Tekisitkö abortin jos saisit tietää odottavasi down-lasta?

Tässä elämäntilanteessa sanon että teksin,mulla on cp-vammainen tyttö, jolla myös kehitysvamma(ei tule kykenemään itsenäiseen elämään koskaan),toinen tyttö myös erityislapsi,poika terve ja itselläni vaikea perussairaus.Jos kyse olisi esikoisesta pitäisin lapsen.

 

koska en ole tukemassa häntä jatkuvasti , koska minäkin kuolen.
asia pitäisi miettiä sen kaltaisesti:
saako hän yhtä onnellisen elämän kuin kuka tahansa?
minä aina olen halunnut perheen mutta tässä tapauksessa jos oisin Down lapsi *en pystyisi huolehtimaan lapsesta kuin en itsestäni ja kuitenkin haluisin pärjääväni niinkuin kaikki muut ja se mahollisuus, jo evättiin kun synnyin.
*mutta pystyisinkö noin monimukaiseen ajatteluun ja oisiko se mukavaa kun en ymmärtäisi seurauksia ja ihmisten ilkeys voisi kaksinkertaistua.

 

[QUOTE="Minna";25995124]Niille, jotka vastaavat etteivät abortoisi: noin ajatellen kannattaa jättää ne tutkimukset tekemättä, maksavat yhteiskunnalle ja lapsen sukupuolen selvittäminen ei ole niiden tarkoitus, vaan nimen omaan tällaisten sairauksien/tilojen. Sinänsä arvostan Down-lapsen pitäviä. Itse abortoisin.[/QUOTE]

Ultrissa katsotaan kyllä aika montaa muutakin asiaa kuin vain niskapoimun turvotusta. Jos ei ole halukas abortoimaan down-lasta ei se tarkoita, ettei kannata mennä tutkimuksiin.

Ja sen verran korkea tuo "en abortoisi" vastanneiden osuus on, että se ei kyllä taida reaalimaailmassa pitää paikkaansa. Omalle kohdalle osuessa monellakin voisi vaihtua mielipide.

 

En tekisi.

 

Kyllä tekisin abortin.

 

En, kauhistuttaa ajatuskin että vain ns. täydellisillä olisi oikeus elää.

Tekisin.
Enkä ole sitä mieltä, että vain täydellisillä on oikeus elää.
Itsekin olen niin epätäydellinen, etten pystyisi vammaisen lapsen vanhemmaksi.

 

Tekisin abortin. Tosin eihän sitä tiedä mitä oikeasti tapahtuisi jos kohdalle osuisi. Melko varmasti kuitenkin tekisin, ja uskon, että mies olisi samaa mieltä.

 

En tietenkään tekisi. Ja tiedän hyvin tarkkaan mitä on olla down-lapsen äiti, kokemukseen siis pohjaan vastaukseni.

 

Itse en pelkän downin vuoksi tekisi, koska olen jo kerran joutunut tekemään keskeytyksen lapsen vamman vuoksi (paljon pahempi vamma kuin down). Ainoastaan siinä tapauksessa, että downiin usein liittyvät sisäelinten kehitysvammat olisivat lapsella vakavat, olisin valmis down-raskauden keskeyttämään.

Raskauden keskeytys lapsen vamman vuoksi on niin rankka kokemus, etten toista menetystä hevin kestäisi.

 

Tekisin, en haluisi tieten tahtoen eläm,ääni hankalaksi. Tutuilla on down.
Itsellä neljä normaalia, eikä yhtään erityislastakaan.

 

[QUOTE="vieras";25995084]En tekis koska
a) Kiintyisin varmasti lapseen jo raskausaikana
b) Kyseessä olis mun oma lapsi, enkä pystyis ikinä abortoimaan omaa lastani
c) Katuisin varmasti jos tekisin
d) Yhdellä tutulla seula petti, eli tulikin terve lapsi[/QUOTE]

Sama täällä, paitsi d-kohta: tuttava sai sittenkin down-lapsen, on oikein suloinen ja rakastettava, kamalaa ajatella että hänen ei olisikaan annettu syntyä!

 

Vastasin tekisin, mutta tositilanteessa en tietenkään osaa sanoa miten reagoisin. Jos tätä hetkeä mietin, raskaus alkaisi ensinnäkin ehkäisyn pettäessä tilanteessa jossa en tiedä miten hitossa selviäisin henkisesti terveestäkään lapsesta.

Jos päättäisimme raskautta jatkaa ja kävisi ilmi että lapsi on sairas, on ehkä todennäköisempää että päätyisimme aborttiin kuin jatkamaan raskautta. Silti varmasti katuisin sitäkin, vaikka se oikeampi ratkaisu olisikin, kaikkien kannalta..

 

Mika mina olen paattamaan. En ole kertaakaan halunnut seulontoihin koska otan mieluummin vastaan sen mita saadaan kuin etta saattaisin joutua tekemaan paatoksen jota en olisi kykeneva tekemaan ja jota voisin katua loppuelamani.

 

en tekisi, en pystyisi tappamaan omaa lastani turhaan. eriasia tietysti jos olisi hyvin vakavia epämuodostumia tai jos lapsi ei jäisi henkiin synnytyksen jälkeen muutenkaan, vähemmän varmasti joutuisi kärsimään abortista..

 

Abortin tekisin jokatapauksesa, ihan sama millanen mukula sieltä tulis.

 

Tekisin abortin, tahdon lapsilleni mahdollisuuden täyteen, tavalliseen elämään. Olen tehnyt abortin kerran siksi etten tiennyt aikooko isä osallistua lapsen elämään, samasta syystä.

 

En, en tietäisi sitä edes ennen syntymää, tietoinen päätös. Itseasiassa on vähän suunniteltu, josko iltatähdeksi Downin adoptoisi.

 

Tekisin. Meistä ei kummastakaan ole down-lapsen vanhemmaksi.

 

Tekisin. En usko, että kumpikaan meistä haluaisi enää sen enempää vanhemmiksi kuin vammaisenkaan lapsen vanhemmiksi.

 

Tekisin, jos olisi 99% varmaa että lapsella se down on. Suoraan sanoen en jaksaisi vammaisen lapsen vanhempana. Ja noitakin on niin eri tasoisia - kaikki ei ole samanlaisia kuin salkkareiden roosaa näytellyt, esimerkiksi. Joillakin on hyvin vakavia sydän yms sairauksia, eivät pysty elämään alkuunkaan normaalia elämää ja eliniän ennuste on huono.. En haluaisi sellaista lapselleni.

Kehitysvammaisuutta vastaan minulla ei ole mitään, esimerkiksi oma tätini on down-tapaus ja mitä ihaninja aurinkoisin ihminen. Mutta suoraan sanoen, tässä maailmassa on jo aivan liikaa ihmisiä, ja minusta ei ole hyvä että tietoisesti saatettaisiin tällaisia yksilöitä maailmaan.

 

En tiedä! yhden lapsen tieten sairaana synnyttäneenä ja sitä vasta alkumetreillä hoitaneena harkitsisin vakavasti. Ei tukiverkkoa- aiempi sairas lapsi.- Harkitsisin vakavasti.

 

Tekisin, mutta ajattelisin siinä lasta enkä itseäni.
Uskon, että jaksaisin hyvinkin huolehtia downin ihan yksin kotona, mutta
kaikkien vammaisten elämä ei ole auvoista, vaikka joidenkin on, monet vammaiset toivovat kuolemaa, kärsivät kivuista jne. Enkä kestäisi katsoa sivusta lapseni kärsivän.

 

Olin tilanteessa ja päätin jatkaa raskautta. Jos tulisin tilanteeseen uudelleen jatkaisin raskautta kuitenkin, ainakin uskon näin nyt.

 

Neljä vuotta sitten olisin varmasti vastannut Ei. Sitten kun oikeasti joutui siihen tilanteeseen, olikin lopputulos kyllä.
Nämä on niitä kysymyksiä, joihin ei tiedä vastausta, ennen kuin oikeasti joutuu tekemään päätöksen.

Epäilen että näin kävisi itselleni lopulta, lasta rakastaisin, mutta se ei riitä onnelliseen elämään lapsen itsensä kannalta

 

Tekisin, mutta ajattelisin siinä lasta enkä itseäni.
Uskon, että jaksaisin hyvinkin huolehtia downin ihan yksin kotona, mutta
kaikkien vammaisten elämä ei ole auvoista, vaikka joidenkin on, monet vammaiset toivovat kuolemaa, kärsivät kivuista jne. Enkä kestäisi katsoa sivusta lapseni kärsivän.

Peesi tälle. Minusta on itsekästä pitää lapsi, koska itse "haluaa lapsen", tai että ""down-lapset on niin suloisia".

Lapsen parasta pitäisi ajatella. Millaista tämän elämä olisi lapsena, kouluiässä tai aikuisena. Monet luulevat että down-lapsi on vain vähän eri näköinen kuin muut, mutta kuinka moni tietää mitä down pahimmillaan on. Se on raastavaa lapsen vanhempana tietää, ettei voi loputtomiin olla tämän tukena tässä maailmassa, vaan joskus itse kuolee pois ja lapsi jää maailmaan niillä korteilla mitä hänellä on.