***Syyskuun Sydäntenmurskaajat*** Heinäkuussa

J84
Heipsan taas :)

Eilen illalla tultiin laivareissulta ja kyllä oli mukavaa, tosin ihanempaa oli palata kotiin, päästä omaan sänkyyn nukkuun.

Tänään olikin TAYSsin reissu ja poika oli kasvanut hienosti, eli rv30+0 painoarvio oli 1650g :heart: Hepariinilääkitys aloitetaan maanantaina, sitä käytetään synnytykseen asti ja jatketaan siitä noin 8 viikkoa lisää. Muita käyntejä ei sovittu, joten neuvola on ainut sit missä tulee ravattua ja lääkärikin pitäisi olla tossa 36-38 tienoilla.

Terkuin J84 ja poika 30+0
 
Tervehdys kaikille!

Tuskinpa muistatte meikäläistä. Olin mukana kirjoittelemassa alkuvuodesta. Sitten se vaan jotenkin jäi pahoinvointien, töiden ja laiskuuden myötä. Mutta paksusti voidaan edelleen! Nyt on täynnä tasan 33 viikkoa ja masussa kaveri potkii ahkerasti. Kokonaisuudessaan raskaus on sujunut hyvin, jos unohtaa ensimmäiset 18 viikkoa, jolloin oksensin 24 h. Nyt sitä oloa ei onneksi enää edes muista. =) Tällä hetkellä olen selän vuoksi sairaslomalla äitiyslomaan asti, joka alkaa parin viikon päästä. Kotona vointi on oikein hyvä, mitä nyt kuumuus aiheuttaa välillä voimattoman olon mutta senkin kanssa pärjää. =)
 
Pärnusta on nyt palattu takaisin kotiin. Oma koti on kyllä niin ihana ja Suomi ylipäätään, kun täällä saa palvelua ja kaikki toimii muutenkin. En kyllä muista, että olisi ollut ikinä niin tapahtumarikasta laivamatkaa kuin eilinen paluumatka. Ensin laivalla kuulutettiin, että löytyykö matkustajista lääkäriä. Siitä tunnin parin päästä helikopterilla laskettiin vaijerilla laivalle joku tai jotain (esim lääkintätarvikkeita). Ja sitten kun päästiin melkein satamaan, laivaan tuli sähkövika ja jouduttiin odottamaan hinaajaa. Ehdittiin miehen kanssa just ennen sitä hakea tavarat säilytyksestä, joten siellä aulassa sitten istuttiin laukkujen päällä noin tunti ja laivan ilmanvaihtokaan ei toiminut, joten hiki valui. Lopulta päästiin takaisin maalle vajaan tunnin myöhässä. Että olipa semmoinen reissu. Ei tartte kyllä vähään aikaan lähteä laivalle.

Täällä vauva vaan möyrii mahassa, mutta se on kai edelleenkin jäänyt jumiin pää alaspäin. Onneksi.
Maanantaina olisikin sitten neuvola.

Helinä ja vauveli 32+0
 
Heippa

tulin vaan pikaisesti ilmottaan että sairaalassa ollaan edelleen (oikein yliopistolliseen tuli siirto!) Eli ihan hornan tuutissa kotoa katsottuna ollaan
:ashamed: Mut edelleen kasassa. Oli vaan pakko tulla vilkaisemaan että joko on syntyneitä :)
 
Hei Mii26, todellakin mukavaa että ilmottelit missä olette ja oletteko yhdessä vai kahdessa osassa..! =) kyllä jännittää, että kenestä mahtaa tulla ensimmäinen syyskuun sydäntenmurskaajien äiti :heart:

siis tää lapsi on poikittain. POIKITTAIN. olin jo ehtinyt tottua siihen raivotarjontaan..mutta näkyypä hänellä olevan edelleen tilaa liikkua ja kääntyillä, eli toivon että viimestään rv36 lääkäriin mennessä kääntyy taas päätarjontaan, ettei "jouduta" kääntöyrityksiin. =)

harsoista vielä sen verran että käytiin Citymarketissa ja siellä niitä olis ollut myytävänä myös, piti vaan kävellä ohi kun kannoin ammetta ja se oli lastattu täyteen muuta tavaraa liivinsuojista hoitoöljyyn.. En kyllä tiedä mistä pakkauksen harsoja saisi lisää, nuo kun näyttivät olevan tanskalaista valmistetta (jotka tuli pakkauksessa)..mutta seitsemällä harsolla luulis pärjäävän, tosin en näe mitään huonoa siinä että niitä pari enemmän olisi. meillä taitaa olla yhdeksän ja se riittäköön. onhan se sit vähän vauvakohtainenkin asia..toiset pulauttelee enemmän ja toiset vähemmän :)
 
Merkkaus :wave:

Päätettiin aamulla, että lähdetään käymään jossain ja tällä hetkellä ollaan hotellissa Helsingissä :) Ihana päivä ollut! Huomenna takaisin kotiin ja sitten kommentoin viesteihin, kun nyt en malta keskittyä.

uneksija85 ja papu 30+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja rosehip:
Mun pitäis täyttää ensi viikon neuvolakäyntiä varten se synnärin esitietolomake ja oon tehnyt itselleni ongelman niistä nimistä. :headwall: Osaako joku sanoa tuleeko ne nimet yhtään mihinkään muuhun käyttöön kuin vauvan tunnistamistietoihin sairaalassaolon ajaksi?
Mulla ystävä kertoi, että nimi tulee sairaalassa esille just johonkin sängyn päätyyn tms. papereihin. Harmitteli, kun oli esikoisen kanssa sitten kaikki saanut oikean tulevan nimen tietää jo siinä vaiheessa. Itse jätettiin ne kohdat tyhjiksi kun muutama viikko sitten paperit vietiin neuvolaan. Kaippa ne kyselee perään, jos ei kelpaa :D
 
Meillä ei kyllä tullu esikoisen nimeä mihinkään sänkyyn ym näkyville. Tuossa syntymäkortissa, mikä siinä sängyssä oli, luki vaan että tyttö sukunimi. Mie oon saanu sen käsityksen, että se etunimi on siinä vaan hätäkastetta varten.. En sitte tiä, mikä on käytäntö eri sairaaloissa, mutta noin Oyissa pari vuotta sitte.
 
Huomenta!
Se olis eka lomapäivä.Ihme ja kumma,mutta selvisin kunniakkaasti töistä loman alkuun asti.Ei varmasti kukaan uskonut,en edes itse.Iscias aina aikasemmissa raskauksissa ollut niin pahana että...Nytkin kyllä oireillut,mutta selvitty kuitenkin.
On kyllä niin ihanaa jäädä jo kotiin.Ens viikko ollaa koko perhe yhdessä lomalla,sitten olisi ukon lomat lusittu.

Nyt se pitäs varmaa alkaa sitten laittaa kamoja vauvaa varten kondikseen,sängyt sun muut... Ja lasten huonetta laittaa vähän uuteen uskoon,niin että saa toi esikoinen oman läksy nurkkauksen.Mutta ei vielä viikkoon näitä,ensin lomailu...

Tänään kaveriperheen mökille,ihan kiva on lähteä,ainoo mikä inhottaa on se että sielä on ulkohuussi,jossa sitteen yöllä tarvii ravata pimeessä metikössä...

Kauhee nälkä alkaa olee,kai se on lähettävä vääntää aamiaista...

Mukavia odotuksia....

rv 30+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hemppu81:
Meillä ei kyllä tullu esikoisen nimeä mihinkään sänkyyn ym näkyville. Tuossa syntymäkortissa, mikä siinä sängyssä oli, luki vaan että tyttö sukunimi. Mie oon saanu sen käsityksen, että se etunimi on siinä vaan hätäkastetta varten.. En sitte tiä, mikä on käytäntö eri sairaaloissa, mutta noin Oyissa pari vuotta sitte.
Tuo hätäkaste on kuitenkin ymmärtääkseni uskonnollisena toimenpiteenä vapaaehtoinen. Jos tarkoitus ei ole muutenkaan kastaa vauvaa, niin tuskinpa häntä sitten hätäkastettakaan.. Ehkä me jätetään ne kans tyhjäksi kuten Tige. Ei tarvii vaivata päätä sitten sen enempää ja tosiaan, kyllä ne sitten kyselee, jos niitä tarvitaankin. Tyttö/poika Sukunimi sopii mulle ihan hyvin sairaalassa olon ajaksi. :)

Kerttuneidin viestistä tuli mieleen, että mä en edelleenkään tunnista kuin satunnaisesti, miten päin tää lapsukainen masussa majailee. Lääkärineuvolassa tää oli kyllä raivotarjonnassa, mutta möngertää menemään kyllä vieläkin niin hurjasti, että ihan varmasti on kääntyillyt monta kertaa. Ja jos potkuja satelee yhtä aikaa molempiin kylkiin, niin ei kai tää raivotarjonnassakaan voi olla? Mä oon kyllä lempeästi yrittänyt sille sanoa, että vois alkaa jo pysymään raivotarjonnassa..

(.)Mä oon vähän suunnitellut juttelevani ens viikolla näistä selkäkivuista neuvolassa tai työterveydessä. Ei mulla tässä enää töitä olis kuin 2 viikkoa, mutta tää istumatyö saa mun selän huutamaan hoosiannaa jo puolen tunnin jälkeen. En haluais mitään selkälihaskramppia tässä murehdittavaksi enää, eli varmaan parempi mennä nyt vielä, kun kykenee omin avuin.

Ainiin ja siitä masun naksumisesta... Eilen illalla kateltiin miehen kans taas, kun masu touhuili omiaan. Mies piti kättä masun päällä ja *NAKS* sieltä se kuulu taas, niin kovaa, että mieskin ihmetteli. :D Mä googlettelin tuota eilen enkuksikin ja tosi monella tuntuu masu poksuvan, mutta kukaan lääketieteen ammattilainen ei tunnu tietävän, mistä se johtuu. Ja mua kun kiinnostais ihan hulluna tietää, mitä siellä sillon tapahtuu! Ehkä se on tosiaan taas yksi näitä raskausajan mysteereitä. :)

Ihania nuo teiän masukuvat! Niitä on mukava kattoa. :) Oma on kasvanut myös, mutta aika pikkunen se edelleen on, kun vertaa muihin.

Mukavaa ja aurinkoista lauantaipäivää kaikille! :flower:

Rosehip ja pampula 32+3, muistaakseni
 
mansikkaista lauantaiaamua kaikille!tulin kertomaan neuvolakuulumisia:
rv32+1 (29+1)
paino +100g(kokonaisnousu 1kg)
rr 118/85
pissa puhdas,paitsi supistusten takia katsottiin viljely ja sieltä löytyi pissatulehdus
tarjonta edelleen pt(hermot menee kun ei käänny,on tosi ahdasta kun työntää päätä kylkiluita vasten.)
sf 31cm
 
Olihan minulla vielä toinenkin asia.Ilmeisesti raskaus laukaisi minulla migreenin.maanantaiaamuna kun heräsin en kunnolla nähnyt toisella silmällä ja vähän ajan päästä puhe meni puuromaiseksi vähäksi aikaa.paniikissa lähdettiin lääkärille ja se pisti eteenpäin neurologille.onneksi olin jo siinä vaiheessa normaali.neurologi teki testejä,kaikki ok.sanoi että voisi olla migreeni tai paniikkikohtaus.arvaatkaa oliko elämäni pelottavin kokemus kun luulin että halvaannun!tiistaina alkoi näköhäiriöt,kirkkaista palloista sahalaitoihin,minkä jälkeen alkoi päänsärky.sama myös keskiviikkkona ja eilen.onneksi tämä ei kestä kuin pari tuntia.Mutta on kyllä kauhea tauti,en olisi uskonut!nyt vähän pelottaa että mitä jos tämä laukeaa synnytyksen aikana,mutta kyllä ne varmaan antaa sellaista lääkettä että siitä selviää..
 
heisku miten sä oot selvinny noi vähillä kiloilla. =) Tai tuolla yhdellä kilolla? Ja tosta perätilasta. Täällä samat viikot ja kaveri istuu ja tosiaan se on ahdasta. Nykyään yötkin menee tosi katkonaisiksi ku painaa johkin nii että herään ku huimaa ja pyörryttää ja tuntuu ettei saa happea, sit on pakko nousta puoli-istuvaan asentoon ja koittaa sillei nukkua, vähän parempi hengittää. Neuvolas sanoivat et se todellakin on kuulemma vaikeampi olla kun pieni istuu, mut kai sekin on henk.kohtasta. Ihtel ei ainakaa tollasta hengitysvaikeutta ollut kahdelta aijemmalta ku ne suurimmaks osaks pysyi raivotarjonnassa. Siksikin olen jo alkanu toivoa että kääntyisi että ei ois nii vaikea olla, tuntuu ku jonkin peiton läpi hengittelis.
..ja vali vali vali... =) Kivaa viikonloppua kaikille! :LOL:
 
Elämänilo3mulla on raskausdiabetes ja olen sillä dieetillä.kahdessa aiemmassakin raskaudessa painonnousu on ollut aika +-0.onhan se kiva kun laitokselta lähtee niin paino on pudonnut ihan reippaasti.mutta aika äkkiä ne tulee takaisin kun pääsee herkuttelemaan kunnolla..mullakin on tota ahdistusta ja just oli neuvolassa puhetta että se on vielä pahempaa kun pää on ylöspäin,vauva on niin paljon ylempänä kun peppu ei mahdu lantioon.syömisen jälkeen etenkin ahdistaa niin paljon ettei jaksa kävellä,rappusten nousu on kuin jollain vanhuksella.minusta vähän tuntuu että tämä ei tästä enää käänny,mutta varmaan käännöstä yritettäisiin jo neljän viikon päästä.mutta toivotaan että se itse kääntyisi ja äkkiä!!
 
AHaaa. =) No se selventää asiaa et jos toi raskausdiabetes ja sen mukaiset ruoat nii sehän ilmeisesti on vain hyväks ettei paino nouse. =)

Ja tosta perätilasta.....mulle sanoivat ihan samaa et vie enemmän näi päi tilaa. Ihte kans vähän luulen ettei tämä enää tästä käänny koska jo 1,5 kk ollut noin, mutta toivossa on hyvä kuitenkin elää. :LOL: Koskapa välil käy poikittain, yhteen aikaan viel kävi myös raivotarjonnas hetkiä mutta ny jää aina siihen sivuttain kelliin ja taas sit "istumaan" =)

Ny takas hiomaan keinutuolia ulos, jotta saisi sen hiottua ja maalailtua ennen pikkuisen syntymää ja ku tahtoo olla mulla tuo homma nii hidasta. :LOL:
 
Heipparallaa!

Tietääkö joku mihin Nuppu09 on kadonnut? Ei oo nyt ollut täällä muutamaan päivään eikä oo vastaillut kun olen muuta kautta yrittänyt ottaa kontaktia.... Iskee vaan huoli ettei olis sattunut mitään pahempaa kun muuten ollaan kirjoiteltu tosi aktiivisesti.

Olkkis ja Ötzki 32+6
 
Tänään on ollut urheilupäivä =)
Tyttökavereiden kanssa ollaan vietetty laatuaikaa toistemme seurassa kaupungilla ja shoppailtu ja syöty hyvin maukasta ravintolaruokaa... Ja ai että teki hyvää!!!!

Joskin nyt on voimat ihan pois ... eka kertaa tunsin nyt päivän käveltyäni että häntäluu kipeytyi, eikä muuten tuntunut kivalta :/ . ja useita kertoja tänään sekä eilen on tullut tunne maidon herumisesta tisseihin... se sellainen että kainaloista lähtee sellainen pieni väreily kohti rintoja ja sitten ne ikäänku kovettuu... Hui :eek: !

Aika monmi nyt sanonu että mulla on jotenkin maha laskeutunu jo alaspäin...ja eipä mulla kyllä se sf-mitta ole noussut 2 viikon aikana kuin 1/2cm. Saapa nähdä milloin tää syntyy..jotenki alkanu vähän pelottaakin että josko tulee jo pian lähtö. Toivon mukaan vauva tulee vasta sitten kun on täysin valmis syntymään ilman että tarttee laittaa mihinkään kaappiin varttumaan.

Hommasin niitä ihania kuviollisia harsoja :heart: aivan ihania ovat! Kolmet imetysliivit ostin ja sitten kaksi imetystoppia. Ovat kuulemma tosi käteviä ne topit yöpaitana ja hellepäivänä muutenkin, kun niissä on sitä toppausta ja tukea. Ei tartte liivejä välttämättä laittaa.
Jep, mutta lähden nyt jatkamaan tätä oman navan hellimistä saunanlauteille. Minulla on vapaa viikonloppu ja mies hoitaa kodin ja lapset ja minä hummailen ihan muualla :D .

Naksos 33+2
 
Naksos: mulla kans vaavi jo tiputtanu ittensä alas tos kutakuinkin jo kuukaus sitten... sillon sf-mitta pieneni kolmes viikos 1cm... ja nyt sit taas tasasesti on kasvanu!!! Käyrällä sillon vaan näytti melko hurjalta!!! Itekki sillon huomasin, et oli maha yht'äkkii humahtanu alas ja rupes tuntee, ku toisen pää kolisee pimppaluihin varsinki aina ku sil on hikka!!!
 

Yhteistyössä