Siitäs sait saamarin kakkakasa. Olihan oikein miehen exälle?

[QUOTE="vierailija";29783340]Mä olen itse huomannut että katkeran ex.n kanssa paras keino on nimenomaan olla provosoitumatta. Olen koittanut kaikki ratkaista niin asiallisesti kun mahdollista ja vastaamatta/lähtemättä mukaan typeryyksiin. Nimittäin loppujen lopuksi kostosta kärsii eniten lapset.[/QUOTE]

On yritetty, mutta sitten se alkaa sanoista tekoihin..
Esim juuri kiristämällä lasten tapaamisia. On jo onneksi sen verran vanhempia lapset ettei tuo enää auta :D sepäs se, nyt yrittää sitten keksiä kaikkea muuta paskaa, jotta vain meidän elämä edes vähän vaikeentuisi
 
"mutsi"
Surullista :(. Itse olen sillä tavalla onnekkaassa asemasa, etten ole katkeroitunut miehen uudelle perheelle. Vaikka uusi avovaimo on kaunis, minua yli kymmenen vuotta nuorempi jne. Minulle on tärkeää, että olemme exän kanssa hyvissä väleissä edelleen yhteisen lapsemme takia. Ja sitäpaitsi rakastan edelleen exääni jollain tasolla, joten tietysti haluan hänen olevan onnellinen. Kun se ei meillä onnistunut, niin toivottavasti jonkun kanssa onnistuu. Se ei ole enää minulta pois.
 
:)
Mun mielestä oikein hyvä vastaus.

Toivottavasti ei ole mitää aivan järjettömiä satuillut. Noilla voi saada niin paljon pahaa aikaseks.
En usko että on VIELÄ soittanut mihinkään, sen vuoksi nyt vastasinkin mitä vastasin ettei nyt niin teekkään... Jospa se jossain kohtaa oppis ettei kannata ryttyillä :D
Takas tulee joka kerta vähintäänkin yhtä paljon... Miksei oikeesti vaan voi antaa olla ja eläis sitä omaa elämäänsä, heidän erosta on kuiteskin oikeesti vuosikausia aikaa.
 
[QUOTE="mutsi";29783372]Surullista :(. Itse olen sillä tavalla onnekkaassa asemasa, etten ole katkeroitunut miehen uudelle perheelle. Vaikka uusi avovaimo on kaunis, minua yli kymmenen vuotta nuorempi jne. Minulle on tärkeää, että olemme exän kanssa hyvissä väleissä edelleen yhteisen lapsemme takia. Ja sitäpaitsi rakastan edelleen exääni jollain tasolla, joten tietysti haluan hänen olevan onnellinen. Kun se ei meillä onnistunut, niin toivottavasti jonkun kanssa onnistuu. Se ei ole enää minulta pois.[/QUOTE]

No mulla samanlaiset fiilikset oman exäni nykyisestä. Mukavaa että molemmat ollaan löydetty uudet kumppanit ja ihanaa että tää uus nainen on lapsillemme niin mukava (mulla siis myös 2 vanhempaa lasta).
 
"jemina"
Voi luoja miten lapsellista molemmilta. eivätkö aikuiset ihmiset voi hoitaa asioita sovussa... ootko edes koittanut ajatella asioita exän kannalta ja käyttäytyä häntä kohtaan ystävällisesti? et varmaan. muutenkin oikein korostettu ystävällisyys on ehkä paras ase ilkeitä tyyppejä vastaan
 
mä...
Mä en ikinä lähde miehen exän viesteihin mukaan. En koskaan vastaa niihin. Uskon, että vain sellainen ihminen, jolla on paha olla, haluaa pahaa myös muille. Enkä mitenkään päin voi kuvitella saavani mitään tyydytystä siitä, että aukoisin takaisin tälle toiselle päätäni siksi, kun hän purkaa pahaa oloaan minuun. Miehen exä aina välillä yrittää käyttää lapsia pelinappuloina, mutta rauhoittuu nopeasti, kun huomaa etten minä (eikä mieskään) lähde siihen leikkiin mukaan. Lapsille parhain kun aikuiset osaavat käyttäytyä. Ja jos yksi ei osaa niin sitä tärkeämpää lapsille, että muut osaavat.
 
[QUOTE="jemina";29783396]Voi luoja miten lapsellista molemmilta. eivätkö aikuiset ihmiset voi hoitaa asioita sovussa... ootko edes koittanut ajatella asioita exän kannalta ja käyttäytyä häntä kohtaan ystävällisesti? et varmaan. muutenkin oikein korostettu ystävällisyys on ehkä paras ase ilkeitä tyyppejä vastaan[/QUOTE]

Ajatella asioita exän kannalta :LOL:
No nyt en kyllä osaa ajatella... yli 10v sitten erottu ja nyt on katkera kun joku toinen menee sen miehen kanssa naimisiin ja saa niitä lapsia mitä mies ei halunnut hänen kanssaan lisää. En halua olla ystävällinen enkä ilkeä, koska en halua olla missään tekemisissä, eikä olla oltukkaan paitsi silloin kun tekee näitä tempauksiaan, on koitettu silloinkin olla vain välittämättä mutta sitten se vasta riehaantuukin.

Kun ei auta niin ei auta. Ainoa asia mikä auttaisi, olisi ero miehestä ja mies menisi exänsä kanssa takaisin yhteen, naimisiin, tekisi pari lasta, ostaisivat talon jne... Ja mies ei voi sietää koko naista :D
 
sgmsgös
Lapsethan tosta kärsii. Jos toisella puolella on hullu äiti niin lapset säästyisivät tosi paljolta kun toisella puolella oltais järkeviä eikä lähdettäis tuohon naurettavaan sotaan mukaan.
Enpä usko että olette tehneet kaikkenne saadaksenne edes asialliset välit exän kanssa. Miksi sillä on SUN numero? Kauanko olette muka olleet vastaamatta hänen viesteihinsä, kaksi päivää? Siinä voi mennä vuosikín että toinen vielä laittelee viestejä vaikkei niihin koskaan vastaisi mutta kyllä se viestittelijä lopulta lopettaa...
 
kyykkyvatkaaja! harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29783264:
Taitaa lapset kärsiä kummassakin perheessä aikuisten typerästä vihoittelusta. Säälittää tuollaiset aikuiset, jotka eivät luo lapsen elämään kunnon edellytyksiä ja näytä, miten tulee käyttäytyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mä...;29783410:
Mä en ikinä lähde miehen exän viesteihin mukaan. En koskaan vastaa niihin. Uskon, että vain sellainen ihminen, jolla on paha olla, haluaa pahaa myös muille. Enkä mitenkään päin voi kuvitella saavani mitään tyydytystä siitä, että aukoisin takaisin tälle toiselle päätäni siksi, kun hän purkaa pahaa oloaan minuun. Miehen exä aina välillä yrittää käyttää lapsia pelinappuloina, mutta rauhoittuu nopeasti, kun huomaa etten minä (eikä mieskään) lähde siihen leikkiin mukaan. Lapsille parhain kun aikuiset osaavat käyttäytyä. Ja jos yksi ei osaa niin sitä tärkeämpää lapsille, että muut osaavat.
Me ollaan kyllä yritetty tätä. Mies paljonkin silloin kun minä en ollut vielä kuvioissa. Jos ei reagoinut näihin juttuihin mitenkään, niin sitten exä keksi jotain muuta vielä pahempaa. Siinä kohtaa se ei välttämättä ollut enää mitään pelkkää sanomista, vaan alkoi myös toimimaan. Ei sitä voi antaa jonkun exän vaan tehdä tuhojaan ja olla täysin välittämättä.

ONNEKSI kohta kaikki heidän lapsensa ovat täysikäisiä ja sitten tää paska toivottavasti loppuu lopullisesti
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Joo, siitä kyllä saa kummasti nautintoa, kun tietää miten on ite parempi ihminen kuin eksä. Vaikka joskus tullut mieleen, että jos joskus tulis se känni riipastua ja purettua sydäntä, mutta... parempi näin. Moral high-ground on houkuttelevampi kuin lähteä muiden typeriin geimeihin mukaan. Silti ärsyttää, että toiset ei osaa käyttäytyä.
 
mä...
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29783425:
Me ollaan kyllä yritetty tätä. Mies paljonkin silloin kun minä en ollut vielä kuvioissa. Jos ei reagoinut näihin juttuihin mitenkään, niin sitten exä keksi jotain muuta vielä pahempaa. Siinä kohtaa se ei välttämättä ollut enää mitään pelkkää sanomista, vaan alkoi myös toimimaan. Ei sitä voi antaa jonkun exän vaan tehdä tuhojaan ja olla täysin välittämättä.

ONNEKSI kohta kaikki heidän lapsensa ovat täysikäisiä ja sitten tää paska toivottavasti loppuu lopullisesti
Mitä hän sitten teki sellaista, mikä vaati teitä alentumaan lapselliselle tasolle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sgmsgös;29783422:
Lapsethan tosta kärsii. Jos toisella puolella on hullu äiti niin lapset säästyisivät tosi paljolta kun toisella puolella oltais järkeviä eikä lähdettäis tuohon naurettavaan sotaan mukaan.
Enpä usko että olette tehneet kaikkenne saadaksenne edes asialliset välit exän kanssa. Miksi sillä on SUN numero? Kauanko olette muka olleet vastaamatta hänen viesteihinsä, kaksi päivää? Siinä voi mennä vuosikín että toinen vielä laittelee viestejä vaikkei niihin koskaan vastaisi mutta kyllä se viestittelijä lopulta lopettaa...
Niin kauan kun on yhteisiä alaikäisiä lapsia ja niiden tapaamisesta pitää jotenkin yrittää sopia, niin ei vain voi olla ottamatta yhteyttä. Jos exä yrittää kokoajan kiristää lasten tapaamisilla ja mies niitä lapsia kuitenkin haluaa tavata niin mitä muutakaan hän voi? Sanoa sen verran takaisin, että akka lopettaa tai olla kokonaan vastaamatta?
 
Niin... Nyt sitten jäätte miettimään mitä se seuraavaksi keksii, ja miten siihen sitten vastaatte korottamalla takaisin. Uudestaan ja uudestaan. Ja lapset arvostaa moista aikuisten leikkiä.
Arvostavat, että yritämme sitä, että he voisivat tulla meillä käymään. Voisimmehan me kokonaan antaa olla koko exän ja odottaa että lapset täyttävät 18v, sekö olisi lapsille parempi?
 
mä...
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29783441:
Niin kauan kun on yhteisiä alaikäisiä lapsia ja niiden tapaamisesta pitää jotenkin yrittää sopia, niin ei vain voi olla ottamatta yhteyttä. Jos exä yrittää kokoajan kiristää lasten tapaamisilla ja mies niitä lapsia kuitenkin haluaa tavata niin mitä muutakaan hän voi? Sanoa sen verran takaisin, että akka lopettaa tai olla kokonaan vastaamatta?
Ei tapaamisilla todellisuudessa onnistu kiristämään. Sopimus on pitävä ja jos sitä rikkoo, voi pyytää virkavaltaa apuun.

On ihan höpöhöpöä vedota tuohon kiristämiseen ja sen varjolla leikkiä teini-ikäistä.
 
sgmsgös
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29783441:
Niin kauan kun on yhteisiä alaikäisiä lapsia ja niiden tapaamisesta pitää jotenkin yrittää sopia, niin ei vain voi olla ottamatta yhteyttä. Jos exä yrittää kokoajan kiristää lasten tapaamisilla ja mies niitä lapsia kuitenkin haluaa tavata niin mitä muutakaan hän voi? Sanoa sen verran takaisin, että akka lopettaa tai olla kokonaan vastaamatta?
Jos tuollaista uhkailua on ollut niin miksi ette ole olleet yhteydessä esim. lastensuojeluun tai lastenvalvojaan, en nyt tiedä mikä taho se on missä päätettäisiin tapaamisista.
Vai onko siihen oikeasti syytäkin ettei saisi tavata lapsiaan, jos ei ole niin kuulostaa todella oudolta että ette ole ottaneet jo yhteyttä johonkin että tulisi stoppi tuolle touhulle...
 

Yhteistyössä