo viikon ajan alavatsa turvoksissa ja kauhea paineen tunne, pissalla saan ravata jatkuvasti. Lisäksi välilla oksettaa (en ole kuitenkaan oksentanut) ja huippaa. Kahvia ei tee ollenkaan mieli, eikä ole oikein näläntunnettakaan ollenkaan. Vatsassa on koko ajan kihelmöinnin tunne ja välillä tulee vihlaisu kipuja, varsinkin kun teen äkkinäisiä liikkeitä. Olisiko mahdollista olla raskaana? Ja milloin kannattaisi tehdä testi ?
Toivoisin hirveästi että olisi tärpännyt, mutta minua pelottaa että kuvittelen vain oireet. En mitenkään ole varma, koska pillerit lopetettuani menkat ovat olleet todella epäsäännölliset, enkä tiedä milloin niiden pitäisi -tai olisi pitänyt alkaa :/
 
"Vierailija"
Voi olla ihan hyvinkin että olisit..Itse tein testin viime viikon to ensimmäisen testin yhdynnästä..ja eilen tein toisen mutta kummallakin kerralla näytti negatiivista:( Toivon todella paljon että olisin raskaana..Minullakin on ollut jatkuvasti melkein kihelmöintiä alavatsassa ja pahanolon tunteita kuten kahvin haju ja jotkut muut jotka ovat ennen tunteet hyvän hajuisilta niin nyt sitten oksettavat:/Mutta kahvia juon kyllä kun olen niin kauhea kahvin killittäjä:D Mutta odotellaan että tulisi joku päivä positiivinen tulos:) <3 Ja onnea sinulleki joka edellisen kirjoitit:)
 
"vierailija"
Kiitos vastauksesta :) Toivottavasti teilläkin tärppää <3 Mietin testin tekemistä jo tänään, sillä minulle tuli yhtäkkiä hirveä pahoinvointi kun seisoin jonkin aikaa pystyssä, siltä ei ole tuntunut vielä kertaakaan tähän mennessä kuin äsken! Lisäksi nukuin 12h yöunet viimeyönä :eek:, kun tavallisesti nukun melkein puolet vähemmän. Kaikki nämä oireet mitä minulla on, voisi viitata raskauteen, mutta en halua elätellä toiveita liikaa, jos käykin niin, että oireet ovat vain kuviteltuja, kovasti toivoisin että tulos kuitenkin olisi positiivinen :)
 
"nunnu"
itselläni oli eka raskaus tosi oireeton.erittäin oireeton! en tajunnut mitään et oon raskaana kunnes menkat jäi pois.no nyt on kierukka poistettu ja odottelen kuukautisia.toivoen ettei niitä tule.kahvin pitäs alkaa inhottaa minua, se oli viimeraskaudessa muttei ihan alussa.n 1 kk jälkeen kahvi ja tietyt ruuat inhotta aminua, jotkut ruuat ja juomat taas oli pakko saada.ei tosiaan ollut muunlaisia oireiluja ollenkaan.eli en voi tietää olenko raskaana.....toivotaan et olen kun lapsi halutaan mieheni kanssa....tein yhden testin mutta lääkärin mielestä liian aikaisin siksi oli negatiivinen.käski olla kärsivällinen ja odottaa alkaako kuukautiset..odotapa nyt tässä kun haluis tietää!! :( epätietoisuus on kamalaa...sit petyn paljon jos alkaa kuukautiset kun haluisin et lapsi syntyy kesällä :)
 
"nunnu"
voiko olla raskauden oire että haistaa ja maistaa asiat eritavalla? ja minä, kasvissyöjä himoitsin leivän päälle jääkaapista kinkkumakkaraa jota mieheni syö mutten antanut kiusauksellle periksi.ei ole kyl normaalia minulta himoita lihaa ruuaksi.
 
[QUOTE="vierailija";24931387]Onko kenelläkään kokemuksia, että kotonatehdyt raskaustestit ovat näyttäneet negatiivista mutta olette kuitenkin olleet raskaana ?[/QUOTE]

Minulla on käynyt niin muutama vuosi sitten. Menin neuvolaan ja siellä asia todettiin ainakin varmaksi.
 
"Vierailija"
Minulla olisi pitänyt alkaa eilen menkat mutta eipä ole kuulunut..Eli mahdollisesti raskaana:)Toivomme mieheni kanssa kovasti lasta <3 <3 :) Minulla on ollut pillereiden poisjäännistä(jätin pois viime vuonna lokakuussa)normaali kierto..Tekis tänään illalla ja huomenna aamulla testin:)Toivotaan että näyttää positiivista tai edes pientä "haamua":) <3 HALUAN OLLA RASKAANA:) <3
 
Ii
Täällä taas yksi äidiksi toivova... Haluaisin kysyä teiltä, jotka toivotte samaa asiaa, että kuinka luotettavia on Clearbluen herkät raskaustestit? Onko kukaan käyttänyt niitä? Tein kolme sellaista ennen edellisiä menkkoja ja jokaiseen tuli himmeä plus... Sitten kun tein Clearbluen herkän testin, joka näyttää myös raskausviikot niin tulos oli negatiivinen. Menkat tuli, enkä siis usko raskauden mahdollisuuteen, mutta kummastuttaa ne hailakat +-merkit...Vajaan kahden viikon päästä pitäisi menkat alkaa. Mitään oireita ei ole paitsi että rinnat (oikeestaan nännit) on arat. Tammikuussa ajattelin testata seuraavan kerran ettei tule pettymyksiä enkä aio (?) edes ajatella koko asiaa. Siispä odottelemisiin :)
 

Yhteistyössä