Tammikuun tähtöset 2017 **KESÄKUU**

Ei oo kyllä hankintoja paljoa vielä mietitty. Sanoin kans miehelle että ennen rakenneultraa ei hommata yhtään mitään. Miehen vanhemmat aikoo ostaa vaunut meille. Uudet kuulemma pitää olla, ei mitään käytettyjä :rolleyes: :LOL: mulle ois kyllä kelvannu käytetytkin (on siis tulossa ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille)

Veto on kyllä melko tehokkaasti pois joka päivä. Muuten ei edelleen mitään oireita.. tuntuu välillä ihan hassulta puhua olevansa raskaana kun se ei tunnu eikä näy vielä missään :LOL:

Mulla oli kans tuo eksälle kertominen jännä paikka. Ei sillä että ois hermostunut asiasta, ollaan vaan niin hyvissä väleissä nykyään että siksi jännitti. Ja halusin kertoa ennen kun menee jotain kiertotietä hänen korviin. Oli kuitenkin niin ihana että kertoi myös mulle ekasta lapsestaan ensimmäisenä. Yhdessä kuitenkin aikanaan lasta yritettiin ja saatiin aikaan vain yksi kohdunulkoinen niin sekin varmaan tekee tästä molemmin puolin tämmöisen huomioitavan.
Kiva kuulla, että jollakin on exään lämpimät välit. Toki teillä ehkä vaikuttaa se, ettei yhteisiä lapsia ole niin ei olis pakko olla tekemisissä, jos vituttais. Meillä kun on pakko tulla toimeen koko ajan, niin se on ollut vähän hankalaa kun ei oo saanut eron jälkeen pitää taukoa toisesta ja voinut vaan hetken "vihata" toista. Toki exälle ei oo ollut ongelma vihata mua vaikka lapset onkin. On tehnyt niin rumia temppuja tässä vuosien aikana, että melkein koko ajan pelottaa, että mitähän se vielä keksii..
 
Kiva kuulla, että jollakin on exään lämpimät välit. Toki teillä ehkä vaikuttaa se, ettei yhteisiä lapsia ole niin ei olis pakko olla tekemisissä, jos vituttais. Meillä kun on pakko tulla toimeen koko ajan, niin se on ollut vähän hankalaa kun ei oo saanut eron jälkeen pitää taukoa toisesta ja voinut vaan hetken "vihata" toista. Toki exälle ei oo ollut ongelma vihata mua vaikka lapset onkin. On tehnyt niin rumia temppuja tässä vuosien aikana, että melkein koko ajan pelottaa, että mitähän se vielä keksii..
Luulen kans että tilanne vois olla toinen jos ois ollu pakko olla yhteydessä. Tuommonen on kyllä ikävää ettei toinen voi antaa kunnolla jatkaa elämää ja pitää olla tahallaan ilkeä toiselle :mad:
 
Haha, onkohan se niin, että kielletty hedelmä houkuttaa.:D Munkin tekee usein mieli lakua, vaikka en oo varmaan vuoteen edes syönyt sitä. :D
En mä kyllä osaa antaa mitään vinkkiä, onko salmiakkipurkka myös kiellettyjen listalla vai voiko sillä lievittää tuskaa?

Lakustahan oli, että vaikka lakujäätelöä vois satunnaisesti syödä annoksen. Mä oon kyllä ollut kokonaan ilman kun on ihan turha mieliteko.
Niin se saattaa olla. Ei se lakukaan huono olisi :D

Olen antanut luvan syödä 3 karkkia max per päivä ja sillä yritän pitää ton himon loitolla. Jokapäivä ei onneksi tule syötyä. Sen minkä havaitsin että se on auttanut huimauksiin!

Tänään ehkä oudointa salaatissa: tonnikala ja mansikat ja jotenki se jopa toimi :0

Narana85, sellaista hetkittäistä selkäjuilintaa on, onneksi ei paha vielä :)

Hankinnoista: koska ensimmäinen lapsi tulee meille pitää hankkia kaikki. Vaunut jo varasin kun löysin "vahingossa" ja oli ainokaiset jäljellä. Merkki Britax. Siellä liikkeessä oli hyvä systeemi että pystyi 50€ varaamaan ja voi olla varattuna siihen asti kunnes la lähempänä. Niitä voi maksella sitä mukaa kun ennättää tai kerralla pois. Jos tulisi km hyvittäisi koko summan takaisin. En tiedä kuinka monessa paikassa tuommoista palvelua saa mutta on kyllä hyvin ajateltu.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: RubyS
Mä en oo miettinyt hankintoja vielä. Muutaman vauvanvaatteen oon ostanut fiilistelymielessä. Kyllä kaikki isommat ehtii ostaa myöhemmin joskus rv 20 jälkeen. Ja mulla sama ideologia kuin Repalla, että mahdollisimman vähällä haluan pärjätä kun käyttöikä on niin lyhyt. Muutenkin vauvojen varjolla myydään hirveesti kaikkea turhaa. Rahaa saa halutessaan uppoomaan valtavat määrät. Mä luulen, että täällä mennään perusjutuilla; sänky, turvakaukalo, rattaat ja sit varmaan kantoliinaan satsaan myös.

Mä oon ollut ihan poikki. Vaikka kuinka nukkuu, niin mikään ei riitä. Ja tää kuvotus on kamalaa, pahenee vaan koko ajan!

Viimeaikoina on tullut myös pohdittua, että haluanko mennä istukkabiopsiaan. Poikani takia sen saisin, vaikka kyse ei olekaan periytyvästä sairaudesta. Siinä katsottaisiin samalla myös yleisimmät kromosomivirheet. Keskenmenon riski on 0,5% , sama kuin mun riskiprosentti esim. Downiin, joten en oikein tiedä. Lähinnä kyse olisi oman mielen rauhoittamisesta kun on tällainen kokemus taustalla. Enkä tiedä, onko se riskin arvoista. Mieskin on samoissa mietteissä, onneksi aikaa on vielä.
Joku kyseli viikoista liittyen np-ultraan. Niskaturvotus näkyy kai parhaiten viikoilla 11-13. Istukkabiopsia voidaan tehdä viikoilla 11-13, lapsivesinäyte alkaen rv 15, joten jatkotutkimuksiin toki pääsee rv 14 jälkeenkin. Mut voihan sinne sairaalaan soittaa ja koittaa neuvotella aikaisempaa aikaa.

M j itu 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Tätä ei sais varmaan sanoa, koska ihan varmasti pahoinvointi tulee takaisin, mutta sanonpa silti. Pahoinvointi on osittain poissa, oon pystyny jo leikkimään lasten kanssa, ja touhuilemaan muutakin.
Pakko se on sanoa, että kyllä tälläinen oireiden aaltoilu vähän ketuttaa.. Mutta se palkinto mikä sieltä tulee, on sen arvoista.

Kyllä mä töihinkin ajattelin mennä perjantain, jolloin oliskin työvuoro muutenkin.

6 päivää np-ultraan!

Ja aikalailla viikon päästä mennäänkin mökille.
Sisko ja hänen avokkinsa tulevat meille ens viikon keskiviikkona ja mikäli he tulee aikaisin, niin lähdetään jo silloin ajelemaan mökille, mikäli menee myöhään, niin lähdetään vasta torstaina. Takaisin tullaan sitte sunnuntaina sieltä.

Mä meinasin ostaa ensimmäisen vaatteen vauvalle jo, mutta meinasin, että enköhän jaksa siihen np-ultraan odottaa. Sen jälkeen vois sitten käydä ostamassa jotain pientä.

Mutta ei tässä nyt just sen kummempia. ☺

Susanna & Pähkinä 11+3
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Mäkin katselin eilen ihania pieniä bodeja hennesillä, kun käytiin tyttären kanssa. Mut maltoin olla vielä ostamatta. Ne kun oli niin kesäisiä ja lyhythihaisia, niin eipä niistä paljoa iloa tammivauvalle olisi ;)

Ehkä mun täytyy tosiaan soittaa sinne sairaalaan, mulla kun ei oo neuvolaakaan ennen sitä et vois sieltä kysyä. Kun se aika on nyt vkolla 14 ja mitäs jos siellä todetaankin, et ollaankin esim. jo pidemmällä tms? En kyllä usko et oltais, mut eihän sitä koskaan tiedä. Haluaisin kyllä vähän miettimisaikaakin siihen, jos jotain poikkeavaa ilmenee et mitä sit tehdään.

Luin muuten eilen jonkun uuden tutkimuksen, että Suomessa myytävistä lastenvaunuista on löytynyt myrkyllisiä yhdisteitä, mm PAH-yhdisteitä. Ainoat merkit, joissa niitä ei ollut oli Emmaljunga ja Stokke. Ajattelin vain mainita, jos vaikuttaa jonkun ostopäätökseen.

Ite en oo vielä edes katsellut mitään vaunuja tms. Ystävä osti vuosi sitten aivan ihanat vaunut, sellaiset kokonaan valkoista nahkaa olevat. Ovat kyllä maailman kauneimmat :) Mun pitää varmaan lähteä jonnekin kauppaan katseleen niitä varusteita, kun en yhtään tiedä mikä on nykyisin hyvää ja mikä ei. Tarviin myyjän apua :D

Tuosta pahoinvoinnista muuten. Täälläkin on jo vähän alkanut helpottaa, mutta jos yhtään on väsymystä tai rasittunut olo niin sit iskee heti. Eli ihan kauheasti ei pysty vielä tekeen mitään, mut on ollut kiva nauttia lämpimistä kesäpäivistä kun on vähän voinut käydä pihallakin :) Ja automatkat tekee myös huonoa, etenkin jos pitää itse ajaa. Vähän jännittää kun ollaan juhannuksena menossa mökille miehen sukulaisiin ja sinne on muutaman tunnin ajomatka. Jos nukahdan siinä matkalla, niin se menee hyvin, mut jos en niin sit kyllä varmasti iskee huono olo. Mulla on vielä niin, että mies aina osoittaa rakkauttaan koskemalla muhun ohimennen ja onnistuu sen tekemään yleensä aina just silloin kun oon nukahtamassa. Ja mähän sit aina vähän havahdun siihen ja sit vaan pahoinvointi yltyy. Mut kun en viittis koko aikaa olla sanomassa sillekään, et älä koske muhun. Kun onhan se ihanaa, et toinen osoittaa rakkautensa <3 :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Hei kaikki, mielelläni tulen mukaan ryhmään, kaikki on niin jännää kun ekaa odotellaan :)
26.1 / pipes / 31 / hys / 1.vauva

Mulla on ollut aika paljon alavatsakipua, mutta sen kai pitäs olla ihan normaalia tässä kohtaa. nälättääkin jonkin verran ja samalla kuvottaa mutta onneksi ei mitn oksenteluja :)
Jotenkin sitä odottaa jo kovin tämän ensimmäisen kolmanneksen loppua ja ultraa tietty

Tsemppiä meille kaikille odottajille!

Pipes 8+0
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Tervetuloa uudet! :)

Täällä sataa vettä melkein kaatamalla.. Onneksi ei tarvitse kävellen nyt mennä mihinkään. Kauppaan kyllä ollaan kohta lähdössä.

Pahoinvointi on edelleen hyvin pienenä ja pidän jo peukkuja, että näin jatkuu. Sunnuntaina tulee 12+0, joten se vois olla se taikapäivä, jolloin pahoinvointi häipyis kokonaan.
Nyt jo onneksi pystyy touhuilemaan, mutta ruokaa, edes jotain pientä täytyy olla puolen tunnin - tunnin välein saatavilla.
Mä pomolle tosta soitinkin ja sain luvan ottaa työpisteelle pientä naposteltavaa, että pystyn olemaan töissä, mutta kuulemma ei mielellään asiakkaiden läsnäollessa ja sen kyllä ymmärrän. ☺
Mutta joo, huomenna sitte töihin yrittämään, että pystyykö siellä olemaan.

Ajattelin mennä koittamaan, että tuleeko juoksusta mitään. Tosin mikäli tuo sade jatkuu, niin se jää huomiselle.

Ja alkaa kyllä masu kasvaa vauhdilla tässä raskaudessa ja tässä vaiheessa.
Mun on pakko laittaa nyt kun kauppaan mennään, niin miehen tollaset lökärit jalkaan, koska yksinkertaisesti omat farkut on älyttömän epämukavat, ja kaikki omat tollaset lökärit on menossa pesusta kuivuriin..
Onneks kun kauppaan mennään, niin haen samalla paketin, jossa on mammavaatteita!♡

Mutta joo, kai sitä vois mennä pukemaan kuopusta, kun tuo isimies on saanut jo esikoisen melkein puettua.

Susanna & Pähkinä 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Tervetuloa uusille!

Huomenna viimeinen työpäivä ja sitten kuuden viikon loma! Vähänkö mahtavaa! :geek:
Kyllä tässä kaipaa jo lepoa ja lomaa. Jospa vaikka väsymys vähän viikkojen aikana helpottaisi ja saisi loppuvuodeksi energiaa töiden tekoon. Mulla jotenkin tuntuu, että mitä pidemmälle raskaus etenee, niin sitä vähemmän kiinnostaa työjutut, vaikka työstäni tykkäänkin. Jotenkin sitä kääntyy sisäänpäin ja mieli pyörii vauvajutuissa.

Tuli mieleen, kun olI puhetta vauvamahoista aiemmin, että eikö turvotusmasukin ole tavallaan vauvamaha kun sekin johtuu raskaudesta :D Ja varmaan kohdun esiin työntymisessä on muutenkin paljon yksilöllisiä eroja. Mulla oli ekassa raskaudessa aika pieni ja siro maha, toisessa iso, se pomppasi esiin joskus rv 14, joskin iltaisin turvotteli aikaisesta vaiheesta. Nyt mulla on rv 5 lähtien ollut komea kumpu alavatsan kohdalla. Se on iltaisin isoin, mutta aamullakin selkeä ja näkyvä. Tänään esim. bussikuski odotti että pääsen istumaan ennen kuin lähti liikkeelle, joten kai mä aika isolta näytän. :LOL: Ei tätä mahaa meinaa saada enää piiloon edes löysien mekkojen alle. Vähän järkyttää, miten maha voi näkyä jo näin hyvin, mutta samalla aika ihanaa. :love: Mammahousuja täälläkin siis tarvitaan.

M ja itu 8+4
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Sitä kanssa mietin et pakosti laskuri laskee väärin kun luulisi neuvolatädin tietävän paremmin ;)

Mamadread, onhan se jo raskausmasua kun raskaudesta se turvotuskin johtuu :) ja sitä täälläkin kyllä piisaa :rolleyes:

Sama juttu, pää on ihan vauvajutuissa ja tuntuu että voisiko joku palauttaa maan pinnalle välillä että saisi muutakin mietittyä. Toisaalta kyllä ne hormonikilarit sen aika hyvin tekee :D onneksi mies ymmärtää
 
  • Tykkää
Reactions: mamadread
Susanna, mistä tilasit vaatteita? :)
Mä tilasin ihan Ellokselta. Oli pakko hankkia jostain ja Elloksesta on hyviä kokemuksia noin muutenkin, niin sieltä tilasin muutamat housut ja paidan +shortsit (viimeiset ajatellen lämpimiä aikoja).
Ja ahh, miten on mukavaa kun on mukavat housut, jotka ei kiristä, paina tai ylipäänsä ahdista mistään.

Vissiin täälläkin tosiaan näytetään vähän liiankin raskaana olevalta jo, kaupassa kun oltiin menossa kassalle, päästi yks mies meijät ensin ja odotti omien ostoksensa kanssa, ja onnitteli tulevasta vauvasta. Pakkohan siinä oli kiittää onnitteluista.
Ja toisaalta pakko sanoa, että jotenkin kyllä ihana sekin, että päästi meijät eteen, vaikka olisin kyllä pystynyt odottamaan hänen takanaan omaa vuoroa.

Mamadread, ihana tuo bussikuski. Ja se, että odotti, että pääset istumaan.
Ei ne kaikki tollasia ole. Ihana! ♡

(Joo, tänään vissiin kaikki on taas mun mielestä niiiin ihanaa )

Onko täällä muuten ketään saanut tuntea jo raskauden ihanien hormonien aiheuttamat itkukohtaukset?

Mä sain viimeistään tänään kaupassa tuntea ne hormonit..
Irtokarkit tarjouksessa, joten porukka on niitä ostanut, eli kaikkea ei välttämättä ole.
No minäpä ajattelin ottaa vähän irtokarkkeja..
Sain otettua muutaman, kunnes rupean etsimään lempi irttiksiä.
Mä etsin ja etsin, ja en löydä. Laitan miehenkin etsimään, ei löydä hänkään.
Ja sitten se alkoi, ensin vain surkuttelin, että vitsi kun niitä ei ole..
.. Jonka jälkeen alan itkemään siitä, että niitä ei tosiaan ole..

Että näin...
Mies ei varmaan kehtaa lähteä mun kanssa enää kauppaan..
Siellä se vaimo itki karkkien takia.

Ja tälläistä ei ole tapahtunut silloin, kun en ole ollut raskaana.

Mutta nyt on pakko suunnata nukkumaan, tarttis jaksaa töissä olla.
(Toivottavasti en ala parkumaan töissä... )

Susanna & Pähkinä 11+5
 
Noniin, meki päästiin eilen varhaisultraan, mikä on meillä täällä sveitsis iha standardi. Jotenki jännäs, varsinkin ku mu uus lääkäri on sairaalalla ni käveltiin synnärinkin ohi. Olipas jännää :D Mutta niin siel ultras selvis että kaikki on hyvin ja pikku sydänkin väpätti aika tahtiin ruudulla:love: vaikutti tosin viel aika pieneltä ja lääkäri sano että katotaasit seuraavas ultras 14.7 sitä laskettua aikaa. Tiukille menee pysyykö tammikuulla, mutta mä tääl pysyn kunnes saan varmuuden:) miehel on iha tammikuum lopus synttärit, saas nähä saadaanko synttärilahja miehelle:geek:;) meiä perheel on kyl muutenki aikamoinen synttäri suma ku mulla ja esikoisella on helmikuussa:D mies ois mieluummin halunnu kesävauvan, mut eihä tommosia voi alkaa jarruttelee ku on vauvakuume päällä:p
Paha olo on ja pysyy, ei oikein tiedä paraneeko syömällä vai ei, mitää ei tekis mieli syödä mut nälkä olis melkei koko aika..

Meri ja viikoista ei tietoa:D
 
Mä oon nyt niin lomalla. Ei mulla muuta :ROFLMAO::cool:

Ainiin, tervetuloa uusille!
Niin ja noista hormoni-itkuista: mä itken vähän kaikelle, mutta onneksi silleen kohtuu salaisesti, ettei miehen tarvi joka kyyneltä pyyhkiä :D

Mamadread ja itu 8+5
 
Hei, ihanaa, alkaa olla kohta eka kolmannes takana. Np-ultra puolentoista viikon päästä. Maha on jo kasvanut, työpäivien jälkeen että on jo pieniä liitoskipuja. Hemppari edelleen vain 109 vaikka oon jo kuukauden syönyt rautaa, nyt kokeillaan auttaako tupla-annos mitään. Seuraava normaali neuvola vasta kuukauden päästä, eipä oo ainakaan turhan usein. Toivotaan vaan ettei tarttis aiemmin käyä hempparin takia, kuitenkin väsyttää tosi paljon.

Mä oon niin iso suusta niin muutamille työkavereille(vanhempien ja läheisempien ystävien lisäksi) oon kertonut, ja kyllä asian arvaa kun maha kasvaa ja ei illanvietot innosta. :D Aloitan asiasta kirjoittaa blogiinkin ultran jälkeen.

Jospa tää antais kuitenkin töitä tehdä mahdollisimman pitkään niinkuin esikoinenkin.

Nyt on siis 11+2. <3
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Tervetuloa uusille munki puolesta! :)

Tänään huomas tuon hormoonien tehon töissä kun oli siinä yks vähän tunteellisempi rouva kun vetisteli että ei tullu tänään vieraita käymään vaikka hän kovasti odotti niin kostu jo itelläkin silmät. Sehän siinä oiski ollu kun olis asiakkaan kanssa yhdessä vetistelly menemään :LOL: melko vähällä on kyllä tämänkin suhteen muiten päässy :)

Ja kukas se mainostikaan jo jokin aika sitten tuota tuoremehua ja suolapähkinöitä.. ai että ne maistuu iltasin niiiin hyvältä! :ROFLMAO:
 
Mä tilasin ihan Ellokselta. Oli pakko hankkia jostain ja Elloksesta on hyviä kokemuksia noin muutenkin, niin sieltä tilasin muutamat housut ja paidan +shortsit (viimeiset ajatellen lämpimiä aikoja).
Ja ahh, miten on mukavaa kun on mukavat housut, jotka ei kiristä, paina tai ylipäänsä ahdista mistään.

Vissiin täälläkin tosiaan näytetään vähän liiankin raskaana olevalta jo, kaupassa kun oltiin menossa kassalle, päästi yks mies meijät ensin ja odotti omien ostoksensa kanssa, ja onnitteli tulevasta vauvasta. Pakkohan siinä oli kiittää onnitteluista.
Ja toisaalta pakko sanoa, että jotenkin kyllä ihana sekin, että päästi meijät eteen, vaikka olisin kyllä pystynyt odottamaan hänen takanaan omaa vuoroa.

Mamadread, ihana tuo bussikuski. Ja se, että odotti, että pääset istumaan.
Ei ne kaikki tollasia ole. Ihana! ♡

(Joo, tänään vissiin kaikki on taas mun mielestä niiiin ihanaa )

Onko täällä muuten ketään saanut tuntea jo raskauden ihanien hormonien aiheuttamat itkukohtaukset?

Mä sain viimeistään tänään kaupassa tuntea ne hormonit..
Irtokarkit tarjouksessa, joten porukka on niitä ostanut, eli kaikkea ei välttämättä ole.
No minäpä ajattelin ottaa vähän irtokarkkeja..
Sain otettua muutaman, kunnes rupean etsimään lempi irttiksiä.
Mä etsin ja etsin, ja en löydä. Laitan miehenkin etsimään, ei löydä hänkään.
Ja sitten se alkoi, ensin vain surkuttelin, että vitsi kun niitä ei ole..
.. Jonka jälkeen alan itkemään siitä, että niitä ei tosiaan ole..

Että näin...
Mies ei varmaan kehtaa lähteä mun kanssa enää kauppaan..
Siellä se vaimo itki karkkien takia.

Ja tälläistä ei ole tapahtunut silloin, kun en ole ollut raskaana.

Mutta nyt on pakko suunnata nukkumaan, tarttis jaksaa töissä olla.
(Toivottavasti en ala parkumaan töissä... )

Susanna & Pähkinä 11+5
Siellä on kyllä tosi kivoja äitiysvaatteita :)

Bongasin aamulla Zalando Loungesta mammakamppiksen ja sorruin tilaamaan kevyen mamma parkan kun se menee varmasti pitkälle syksyyn/talveen asti ja pari vauvaneuletta.

Kirpparilta olen löytänyt myös uudenveroisia vauvanvaatteita. Pitäisi enemmänkin kierrellä niissä kun sitä aikaa vain olisi.

Ps. Ihania neuvola ja ultra kuulumisia <3 Hei myös kaikille uusille!
 
Siellä on kyllä tosi kivoja äitiysvaatteita :)

Bongasin aamulla Zalando Loungesta mammakamppiksen ja sorruin tilaamaan kevyen mamma parkan kun se menee varmasti pitkälle syksyyn/talveen asti ja pari vauvaneuletta.

Kirpparilta olen löytänyt myös uudenveroisia vauvanvaatteita. Pitäisi enemmänkin kierrellä niissä kun sitä aikaa vain olisi.

Ps. Ihania neuvola ja ultra kuulumisia <3 Hei myös kaikille uusille!
On kyllä, ja ei ne pahan hintaisiakaan ole, joten niin paljoa ei harmita, että niitä ei välttämättä tule käytettyä kuin sen pienen hetken.
Ja oikeasti se ihana tunne kun on mukavat housut jalassa, se on ihana tunne! ♡

Töissä on menny nyt hyvin, pahoinvointi on pysyny loitolla, ja vähentynyt, vaikkakaan ei ihan kokonaan.
Perjantaina ja eilen oli töitä siis. Se on ihanaa, kun asiakkaat huomaa raskauden ja alkaa kyselemään siinä kaikkien kuullen kaikkea, en mä niihin vastaa, mutta silti.

Tänään vapaapäivä, tarkoituksena olis käydä appivanhemmilla ja siskolla visiteeraamassa.

Muita suunnitelmia ei tälle päivälle olekaan.

Jaa nii, kävin siellä lenkillä ja yllättävää kyllä hyvin sitä jaksoi mennä, vaikka pieni tauko tässä olikin.
Nyt ei huvittanut mennä kuin sen 12km, ja veikkaan, että eiköhän se riitä, näin raskaana ollessa. Sen mä tiedän, että koko raskausaikana tuskin tulee juostua, mutta sitte otetaan kävelylenkit ja muut käyttöön, niin kauan kuin jaksaa ja pystyy liikkumaan.

Joo, siis mä oon normaalistikin oikee kunnon herkkis , eli itken about kaikelle.
Mutta tuntuu, että raskaus oikeen korostaa vielä itkuherkkyyttä.

Töissä en onneks sen pahemmin itkenyt.

Jollei lasketa sitä, että multa tippui pari kolikkoa lattialle ja sit sellanen kolikkopötkö ja siitä aloin sitte itkemään. Ja kaks minuutti, ni aloin nauramaan. Näin täällä siis.. Jälleen kerran parkumassa. Eikä varmana ollut viimeinen kerta.

Mutta jos sitä nyt tonne miehen kainaloon kattoo hetkeks telkkaria ja sit unten maille.

Susanna & Pähkinä, jo 12+0!!♡♡
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Onpas tänne kivasti ilmestynyt uusiakin vielä mukaan (y) tervetuloa!

Täällä valvoskellaan yövuorossa, ja vuorokauden vaihtuessa pyörähti 12. viikko alulle. Ihanaa, kohta ollaan jo turvallisemmilla vesillä ja uskaltaa perheelle ja enemmille kavereillekin kertoa. Alkuraskauden verikokeet oli viime torstaina ja nyt jännäillään tuloksia, että onko kaikki kuten pitää. Ultra sitten ensi torstaina :geek: Sitten kun se on ohi, uskaltaa ehkä jotain vaatteita tai tarvikkeita jo alkaa hankkia. Kirppiksillä olen kaikenlaista jo hypistellyt, ja ihan yllättynyt miten paljon on vauvakampetta tarjolla. Ei niitä ennen raskautta sillä tavalla huomannut.

Nyt muutaman päivän on tuntunut, että pahin väsymys ja mielialaheilahtelu on helpottanut. Sitä ennen suunnilleen kymppiviikon ajan ailahtelu olikin aivan järjetöntä, tuntui että joka pikkuasia itkettää, miehessä kaikki ärsytti ja kaikki oli muutenkin huonosti o_O Onneksi sentään tiesi homman johtuvan hormooneista ja olevan ohimenevää, ei tullut sitten ihan kaikkia ajatuksia lauottua ääneen :D

Kaikki vaatteet mahtuu vielä päälle, himppasen housut alavatsalta kiristää. Ja selällään vatsaa painellessa kuvittelen tuntevani kasvaneen kohdun... Mutta ei kyllä tosiaan ulkopuolisille vielä näy. Jännä lukea, miten toisilla on jo aiemmilla viikoilla tullut vatsa selvästi näkyville. Kyllä täälläkin jo malttamattomana vauvamasua odotellaan :giggle:

Teetintti ja Pikkiriikki 11+0
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani
Millaista urheilua ootte harrastaneet raskausaikana? Mä oon kotijumppaaja ja oon ennen tykännyt lankutuksesta, punnerruksista, vatsoista, kyykyistä ym., mutta ne tekee nyt kaikki niin pahaa, että oon suosiolla jättänyt väliin. Juokseminenkin saa aikaan aika usein supistuksia. Ärsyttää, kun kroppa haluaisi liikkeelle, mutta en uskalla nostaa sykettä kovinkaan paljoa. Nyt oon tehnyt lähinnä yläkroppaan kevyttä treeniä, lantionnostoja ja sen sellaista, mutta tosi hitaaseen tahtiin saa tehdä ja aika pienillä toistomäärillä. Kävelylenkeillä oon käynyt myös silloin kun ilma sallii.

Mulla tulee ihan uskomattomia sokerihimokohtauksia välillä. o_O En muista, milloin oisin viimeksi syönyt karkkia, mutta nyt monesti tekis mieli ostaa. Jäätelö on kanssa jotenkin tavattoman houkuttelevaa Vähän terveellisempi mielihalu on ollut majoneesilla, salaatilla ja tomaateilla täytetyt sämpylät. Niitä on mennyt ihan kiitettävästi... :D
Enimmäkseen tekis mieli nukkua ja syödä. Välillä tulee jo onneksi sellaisia puolen tunnin vireystiloja, että jaksaa siivota tai hoitaa rästiin jääneitä juttuja. Jospa tää olo tästä tasoittuisi pikkuhiljaa..

Mamadread ja itu 9+0 (jo!:love:)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariani

Yhteistyössä