Syyskuun tulokkaat 2010 **** Maaliskuussa **** (Päivityspyynnöt yksityisviestillä,kiitos!)

Te jotka olette ottaneet tai aiotte ottaa sikapiikin, kiitos teille "rohkaisusta"! Itellä se rokotuspäivä lähenee, ja välillä olen menossa, välillä en :ashamed: ! Mietin vaan vielä sitä, että suojaako se näin alussa otettuna myös vauvaa? Antti Heikkilän mielipiteisiin minulla on vähän ennakkoluuloja, koska poikkeaa niin paljon yleisistä terveysohjeista.

Mun tytöt on olleet aika isoja myös, toinen yli neljä kiloa! Ja itse olen kuitenkin pienikokoinen, eli seuraava synnytys pitää miettiä tarkkaan, uskaltaako alakautta enää synnyttää.

Täällä pikkukaupungissa neuvolat noin neljän viikon välein, eli olen käynyt jo kaksi kertaa, ja seuraavaksi menen ensi viikolla =) .

Minä myös aion kertakäyttövaipoilla ainakin aloittaa, kun aiemminkin olen niihin tottunut, ja niitä meni molemmilla tytöillä paljon B) !
 
Moikka!

Kestovaipoista Me käytettiin tytöllä kestovaippoja ekat puoli vuotta. Merkinä meillä oli alussa Imse Vimset. Sit äipän kanssa innostuttiin samalla kaavalla tekemään omatekemiä myös. Eli siis meillä oli sisävaipat+kuoret käytössä. Niiden kanssa pärjäsi tosi hyvin siihen kuuteen kiloon saakka. Kun nuo NB-koot jäi pieneksi, ostin käytettynä eri merkkisiä taskuvaippoja, mutta niitä ei kauaa käytetty, kun ne alkoi fuskaamaan enkä sitten enää viitsinyt uusia alkaa ostamaan.
Olisikohan meillä ollut joku parikymmentä sisävaippaa ja neljät kuoret ja niillä kyllä pärjäsi ihan mukavasti. Melkeistä joka päivä vaan pesukone pyöri. Aion kyllä tällä toisellakin käyttää kestovaippoja ihan mahdollisimaan pitkään. Musta ne oli kyllä tosi käteviä kun sen vaan opetteli.

Tervetuloa kaikille uusille :flower:

Ihanaa kun on nyt ollut niin paljon hyviä uutisia ultrista. Loistavaa, ettei kukaan ole tippunut pois enää.

Sikapiikistä Minä aion sen ottaa. Uskon, että se on ihan täysin turvallinen, ei sitä muuten olisi otettu käyttöön. Jos en olisi raskautunut, olisin jättänyt sen ottamatta mutta nyt kun kuulun riskiryhmään niin en viitsi riskeerata omaa tai vauvan terveyttä. Ja en oikein usko tuohon, että rokote voisi aiheuttaa keskenmenoja. Kyllähän se niin on, että alkuraskaudessa niitä keskenmenoja vaan tulee, otti rokotetta tai ei. Jos olisi jotain näyttöä, että rokote todella voisi aiheuttaa keskenmenoja, niin eihän niitä raskaana oleville suositeltaisi.
Tämä oli vain minun mielipiteeni asiasta. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee :)

Itselläni olo on ollut tosi hyvä. Pahoinvointi ja väsymys alkaa väistää. Johtuu varmaan hieman tuosta kevään tulostakin. Vatsa kasvaa hyvää vauhtia. Omat housut kiristää ikävästä ja näytän ihan siltä kun olisin vaan lihonut kamalasti. Äitiyshousut jalassa on paljon mukavampi olla ja vatsa näyttää raskausmahalta :heart:

Eilen otin tyttäreni syliin ja laitoin tuohon vatsan päälle. Yhtäkkiä vatsassa tuntui sellainen ihan oikea muljahdus! Pikkutyyppi vissiin meinasi jäädä alle ja vaihtoi paikkaa :heart: Ja yöllä kun olin jonkun aikaa hereillä ja makasin vain sängyllä niin tuntui pitkän aikaa sellaista muljahtelua, ihan selviä liikkeitä mielestäni. En kyllä vieläkään oikein tiedä, voiko tässä vaiheessa niitä jo tuntua?

Jaahas, tyttö ilmeisesti alkaa heräilemään. On ollut vähän vaikeat pari päivää kun toinen tekee poskihampaita ja on aikasta kiukkuinen :kieh:

Aplo ja Pikkutyyppi 12+6
 
:wave:

Kyllä on niin ihanaa kun aurinko paistaa, ollaankin yritetty viettää aikaa ulkona mahdollisimman paljon. :) Juttua on taas tullut, muutamaan kommenttia tässä.

Sikapiikistä En ole tuota ottanut enkä aio ottaakaan. Tosin eipä tuota ole kukaan missään tarjonnutkaan. :D En halua riskeerata mitään ja minusta tuo koko tauti on aika lailla hypetystä, miehellä oli tuo, eikä poikennut tavallisesta influenssasta mitenkään. Ja hänellä on vielä heikentynyt vastustuskyky, kun verestä puuttuu joku vasta-aine.

Vauvojen koosta oli kanssa juttua. Meillä on tasaisesti kasvanut tuo paino, 1. 3,2 kg, 2. 3,4 kg, 3. 3,6 kg ja 4. 3,8 kg. Elikkä tää on nyt sitten varmaan se neljä kilonen. :D

Kestovaippoja kokeilin nelosen kanssa, mutta eivät olleet oikein miun juttu. Joten kertiksillä mennään täällä.

(.) Masussa toivon mukaan kaikki on hyvin. Eka neuvolalääkäri olisi parin viikon päästä, siihen asti pitäisi jaksaa odotella. Täällä kanssa on tuollasta muljuilua tuntunut, mutta en tiiä että onko liikkeitä vai jotain muuta.

AngelEyes ja vaava 13+3
 
Tervetuloa kaikille uusille! :)

Neuvolassa käyty, kaikki ok. Sydänääniä kuunneltiin mutta nehän olen kuullut jo kotonakin. Paino oli onneksi taas vähän tippunut, se ehtii varmasti noustakin ihan tarpeeksi.

Rakenneultra tasan viiden viikon päästä eli 19.4, silloin siis 20+3 ja seuraava neuvola 10.5. Ekat synnytysvalmennuksetkin alkais 11.5.

Hauskaa ja aurinkoista päivää kaikille.

MaybeSomeday ja Onni 15+3
 
Tervehdys uudet ja vanhat!

Vauvan koosta oli juttua. Mulla esikoinen oli 3115g ja 50cm, siltikin eppari leikattiin ja tikkejä tuli useampi kerros sitten. Saas nähdä kuin käy, mutta mä haluan alatiesynnytyksen ehdottomasti!!

Kestovaipat on meillä pääosin käytössä ja juurikin nuo monen mainitsemat Fuzzi Bunzit. Ne on toimineet aivan loistavasti! Imse Vimsejä testailin alussa, mutta ei oikein meillä toimineet vaan ohivuotoja sattui. Maitokakka-vaiheessa laitoin väliin sen riisipaperin, nykyään kakat vaan suoraan pönttöön. Mulla on nyt käytössä sellanen n. 20 vaippaa, mutta ei niitä päivässä mene kuin 6-7, ja pesukone pyörii joka tapauksessa koko ajan kun muutakin pyykkiä on. Yöllä on sitten normaali kertis-vaippa käytössä.

Tiinuliini tervetuloa, mä sua jo tuolla syysmassukoissa onnittelinkin plussasta :) Nyt taitaa olla yhteensä 4 meitä syysmassuja 08-vuodelta! Meidän lisäksi Cora ja Miia ainakin.

neuvola-käynneistä se eka oli joskus 8-viikolla ja seuraava on mulla nyt 16+ viikolla, ja se ultra siis 20+ viikolla.

Tänään on pikkasen ollut tuota etomista taas... mutta pari päivää meni ihan ok ilman oloja. Tuntuu, että on jo pikkasen pirteempikin, Ihanaa!

Meripihka ja kirppunen 14+4
 
Heips vaan taasen! :wave:
Sannimarja: Me kanssa asutaan nykyisellä Jyväskylän alueella. Meillä oli eka neuvola 22.2, sitten oli ultra 12.3 ja lääkärineuvola on jo 31.3. Toista meille odotellaan ja yleensä silloinhan ei tuo tarkkailu ole niin usein. Hassua kuinka saman kunnan alueella poikkeaa neuvolakäynnit noin. :/ Suurin piirtein olen käynyt samoin väliäjoin neuvolassa näin alkuun kuin esikoisestakin, silloin olin raskaana -08. Niin ja meille osui gravidassa niin mukava kätilö että kyllä se melkein neuvolakäyntiä vastasi ja lisäksi oli paljon ekstraa kun pääsi kurkkimaan Rosinarusinaa. =)

minä ja Rosinarusina 12+2
 
Neuvolakäynneistä on näemmä ollut puhetta. Mulla on kaks peruskäyntiä jo ollut, ja kerran käytiin vuotojen takia. Seuraava neuvola on rakenneultran jälkeen rv 21. Eli mielestäni ihan tarpeeksi usein noita käyntejä on. Musta tuntuu kyllä muutenkin ihan turhalta ja typerältä paikalta koko neuvola, tai sit mulla on vaan käyny tosi huono tuuri sen hoitajan ja lääkärin suhteen. Se lääkäri on aina ihan pihalla asioista eikä vaikuta yhtään pätevältä, ja hoitaja taas tuntuu niin ylityöllistetyltä, ettei sillä pysy kaikki langat käsissä. Ja sen kyllä ymmärtäis, mutku joka käynnillä on hoitajalla ollut kiirempi valittaa sitä omaa asemaansa, ku keskittyä kyselemään miten mää oon voinu. Mitään muuta hyvää siinä paikassa ei taida olla kuin se, että on mahdollisuus päästä kuuntelemaan sikiön sydänäänet.

Kiitos kaikille vaippakysymyksiin vastanneille :flower: Varmaan mekin lähdetään aluksi sekaisin käyttämään kestoja ja kertakäyttöisijä, ja katsotaan sitten siirtyiskö kokonaan kestoihin. Tuntuu kauheen kalliilta kertainvestoinnilta ostaa n. 20 vaippaa, jotka sitten muutamssa kuukaudessa jää pieniksi... Toisaalta onhan ne kertiksetkin kalliita.

Shuri ja Onni-Ilona 15+1
 
Shuri käytetyt vaipat ei ole niin kalliita, kannattaa harkita niitä! Lisäksi, jos ajattelet niin, että vaipat menevät sitten seuraavillekin lapsillesi, ei ne tunnu enää niin kalliilta :) Ja voihan ne myydä eteenpäinkin! Ja voithan ostella niitä nyt pikkuhiljaa jo raskausaikana. Ja äitiyspakkauksessa tulee varmaan muutama vaippa.

-dask ja nro2 12+4
 
Shuri, meillä meni fuzzi bunzin s-koon vaipat noin 8kk ja sen jälkeen olen ostanut medium vaippoja, jotka tulevat meillä menemään koko vaippaiän. Ihan pienenä käytettiin vain sideharsovaippoja, ne eivät käytännössä maksa mitään. Tämän toisen kanssa käytän sitten esikoisen vaippoja, eli kovin kalliiksi ei tule. Lisäksi monilla kestovaipoilla on todella hyvä jälleenmyyntiarvo, niihin tehty sijoitus poikii kyllä ainakin osan takaisin myöhemmin kun vaipat myy eteenpäin.

Sikapiikki tuli otettua jo syksyllä, koska minulla on astma. Tyttö sai samalla piikin. Itselle tuli aika kovat oireet, käsi kipeänä ja jotenkin huono olo :/ Silti luotan suomalaiseen terveydenhuoltoon sen verran, että noudatan suosituksia rokotuksista.

Tiinuliini ja vompatti 12+6
 
Kestovaipoista lisää.. Mä taas olen ostanut noita fuzzi bunzin yhden koon vaippoja.Alettiin käyttää noin 5 kk vanhasta ja laskeskelin että hyvin menee noikin pitkän aikaa. Siinä mielessä ei niin kallista tosiaan kun menee tosi kauan. Yksi meillä on M-koon vaippa, mutta muistaakseni sekin meni reilusti yli 10 kilon. Jännästi näköjään on eroja noissa käyttökokemuksissa. Joku kehui imse vimsejä ( olikohan nimi oikein?), joita oli äitiyspakkauksessakin. Meillä ne ei taas toiminu lainkaan. Fuskasi tosi pahasti. Eli ei kannata antaa heti periksi, jos joku merkki ei onnistu. Mäkin olin nimittäin ihan alusta asti vähän ennakkoluuloinen koko kestovaippaideasta. Odotusaikanakin ajattelin, etten varmasti ala niiden kanssa pelleilemään. Sitten jossain vaiheessa aattelin kokeilla ja ostin yhden. Sitten olinkin jo seuraavana päivänä tilannut 4 lisää :). Mutta edelleenkin vaan osakestoillaan.. Kattelen, josko sitä jossaa vaiheessa lisää hankkis , menis sitte seuraavallekin mukavasti...
 
Eipä kannattanut turhaan murehtia etukäteen..
Tänään oli ensimmäinen neuvolan lääkäriaika ja kaikki oli oikein kunnossa. Pienen sydänäänetkin löytyi aika nopeasti ja sain niitä kuunnella hetken aikaa :heart:
Nyt saa sitten odottaakin tovin, kun seuraavaksi on rakenneultra viikolla 20, joten siihen on vielä aikaa :) Ainut mitä seuraavat pari kertaa on tuo mun miinus veriryhmä, jotta oma kehoni ei alkaisi muodostamaan vasta-aineita. Harvemmin näin kuitenkaan käy eka raskaudessa, toisen kanssa voi olla sitten toinen juttu..

Tuota sikapiikkiä en ole vielä ottanut..olen kiikun kaakun asian kanssa enkä oikein osaa päättää. Näillä näkymin taitaa jäädä ottamatta.

Mukavaa maanantai-illan jatkoa kaikille!! :)

Kazzie ja pumpum 14+1
 
Tervetuloa uusille!

Kuopiossa on musta neuvolakäyntejä ollu aika hyvin eli rv 8 oli eka neuvola.Sitten oli nt-ultra rv12 ja lääkärineuvola rv 12+3 jolloin kävin ennen lääkäriä terkkarin juttusilla jolloin kyseli, että mikä olo on ollut ja kun sanoin voineeni hyvin niin kysyi, että koenko tarpeelliseksi ottaa hemoglobiinia, verenpainetta yms. vai otetaanko seuraavalla käynnillä. Sanoin silloin ettei tarvitse ottaa ja nyt on seuraava neuvolakäynti rv 16+3 ja rakenneultra rv 20.

Mäkin oon miettiny noita vaippa-asioita mutten ole vielä päätynyt mihinkään. Ajattelin ehkä sxitten katsoa ja kokeilla molempia ja päätyä silloin paremmalta tuntuvaan vaiihtoehtoon. Mietin vain minkä pyykin seassa niitä vaippoja voi pestä vai pelkästään keskenään?

Olin viikonlopun helsingissä niin tuli käytyä ostamassa Bebesistä ensimmäiset mammahousuni. Kyllä ne tuntuvat hyvältä kun eivät purista, mutta tuntuu vielä, että maha on vähän liian pieni vielä niin kuin se kaistale on vielä niin löysä, mutta luotan kasvavani niihin :D Myöskin ne tuntuvat oikein korostavan mahaa normaalipöksyjä enemmän ne housut niin tuntuu jännältä käyttää niitä.

Felessa ja kääpiö rv 14+3
 
Kestovaipoista on ollut juttua. Miä innostuin ajatuksesta esikoista odottaessa, ja ostinkin aikamoisen vaippa-arsenaalin kotiin, mutta totuus on, etten ole käyttänyt esikoisella ainuttakaan kestovaippaa :ashamed: Alkuun olin vain tosi väsynyt, eikä esikoisen koliikki yhtään auttanut asiaa, ja kun siitä päästiin eroon, niin iski laiskuus. En koe kuitenkaan olevani yhtään sen huonompi vanhempi, vaikka meillä kertakäyttövaippoja käytetäänkin. Voihan myös niillä muilla valinnoilla vaikuttaa siihen, miten paljon ympäristöä kuormittaa :) Nostan kyllä hattua kaikille, jotka jaksavat kestovaippojen kanssa puljailla, mutta miusta ei siihen ollut. En kyllä ole hävittänyt mitään pois, ja olenkin vähän ajatellut, että jos tämä toinen on yhtään helpompi ja paremmin nukkuva lapsi, niin voisin niitä kestoja kokeillakin. Esikoinen tosiaan on nukkunut max. 45min päikkyjä kerrallaan vauvasta asti, joten sillä aikaa ei ole kamalasti kotitöitä saanut tehtyä..

Neuvolakäynneistäkin on juteltu. Jännä, että käyntimäärissä on noin paljon kuntien välillä vaihtelua. Meillä päin niitä käyntimääriä ei ole karsittu, joten seurantaa riittää. Esikoista odottaessa sain rampata neuvolassa loppuvaiheessa 2*vko (LA:n jälkeen), joten se tuntui melkein jo työltä :D

(.) Tänään on eka neuvolalääkäri iltapäivällä. Jänskättää, jänskättää. Ja painonnousu ahdistaa.. Huoh.

Jonspe ja Lilliputti 14+0
 
Meillä on menty kerttiksillä ja tullaan menemään. Kakkosen kohdalla vähän pohdin kestoja, mutta mies tyrmäsi idean heti. En minäkään jaksaisi kestoilla kaiken kiireen keskellä. Esikoisen kanssa aloitettin pottailut jo 7kk iässä ja näin säästettiin vauppoja paljon, mutta kakkonen ei taas vieläkään suostu potalle kunnolla, vaikka ikää 1½v.

Neuvolakäynneistä Meillä on ihana pieni neuvola, jossa käydään tarpeen mukaan. Normaali raamit on, mutta äidin tarpeita kuunnellaan paljon. Mulla on nuo ennenaikaiset supparit aina riesana niin käyn tehostetusti seurannassa tarvittaessa. 3-4 viikon välein, mutta tiheämmin silloin jos tarvetta. Np- ja rakenneultrat on tähän päälle sitten.

Pakkanen on tainnut laskea jo niin, että nyt tyttöjen kanssa ulos.
-Poni 14+0 poks
 
Tosiaankin olen vain muutamia kertoja jaksanut käydä täällä lukemassa, niin huono olo ollut. Nyt tuntuisi , etää alkaa helpottamaan. Viimeksi oksentanut loppuviikosta viimeviikolla, ja etomistakaan ei ole kauheammin ollut.

Lasten koko on ollut puheenaiheena ja hiukan se on minua mietityttänyt kun edelliset olleet 1. 54cm ja 4300g poika, 2. 53cm ja 3960g tyttö ja 3. 51,5cm ja 3955g tyttö,joten jos tämä nelonen olis sit sellainen 3,5kg ja 50cm. Tai sitten jos tuosta huonosta olosta voi jotain päätellä tulosa olis poika ja varmaankin taasen yli 4kg. Kolmosesta kävin 10 päivää yli la:n tarkistuksessa ja silloi pelottelivat painoarviolla 4,7kg ja toivottivat hyvää kotimatkaa... Siinä sitten kauhun sekaisin tuntein ja hätääntyneenä naureskellen kotiin menin vielä muutamaksi päiväksi. Onneksi painoarvio ei pitäny paikkaansa. Ja tulikin sitten 4min ponnistamisen jälkeen ja sai sellaiset repeämät aikaan kun niin vauhdilla tuli... Ei edes kolmas kätilö, jonka olivat varmuuden vuoksi hälyttäneet paikalle suuren koko arvion vuoksi, ehtinyt kun ovelle niin oli vauva jo maailmassa :)

Niin kovin sekavaa on tämä mun kirjoittelu kun ei vähään aikaan ole kirjoitellut mitään... :ashamed:

No tänään olis neuvola ja saa nähdä onko vielä ketoaineita kun viikolla 8 niitä oli kun kävin mutta eivät siihen mitään huomiota kiinnittäneet sen kummemmin kun nin huonoa oloa oli ollut ja kovin oksennellut. Sanoivat vaan että tule välillä käymään jos olo huononee, niin pääset tiputukseen. No, ei sitä kovin helpolla sairaalaan viitsi mennä niin olen vaan kovasti yrittänyt juoda.

Yritän nyt useammin päästä tänne mukaan juttuihin, mutta kun nuo koulu-työ ja koti hommat tuppaa häiritsemään vapa-aikaa :D

Mirkkuli ja vaavi 15+2
 
Hei vaan,

täällä ollaan hiukan kippeenä, esikoinen on neljättä päivää pienessä kuumeessa, nuhainen ja yskäinen ja itsekin heräsin tänään kurkku kipeenä. Kun yöt on valvottu niin päivät ollaan sitten ihan väsyneinä :(

Me käytettiin esikoisen kohdalla kertavaippoja, kaikki oli alussa niin outoa ja uutta, että haluttiin päästä helpommalla. En tiedä vielä, miten toimitaan tuon seuraavan mussukan kohdalla.

Nyt pitää mennä ruuanlaittoon.

Mukavaa aurinkoista päivää kaikille :)

Tähdenlento rv ultran mukaan jo 16 + 1 :)
 
Meillä myös kestoiltiin esikoisen kanssa.
Käytössä oli Bumpyt (nyk. Imse Vimse) ja olin niihin tosi tyytyväinen. Ne olin jo ehtinyt antamaan eteenpän, eli nyt on uusien hankinta edessä. Olen tuolta koittanut käytettyjä hieman tiirailla ja eka erä on tulossa jo tällä viikolla :)
En kokenut niiden pesua/käyttöä mitenkään hankalaksi, käytin yleensä kertiksiä jos lähdettiin johonkin pois kotoota, mutta muuten oli aina kestot. Meidän neidillä alkoi iho heti oireilemaan jos piti kertiksiä pidemmän aikaan.

Täällä odotellaan perjantain lääkärineuvolaa, toivottavasti siellä saa kuulla sydänääniä. Muuta oireita kun ei ole kun vatsan kasvu niin olisi kiva kuulostella, että masussa on kaikki hyvin.

Aamulla vedin oikein kunnon lipat juostessa portaita ylös ja aamupäivä meni kuulostellessa, onko vatsassa kaikki ok.

Mousse 15+2
 
Moikka. Pitkään oon vain taustaillut, kun koko raskaus on tuntunut niin epätodelliselta. Mutta nyt kun on ultrattu ja sydänäänet neuvolassa kuultu, niin johan tässä osaa jo uskoa koko juttuun. Eli siis torstaina kävin ultrassa, vauva oli 6pv isompi kuin oletettiin, joten LA 21.9. Nt oli 1,1mm. Veriseulaan en halunnut osallistua.
Tänään myös jo TOINEN neuvola. Vakkariterkan kanssa kummasteltiin, et miksi sijainen oli näin aikaseen toisen ajan laittanut. Mutta eipä se niin haitannut, sydän äänet kuului kivasti ja vauveli potki anturia kovasti. Liikkeet ++. Vilkas tapaus taas tulossa :heart:
Muuten olo on ihan hyvä. Liitoskipuja jo vähän, mutta vielä ihan siedettäviä...

Kestiksistä. Esikoisen kanssa oli Imsejä n.8kpl (sisävaippa +flanelli), koin tämän yhdistelmän hieman hankalaksi, koska sisävaipassa ei mitään kiinnityssysteemiä. Fuzzi S-kokoja 8kpl, jotka meni meillä yli yksivuotiaaksi! Ihan huippu vaippa mun mielestä, ei vuotanut lähes koskaan. Myös muutamia Babyidean ja Popoliinin vaippoja oli käytössä, sisävaippoina Popoliinin froteeta. Hahtuvia käytettiin välillä kotona.
Nyt ajattelin ostaa Fuzzin yhdenkoon vaippoja, niin kuin joku muukin. Ja myöhemmin ehkä Petite-kokoisia, jos tällainen hoikkeliini kuin esikoinen. Lisäksi ajattelin satsata Ruskovillan harsovaippoihin, koska pieniä villahousuja löytyy valmiiksi jo kolmet.
Rakastan kestovaippoja =) Ekan loppuodotus meni nopsasti kestissivuja netissä selaten.
Kokemattoman kannattaa ostaa ihan muutama alkuun (taskuvaippa, sisävaippa+kuori ja vaikka harso ja hahtuvat) ja kattoa, mikä tuntuu vauvan kanssa parhaimmalta. Mä ostin ihan liikaa turhia vaippoja odotusaikana, kun hieman innoistuin.

Sikapiikkiä en aio ottaa. En uskalla.

Ahdistaako muita painonnousu? Mä lihosin viimeeksi 26kg. Ihan järkyttävän paljon. Lähtö-BMI oli vain 17, että sillä saattoi olla osuutta asiaan. Nestettä kertyi myös, loppuvaiheessa meni vain yhdet kengät jalkaan ja nekin nauhat auki. Sairaalaan jäikin sitten yli 10kg, kun turvotus lähti ja loppukilot lähti n. 6 viikossa.
Nyt on lähtö-BMI 20, ja kiloja oli tullut 350g/vko. Pitää vaan yrittää ulkoilla ja syödä fiksusti, vaikka herkkujakin menee...

Tsemppiä sairastelevilla ja sairastelevia hoitaville!

Potkuja odotellen
Cora ja pikkiriikki 13+0





 
Mousse Toivottavasti pikkuisella on kaikki hyvin kaatumisesta huolimatta! :hug:

Kaikki kestovaipoista kiinnostuneet
Mulla olis joitain ylimääräisiä kestoja, joita voisin myydä pois... Mä en tietystikään tiedä, minkälainen tapaus tämä meidän seuraava on, käykö sille samat vaipat kuin esikoiselle, mutta näin toivon! Eli voisin myydä pois ne, jotka ei meidän pojulle käyneet. Laittakaa vaikka yv:llä sähköpostiosote, niin laitan kuvia ja lisätietoja vaipoista! Saattaa mennä hetki, että saan kuvat otettua ja koneelle, mutta eipä tässä kai vielä kiire ole =)

Aurinkoista päivänjatkoa kaikille!

-dask ja nro2 12+5
 
Kestovaippoihin hurahdin minäkin esikoisen kanssa. Meilläkin meni se fuzzin S-koko reilusti yli 1-vuotiaaksi. Nyt on käytössä M-koko ja Petitekin menee hyvin. L-kokoakin löytyy, mutta ne on vielä hieman isohkot tuolle 1,5-vuotiaalle. Mä tilasin netistä vaipat sellasena pakettitarjouksena, ja hintaa per vaippa tuli muistaakseni 17?. Kattelin huutiksesta myös käytettyjä, ja siellä niitä myytiin jopa 14? hintaan! Joten jälleenmyyntiarvo on näinkin hyvässä vaipassa erinomainen. Siinä ei paljoa jää vaippailulle hintaa =)
Toki pottailuakin harjoitellaan, mutta ei vielä ole siinä onnistuttu kun ei tuo kiitäjä jaksa kauaa paikallaan istuskella...

Kevättä odotellessa :wave:

Meripihka kirppunen 14+5
 
Cora, etkös sinäkin asu Helsingissä? Näin muistelen parin vuoden takaa... Mietin vain vielä tätä neuvolakäyntien määrää kun sinullakin oli jo toinen neuvola. Mielestäni on todella pitkä aika jos neuvolakäynnit ovat vk 8 ja sitten 22. Taidanpa vain soittaa terveydenhoitajalle ja pyytää päästä kuuntelemaan sydänäänet tässä välissä myös.

Voimia sairastelijoille! Meillä ollaan sairasteltu lähes neljä viikkoa. Ensin mies, sitten lapsi 40 asteen kuumeessa ja lopulta minä lähes keuhkokuumeessa. Olen ollut viikon poissa töistä, torstaina sitten taas takaisin :/

Tiinuliini ja vompatti 13+0
 
Terveisiä töistä! Ja tervetuloa kaikki uudet! Kiva, että nyt joukkomme näyttää kasvavan eikä pienenevän. :)

Paino oli puheissa ja mulla oli pahoinvoinnin takia paino laskenu. Iltasin on edelleen tosi huono olo. Esimerkiks hampaidenpesu on yökkäilyjen takia tosi hankalaa. Toivottavasti tää helpottais pian että pääsis nauttimaan raskaudesta, kun illat menee ihan koomassa ja kuvotuksessa. Tähän asti on ollu aika rankka raskaus vuotojen, mielialojen ja pahoinvoinnin takia. Onneksi vuodot ovat loppuneet.:)

Possupiikistä. Itse en uskalla ottaa piikkiä ja luultavasti sairastin taudin viime syksynä. Lehdestä minäkin juuri luin, että uutta tautiaaltoa ei enää odoteta täksi kevääksi.

Rosinarusina & Sannimarja: Muuramessa taas tuntuu olevan ihan hyvin neuvoloita. Mulla on ollu jo 2 ja seuraava huhtikuussa. Meillä kaikilla on lasketut ajat aika lähekkäin, että ehkä KSKS:ssä nähdään syyskuussa.:D Gravidan ultrassa sattui tosi mukava lääkäri (hematooman takia oli lääkärin aika, ei kätilön). Toivotaan, että vaikutelma pysyisi nyt hyvänä ja synnytykseen sattuis tosi kivat kätilöt!

Jee, päästään miehen kanssa Kyprokselle huhtikuussa. :) Tekee kyllä varmasti hyvää!

Ihanaa kevättä kaikille!
Solete 12+3

 
Tiinuliini, oikein muistat =) Tämänpäiväinen neuvolakäynti oli siis alunperin ylinmääräinen, koska ekassa neuvolassa terkkarin sijainen ei tiennyt näistä käytännöistä. Nytkin terkka oli varaamassa seuraavaa aikaa, joka olisi ollut neuvolalääkäri viikolla 26. Eli siis heinäkuussa?
Halusi kuit. varata viikolle 18 ajan, koska väli tuntui niin pitkältä. Ekan kanssa kävin alkuun n. kerran kuukaudessa. Soita ihmeessä ja varaa aika!
 
Onpas täällä taas tullut paljon tekstiä! :)

Kestovaipoista on ollut paljon puhetta. Näköjään löytyy montaa erilaista mielipidettä, ja hyvä niin, tuleepahan erilaisia näkökulmia! Itse vähän vierastan ajatusta, kun ei ole ennen tullut vastaan näitä kestiksiä.. Mies ei meillä kyllä varmasti innostu, vaikka itse niitä mietinkin..

Myös neuvolakäynneistä tuntuu olevan montaa erilaista versiota. Meillä Päijät-Hämeessa on minun mielestä ihan mukavasti näitä käyntejä. Ensimmäisen kerran kävin rv 10+0, nt-ultra oli 13+0, ja nyt seuraava neuvola on perjantaina 15+0.. Ensimmäistä lääkärineuvolaa odottelen, se kontrolliultrahan minulla on sitten 16+3.. Alussa tuntui, että on kauhean pitkiä välejä, ja nyt tuntuu, että saa koko ajan olla juoksemassa jossakin :) Ja loppuakohden vaan neuvolakäynnitkin tihenee, mutta sinne nyt on onneksi vielä aikaa..

Painosta vielä, minä olen saanut kerättyä onneksi vasta kilon verran ylimääräistä. Eiköhän se siitä lähde kiihtymään, kun pitemmälle päästään, mutta hyvä näin, että vielä ei ole tullut mahdottomia. Tosi hankalaa on kyllä jo nyt peitellä mahaa. Tuntuu että omat ennestään olemassa olevat varastot ovat tunkeneet itsensä esille, ja vaatteiden valkkaaminen on joka aamu vaikeampaa. Muutamat työkaverit jo tietääkin, ja esimies, mutta työnjärjestelyiden kannalta oli suunnitelmissa pitää hetki vielä "matalaa profiilia".. Täytyy jollakin yrittää kursia tuota vatsaa kuriin!

Minulla on viimeisen viikon aikana alkanut vaivaamaan alavatsan "kiristävä" tunne ihan kunnolla, etenkin istuessa. Ei ole kipua, mutta sellaista painetta, että sen tiedostaa. Repäisykipuja tulee lähinnä aamuisin, kun erehdyn oikaisemaan itseni ennen sängystä nousua.. Kaipa nämä ovat ihan normaaleja juilimisia, luulisin.. :/

Nyt täytyy lähteä ratsastelemaan, vielä kun aurinkokin paistaa! :)

Kaikille jaksamista ja auringonpaistetta piristykseksi!

Katrin ja mini 14+4
 

Yhteistyössä