TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 ELOKUUSSA

Meni kyllä taas kaikki halut hetkeksi, kun kävin kolmannen kerran kolposkopiassa vuoden sisällä. Vieläkään ei ole mitään diagnoosia ja epäilen tuleeko sitä koskaan. Nyt edellinen papa oli normaali ja muutokset oli ainakin lääkärin selostuksen mukaan ihan eri paikassa kuin edellisellä kerralla. Käyn sitten ilmeisesti lopun ikää parin kuukauden välein revittävänä. Kivaa, varsinkin, kun mulla on ilmeisesti joku hyytymisongelma, viimeksi poltettiin ja tänään meni tunti teppuilussa, että poltetaanko vai ei.
Onneksi isä jaksoi noitten riiviöiden kanssa sen aikaa. Annalla on silmätulehdus, mutta neuvolan puhelinaikakin ehti mennä ohi. Mietin jaksanko lähtee nyt vielä tonne terveyskeskukseen, kait se vaan on pakko, pitäs kait soittaa taas terveysneuvontaan ensin. Se on meillä näköjään jokapäiväinen juttu nyt.
Valvojille jaksamista, itse saisin nukkua, jos vaan osaisin rauhottua.
 
Harrastuksista, tänään käytiin ekan kerran Avoimessa päiväkodissa ja oli mukavata. Meidän muksu se olikin kaikista nuorin, mutta kohtapa sekin siellä mennä viilettää muiden pikkuisten mukana. Ihan mielellään siellä käy jo nyt niin onpahan poitsu pienestä pitäen sosiaalisessa ympäristössä! =) Ja vauvavoikka aloitetaan ensikuussa.... Eiköhän siinä ole näin aluksi ihan mukavasti harrastusta lapselle.. uimaan jos vielä pääsisi, niin silloin äiti olisi ainakin tyytyväinen :D

Merika77, juu saman olen huomannut, että herkkuja ei enää niin paljoa tee mieli!! Ja hyvä niin!!!! :D Varmaan kun ei enää joka päivä popsi namuja, niin on vähän jo vierottunut niistä...

Eilen vauvakuume sitten hiipui taka-alalle. Vahdin 1v7kk vanhaa rasavilli-pikkuveljeäni ja siinä samalla meidän poitsua, niin ei kyllä sitten tullut yhtään mitään, kun ipana oli koko ajan pahanteossa ja siinä samalla kun yritin omaa poitsua syöttää/nukuttaa, niin kyllä tulin rajusti siihen tulokseen, että seuraava vauva saapi tulla vasta parin vuoden päästä!!! :D :p :/ |O

santrra ja heppuli 3kk1vko
 
Täällä on näköjään muidenkin vauvoilla ollut noita huutokohtauksia, meillä on kans huudettu nyt päivällä melkoisesti :( Tänään sit vilkaisin suuhun niin alhaalla näkyy kuulkaas valkoista että sieltä taitaa mukamas jo puskeutua hammas! :eek: No tytöille tuli kans ekat jotai vähä yli 3kk iässä että tällä taitaa tulla sit vieläkin aikaisemmin.

Niklas nukkuu edelleen hyvin yöt, mutta silti minua väsyttää, varmaan sitten nämä päivät on kuitenkin sen verran rankkoja kun on kolme alle 5v lasta ja koiruus eli tekemistä riittää. Kummasti olen saanut ihmetteleviä kommentteja että en voi olla väsynyt koska vauva nukkuu niin hyvin, joopa joo, en kai sitten :LOL: Oli joku muukin täällä saanut samanlaisia kommentteja!

Täällä alkaa ensi viikolla seurakunnankerhot, sinne mennään lasten kans joka maanantai, lisäksi vien tytöt aina ti ja to seurakunnan kerhoon pariksi tunniksi leikkimään muiden lasten kanssa =) tulee mukavasti lenkkeiltyä jo tuossakin.

Pyöräilemään olen päässyt melkein joka päivä(15km), jos on vettä satanut niin yleensä olen sit kotosalla vedellyt crosstrainerilla, toki tässä on ollut muutamia välipäiviä etten ole tehnyt sen kummempia lenkkejä, mitä nyt koiraa käytelly tietenkin. Mutta -7cm on jo vyötäröltä lähtenyt tän kuun alusta =) Eli tyytyväisin mielin, kylläkai ne kilot joskus lähtee! Eilen palkitsin itseäni parilla karkilla, olen siis ollu ihan täysin karkittomalla tämän kuun muuten. Sauna siiderin olen kyllä itselleni lauantaisin suonut :whistle: =)

Parisuhdetta yritetään hoitaa iltaisin kun lapset nukkuu, jos vaan jaksetaan :whistle: :D Mullakin on kauheat halut, niinkuin jollakin muullakin oli täällä, en nyt muista kuka kirjotteli ettei mies valita ainakaan :whistle: :LOL:

Minä en usko että mulla on ihan vauvakuumetta, mut haikealta tuntuu jos tämä on meidän viimeinen vauva. Tai varmasti onkin kun emme ole neljännestä lapsesta ikinä puhuneetkaan.
 
Täällä on kuulkaas niin lenkkeilyyn hurahtanut mamma että!!! Tänään tein tunnin lenkin neiti liinassa killuen ja hiki lensi! En olekaan ennen kokeillut tuota liinaa mutta nyt kaveri sanoi, että laitetaanhan tyttö vähän katselemaan maisemia ja siihenhän se sitten nukahti hetken kuluttua. Mutta luulisi kunnon kohoavan kun sellaista 6,5kg kantaa. Oli tosiaan hieno keksintö tuo liina, aikaisemmin en ole viittinyt kauheesti pitää maijaa siinä kun hyvin viihtyy kotona sitterissä ja ulkoilessa vaunuissa, mutta taitaapi tulla nyt enemmän käyttöön.

VAUVAKUUMEESTA: Jep, täällä on yksi täysin hurahtanut! Järjellä aatellen olisi parasta oottaa vielä vuosi ainakin ennen toista, että ehtisi töissäkin olemaan (mies kun on vielä opiskelija) ja itse edes kerran käymään jossakin viihteellä tuulettumassa. Mutta mutta... Kauhee kuume ollut kyllä jo heti uudestaan kun maija syntyi, haikeudella katselen isoja masuja kaupungilla. Mutta meille kun sitä luomuihmettä tuskinpa suodaan niin hoitoihin vuoden alusta, se on päätetty sanoi järki mitä tahansa! =) Nyt on ollut jo pari viikkoa vähän väliä huonoa oloa ja nyt kolmatta päivää tosi huono olo, alavatsa kipuilee ja tissitkin kovin arat kävellessä. Raskausoireita on enemmänkin mutta eipä taida silti olla toista tulollaan...

PARISUHDE: Nooh, vähän vähemmällä on kyllä parisuhteesta huolta pitäminen. Synnytyksen jälkeen kun ekan kerran peittoja vähän pöyhittiin niin hetken oltiin kun juuri tavannut pari, ei maltettu pitää näppejä erossa lainkaan. Nyt on tuosta jo hyvinkin paljon tilanne rauhoittunut! Kovasti tuo mies haluaisi halia, mutta ite ei jaksa! Maija kun kohkaa kaikki yöt ja minä päivystän vieressä niin ei sitä enää muuta jaksakaan... Koliikin aikaan ihan tosissaan ihmeteltiin, miten kummassa sitä jaksaisi huomiota toiselle antaan sen jälkeen kun huuto loppui kun on ihan irti, poikki, katki...
 
Auh, tänään on kyllä ollu vähän väsy päivä... Poika aloitti toisen elämän elämisen yöllä ja heräsin siihen ähinään, pyörimiseen, tuhinaan ja muuhun säätöön ties kuinka monta kertaa |O Tuttia kävin laittaas puoli kahdelta ja sen jälkeen sit vähän väliä. Onneks aamun pätkä kuudesta ysiin meni ihan mukavasti. Silti väsyttää... Onneks saa olla vaan kotona! Illalla pääsee sit jumppaan lepuuttaan aivoja.
 
Heipsan!

En ole ehtiny muutamaan päivään kirjoittelemaan mitään, kun oltiin viikonloppu reissussa ja tämä viikkokin on ollu aika kiireinen...nyt onneksi loppua kohti rauhoittuu :).

Katrinainen toivottavasti haastattelu meni hyvin! :)

Parisuhde Aika vähälle on jäänyt parisuhteen hoitaminen. Tyttö nukahtaa vasta lähempänä kahtatoista yöunille ja sitten äitykkä on jo ihan poikki. Haleja ja suukkoja vaihdellaan päivän mittaan :heart: . Eiköhän tuon parisuhteen hoitamisenkin aika kohta tule...jospa tyttö päättäis jo tänään nukahtaa pikkuisen aikaisemmin ;) .

Harrastukset Muskariin menoa harkitsen.

Vauvakuumetta on jollain tasolla mullakin...mutta ei toista vielä :).
 
Iltaa...

Poika pantu jo tunti sitten unille,puolituntia meni hyvin,sitten alko pierun pusaus ja itku,jouduin nostamaan pojan sängystä ja nukuttaa uudestaan,mitä ei oo koskaan ennen tapahtunut :( Nyt mies on ylhäällä rauhoittelemassa poikaa kun tovi sitten taas rupes kitisemään... Milloin noi ilmavaivat oikein loppuu? |O Tässähän tää yhteinen aika sit meneekin leppoisasti,toivottavasti tää on tilapäistä tällänen nukkumisvaikeus :(

Niin eli parisuhdetta ei juuri täällä päin kerkeä hoitamaan,pojassa on täysi työ...muutamina iltoina ollaan saatu hetken aikaa kun poika on nukahtanut yöunille suht helposti,mut tänään ei sit näemmä sitäkään... Mutta yhteisrintama pitää,kai sekin aika tulee :ashamed:

No ei tässä muuta kuin kohta nukkumaan jos poika antaa...

Repa ja Kasper kohta 3kk
 
ei täälläkään olla keriitty hoitamaan parisuhdetta, on kyllä niin väsähtänyt olo illalla kun saadaan lapsoset nukkumaan et haluaa vain rojahtaa vain sohvalle ja heittää jalat suoriks ja huokasta syvään mut eiköhän täs ennen joulua saada jokin hetkellinen aika myös toisillemme, toistaiseksi on riittänyt päivänmittaan hali ja pusuhetket :)

huomenna aurora täyttääkin 3kk:tta ja heti aamulla on neuvola ja piikitys eli lisää kitinää siis tiedossa..mä yritin kattella auroran alaikeniä niin olin huomaavinani pari valkoista hampaan alkua jos isoveljeensä tulee niin tekee aina kaksi hammasta kerralla ;)

täällä ei podeta vauvakuumetta laisinkaan, enkä usko että tuleekaan, lapsettomuushoitoihin en enää mene ja aika mahdottomuus et luomusti ees tärppäis joten meidän perhe on tässä.

mut jos menis halittelemaan tota mieskultaa..

kurpitsa & aurora huomenna tasan 3kk :heart:
 
iltoja mammat!
haastattelu meni hyvin, kiitos kannustuksesta nyt vaan toivotaan, etta saan paikan. kyseessa henkilostohallinnon alan hommia ja tyo alkaisi maaliskuun alussa osaltani. luultavasti. mies jaisi sitten viela hetkeksi avan kanssa kotiin, etta ei ihan heti pk:hn tarvitsisi laittaa. Ensi viikolla saab tietaa saanko paikan.
vauvakuume on kova, mutta kylla tassa joutuu pari vuotta odottelemaan. ja toisaalta hyva niinkin.

Luin just asken siita saksalaisen elaintarhan gorilla emosta, joka on kantanut kuollutta poikastaan lauantaista eika anna ottaa sita pois. Olen itkenyt asian vuoksi taalla ihan valtoimenaan. :(
 
On se hyvä että täällä muutkin potee vauvakuumetta ;) Ei muuta kuin tuumasta toimeen, saan mäkin seuraa :kieh: Kyllähän mua edelleen hieman hirvittää kuinka kahden pienen lapsen kanssa pärjää, mutta eiköhän siitäkin selviydy. Varsinkin kun tuo mies on 100% mukana lapsen hoito hommissa. Ja sillä kyllä taisi meistä olla se suurempi vauvakuume kuin mulla :D

Parisuhdetta hoidetaan joka ilta, tavalla tahi toisella. Onneks Neea nukahtaa suht kivuttomasti 9-10 aikoihin (puolen tunnin kiljumisen jälkeen...) ja nukkuu siitä aina sinne 3-4 tahi ihan aamuun saakka. Meille sänky on se vanhempien "pyhättö", höpötellään päivän asioista, halitaan,täytellää ristikkoa, sekstaillaan, mitä nyt milloinkin. Ollaan kuitenkin ihan kahden ja toistemme lähellä. Siks mä en osais ajatella että Neea nukkuis meidän sängyssä. Olen niin itsekäs että tahdon omia miehen täysin itselleni ;) Saunassa päästään myös yhdessä käymään kun tyttö on nukahtanut, vaikka vähän myöhäinen saunomisajankohta se yleensä on (kiitos itkuhälyttimen keksijälle). Jonkusen kerran on myös kaksin käyty syömässä. Ja oikeastaan voisin sanoa että Neean hoidosta on tullut meille "yhteinen harrastus", touhuillaa tytön parissa molemmat iltaisin. Todettakoon tosin että kohta alkaa mun "yksinhuoltajuus" kun alkaa hirvimetsästys aika. Silloin miestä ei liikaa kotona näe, mutta se on hänelle niin rakas harrastus että ei tule mieleenkään siitä rutista.
 
katrinainen: noita myös lukenut joskus gorilloista..ihan kauheeta :'(

meil poitsu nukahti seiskalta illalla vaunuihin ja jouduin sisälle hakeen jatkaan unia. eipä sit heränny ollenkaan..moneltakohan on aamulla herätys sitten... :eek:

vauvakuume: tänään kävin katsomassa kuuden viikon ikäistä tyttöä..ja meidän poika oli iso siihen verrattuna... :( armottoman vauvakuumeen pukkasi päälle taas.
vaikka tiedän et kuumeet ei auta kun meidän kiintiö on täysi. :'( :(
mut nyt maaten et kerkiee vähän ottamaan pojan unia kiinni.
 
repa en muista mitä teillä syötiin, mutta sanonpa varmuuden vuoksi: meillä kitistiin imetyksellä kaksi kuukautta koko ajan ilmavaivoja, kun söin ruisleipää. Jätin ruisleivän kokonaan pois, vaihdoin valkoiseen (täysjyvää tosin), niin kitinä loppui kuin seinään. Tulin just yöjuoksulta ja totesin, että toi oksetus on vissiin ollut luulosairautta. 7km vedin täysii ja kaikki pysyi sisällä, paitti ilmat :D
Hyvää yötä!
 
Iltoja,

Meillä alotettiin tänään maissivelli. Neiti on päättänyt ettei hän ole enää säälittävän pieni, vaan hänestä tulee iso tyttö :D Eli meillä on nyt menny aivan tajuttomasti korvike- ja pumpattua maitoa tässä viime päivinä, sen lisäksi neiti käy tissillä kaksi kertaa yössä. Yhteismääräksi laskeskelin tuossa melkein 1,5 L/vrk. Joten eka vellisatsi on vedetty napaan ja neiti tuntui tykkäävän :)

Kriisi ja Repa, tuolta allergiasivustoilta jossain vaiheessa luin, että ruisleivän aiheuttamat mahavaivat loppuis ku ruisleipä syödään pakkasen kautta. Pakastus hajotti leivästä jotain... en muista mitä.

Parisuhde, meillä on illalla kaksi kolme tuntia yhteistä aikaa kun neiti menee nukkumaan. Aamulla ollaan kaikki sitten yhdessä hereillä ja mä korvaan illan univajeen sitten nukkumalla yhdet päikkärit neidin kanssa. Sopii meille ja mulle:)

Vauvakuume, kyllä täällä kanssa, mutta muistissa on mitä tuskaisin synnytys, joka laimentaa kummasti haluja :eek:
 
Huomenia!

Kiitos sympatioista,oon koittanut tota ruisleipää välttää tai paahtaa,ettei olis ns.tuoretta,mutta nyt kokeilen kyllä olla syömättä kokonaan. Täysimetyksellä mennään =)

Kasper sit loppujenlopuiks tokeni,mutta yö meni ähkiessä jälleen ja herätys kuuden jälkeen,kun poika taas teki kakat. ja se ei tee vaippaan vaan se on otettava pois ja sit vasta herra kykenee pusaamaan :D Harso alle ja sitten yhdessä tikistetään pissat ja kakat ;)

Nyt poitsu on ulkona vaunuissa nukkumassa ja kohta lähden kaupungille tekemään muutaman vaatehankinnan,kun kasvaa niin nopeesti ettei pysy mukana :eek:

Yhdyn tuoho Jennin itkuhälärin ylistykseen,sen avulla meilläkin on saunottu =) Vieläkun sais sen oman sängyn joskus omaksi,mutta toistaiseksi poika on pakko ottaa viereen aika ajoin,jos mielii yönsä nukkua =)

Huomenna on meikällä lupa nukkua!! Mies tekee poitsulle aamupesut ja pane sen sit aamu-unille =) Saas nähä miten käy =)

Nyt suihkuun...

Repa ja Kasper ens viikolla 3kk
 
Huomenta.

Tai kävin kyl jo viemäs esikon eskariin.

Huh, huh, kun on tällä viikolla pukannut erilaista ohjelmaa enemmän kuin laki sallii :)

vauvakuume: Pukkaa täälläkin päälle. Tuntuu, että isoja vatsoja ja pikkupikku vauvoja on joka puolella. Taitaa osittain toi biologinenkin kellokilkattaa, kun en enään ihan pikkutyttö ole joten kiirettä pitää, jos suurempaa katrasta suunnittelee. Mies täysillä mukana. koska lehdestä lueskelee tila-autoja :)

3kk neuvolassa käytiin eilen. Pituus 66,5cm, paino 7010g, pipo 43,2cm. Rokotus saatiin, ei aiheuttanut mitään lämpöilyä tai muuta.

Jossu & K
 
Sellasta tulin vain pikaisesti kertomaan, että meidän tyttö on kait tulossa kipeäksi :snotty:
Koko eilisen illan ja yön tyttö on ollut räkäinen, ihan kuin kurkussa olisi räkää kun hengitys rätisee ja aamulla kaivoin työtn nenästä isot räkä klimpit, sekä välillä tyttö saa yskä kohtauksia. :ashamed: Kuumeesta piti kysyä että mikä se kuume raja olikaan pyllystä mitattuna ? Jostain muistan lukeneeni että yli 38 on kuumetta, hetki sitten mittasin ja näytti 37,7 että en sitten tiedä onko kuumen nousua tulossa! :snotty:

Ja kaikesta huolimatta! Tämä on kuulenma minun syyni! Niin mies kehtasin yöllä tiuskasta!

Tulen toiste kommentoimaan lisää.

maj & julia 2,5kk
 
ihanaa lukea että muillekin puskee jo tuota vauvakuumetta :D itellä pukkaa tosi kovana päälle, mutta toisaalta mietityttää että miten sitä jakselisi 4:n alle kouluikäisen kanssa...? kertokaahan kokeneemmat... meillä tämä minea vauva on TOSI "helppo" vauva.. ei oikeastaan itke koskaan; kitisee silloin kun on nukkumatti tulossa, vaippa märkänä tai nälkä...

mutta muistissa on täälläkin ne piiiitkät rv:t 41+6, neidin syntymä vihreästä puurosta (ei voi edes puhua lapsivedestä...) ja kaupanpäällisenä se lonkkaluksaatio... että kyllähän tuo kuumetta pikkasen ainaki lievittää..
ja neiti kuolaa ihan hirveesti; hampaita kai tekee, isommillakin on ollut alahampaat neljän kk:n iässä suussa...

majj: alle vuoden ikäisellä kuumeen raja on pyllystä mitattuna +38 astetta... tosin en tiedä miten se mittaus kannattaa suorittaa, koska täällä ei ainakaan edes synnärillä enää mitattu pyllystä, vaan kainalosta... :|

äippä ja minea 2kk 3vko :heart:
 
majj: Voi miten kehtasikin miehes sanoa noin :( Onpa harmillista! Ei ne miehet aina muista miettiä sanojaan...

Täällä on nyt korkattu perhekerho. Mukavaa oli ja vaikka meidän E olikin pienin osallistuja, niin hyvin silti jaksoi ihmetellä mukana. Isommat lapset leikki hoitajan kanssa ja muut oli sit äitien syleissä. Oli mukava kahvitella ja jutella aikuisten kanssa :D

Ja itkuhälytin on kyllä täälläkin ihan ykköskapistus! 2-kerroksisessa talossa muutenkin hyvä, mutta just nuo et voi istuskella iltaa ulkosalla ja vauva nukkuu sisällä tai saunomisessa yms. Huraa Philips! ;)

Meilläkin kai aika "helppo" vauva, kun mielessä pyörii, et koskas sen seuraavan vuoro olis... :saint: Mä vaan jotenkin pelkään tuon sektion vuoks "raskautua" näin pian. Toisaalta, eihän sitä tiedä vaikka menis vuosi yrittäessä! No, ehkei ny ihan vielä...
 
itkuhälyttimestä, minä se olin sitä mieltä raskaana ollessa ettei kaksiossa itkuhälytintä tarvita, mutta nyt sille olis kyllä käyttöä sittenkin!!! Pystyis parvekkeen ovea pitämään ihan kunnolla kiinni jos poitsu nukkuu ulkona ja saunassakin voisi käydä miehen kanssa ilman huolta ja ovella kurkkimista!!!!! Että jos en vielä hanki sitä, niin viimeistään sitten kun toinen muksu tulee!!! =) :wave:
 
neuvolas tuli käytyä ja likomärkänä päästiin takas kotio, rupes sit just sataa kaatamalla kun sielt lähettiin mut onneks matkaan ei mennyt kuin 20minsaa mut kyllähän tuossakin ajassa sai ittensä märäks mut auroran tuoreet mitat painoa nyt hurjat 5595g ( 2465g )ja pituuttakin 60,7cm ( 46cm )
piikki tuli, hiukan sitäkin itkettiin mutta rauhoittua aika pian, toinen oli jo niin väsynyt että nukahti melkein heti piikin annon jälkeen syliin..

sit puhuin neuvolas noista lyhkäsit päikkäreistä ja lyhkäsist hereillä olosta niin käski venyttää hereilläoloa vaikka väkisin että saadaan jonkinlainen rytmi päiviin..tiiä sit miten käytännössä sit tapahtuu mut ehkä sitä kantsii yrittää.

mut nyt neiti heräs taas ½h uniltaan joten nyt pidän vaikka väkisin sen tunnin hereillä...
 
kurpitsa,
meillähän nukutaan päivisin max puol tuntia heräämättä. Nyt on muutama päivä mennyt taas ihan hyvin, kun olen vähän väliä laittanut nukkumaan. Yleensä korkeintaan tunti hereillä. Joskus vähemmänkin. Jos joutuu olemaan hereillä pisempiä aikoja, niin menee heti yliväsyneeksi ja sitten se on sitä huutoa. Eikä se ainakaan sen pisempiä unia nuku vaikka valvoskin pisempään. Hankalammaksi vaan menee kaikki sitten. Mutta kannattaa koittaa.
Maha se on meijän tytöllä joka aina herättää. Suurimmat ähkimiset loppui 3kk iässä, mutta kyllä se edelleen sen verran vaivaa että unilta herättää.
 
summer: mä en ees tiiä mihin aina herää, nytkin sain pidettyy hereillä 45min ja nukahti heti unille kun sänkyyn laskin ja yllätys heräs itkeen 25min jälkeen, kävin laittaas tutin ja nyt on hiljasta, josko unet jatkuu.. ei meilläkään pidemmät hereilläolot takaa pidempiä unia..jaahas eipä sit taida tyttö kauempaa nukkua..eipäs nukukkaan joten ei ku taas viihdyttämään..tää on kyllä tosi väsyttävää tää ainainen nukutusrumba |O
 

Yhteistyössä