Steinerpäiväkoti??

JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja rallen:
Mun täytyy sanoa, että en ihan pysy sun jonsered perässä. Sori, mutta en harrast näitä palstoja tai chattailua, koska se on todella masentavaa. Mutta voisitko selventää mitä noilla etäällä toisistaan olevilla hymiöillä tarkoitat?
Kuten jo kerroin, ensin ällistyin :eek:

(tämä tyhjä tila edustaa hiljaisuutta)

ja sitten jo nauratti :LOL: :LOL:

Madgalena
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Alkuperäinen kirjoittaja Madgaleena:
Harkitsin itse tuollaista aikoinaan, mutta nämä olivat ne syyt miksi EI valittu vaan vietiin ihan taviskunnalliseen:
- aukioloajat: ei jousta kuten kunnallinen, loma-ajoilla ei varahoitoa vaan se olisi itse pitänyt järjestää.
- aktiivinen vanhempainyhdistys: pitää päiväkotia osin pystyssä, mutta epäreilusti, osa oli todella aktivisia, osa tuntui menevän siivellä.
- henkilökunnassa oli paljon ihmisiä, jotka olivat sukua keskenään, tämä kummastutti.

Plussaa olisivat olleet se kasvisruokavalio, leikkikaluttomuus ja se, ettei alle 3-vuotiaita päässyt hoitoon.
Steinerpäiväkodissa ON leikkikaluja, vaikka ei elektronisia muovihärpättimiä löydykään.
No tarkoitin juurikin niitä härpäkeleikkikaluja, mitä meiltä löytyy kyllä kotoa. Paikassa, jossa kävimme tutustumassa oli kyllä puuleluja ja runsaasti majanrakennus yms. tarvikkeita mikä oli ihana juttu.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Joo, mulla ei tosiaan ole omakohtaista kokemusta, mutta olen kuullut että toiminta on aika suppeata ja virikkeetöntä.
Virikkeettömyyttä en allekirjoittaisi. Ja tämä on omakohtaista kokemusta, tosin päiväkodin yhteydessä pyörineestä eskarista.

Joka päivälle on teemansa: kädentaidot, siivoaminen, retki/liikuntapäivä jne. Aika virikkeellistä minusta. :)

MUTTA täysin toteuttajasta kiinni, kuinka sujuu.
Hei, ehkä näissäkin päiväkodeissa on eroja, kuin myös kunnallisissa.
Pedagogisessa mielessä ei juurikaan kuuluisi olla, mutta käytäntö on toinen, riippuu henkilöistä julmetusti.
 
No lopunviimein se on nimenomaan juuri se käytäntö joka merkkaa kaiken.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
No lopunviimein se on nimenomaan juuri se käytäntö joka merkkaa kaiken.
Näinhän se on, mutta en soisi, että mahdolliset ongelmat laitetaan pelkästään pedagogiikan niskoille, kun oikea syypää on ihminen. :)
 
No sitten asialinjalle: Steiner-oppi edustaa antroposofista elämänkatsomusta, oleellista mm. että taivaankappaleet määrittelevät vireystason. En yhtään väitä, että tämä on huuhaata, päinvastoin. Mutta suurin osa steiner-oppiin hakeutuvista haluaa olla vain erilaisia (positiiivisessa mielessä tottakai), eikä tiedä hevon kukkua taustoista. Ja sitten kun tarpeeksi moni (varakas) erilainen on koossa, halutaan vain tehdä heidän mielensä mukaan - näinhän se valitettavasti menee. Toisaalta - aika moni näyttelijä ym. esiintyvä taitelija nyky-Suomessa on saanut oppinsa Steiner-kouluissa. Eli kyllä kyseisissä opinahjoissa itsetuntoa osataan kohottaa. Eri asia, onko se terveellä tavalla vai ei (omasta mielestäni siis enimmäkseen ei). Ja eksyin, joo, Steiner- kouluun, vaikka oli puhe vasta kyseisestä päiväkodista;(
 
Jep, eli toisinsanoen ei myöskään kannata luottaa että esim. tuo steiner-päiväkoti on absoluuttisesti se huippujuttu, kun tuo pedagogiikka on noin hienon kuuloinen.Todellakin paikka kuin paikka, niin siitä henkilökunnasta se on kiinni että kuinka siellä hommat toimii.
 
JONSERED Karhunkantaja
Steinerin omat ajatukset taivaankappaleista tms eivät ole asia, jota koulussa opetetaan. Pedagogiikka on muodostunut havainnoinnin kautta tukemaan lapsen kehitysvaihetta.

Erilaisuuden tavoittelu tuskin on pääosassa, enemmänkin niin, että vanhemmat haluavat antaa lapsensa kasvaa ajattelevaksi, tuntevaksi ja vastuulliseksi ihmiseksi. Ja osa lapsista oppii tekemällä ja kokemalla, osa lukemalla ja istumalla. Kaikki eivät todellakaan ole samanlaisia.

Ja täytyy sanoa, että steinerkoulu on omien kokemusteni mukaan köyhien koulu.
 
Ohhoh! Ai köyhien koulu. Nyt kyllä pistät ihan omia. Steiner-kouluissa on ensinnäkin erilaisia maksuja mitä ei ole tavallisissa (lukukausimaksuista en nyt tiedä sanoa - ne saattavat olla Suomessa kiellettyjä). Missä sun kokemukset kyseisestä opista ovat. Edelleen: laitoin esikoiseni hyvällä uskolla kyseiseen "opinahjoon" ja ainoa mikä jäi käteen oli, että olet parempi muita, jos tarpeeksi isolla porukalla haukut muita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja rallen:
No sitten asialinjalle: Steiner-oppi edustaa antroposofista elämänkatsomusta, oleellista mm. että taivaankappaleet määrittelevät vireystason. En yhtään väitä, että tämä on huuhaata, päinvastoin. Mutta suurin osa steiner-oppiin hakeutuvista haluaa olla vain erilaisia (positiiivisessa mielessä tottakai), eikä tiedä hevon kukkua taustoista. Ja sitten kun tarpeeksi moni (varakas) erilainen on koossa, halutaan vain tehdä heidän mielensä mukaan - näinhän se valitettavasti menee. Toisaalta - aika moni näyttelijä ym. esiintyvä taitelija nyky-Suomessa on saanut oppinsa Steiner-kouluissa. Eli kyllä kyseisissä opinahjoissa itsetuntoa osataan kohottaa. Eri asia, onko se terveellä tavalla vai ei (omasta mielestäni siis enimmäkseen ei). Ja eksyin, joo, Steiner- kouluun, vaikka oli puhe vasta kyseisestä päiväkodista;(
Itse en kyllä tiedä hevonkukkua taustoista (vielä), se on sanottava, mutta siksi kyselen ja ystäväni google auttaa myös.
Suurimmat syyt miksi tämä alkoi kiinnostaa, oli 1. positiivinen mielikuva (pelkästään, hajanaisten juttujen perusteella kehittynyt) ja 2. kasvisruoka ja 3. se seikka että steinerpäiväkoti olisi kätevästi just koulumatkan varrella :)

p.s musta tuntuu että en osaa nyt ollenkaan kirjoittaa, olo on ihan :xmas:. Univaje. Antakaa anteeksi ajoittainen sekavuus ja kirjoitusvirheet.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja rallen:
Ohhoh! Ai köyhien koulu. Nyt kyllä pistät ihan omia. Steiner-kouluissa on ensinnäkin erilaisia maksuja mitä ei ole tavallisissa (lukukausimaksuista en nyt tiedä sanoa - ne saattavat olla Suomessa kiellettyjä). Missä sun kokemukset kyseisestä opista ovat. Edelleen: laitoin esikoiseni hyvällä uskolla kyseiseen "opinahjoon" ja ainoa mikä jäi käteen oli, että olet parempi muita, jos tarpeeksi isolla porukalla haukut muita.
Neljä lastani ovat steinerkoulussa, siinä kokemukseni. :D

Vapaaehtoinen perhemaksu on joitain kymppejä/kk ja koulumatkat joudun itse kustantamaan. Siinä kaikki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
Alkuperäinen kirjoittaja Madgaleena:
- aktiivinen vanhempainyhdistys: pitää päiväkotia osin pystyssä, mutta epäreilusti, osa oli todella aktivisia, osa tuntui menevän siivellä.
Tämä mua kiinnostaa. Miten vanhempainyhdistys osallistuu päiväkodin pystyssä pysymiseen? Käsittääkseni ihmiset vie lapsen hoitoon mennäkseen töihin, eli ei varmaan siksi pysty osallistumaan vaikka ruoanlaittoon tms... olenko ihan hakoteillä? vai onko se osallistuminen jotain talkoopäiviä, jolloin poimitaan marjoja tms.
nost :) osaisko joku tätä valaista, nostin kun jäi roikkumaan ekan sivun hännille tämä ja jäi ehkä huomaamatta.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja rallen:
Ovat aika ylimielistä sakkia. Eli jos haluat kasvattaa omankin lapsesi siihen ajatukseen, että olette parempia kuin muut, niin siitä vaan.

Kaikki ihmiset eivät ole, eivätkä halua, että heidän lapsistaankaan kasvatetaan lampaita.
 
iines
meidän lapset menee sinne 1kk päästä. Joka kaupungissa vähän erilaista kun se riippuu niistä työntekijöistä. Sinne voi mennä tutustumaan. Soita ja kysy voisko ne esitellä paikkoja ja heidän toimintatapojaan. Meidän kaupungissa on jopa avoimien ovien päivä n.2krt/v. Ja kun soitin ja kysyin jotain vielä lisää niin heti sanoivat että haluatko tulla käymään, niin he esittelevät paikat, kun en vielä ollut sanonut että olin jo käynyt. Eli täällä kyllä kerrotaan ja näytetään paikkaa avoimesti. Luomu, luonnonläheisyys ja joka päivälle tehdyt teemat olivat syyt miksi valitsin paikan. Esim eri päivinä eri teemaat: leivonta, maalaus, askartelu, satutanssiliikunta, kotityöpäivä, retkipäivä, näytelmät...
Ja haluan olla lasteni hoitopaikan kanssa mahdollisimman paljon tekemisissä, että tiedän kuinka heitä hoidetaan. Eli siksi vanhempien osallistuminen toimintaan on minusta hyvä juttu. Esim juhlapäivinä (joulu, kevät, pääsiäinen... ) on nyyttikestihengessä juhlintaa koko perheen voimin. Ja koristelut käydään tekemässä illalla vanhempien kesken tms kuulin opettajilta.
Täällä se on kunnan alainen hoitopaikka, eli ei lisämaksuja. Lelut on puisia/kankaisia. Ruoka luomua lähiruokaa joka kokataan paikanpäällä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja rallen:
Vähän jonsered epäilen sun stooria.. sori.. Mutta eihän lapsista lampaita haluta, vaan susia, jotka syövät lampaat. Vai :)
Tavan koulussa kasvatetaan tottelevaisia kansalaisia, harmaata massaa. Joissakin vaihtoehtokouluissa, kuten Steiner koulussa, ihminen otetaan yksilönä ja hänen vahvuuksiaan tuetaan. Näin lapsesta kasvaa omilla aivoillaan ajatteleva aikuinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Täysin väärin. Jos puhutaan päivähoidosta, ihan peruspäivähoito pyrkii ottamaan lapsen yksilönä huomioon (nimim. 4 lasta tavallisessa kunnallisessa pitänyt). Erikoispäiväkotien viehätys on nimenomaan siinä, että profiloidutaan "paremmiksi" kuin muut. Jos pienestä pitäen toitotetaan, että olet yksilö,
toisin kuin muut, se on aivopesua, eikä omilla aivoilla ajattelemaan tukemista.
 
iines
Alkuperäinen kirjoittaja seinäjokilainen:
Ei Seinäjoellä ole kunnallisia steinerpäiväkoteja. Yksityisiltä on kyllä ostopalveluna, mutta se ei oikeuta muutoin kunnalliseen hoitoon.
Täh??? En ymmärtäny sanaakaan. Vähän väsyttää jo tähän aikaan. Pääpoitti on että ei tuu mitään erillisiä päivähoitomaksuja, vaan samat hinnat ja hakukaavakkeet jne. kuin kunnalla. Koska se on ostopalveluna, niin onhan se kunnan alainen mun mielestä...
 
sj
Alkuperäinen kirjoittaja iines:

Ei ole kunnan alainen. Kunta ostaa ne paikat ja päiväkoti on ihan yksityinen. Pajulintu on kiinni heinäkuun ja joulun välipäivät ja sinä aikana lapset on hoidettava kotona tai mummeilla.
 
Yhteistyössä