Lapsettomuudesta on ollut juttua. Me ehdittiin toivoa vauvaa reilut 1,5 vuotta, ja mun endometrioosin vuoksi mahdollisuudet luomuvauvaan oli lääkäreitten mukaan suhteellisen heikot. Voin siis todellakin sanoa tietäväni, miltä lapsettomuudesta kärsivistä tuntuu. Muiden vauvauutiset sattuu, tuntuu että se on itseltä pois vaikkei tietenkään ole. Kuukausi toisensa jälkeen pitkät itkut, kun menkat taas alkaa. Ihan kamalaa, ei sitä voi oikeastaan edes sanoin kuvailla riittävästi, tietää vasta kun itse sen kokee. No, meillä piti alkaa hoidot tämän vuoden tammikuussa, mulla oli jo varattu aika hoitojen suunnittelua varten, kun kuitenkin plussasin ihan luomusti :heart: Pitkään pelkäsin että raskaus menee kesken tai jotain muuta kamalaa tapahtuu, eikä siitä plussasta uskaltanut oikein heti edes hehkuttaa... Mutta onneksi kävi näin. Meillä on lähipiirissä lapsettomuudesta kärsineitä, kohdunulkoisen raskauden kokeneneita ja yksi läheinen joutui synnyttämään kuolleen vauvan rv22 (vakava munuaisvika). En siis todellakaan pidä tätä raskautta ja vauvaa itsestäänselvyytenä.
Liikunnasta ja muusta puuhastelusta - mä oon jaksanut liikkua nyt viimeisillä viikoilla paljon paremmin kuin koko kesänä
Tänäänkin oltiin reilut 2 tuntia sienimetsässä kyykkimässä, ja sen lisäksi vielä normaalit lenkit koiran kanssa. Ruokaa oon tehny viimeisen viikon aikana varmaan enemmän kuin yleensä kuukaudessa
ja imuroin tällä viikolla kaks kertaa (normaalisti varmaan kerran kuussa...). Tietysti vihloo ja supistelee, mut jotenkin ne vaivat on jo niin normaaleja ja toivottuja tässä vaiheessa, ettei kyllä juurikaan hidasta tahtia, ainakaan vielä. Mä saan hurjasti energiaa ja iloa luonnossa liikkumisesta, ja jotenkin tää syksyn tulokin tuntuu nyt ihan erilaiselta, osaa nauttia paljon enemmän.
Vaikka tuossa viikolla jo mietin ties minkälaisia
häätöpuuhia että synnytys alkais käynnistyä, niin jotenkin sekin fiilis on muuttunut. Sanoikos Seawind jotenkin niin, että vauvan on paras syntyä lähellä laskettua aikaa, niin on parhaat edellytykset voida hyvin jne. Mä en enää usko että voin millään tavalla vaikuttaa siihen millon synnytys käynnistyy, ja kun tässä ei enää monta viikkoa kuitenkaan ole jäljellä, niin yritän nyt nauttia näistä viimeisistä päivistä/viikoista niin paljon kuin vaan pystyn. Kuitenkin tulee ikävä tätä vauvamasua ja vauvan liikkeitä ja kaikkea :heart: Mulla on synnytyksen suhteenkin jotenkin paljon levollisempi mieli, en tiedä miks... Ainoa asia tällä hetkellä, mikä mieltä painaa, on
imetys. Tuossa muutama päivä sitten lueskelin ja mietiskelin, ja meinas alkaa oikeesti ahistaa ja stressata ihan hulluna, kun tuntuu et se on jotain ihmeen salatiedettä koko homma, harvalla on alkanut/sujunut ihan tuosta vaan. Että tissi suuhun ja kaikki hyvin. Kaikenlaista pitäis tehdä valmistautuakseen että imetys lähtee sujumaan hyvin, ja sit taas on hirveesti mitä voi tehdä väärin et kaikki meneekin päin persettä... Ja se syyllistäminen, jos ei imetys sujukaan, jos maito ei nouse tai muuten vaan imetys ei kertakaikkiaan onnistu. :headwall: En oikein enää tiedä kannattaako etukäteen lueskella hirveesti esim. imetystukilistan nettisivuja tai muuten "opiskella", tuntuu et revin vaan entistä enemmän turhaa stressiä aiheesta.
Hei, kun täällä kerran on muitakin
endometrioosista kärsiviä - ootteko jo miettiny/kysyny lääkäriltä ehkäisyä vauvan syntymän jälkeen? Siis jos ei oo tarkoitus ihan heti toista vauvaa "tehdä", ja kuitenkin tahtois ehkäistä senkin ettei endo taas pääse leviämään ja aiheuttamaan tuhoa.
Tällasia mietteitä mulla tänään, huomenna voi taas mielialat heitellä ihan toiseen ääripäähän
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, jännityksellä odotan lisää vauvauutisia :heart:
Endotar & poitsu 37+6 :heart:
